Osallistuttuaan menestyksekkäästi Uppsalan Teologis-homileettisen seuran julistamaan saarnakilpailuun Vähän katekismuksen ensimmäistä pääkappaletta (kymmentä käskyä) selittävistä saarnoista Anders Chydenius päätti lähettää kilpailutyön myös vuonna 1781 julistettuun kilpailuun, jossa aiheena oli toinen pääkappale (uskonkappaleet). Tälläkin kertaa oli noudatettava samoja jäsentelyä ja rakennetta koskevia sääntöjä kuin käskyjä koskeneessa kilpailussa. Tämän takia nämä kolme saarnaa on jaettu muutamaan päälukuun, ensimmäistä uskonkappaletta koskeva saarna kolmeen ja muut kahteen. Pääluvut jakautuvat sitten useihin alalukuihin, joissa kristinuskon totuudet esitellään loogisesti etenevää argumentaatiotapaa noudattaen ja täysin konservatiivisen eli kirkollisen pietismin tuolloisen saarnaihanteen mukaisesti, siirtyen järjen valaisemisesta kohti tahdon taivuttelua. Johdanto (exordium) on porttina saarnan teeman esittelyyn, minkä jälkeen teemaa käsitellään alaluvuissa. Ajatelluille kuulijoille suunnatut puhuttelut, joita saarnoissa on siellä täällä, kootaan lopuksi sovellutukseksi, jonka tarkoituksena on saada kuulijat ottamaan saarnan sanoma oikealla tavalla vastaan. Kaikkien kolmen uskonkappaleita koskevan saarnan läpi kulkee johtoajatuksena armonjärjestys (ordo salutis), ja tavoitteena on pelastaa ajatellut kuulijat kadotuksesta ja johdattaa heidät sen sijaan armon ja kääntymyksen järjestystä noudattaen kohti taivaan autuutta.
Uskonkappaleita koskevien mallisaarnojen kirjoitustehtävä antoi Chydeniukselle erinomaisen tilaisuuden käyttää koko sitä Raamatun tuntemusta ja teologista tietämystä, jonka hän oli tuohon mennessä ehtinyt omaksua. Lähettäessään nämä saarnat kilpailuun vuonna 1782 hän oli Kokkolan kirkkoherra ja hänellä oli takanaan pitkä ja menestyksekäs poliittinen ja yhteiskunnallinen ura, mutta hän eli parhaillaan elämänvaihetta, jossa seurakunnan paimenen työ oli hallitsevassa asemassa. Pentti Virrankoski on arvellut, että teologisten tekstien tuottaminen on saattanut olla yhteydessä pyrkimykseen osoittautua sopivaksi piispan virkaan, jos Pohjanmaalle olisi perustettu hiippakunta, ja tämä olettamus voi tietysti pitää paikkansa. Joka tapauksessa Anders Chydenius osoittaa näissä saarnoissa olevansa kyvykäs teologi ja saarnaaja. Kilpailusaarnojen sekä muiden homileettisten tekstiensä valossa häntä voidaan pitää merkittävänä puhdasoppisuuden, pietismin ja valistuksen sävyttämän saarnatyylin suomalaisena edustajana. Tämän suunnan keskeisiä nimiä olivat Johann Jakob Rambach Saksassa, Erik Pontoppidan Tanskassa ja Johan Möller Ruotsissa.
Chydeniuksen palkintolautakunnalle Uppsalaan lähettämät perinpohjaiset saarnatekstit olivat aivan erilaisia kuin ne konkreettiset saarnat, joita hän piti omassa pohjalaisessa seurakunnassaan. Uskonkappaleita käsittelevät saarnat ovat kuitenkin hieman lähempänä seurakuntasaarnoja kuin käskyjä koskevat tekstit. Niinpä Chydenius lähentyykin näissä saarnoissa hieman enemmän erityisesti edellä mainittuihin Rambachiin, Pontoppidaniin ja Möllerin liitettyä saarnaperinnettä. Hän oli tutustunut heihin kaikkiin. Johann Jakob Rambachin ja hänen saarnametodinsa Chydenius tunsi mm. hänen kuuluisan teoksensa Evangelische Betrachtungen perusteella. Chydenius omisti tuon kirjan ja viittaili siihen. Aiemmin ei ole kiinnitetty huomiota siihen, että Rambach esittelee kirjan laajassa esipuheessa saarnametodin, jota hän kehitteli yksityiskohtaisemmin homileettisissa luennoissaan, jotka julkaistiin 1736 hänen äkillisen kuolemansa jälkeen otsikolla Erläuterungen über die Praecepta Homiletica. Kaikesta päätellen Chydenius oli tutustunut tähän esipuheeseen.
Erik Pontoppidanille ja yleensäkin tanskalaiselle pietismille Rambach oli suuri auktoriteetti. Toimiessaan Bergenin piispana Pontoppidan kirjoitti hiippakuntansa papistolle paimenkirjeitä, ja ne olivat pohjana samantapaiselle opetukselle, joka sisältyy hänen pastoraaliteologiseen teokseensa Collegium Pastorale Practicum (1757). Teoksen aiheena oli nimenomaan pyhän saarnaviran oikea hoitaminen, ja Chydenius lainaili sen tekstiä. Tämä teos näytti pitkään suuntaa papiston koulutukselle Pohjoismaissa. Tuolloin 24-vuotiaalle sisarenpojalleen Jacob Tengströmille, myöhemmälle Suomen ensimmäiselle arkkipiispalle, 1784 kirjoittamassaan kirjeessä Chydenius asetti Erik Pontoppidanin seuraamisen arvoiseksi esikuvaksi. Myös Johan Möller piti Rambachia tärkeänä esikuvanaan. Ei tiedetä, oliko Chydenius ennen kilpailusaarnojensa kirjoittamista ennättänyt tutustua Möllerin teokseen Afhandling om Et Rätt Prediko-Sätt (1779), mutta mieleen voidaan palauttaa Peter Wieselgrenin 1847 esittämä kommentti, että Möllerin teoria näki päivänvalon vaiheessa, jossa ”käytäntö oli jo nousemassa siivilleen”. Kuten Carola Nordbäck huomauttaa esitellessään kymmentä käskyä koskevat Chydeniuksen saarnat (ks. Saarnat kymmenestä käskystä), Möllerin käsikirjaa on pidetty virstanpylväänä Ruotsin saarnahistoriassa. Hän kuului myös edellä mainittuun Uppsalan Teologis-homileettiseen seuraan, joka tarkasti Chydeniuksen saarnat ja hyväksyi ne painettaviksi, ja jo 1782 oli Chydeniukselle itselleenkin tarjottu seuran jäsenyyttä. Nämä lyhyet maininnat osoittavat, miten tiiviistä teologisesta ja hengellisestä yhteydestä oli kyse, ja Chydeniuksen uskonkappaleita koskevat saarnat ilmentävät kokonaisuutena katsottuna tämän ”koulukunnan” teologiaa ja hengellisyyttä.
Erik Vikström
Suom. Heikki Eskelinen