Kootut teokset | Samlade skrifter | Selected Works
Kirjoitus: Maastamuutto

Maastamuutto, § 28

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

Tekstin koko: A A A A


Näkymävalinnat:

§ 28

Edellä sanotusta muotoilen seuraavan yleisen säännön: Elinkeinoja on arvostettava ylitse muiden, ja tämän pitää tapahtua siinä järjestyksessä kuin ne ovat yhteiskunnalle hyödyllisiä ja välttämättömiä. Niiden arvostusta on kasvatettava niin kauan, kunnes kuluttavat jäsenet tulevat halukkaiksi luopumaan vähemmän edullisista viroista ja siirtymään elinkeinoihin.

Arvostus ei merkitse kauniita puheita maanviljelyksestä ja käsityöammateista. Meidän aikamme ylpeilee sillä, että olemme kiinnostuneet taloudenhoidosta enemmän kuin esi-isämme. Mutta talous on omaisuuden hankkimisen ja säilyttämisen taitoa, enkä todellakaan tiedä millä aikakaudella Ruotsi olisi käyttänyt omaisuuttaan yhtä huonosti kuin nykyisin.

Olemme eläneet neljäkymmentä vuotta jokseenkin rauhallisia aikoja ja koonneet runsaita maksuja, mutta milloinkaan eivät yleiset kassat ole olleet niin velkaantuneita kuin nykyään, eivät edes sen surkean kaksikymmenvuotisen sodan aikana, joka päättyi kuningas Kaarle XII:n kuolemaan. Meidän ajallemme avautui pankissa odottamattomalla tavalla runsas rahanlähde, joka teki meistä nopeasti äkkirikkaita, mutta josta seurasi samanlainen onnettomuus kuin Portugalin timanttikaupassa: liian suuri tarjonta romahdutti tavaran hinnan, eikä vieläkään tiedetä, kuinka alas hinta voi laskea. Elleivät valtakunnan kunnianarvoisat säädyt auta asiaa, voi lopulta käydä niin, että meillä on puutetta kaikesta muusta paitsi paperista.

Arvostukseen kuuluu 1) että tuottavat jäsenet saavat nauttia kaikkea mahdollista vapautta ja että heitä kohdellaan hyvin hellästi, aivan kuin he olisivat valtakunnan silmäterä. Heitä on ensi sijassa autettava saamaan oikeutensa, heihin kohdistuvaan pakottamiseen on puututtava ankarasti ja yhdenkin talonpojan kärsimä vääryys on rangaistava esimerkillisesti ja nopeasti. Heitä ei pidä rasittaa enempää uhkauksilla, maanitteluilla kuin pakottamisellakaan. Heille ei pidä tyrkyttää isojakoa, maanmittausta eikä taksoitusta, jotka kaikki rasittavat heitä, vaan heitä on rohkaistava antamalla esimerkkejä, suostuttelemalla ja osoittamalla, että he hyötyvät siitä kaikesta, ja on tarkkaan huolehdittava, että kaikki toteutetaan mahdollisimman vähin kustannuksin ja tasapuolisesti.

Korkein valta on jo vanhemmista ajoista lähtien ja mitä suurinta hyväntahtoisuutta osoittaen nähnyt paljon vaivaa yrittäessään laeilla ja asetuksilla mitä tarkimmin säädellä kaikkien alamaisten tekemisiä. Näin on syntynyt niin monia sääntöjä, kieltoja ja asetuksia, etteivät alamaiset ehdi edes oppia niitä ja vielä vähemmän noudattaa. Määräysten noudattamisessa olemme lisäksi kohdanneet ylivoimaisia vaikeuksia, jotka ovat pakottaneet hallituksen liittämään niihin niin monia uusia selityksiä ja vastakkaisia säädöksiä, etteivät itse lainlukijat ole pystyneet ottamaan niitä kaikkia huomioon tuomioistuimissa ja alamaiset vielä vähemmän noudattamaan niitä. Tämä on saanut alamaiset tuntemaan, että heidät on joka taholta eristetty luonnollisesta vapaudestaan, ja niin he joutuvat jatkuvasti pelkäämään tulevansa lain kahlitsemiksi.

Luoja on tehnyt luonnon kaikessa täydelliseksi ja ihmisen yhteisölliseksi. Lukuun ottamatta itse paheiden harjoitusta, jota lakien pitää hillitä, Luoja on tehnyt myös ihmisen taipumukset sellaisiksi, että mitä suurempaa vapautta taipumukset saavat nauttia, sitä enemmän ne rakentavat yhteiskuntaa ja antavat jokaiselle yksilölle voimia ja hyvinvointia, ja päinvastoin. Kokemus osoittaa, että aina silloin kun ihmisen kaikkein kypsimpään harkintaan perustuvat keksinnöt ovat joutuneet ristiriitaan Luojan järjestyksen kanssa, ne ovat ennemmin tai myöhemmin osoittaneet, miten pieni pisara koko ihmisjärki on siinä viisauden meressä, joka vaaditaan valtakuntien ja yhteiskuntien pysyttämiseksi pystyssä tässä maailmassa, ja että niiden ansiosta valtio joutuu ennemmin tai myöhemmin perikatoon. Tämän todisteeksi voisin ottaa maamme aikoinaan kovin kiitetyt kupari- ja tervakomppaniat ja suolakonttorin1. En tiedä, tohdinko laskea mukaan vielä muita, ennen kuin niiden toimikausi päättyy. On olemassa koko joukko vähäisempiä keinoja, joiden aiheuttama vahinko on hiukan vähemmän näkyvä, joten niitä voidaan hyvinkin puolustaa satojen vuosien ajan täysin vakuuttuneena niiden tehosta. Valtioviisaus on kasvanut verrattomasti meidän aikamme Euroopassa ja erityisesti meidän maassamme, ja kaipaankin enää sen myöntämistä, että emme tunne vielä kunnolla mitään valtiota. Emme tyydy siihen valtion yksinkertaiseen puoleen, jonka Kaikkivaltias on halunnut kääntää ihmisten nähtäville, vaan haluamme kömpelöillä sormillamme saattaa Kaikkivaltiaan mestariluomuksen tasaiseen liikkeeseen ja liikuttaa kaikkia pyöriä oman makumme mukaan, vaikka joudummekin vähemmän kunniakkaasti jättämään valtiorakennelman jälkeemme ontuvampana kuin se oli saadessamme sen käsiimme.

Mahtaisivatko maatullit, ammattikunta- ja raha-asetukset, maa­kauppa, tuoteplakaatit, tapulikaupungit, erioikeudet, seurat, komppaniat ynnä muut tarvita lähempää tarkastelua, niin että ruotsalainen mies oppisi tuntemaan velvoitteensa ja muutoin vapautuisi aiheettomasta pakosta ja omanvoitonpyynnin tyranniasta. Pelätään kai, että koko yhteiskunta romahtaisi, jos ohjakset päästettäisiin niin löysälle. Mutta kokemus osoittaa päinvastoin, että mitä enemmän jokin kansa on soveltanut tällaista vapautta, sitä merkittävämpää on sen varallisuuden ja väestön kasvu ollut. Mitä enemmän on sen sijaan tehty rajoituksia, sitä köyhempi on kansa. Kiinalaiset sopivat esimerkiksi edellisestä ja me jälkimmäisestä tapauksesta. Vapaus ei ole aiheuttanut mitään varsinaisia häiriöitä elinkeinoihin, vaan on tuonut niihin enemmän eloa ja liikettä.

Ellei näin tapahdu, vaan pakko saa jatkaa elinkeinoissa, kaikki kannustus ahkeruuteen hävitetään, ja työntekijät jäävät itse määräysten vangeiksi ja ahdistamiksi. Parhaan silmälläpidon allakin oikeudenkäyntien, lainkäyttäjien ja paperin kulutuksen määrä kasvaa päivästä toiseen huomattavan paljon elinkeinojen kustannuksella, kunnes vihdoin virkamiehet eivät saa enää puristetuksi enempää mehua elinkeinoista, menettävät sulkansa ja kuihtuvat pois syötyään ensin nälissään äitinsä.

Toivon sydämestäni, ettei tämä ennustukseni ikinä toteutuisi. Uskon kuitenkin, ettei nykyisessä tilanteessamme mikään muu ole mahdollista, ja niin on voinut jo tapahtuakin. Se että jälkimaailma saattaisi minut tässä kohdin häpeään, pelottaa minua yhtä vähän kuin Ciceroa, kun hän toivoi sielun kuolemattomuutta2. Tässä on avain isänmaan auttamiseen ja oikea lääke maastamuuttoon. Kansalainen on joko saatava kuvittelemaan, että hän on vapaa kahleet jaloissaan, tai sitten kahleet on irrotettava. Silloin ruotsalainen voi ylpeillä: Kunhan vain pelkään Jumalaani ja tottelen esivaltaani, mikään ei voi huolettaa minua. Kukaan ei voi vangita minua pelk­kien epäilysten perusteella, kukaan ei voi vetää oikeuteen ilman että tiedän, kuka minua syyttää. Kukaan ei voi kiduttamalla pakottaa minua tunnustamaan ennen kuin minut on todistettu syylliseksi, kukaan ei voi koskea vähäisimpäänkään omaisuuteeni eikä ottaa minulta maatilkkuakaan. Kukaan ei voi estää minua elättämästä itseäni viattomalla tavalla milloin ja missä vain. Tällainen oli todellisuudessa Rooman kansalaisten oikeus, joka tuli ulkomaalaisille vapauden ajalla kovin kalliiksi. Mutta kolmannella vuosisadalla se ei ollut enää penninkään arvoinen, sillä silloin kansakunta oli menettänyt vapautensa3.

Irtolaistemme joukot ovat mielestäni kuin pitkään ajettuja peuroja. Heti kun he kuulevat risahduksenkin, he ryntäävät tiehensä ja huutavat paetessaan: vestigia nos terrent4. Heille on viritetty kaikkialle loukkuja ja ansalankoja. Jos heidän kohtalonaan on ollut syntyä rengin, torpparin tai loisen lapseksi tai jos he ovat onnettomuudekseen tulleet maailmaan talollisen neljäntenä tai viidentenä jälkeläisenä, silloin he ovat syntyneet orjiksi, samalla tavalla kuin ritareilla on syntyessään suonissaan aatelisverta.

Heitä vainotaan nimittämällä irtolaisiksi. Heidät määrätään sotilaiksi, heidät värvätään, ostetaan, myydään, rekisteröidään, heitä koulutetaan, kuritetaan, piinataan, ja vihdoin he kuolevat. Lisäksi jokainen lääni virittää verkkonsa rajojensa ympärille, millä heitä ainakin estetään auttamasta toisia, vaikkei lääni itse pysty antamaan heille ruokaa, työtä tai ansioita. Miten siinä käy? Nimitur in vetitum.5 Heille käy samoin kuin lapsille: he tanssivat leikkitoveriensa kanssa iloisina ringin keskellä puoli päivää, mutta jos leikkijälle sanotaan, että rinki pidetään tiiviinä, jotta hän ei pääsisi ulos, silloin hän ryntää tiehensä toisten käsien välistä.

Pakenijaparkaa lähdetään ajamaan takaa niin kuin vankikarkuria, hänet otetaan kiinni ja sidotaan köysiin, vaikkei hän ole tehnyt muuta kuin etsinyt isänmaastaan paikkaa missä voisi parhaiten hyödyttää maata ja itseään. Miten on mahdollista, että näin vainottu ihmislaji yöpyy Ruotsin rajojen sisällä yhtään sen pidempään kuin on välttämättä tarpeen pakoonpääsyä varten?

Miten asiaa on mahdollista auttaa, ellei näitä poloisia rauhoiteta yleisesti ja ikuisiksi ajoiksi. Juoksevalle jänikselle vihelletään usein, jotta se pysähtyisi, mutta vain siksi, että sitä olisi helpompi ampua. Fides publica6 on ensin palautettava täydelleen ja kaikki takaa-ajo kiellettävä, jotta pelästyneet ja eksyneet voivat asettua ja saavat vähitellen aikaa etsiä syötävää.

Helmikuun 18. päivänä annettu asetus7 torppien ja uudisasutusten perustamisesta maatilan maille sai aikaan pientä rauhoittumista. Yksi ja toinen valitsi jo jonkin mukavan paikan, jolle aikoi rakentaa töllinsä viedäkseen mielitiettynsä vihille ja lisätäkseen sukuaan. Mutta uusia murheita tuli kuninkaallisen majesteetin heinäkuun 3. päivänä 1759 antamasta armollisesta asetuksesta8, jonka mukaan maaseudulla vapaana olevien mieshenkilöiden on viipymättä ryhdyttävä viljelijöiksi, mikä ei kuitenkaan ollut heidän vallassaan, tai ryhdyttävä harjoittamaan jotain muuta lainmukaista elinkeinoa tai astuttava asepalvelukseen. Ennen kuin kertaalleen töllistään pois ajettu uskaltaa pystyttää asumuksensa uudestaan, täytyy hänen voida olla kohtalaisen turvallisin mielin.

On ennen kaikkea pidettävä tarkoin huolta siitä, etteivät elintarvikkeet lopu työntekijöiden joukoilta. Loistavat ja arvostetut miehet, joilla on monia yleviä asioita mietittävänään, pitävät ruuasta ja vaatteista huolehtimista joutavana puuhana ja yrittävät suunnata ajatuksensa korkeampiin ja jalompiin asioihin. Sellainen sujuu niiltä, jotka saavat toimeentulonsa valtion­kassasta, syövät toisten hiki päässä leipomaa leipää ja pukeutuvat toisten kutomista kankaista tehtyihin vaatteisiin. Joka haluaa istuttaa kaikkiin kansalaisiin yhtä ylhäisen maun, osoittaa tyhmyytensä. Rakkaintahan ihmiselle on henki, ja sen hän menettää muutamassa päivässä, jos ruoka loppuu, ja ilman halkoja ja vaatteita hän paleltuu kuoliaaksi muutamassa tunnissa. Työläisellä ei ole ketään toista johon luottaa, ja jos näiden tarpeiden tyydyttämiseen tulee pienikin lykkäys, hän siirtyy pian kaikkien ajallisten tarpeiden tuolle puolen. Hän olisi hullu, jos suhtautuisi huolettomasti kaikkeen tähän, ja järkevintä mitä ihmiseltä voidaan vaatia on, että hän arvostaa itse elämän ohella kaiken maallisen joukosta niitä välineitä, joilla elämää pidetään yllä. Kummastelemme yleisön makua sellaisena kuin se ilmenee tässä sananparressa: Kaikki on hyvää mikä mahan täyttää. Kummallisempaa kuitenkin on, ettemme tiedä miten polttava ravinnon tarve on emmekä pohdi kuinka paljon työläisen hikeä yksi limppu vaatii. Mikään ei voi viehättää kansaa enempää kuin se, että välttämättömyystarvikkeita on aina saatavilla. Julmimmatkaan leijonat ja karhut eivät vihaa ruokkijoitaan, vaan osoittavat rakkautta ja mielihyvää niille, jotka tarjoavat tarpeiden tyydytyksen. Mikään ei sen nopeammin vaienna yleisön valitusta ja tyytymättömyyttä kuin se, että korkein valta pitää huolta kaikkein köyhimpien tarpeista.

Vespasianus meni joka päivä ulos ruokkimaan kansaa eikä antanut minkään estää tätä. Mistään kuningas Kaarle XII ei muistuttanut kirjeissään kenraaleilleen tiuhempaan kuin siitä, että hänen sotureilleen on huolellisesti annettava päivärahat ja muona-annokset. Hän piti sitä parhaana keinona, jolla ihmisjoukon saa vieraalla maalla pysymään yhtenäisenä ja jolla sotilaan sydämeen saa valetuksi uskallusta vaarantaa henkensä isänmaan puolesta.

He eivät kaipaa mitään muuta kuin että pääsisivät ankarasta holhouksesta ja saisivat asua rauhassa tölleissään, että voisivat päivisin kostuttaa leipänsä otsansa hiellä, tarjota sitä lastensa suuhun ja sanoa heille: siunatkaa Jumalaanne ja meidän vapauttamme, jotka ovat sallineet meidän lähteä hankkimaan teille ruokaa. Iltaisin he kaipaavat vain sitä, että saavat nukuttaa pienokaisensa laulaen tuota samaa kiitosta kehtolauluna ja painaa päänsä kivelle, jonka luonto on asettanut heidän majaansa, että saavat siinä maaten odottaa sitä hetkeä, jolloin purppurainen tähtiholvi lupaa uutta päivää ja itse taivaansoihtu ryömii esiin kallionhalkeamasta. Niin he saavat aloittaa uudelleen kilpailun työmuurahaisten kanssa, ryhtyä kokoamaan jotakin talvivarastoksi omilleen ja tekemään kolttuja lapsilleen, jotta nämä eivät palellu kuoliaaksi mökissä.

  1. kupari- ja tervakomppaniat ja suolakonttorin: Kuparikomppania, jolla oli yksinoikeus kuparin vientiin ulkomaille, oli toiminnassa 1619–1628 ja 1636–1639. Tervakomppania toimi muutamia katkoksia lukuun ottamatta 1648–1715, ja sillä oli monopoli kaikkeen Tukholman pohjoispuolella tuotettuun tervaan. Ruotsin suolakauppaa hallinnut suolakonttori toimi vuosina 1750–1762.
  2. Ciceroa, kun hän toivoi sielun kuolemattomuutta: viittaa Disputationes Tusculanae -teoksen kohtiin 1:24 ja 1:38–39
  3. kansakunta oli menettänyt vapautensa: viittaa Rooman keisarikunnan kriisikauteen, ns. sotilas­anarkian aikaan 235–284 jKr.
  4. vestigia nos terrent: Lat. ”jalanjäljet pelottavat meitä”. Tämä Horatius-sitaatti (Epistulae 1.1.74) viittaa Aisopoksen satuun ketusta, joka ei uskalla mennä leijonan luolaan, koska useat jäljet johtavat sisälle, mutta yhdetkään eivät ulos.
  5. Nimitur in vetitum: Lat. ”me haluamme sitä mikä on kiellettyä”. Lainaus Ovidiuksen teoksesta Amores 3.4.17.
  6. fides publica: lat. yleinen luottamus, ihmisten luottamus toisiinsa
  7. Helmikuun 18. päivänä annettu asetus: kuninkaallisen majesteetin 18.2.1757 maaherroille lähettämä kirje, joka koski torppien ja uudistilojen perustamista tilojen maille
  8. Viitataan asetukseen Kongl. maj:ts kungörelse, at de i landsorterne ledige warande manspersoner böra ofördröjeligen antaga hemmans-bruk eller annat lag likmätigt näringsfång, eller ock träda uti krigstjenst. Den 3 julii 1759. Asetuksen mukaan maaseudulla monet jättivät menemättä vuosipalvelukseen tai ryhtymättä itse viljelijöiksi, mikä armeijan ollessa Pommerin sodassa aiheutti puutetta työvoimasta. Määräaikaan mennessä työllistymättä jääneet määrättiin astumaan armeijan palvelukseen.

Alkuperäisdokumentit

Jaksot

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

paikat:

Henkilöt:

Raamatunkohdat:

Aiheet: