[1]
Nro 54.
Kunnianarvoisan pappissäädyn valtuuttamien edustajien lausunto heidän ylhäisyyksiensä herrojen valtaneuvosten laatimasta ehdotuksesta uudeksi ja parannelluksi palkollissäännöksi, jonka hänen kuninkaallinen majesteettinsa on suvainnut esittää valtakunnan kunnianarvoisille säädyille ja josta kuninkaallinen majesteetti on kaikkein armollisimmin halunnut neuvotella. Annettu 27. marraskuuta 1778.
Sen jälkeen kun valtuutetut olivat antaneet lukea itselleen sekä kuninkaallisen majesteetin korkean esityksen valtakunnan kunnianarvoisille säädyille viime vuoden lokakuun 31. päivältä1 että myös heidän ylhäisyyksiensä herrojen valtaneuvosten lausunnot helmikuun 11. päivältä 1774 ja kuluvan vuoden lokakuun 20., 22. ja 26. päivältä2 ja niiden pohjalta laaditun tätä asiaa koskevan säädösehdotuksen,3 he ovat huolellisesti niissä esitetyt seikat läpi käytyään todenneet, että heidän ylhäisyytensä ovat selvittäneet ne niin tehokkaasti ja esittäneet niille luonnolliseen vapauteen pohjautuvat perusteet, joiden puuttuessa yhteiskunnan vaurauden kasvu käy väistämättömästi mahdottomaksi, etteivät valtuutetut olisi mitenkään rohjenneet esittää niihin mitään muutoksia, ellei kunnianarvoisan säädyn luottamus olisi velvoittanut valtuutettuja ilmaisemaan mielipiteensä näistä seikoista.
Pyrkiäkseen jollakin tavoin olemaan tämän[2] luottamuksen arvoisia valtuutettujen on näin ollen ikään kuin hetkeksi unohdettava heikot voimansa lakien säätämisessä ainoana tarkoituksenaan antaa huomautuksillaan kunnianarvoisalle säädylle aihetta käsiteltävänä olevan asian kypsempään tarkasteluun ja toivoa, että vaikka valtuutetut eivät olisikaan onnistuneet tässä yrityksessään, se kuitenkin todistaisi heidän alttiuttaan tehdä parhaansa.
Palkollissäännön uudistusehdotuksen 1. pykälän4 valtuutetut ovat toki todenneet toisaalta aivan liian suuressa määrin yleisten ennakkokäsitysten ja ajattelutapojen vastaiseksi, mutta toisaalta niin hyvin sukukuntamme yleisiä oikeuksia sekä isäntien ja palkollisten yhteistä etua vastaavaksi, etteivät he ole rohjenneet ehdottaa siihen mitään rajoituksia, vaan ovat uskoneet, että sen on pysyttävä muuttamatta aivan ehdotuksen sanamuodon mukaisena.
2. pykälästä5 valtuutetut huomauttivat, että sanat: ottakoon edellisen isännän todistuksen siitä, miten hän on palvellut, onko hänet irtisanottu ja milloin hänen palvelusaikansa on päättynyt pitäisi jättää pois, osaksi siitä syystä, että palvelutodistuksesta säädetään erikseen 7. pykälässä, ja niin isännälle kuin palkollisellekin asetetaan uhkasakko, ja osaksi siitä syystä, että edellinen isäntä voisi jättämällä omavaltaisesti palvelutodistuksen antamatta estää sekä toista isäntää[3] ajoissa pestaamasta tätä palkollista että palkollista pestautumasta toisen palvelukseen, koska palvelutodistuksen epäämistä koskeva oikeudenkäynti tapahtuisi 6. pykälän mukaisesti liian myöhään, vasta sen jälkeen kun palkolliselta olisi tällä tavalla estetty pestautuminen uuteen palvelussuhteeseen. Valtuutetut eivät myöskään pitäneet välttämättömänä sanan palvelusaika käyttämistä viimeisessä virkkeessä, koska laillinen muuttopäivä on seuraavassa pykälässä säilytetty, vaan valtuutetut olivat sitä mieltä, että tämän pykälän pitäisi olla sanamuodoltaan seuraava: Se joka haluaa pestata palkollisen, sopikoon palkollisen kanssa, mieluimmin kirjallisesti, pestuurahasta ja palkasta sen mukaan mihin hänellä on varaa, noudattaen kunkin seudun tavallista käytäntöä.
Tarkasteltuaan 3. pykälää,6 jossa säädetään oikeasta pestuupäivästä eli palkollisten muuttopäivästä, valtuutetut eivät voi peitellä päätymistään neuvottomuuden valtaan. Valtuutetut ovat havainneet, että lukuisissa kunnianarvoisalle säädylle tulleissa valituksissa on ehdotettu niin erilaisia muuttopäiviä, että ne melkeinpä kattavat kaikki vuodenajat. He ovat myös pyrkineet huolellisesti puntaroimaan niitä kaikkia ja todenneet, että jokaiseen niistä liittyy joitakin erityisiä hankaluuksia, joiden kaikkien esittäminen kunnianarvoisalle säädylle laventaisi esitystä liiaksi. He ovat kuitenkin tutustuneet heidän ylhäisyyksiensä[4] selvitykseen erilaisista muuttopäivistä, joita nämä ovat ehdottaneet estääkseen väen kerääntymisen maatalouden piiristä kaupunkeihin, ja tarkemmin harkittuaan havainneet, ettei tämä keino johda tarkoitettuun tavoitteeseen, vaan pikemminkin edistää muuttoliikettä kaupunkeihin ja palkollisten pysyttelemistä monenmoisin verukkein vapaina vuosipalveluksesta kaikkein kiireisimpänä työaikana. Kaiken tämän johdosta valtuutetuille on tuottanut mitä suurimpia vaikeuksia päästä vakaaseen käsitykseen asiasta, mutta he ovat loppujen lopuksi päättäneet ehdottaa kunnianarvoisalle säädylle, että 15. kesäkuuta olisi yleinen muuttopäivä niin kaupungeissa kuin maaseudullakin. Tämän takia tämän pykälän sanamuoto muuttuisi seuraavaksi: Laillinen palveluskausi olkoon niin maaseudulla kuin kaupungeissakin kesäkuun 15. päivästä samaan seuraavan vuoden päivään asti, ja mitä tulee kahteen vuosittaiseen muuttopäivään, mikä on ollut käytäntönä Tukholmassa, valtuutetut olivat sitä mieltä, ettei tätä käytäntöä pitäisi soveltaa ainoastaan Tukholmassa, vaan valtakunnan muidenkin suurehkojen kaupunkien pitäisi saada sama etu; tästä syystä tämän pykälän viimeinen virke olisi muutettava muotoon: Kuitenkin säilytettäköön edelleen tähänastiset kaksi muuttopäivää Tukholman kaupungissa ja ulotettakoon tämä käytäntö myös muihin valtakunnan suurehkoihin kaupunkeihin.
Palkollissääntöehdotuksen 4. pykälässä7 valtuutetut pitivät toki välttämättömänä, että jokin[5] tietty aikamäärä olisi säädettävä muuttoa haluavan palkollisen irtisanoutumisen määräajaksi ja hyväksyivät tämän takia ehdotetun muuttopäivän eli kesäkuun 15. päivän tullessa voimaan, että irtisanoutumisen olisi tapahduttava 25. huhtikuuta mennessä. Sen sijaan valtuutetut pitivät irtisanomisajan alkupäivän määräämistä täysin tarpeettomana ja niin pois muuttavalle palkolliselle kuin hänen uudelle isälleenkin pikemminkin haitallisena ja arvioivat sen rajoittavan kummankin luontoon perustuvaa vapautta toistensa luo hakeutumiseen ja esittivät tehtäväksi lisäyksen, että vaikka ehdotettu irtisanomisajan alkupäivä palkollissäännössä säilyisikin, se ei voisi estää toista isäntää jo ennen tuota ajankohtaakin etsimästä itselleen palkollista seudulla, jolla puutetta palkollisista ilmenee. Tämän takia valtuutetut ehdottivat, että tätä pykälää olisi muutettava näin kuuluvaksi: Jos isäntä haluaa irtisanoa palkollisensa tai palkollinen palvelussuhteensa, tämän on tapahduttava huhtikuun 25. päivään mennessä jne. Muusta tämän pykälän sisällöstä valtuutetut saattoivat vain olla joka suhteessa samaa mieltä.
5. ja 6. pykälästä8 valtuutetuilla ei ollut vähäisintäkään muistutettavaa, vaan ne on heidän käsityksensä mukaan sellaisinaan hyväksyttävä.
7. pykälän9 osalta valtuutetut kuitenkin muistuttivat, että vaikka isännän on 6. pykälän mukaan vuorokauden kuluessa palvelussuhteen irtisanomisesta annettava palkolliselle palvelutodistus 1 riikintaalerin 32 killingin sakon uhalla, voisi kuitenkin käydä niin, että saadakseen pitää entisen palkollisensa isäntä[6] lykkäisi omavaltaisesti palvelutodistuksen antamista siihen saakka, kunnes hänet lainmukaisessa oikeudenkäynnissä voitaisiin siihen velvoittaa, mikä estäisi palkollisen siirtymisen muuttopäivänä uuden isäntänsä luo, ja uskoivat tämän takia, että pykälän sanamuodon olisi oltava seuraava: Jos isäntä ottaa palkollisen palvelukseensa, ennen kuin edellisen isännän palvelutodistus on luovutettu, tai milloin sen antaminen on vääryydellä evätty, ennen kuin palkollinen on todistettavasti vapaa edellisestä palvelussuhteestaan, maksakoon jne.
8. pykälän10 valtuutetut taas katsoivat vastaavan täysin kuninkaallisen majesteetin korkeata oikeudenmukaisuutta ja samalla pitävän voimassa isännän ja palkollisen väliset sopimukset, ja sen takia he ilman muuta hyväksyivät sen joka suhteessa.
Ja mitä 9. pykälään11 tulee, valtuutetuilla ei ollut siitä mitään erityistä huomautettavaa, mutta he olivat kuitenkin sitä mieltä, että koko valtakunnassa valitetun yleisen palkollisten pulan takia jonkinlainen tarkempi rajaus on tarpeen. Valtuutetut eivät halunneet moittia sitä, että tilalliset rahvaan miehet ja torpparit saisivat pitää taloudessaan niin paljon väkeä kuin haluaisivat, mutta olivat kuitenkin sitä mieltä, että jokin sellainen rajoitus tähän on asetettava, ettei mäkitupalaisilla eikä tilan maalla asuvilla loisilla ole oikeutta pitää suojeluksessaan vuosipalveluksesta vapaina useampia henkilöitä kuin he välttämättä taloutensa hoidossa tarvitsevat, ja sen takia tämän pykälän jälkimmäisen virkkeen pitäisi kuulua seuraavasti: Älköön kukaan[7] antako merkitä suojelukseensa naimatonta palkollista, miestä eikä naista, älköönkä kukaan loisasukas tai mäkitupalainen pitäkö palveluksessaan useampia henkilöitä kuin he taloutensa hoidossa välttämättä tarvitsevat, vaan olkoot nuo henkilöt velvollisia hankkimaan vuosipalveluspaikan suojeluksen saadakseen.
Valtuutetuilla ei ollut 10. pykälästä12 mitään muistutettavaa, vaan he suosittelevat nöyrästi, että sen pitäisi oikeuteen ja kohtuuteen perustavana säilyä muuttamattomana.
11. pykälästä13 valtuutetut sen sijaan olivat sitä mieltä, että jos tapauksessa, jossa palkollinen ei 14 päivän kuluessa astuisi isännän palvelukseen, eikä isäntä haluaisi häntä enää ottaa, palkollisen olisi pestirahan palauttamisen lisäksi sekä korvattava isännän kärsimä tappio että koko vuoden palkka, tämä olisi sangen paljon raskaampi rangaistus kuin rikos edellyttää. Tässä kohdassa ei voi olla kyse siitä, että palkollinen on laiskuuttaan tai pahantahtoisuuttaan poissa palveluspaikastaan, mistä 5. pykälässä on selkeä säädös ja mistä riittäväksi sakoksi on arvioitu 3 riikintaaleria 16 killinkiä, vaan tässä on kyseessä vain viipyminen ilman laillista estettä palvelussuhteen alkaessa, mikäli palkollinen omien asioittensa tai muiden henkilöiden asioiden takia pysyisi poissa enemmän kuin 14 päivää. Heidän ylhäisyytensä ehdottavat, että tuollaisen poissaolon takia palkollinen voitaisiin pestirahan takaisin perimisen lisäksi häätää palveluspaikastaan[8] ja hänen olisi korvattava isännän kärsimä vahinko kokonaan ja lisäksi maksettava sakkoa koko vuosipalkkansa verran. Valtuutettujen mielestä kutakuinkin kohtuutta vastaisi se, että häädön saava palkollinen palauttaa pestirahan ja korvaa isännän kärsimän vahingon kokonaan, ja että tämän lisäksi määrättävä sakko jätetään pois, mistä syystä säännön tämän pykälän sanamuodon pitäisi olla: Jos palkollinen ilman laillista estettä jää saapumatta palvelukseen 14 päivän kuluessa, eikä isäntä halua pitää häntä palveluksessaan, palauttakoon pestirahan ja korvatkoon kaiken vahingon arviomiesten ratkaisun mukaisesti, mutta muu tähän pykälään merkitty teksti jätetään liian ankarana pois pykälän loppuun asti.
Valtuutetut ovat myös pyrkineet tarkoin tutkimaan tämän ehdotetun säännön 12., 13., 14., 15. ja 16. pykälän14 ja havainneet niiden perustuvan täysin lakiin ja kohtuuteen, joten he eivät voi ehdottaa niihin mitään muutosta.
17. pykälästä15 näyttää sen sijaan puuttuvan isännän ja palkollisen välisen suhteen kohtuullinen vastavuoroisuus, kun sanotaan: Palkollinen älköön hylkikö isännän tarjoamaa ruokaa – – – – jos joku niin menettelee, maksakoon sakkoa 1 riikintaalerin 32 killinkiä. Kun ruoka kuitenkin saattaa jossakin tapauksessa olla joko liian niukkaa tai pilaantunutta tai huonosti valmistettua, mistä palkollisen terveys ja voimat saattaisivat kärsiä, ja hän joutuisi lain tuollaisen selvän sanamuodon takia lisäksi maksamaan sakkoa saamatta vähintäkään oikeutta puolustautua tuomioistuimessa, valtuutetut ehdottivat, että tämän pykälän pitäisi kuulua seuraavasti: Palkollinen älköön hylkikö isännän tarjoamaa ruokaa, kun se on kelvollista,[9] tai millään tavoin jne. – – – Jos joku näin menettelee jne.
18. pykälän,16 joka koskee hoitoa, jota isännän on annettava sairaalle palkolliselle ilman eri korvausta, valtuutetut arvioivat niin täysin vastaavan ihmisille ja kansalaisille osoitettavaa kristillistä laupeutta, että he eivät missään tapauksessa halua asettaa sitä kyseenalaiseksi, koska he juuri tässä kohdassa näkivät toteutuvan kalliin velvollisuutensa pyrkiä kaikin tavoin saamaan kuulijansa osoittamaan tuollaista kristillistä myötätuntoa ja olla heille tässä esikuvana omalla esimerkillään. Vain yksi ainoa mahdollinen tapaus tuntui heistä tässä yhteydessä arveluttavalta, nimittäin se, että palkollinen saattaisi omalla irstaalla ja paheellisella elämäntavallaan aiheuttaa itselleen pitkäaikaisia sairauksia, joiden parantaminen saattaisi olla isännälle niin kallista ja hankalaa, ettei olisi aihetta velvoittaa isäntää maksamaan kustannuksia ilman korvausta, mistä syystä tämän pykälän pitäisi valtuutettujen mielestä alkaa seuraavasti: Jos palkollinen sairastuu isännän palveluksessa ollessaan ilman omaa syytään, isännän on jne.
Myöskään 19. pykälästä17 valtuutetuilla ei ollut mitään muistuttamista, mutta he olivat vain sitä mieltä, että vanhoilla ja voimattomilla palvelijoilla on kaupungeissa oltava sama oikeus kuin maaseudullakin köyhäintaloon pääsyyn ja että sen tähden pykälän loppupuolella sanamuoto olkoon: olkoon oikeutettu niin kaupungeissa kuin maaseudullakin saamaan elatuksensa köyhäintalossa.[10]
Lopuksi valtuutetut tarkastelivat myös ehdotetun palkollissäännön 20. ja 21. pykälää,18 mutta eivät löytäneet niistä mitään muistuttamista, vaan arvioivat, että niiden on pysyttävä muuttamattomina.
Näin siis valtuutetut ovat parhaan järkensä ja ymmärryksensä mukaan pyrkineet täyttämään kunnianarvoisalta säädyltä saamansa velvoitteen, ja niin vähäisiltä kuin valtuutettujen tässä suorittamat toimet nyt saattavatkin näyttää, niihin pääseminen on kuitenkin vaatinut heiltä useita työläitä neuvotteluja, ennen kuin he ovat saaneet useista vaikeista asioista vakaan käsityksen ja päätyneet täyteen yksimielisyyteen. Valtuutetut jättävät nyt kaiken tämä nöyrästi kunnianarvoisan säädyn oman kypsemmän arvioinnin varaan, yhtä alttiisti valmiina toisaalta selittämään kunnianarvoisalle säädylle syitä, joiden takia he ovat päätyneet tällaisiin päätöksiin, laajemmin kuin se on kirjallisesti mahdollista, kuin toisaalta omaksumaan täysin toisen käsityksen, kun he saavat kunnianarvoisan säädyn syvempien tietojen ja terävien arvioiden perusteella nähdä asiat kirkkaammassa valaistuksessa. Päiväys kuten edellä.
Kaikki jäsenet tarkistivat ja allekirjoittivat puhtaaksi kirjoitetun kappaleen 1. joulukuuta 1778.
Vakuudeksi
Anders Chydenius
Suom. Heikki Eskelinen