Vuoden 1772 vallankaappauksen jälkeen oli epäselvää, millaisen aseman valtiopäivät oikeastaan tulisivat saamaan. Uudessa hallitusmuodossa sille oli kyllä varattu rooli lakien säätäjänä kuninkaan rinnalla, mutta epämääräinen sanamuoto jätti paljon arvailun varaan. Vuosien 1778–1779 valtiopäivillä saatiin vihdoin kokea, mikä oli Kustaa III:n näkemys asiasta: kuningas pyrki rajaamaan säätyjen vaikutusvaltaa kaikilla alueilla.
Säädyillä oli edelleen oikeus päättää muun muassa verotuksesta. Kustaa III oli kuitenkin haluton kertomaan tarkasti valtiontalouden tilasta, ja asetti sen tähden marraskuun lopussa 1778 kolmen ylimmän säädyn jäsenistä koostuvan salaisen – siis vaitiolovelvollisuuden sitoman – valtiovarainvaliokunnan.
Ennen tämän valiokunnan kokoontumista pappissäädyssä keskusteltiin kummilahjasta, joka oli tarkoitus antaa hoville kruununperijän, Kustaa Adolfin syntymän johdosta. Käytännössä kysymys oli kansalaisilta kannettavasta tilapäisestä verosta. Esillä olivat myös muut hovin kuluihin tarkoitetut määrärahat sekä prinssi Kaarlen myötäjäiset,1 jotka aiheuttivat lisäkuluja. Kuninkaan käyttövarojen korotus merkitsi pysyvää menolisäystä. Kummilahjaa varten asetetun valiokunnan jäsen rovasti Daniel Backman esitti, että sääty olisi kokonaisuudessaan ottanut kantaa niihin keinoihin, joilla uudet menot voitiin kattaa (eli verojen ja maksujen korotuksiin), mutta säädyn johtomiehet torjuivat tämän.
Seuraavassa säädyn kokouksessa 8.12.1778 Chydenius esitti säädylle muistion, jossa hän yhtyi edellisessä kokouksessa kummilahjasta esitettyyn huoleen, mutta totesi ongelman koskevan ylipäänsä ylimääräistä suostuntaverotusta. Säädyt olivat valmiita uhraamaan kaikkensa valtion tarpeiden eteen, mutta toisaalta niiden täytyi myös ottaa huomioon verotaakan rasittamat köyhät kansalaiset. Säädyillä ei ollut mitään syytä kieltäytyä suostunnasta, kunhan sillä oli käytettävissään tieto siitä, mitä valtiovalta tarvitsee ja mitä alamaiset kykenevät maksamaan. Ei siis riittänyt, että hallitus informoi valtiovarainvaliokuntaa, tieto valtiontalouden tilasta oli kerrottava säädyille kokonaisuudessaan.
Chydeniuksen toinen vaatimus koski suostunnan kestoa. Chydenius tulkitsi vuoden 1772 hallitusmuodon sanamuodon tarkoittavan sitä, että suostunta oli voimassa vain seuraaviin valtiopäiviin, ja sitä voitiin jatkaa ilman säätyjen suostumusta vain hätätapauksessa. Chydenius ehdotti suostunnan muuttamista määräaikaiseksi, neljän tai viiden vuoden mittaiseksi. Käytännössä tämä olisi tarkoittanut valtiopäivien muuttumista säännöllisiksi, mitä Kustaa III oli ehdoin tahdoin halunnut välttää.
Georg Schaumanin mukaan Chydenius oli ensimmäinen, joka vuoden 1772 jälkeen uskalsi ottaa nämä arkaluontoiset kysymykset esille. Valtiovarainvaliokunnan kokous oli edessä, ja Chydenius kehotti asettumaan kuninkaan tahtoa vastaan. Ehdotus ei kuitenkaan saanut vastakaikua: ”Koko sääty kuunteli sitä mykän hämmästyksen vallassa”.2 Kuninkaan vastainen oppositio oli omaksunut varovaisen ja odottavan linjan eikä halunnut synnyttää vastakkainasetteluja. Asia pantiin pöydälle eikä siitä enää hiiskahdettukaan. Säädyt uusivat aikaisemman suostunnan ilman tarkkaa tietoa valtiontalouden tilasta. Erikoista on se, että Chydenius otti jättämänsä muistion takaisin itselleen, vaikka säädyn virkailijat olivat jo tehneet siihen asianmukaiset merkinnät. On mahdollista, että hänet pakotettiin ottamaan muistio takaisin, tai että hän itse pyysi sen takaisin harkittuaan tilannetta tarkemmin. Itse Chydenius kertoo, että ”hänelle suotiin se armonosoitus, että hän sai ottaa muistionsa takaisin huomautusta saamatta”.3 Chydeniukselle tärkeää palkollisasiaa käsiteltiin parhaillaan, eikä hän ehkä halunnut vaarantaa mahdollisuutta päästä Kustaa III:n suosioon, joka juuri joulukuussa 1778 uskonnonvapauskysymyksen esilletulon myötä näytti aukeavan.
Chydeniuksen puuttuminen kysymykseen säätyjen tietojensaanti- ja päätösoikeudesta valtiotalouden suhteen voi vaikuttaa yllättävältä ja irralliselta tässä yhteydessä. Hän ei kuitenkaan ollut asialla ensimmäistä kertaa. Vuosien 1765–1766 valtiopäivillä hän oli ollut eturivissä vaatimassa säätyjen vaikutusvallan kasvattamista valtiontalouden ja verotuksen valvonnassa. Kustaa III oli nyt murentamassa tuolloin osin Chydeniuksen ansiosta saavutettuja edistysaskelia, mikä selittää hänen ärhäkkää esiintymistään.
MJ ja PH