Edellinen jakso:
Seuraava jakso:
Nöyrä muistio
Olen saanut useista eri yhteyksistä tietooni, millaista huomiota ja millaisia paikkaansapitämättömiä arvioita painosta julkaistu kirjoitukseni Valtakunnan pelastaminen luonnollisen rahajärjestelmän avulla on saanut osakseen, ja pakostakin ne koskettavat minua sen tekijänä. Siksi olen arvellut velvollisuuteni vaativan, että esitän valtakunnan korkea-arvoisille säädyille ne syyt, jotka ovat saaneet minut julkaisemaan mainitun teoksen. Onhan tämä itse asiassa se paikka, jossa valtiopäivämies saa avoimesti puhua. Teen tämän siksi, että valtakunnan korkea-arvoiset säädyt ja jälkimaailma saisivat selville, olenko siinä tehnyt rikkeen vai en.
Voin vilpittömästi vakuuttaa, että osallistuin suuresti huolestuneena kunnianarvoisessa pappissäädyssä käytyihin neuvotteluihin koskien kurssin laskemista käsittelevän salaisen valiokunnan pöytäkirjanotetta, jonka saaman kannatuksen kautta kurssin vähittäinen laskeminen tietyllä tavalla tuli vahvistetuksi. Myönteisen päätöksen pohjalta myös salaiselle valiokunnalle annettiin tehtäväksi laatia suoraan hänen kuninkaalliselle majesteetilleen esitys tarvittavista asetuksista toimeenpanoa varten, vaikka salaisen valiokunnan ohjesäännössä nimenomaan määrätään, että kaikki vaihtokurssin laskemista koskevat päätökset jne. tulee nykyään tehdä valtakunnan säätyjen täysistunnoissa eikä muilla tavoin.1 Minua lohdutti silti se, että operaatio oli tarkoitus aloittaa valtakunnan korkea-arvoisten säätyjen ollessa koolla ja niiden omassa valvonnassa, ja että salainen valiokunta samassa mietinnössään antoi valtakunnan korkea-arvoisille säädyille tehtäväksi ilmoittaa, mikäli ne tietävät jonkin muun hyödyllisemmän ehdotuksen valtakunnan talouden kohentamiseksi.
Niin tärkeää ja vaikeaa asiaa, joka silloin ensimmäistä kertaa oli valtakunnan säätyjen käsiteltävänä, ei mitenkään voitu pikaisesti tutkia. Ehdotuksen hyviä ja huonoja seurauksia ei voitu saada tarkasti selville, saati että valtakunnan korkea-arvoiset säädyt olisivat voineet laatia mitään uutta ja kypsää ehdotusta. Olen aina pitänyt rahaolojen säätelyä pääasiana valtakunnan auttamisessa, ja eräänä kaikkein tärkeimmistä syistä sille, että valtakunnan korkea-arvoiset säädyt nyt ovat kokoontuneet. Sen lisäksi minusta vaikutti enemmän kuin huolestuttavalta, miten mitä vakavimmat talouden epäselvyydet menneinä aikoina ovat johtuneet hyvää tarkoittavista, mutta hätäisesti tehdyistä ratkaisuista edellisten valtiopäivien salaisissa valiokunnissa ja pankkideputaatioissa. Ne on osittain tehty salassa, osittain myös täysistunnoilta hankitulla tuella, mutta ne ovat koskeneet asioita, joiden seurauksia niistä päättävät eivät ole voineet tarkoin tuntea. Se huolellisuus ja ahkeruus, jolla olen kaikissa muissa asioissa yrittänyt käsitellä valtakunnan ja kansalaisten etua, velvoitti minua silloin erityisesti tässä asiassa hankkimaan tarkempaa tietoa, jotta turvallisesti voisin täyttää ne odotukset, joita kansakunta minulta näiltä osin ja myös valtiopäivämiehenä vaatii. Tätä tutkiessani, ja mitä yksityiskohtaisemmin olen tarkastellut asiaa, sitä varmemmin olen vakuuttunut siitä, että elinkeinot ja kaikki velalliset kärsivät laskevasta kurssista. Tämä näkemys on pääosin perustunut samoihin seikkoihin, joilla salainen valiokunta on osoittanut kurssin nopean laskun vahingollisuuden, sillä en voi asiaa muulla tavoin käsittää, kuin että kurssin vähittäisen laskemisen seurauksena on välttämättä samanlainen tappio, vaikka se ei olekaan aivan yhtä selvästi havaittavissa. Tähän liittyi myös eräs toinen seikka, joka antoi minulle tilaisuuden tarkkaan tutkia asiaa. Kunnianarvoisa pappissääty on osoittanut minulle luottamuksensa ja asettanut minut suostuntadeputaation jäseneksi, jossa tehtäväni on laatia ehdotuksia veroiksi ja maksuiksi kotona olevien valtakunnan alamaisten maksettaviksi. Mikään ei voi olla tärkeämpi tehtävä näinä aikoina, jolloin valtakunnan tarpeet ovat huomattavasti suuremmat kuin mitä alamaiset kaikkiaan voivat saada kokoon. Tässä kohdin jouduin mitä suurimman neuvottomuuden valtaan. Ei ollut vielä määritetty, mitä taalerilla oikein tarkoitettiin, eikä miten monta markkaa kurssi vuosittain tulisi laskemaan. Silti suostunnat piti tehdä taalereissa, ja mitä enemmän markkakurssi vuosittain laskisi, sitä kalliimmaksi ja suuremmaksi suostuntaveron summa kasvaisi taaleriluvun säilyessä samana. Lisäksi mielestäni oli kiistatonta, että mitä suurempi olisi se arvon muutos, jonka pankki sitoutuisi seteleilleen tekemään, sitä tarkempi pankin olisi oltava sen suhteen, että se saa saatavansa kruunulta. Valtakunnan säätyjen täytyisi myös samassa suhteessa sitoutua suurempaan suostuntaan, jotta kruunu pystyisi selviämään pankkilainansa koroista tai pääomasta. Lopulta olen vanhoista asiakirjoista havainnut, että useista mitä vakavimmista yrityksistä huolimatta, joita menneinä aikoina on tehty laskenta-arvon alentamiseksi, on niiden toimeenpano kaikkina aikoina ollut mahdotonta. Siksi myös pelkään, että tämä toimenpide ei nytkään ole tehtävissä, ja tämän voin vakuuttaa vakaumukseni täydellä varmuudella.
Tämä kaikki huomioiden, ja koska mikään muu ei ole ollut niin lähellä sydäntäni kuin valtakunnan auttaminen ja sen säätyjen kunnia kaukaisimpienkin jälkipolvien silmissä, olen yli puoli vuotta sitten tuonut nämä ja muita kipeitä näkemyksiä pankkideputaation tietoon. Olen tehnyt sen sillä nimenomaisella varauksella, että jos pankkideputaatio ei katsoisi tarpeelliseksi huomioida niitä, tulisin esittämään nämä perusteeni yleisölle. Tämä siksi, että jos jo omaksutulla järjestelmällä tulevaisuudessa olisi onnettomat seuraukset, niin nähtäisiin, että minulla ei ole ollut siinä mitään osaa.2
Siitä lähtien olen ahkerasti hakeutunut sellaisten seuraan, joiden olen kuvitellut voivan valaista minua lisää näistä kysymyksistä. Tarkoitukseni on ollut hankkia parempi käsitys asiasta. Olkoon vika minun liian rajallisessa käsityskyvyssäni, tai jonkinlaisessa synnynnäisessä itsepäisyydessä, josta en itse voi olla tietoinen, tai vastaväitteiden puutteellisuudessa, mutta kuitenkin on varma, että kaiken esitetyn perusteella en ole voinut päätyä muuhun lopputulokseen kuin että kurssin pudottaminen vähitellen olisi vahingollista.
Jos olen erehtynyt tässä, mikä hyvinkin voi olla mahdollista, sillä ihmisen osaksi ei ole tullut erehtymättömyys, niin silloinhan korkein valta voi, kirjoitustani vähääkään huomioimatta, tehdä parhaaksi katsomansa toimenpiteet ja vastineella tyynnyttää yleisön huomion. Jos olen niin onnekas, että tulen tulevaisuudessa itse vakuuttuneeksi erehdyksestäni, niin olen valmis itse kumoamaan omat väitteeni. Rehelliselle kansalaiselle, joka pelkästään etsii isänmaan etua, ei ole häpeäksi omaksua muiden keinoja sen auttamiseksi ja hylätä omansa, kun hän huomaa edellisten vaikuttavan paremmin. Mutta omien väitteidensä peruminen pelosta tai joidenkin miellyttämiseksi ja ilman vakaumusta paljastaa alhaisen sydämen. Sellaista voi kaikkein vähiten pyytää henkilöltä, joka ei ole pakoillut mitään vaaroja yleistä etua ajaessaan, jolla ei ole ollut alhaisia pyrkimyksiä ja joka voi haastaa itse kateuden osittamaan, ovatko hänen kätensä likaiset.
Tarkoitukseni, joka loistaa kirjoitukseni joka sivulta, on ollut auttaa elinkeinot lopullisesti pois siitä sotkusta, johon ne ovat joutuneet, ja lievittää huomattavasti alamaisten suostuntaveroja. Nämä ovat mielestäni olleet niin suuria tavoitteita, että olen sysännyt syrjään kaiken, joka olisi voinut estää minua saavuttamasta niitä. Tietooni ei ole toistaiseksi tullut yhtäkään näillä valtiopäivillä hyväksyttyä asetusta, joka olisi esittämieni parannuskeinojen vastainen. Olen luullut, että mikään ei voi olla ylimmälle vallalle enempää hyödyksi, kuin että se saa tilaisuuden pohtia uudelleen tietyn päätöksen seurauksia niin kauan kuin sitä ei vielä ole pantu toimeen. Se voidaan silloin paljon turvallisemmin vahvistaa, tai jos sen seuraukset valtakunnalle ja elinkeinoille olisivat liian raskaat, se voitaisiin mieluummin heti muuttaa. Silloin sitä ei jouduttaisi tekemään tulevaisuudessa pakon edessä, eikä valtakunta joutuisi sillä välin kärsimään.
Se vapaus, jolla kirjoittajat jo menneinä aikoina, mutta erityisesti näiden valtiopäivien aikana ovat lausuneet mielipiteensä vanhemmista ja uusimmista ylimmän vallan todella jo antamista asetuksista, on myös vakuuttanut minut tällaisen mahdollisuuden olemassaolosta. Ja minulla on nyt onni saada muistuttaa valtakunnan korkea-arvoisia säätyjä siitä, että myös tämän vuoden maaliskuussa, ja siten pitkään säätyjen tekemän kurssien pudottamista tiettyyn vuosittaiseen markkalukuun koskevan päätöksen jälkeen, on korkea-arvoisen ritariston ja aateliston luvalla herra paroni ja eversti Christer Hornin muistio3 samasta aiheesta tullut painosta yleisön saataville. Siinä hän ei pelkästään aja pääosin samaa väitettä kuin minä, vaan käyttää lähes samoja sanamuotoja kuin ne, joita pidetään loukkaavina minun kirjoituksessani. Sivulla 24 hän sanoo: että setelikannan poisvetämisellä ilman setelien arvon kiinnittämistä joudumme yhdestä äärimmäisyydestä toiseen. Sivulla 25: Yhtä vähän kuin nälänhädässä kannattaa asettaa tietty hinta viljalle, yhtä vähän mielestäni on apua siitä, että vaihtokurssia säädellään asetuksilla, niin kauan kuin rahakantaa tai setelirahan arvoa ei ole määritelty. Sivulla 26 sanotaan: mitä siihen laskelmaan tulee, että hiljalleen ja vuosi vuodelta saatetaan vaihtokurssi laskemaan (juuri tämä on säätyjen tekemä päätös) tulee mielestäni sen toimeenpano olemaan ainakin vahingollista ellei aivan mahdotonta. Sivulla 27: Sitä vastoin vaikutus tulee olemaan täysin erilainen, jos piilotettu hyvä raha4 saadaan kerralla kiertoon, mutta huomaa: tämä ei voi tapahtua ennen kuin setelirahan arvo on vakiintunut. Juuri tämä on myös minun pääväitteeni. Hän jatkaa samalla tavalla ja sanoo paljon muun lisäksi nimenomaisesti samasta ylimmän vallan päätöksestä koskien kurssin pudottamista vähitellen, että tämä suunnitelma perustuu kehäpäätelmälle tai todistamattomalle väitteelle.
En siten ole ainoa, joka valtakunnan korkea-arvoisten säätyjen luottamusta nauttivana on ajatellut ja kirjoittanut tämän päätöksen vastaisesti, kun minulla on herra eversti ja ritari Hornissa niin luotettava tiennäyttäjä, jonka jalanjäljissä on mielestäni kunnia kulkea. Asia on paljon herkempi kuin moni ensi katsomalla voi kuvitella, sillä se koskee valtakunnan silmäterää. Sitä ei voida koskaan valottaa liikaa, ja siihen antavat vastaväitteet parhaimman opastuksen.
Valtakunnan korkea-arvoiset säädyt suvainnevat siksi ryhtyä tutkimaan asiaa ja päättämällä sen suotuisalla tavalla tekevät kansakunnan omana aikanaan onnelliseksi ja tyytyväiseksi. Samalla he tekisivät nimestään kuolemattoman Ruotsin säätyjen joukossa.
Herra paroni ja eversti ja ritari on sekä muut suuret ominaisuutensa huomioiden että erityisesti tässä muistiossaan osoitetun perusteellisen pankkiasioiden tuntemuksensa ja valtakunnan eduksi osoitetun velvollisuudentuntonsa takia saavuttanut säätynsä luottamuksen ja tullut valituksi pankkivaltuusmieheksi. Olen työskennellyt saman aiheen parissa ilman vähäisintäkään pyrkimystä oman voiton, kunnian tai edun saavuttamiseksi, ja siksi en pyydä muuta kuin suosiollista arviota hyväntahtoisuudestani.
Suom. Veli-Matti Pussinen
Edellinen jakso:
Seuraava jakso:
paikat: Ruotsi
Henkilöt: Horn, Christer Rudbeck, Thure Gustaf
Raamatunkohdat:
Aiheet: