Maastamuutto, § 27

§. 27.

Frihet finnes aldrig, utan at den drager wåra begär til sig, då wi känna den: Begären leda oss i alla wåra göromål. Är nu friheten störst i Näringarna, hwarföre dragas wi intet hälst til dem? Men då wi se, at de hafwa för litet folk, och wåra Ämbeten för mycket, lärer blifwa onekeligit, at friheten i det förra är för liten, men i det sednare för stor.

Deraf finnas så många exspectanter1personer som blivit lovade en tjänst eller en fast anställning när tjänster blev vakanta och Auscultanter i alla Collegier, så många brödlösa Präster, så många extraordinarier och Adjuncter: derföre måste Ämbeten nödwändigt ökas, at skaffa dem heder och bröd, och hwar ock en trängtar at komma högre. Bonden wil blifwa Borgare, Borgaren Rådman, Rådman Borgmästare, Borgmästaren Häradshöfdinge, Häradshöfdingen Assessor och så fram åt. Bonden och Borgaren wil hafwa sin Son til Präst, Prästen sin til Biskop, Biskoppen til Adelsman.76

Häraf får Samhället ändteligen2slutligen en wanskapelig ställning. Det blifwer stort och förfärligt uppe uti toppen; men rötter och de nedersta qwistar twina och rutna bort, hwarigenom trädet sättes snart i äfwentyr, at wid minsta wäderpust ramla öfwer ända.

Skal altså saken hjelpas, och Rikets undergång ej för sent botas, måste saften småningom ledas tilbaka til roten: alla wanprydande watu-qwistar3vattenskott, som suga musten åt sig, och aldrig bära frugt aldeles afbrytas, andra toppas och jämkas: Men rötterna med ömhet omgräfwas, gödas och watnas, så skal man snart blifwa warse huru roten stadgar sig, och stammen börjar nedre slå ut nya och qwicka4livskraftiga skott, som innom några år låfwa det et annat utseende.

1. personer som blivit lovade en tjänst eller en fast anställning när tjänster blev vakanta
2. slutligen
3. vattenskott
4. livskraftiga

§ 27

Vapaus vetää aina halumme puoleensa, kun tunnistamme sen. Halut ohjaavat kaikkia tekojamme. Jos vapaus kerran on suurinta elinkeinoissa, miksi emme kaikkein mieluiten hakeudu niiden pariin? Kun sitten havaitsemme, että elinkeinoissa toimii liian vähän ihmisiä ja viroissa liian paljon, silloin lienee selvää, että edellisissä on liian vähän vapautta, jälkimmäisissä taas liian paljon.

Tästä syystä on ylennyksen odottajia ja auskultantteja runsaasti kaikissa kollegioissa, ties miten monia leivättömiä pappeja, samoin ylimääräisiä virkamiehiä ja apulaisia. Siksi virkojen määrää on välttämättä lisättävä, jotta he kaikki pääsisivät käsiksi kunnialliseen asemaan ja leipäpuuhun. Lisäksi kaikki haluavat nousta korkeammalle. Talonpoika haluaa porvariksi, porvari raatimieheksi, raatimies pormestariksi, pormestari tuomariksi, tuomari asessoriksi ja niin edelleen. Talonpoika ja porvari haluavat pojastaan papin, pappi piispan ja piispa aatelismiehen.76

Tämä vinouttaa lopulta yhteiskunnan. Latva paisuu hirvittävän suureksi, mutta juuret ja alimmat oksat kuihtuvat ja mätänevät, jolloin vähäisinkin tuulenpuuska uhkaa pian kaataa koko puun.

Asian auttamiseksi ja valtakunnan tuhon estämiseksi ajoissa on mahla saatava vähitellen palaamaan juuriin. On kerta kaikkiaan katkaistava kaikki rumentavat vesioksat, jotka vain imevät ravintoa kantamatta koskaan hedelmää, ja muita on latvottava ja tasoitettava. Kun juurien multaa huolella möyhennetään, lannoitetaan ja kastellaan, nähdään pian, miten juuret vankistuvat ja alhaalla rungossa alkaa puhjeta uusia, virkeitä versoja, jotka lupaavat muuttaa muutamassa vuodessa puun ulkonäön.

§ 27

Freedom never exists without causing us to desire it once we know of it: our desires guide us in all our actions. If freedom is greatest in the productive occupations, why are we not especially drawn to them? But when we see that they are short of people and our bureaucracy is overstaffed, it seems undeniable that freedom is too limited in them and too great in the latter.

That is the reason why there are so many on the unattached lists and understudies in every department, so many unemployed clergymen, so many supernumeraries and curates; that is why the number of official posts has to be increased in order to provide them with status and earnings and everyone yearns for promotion. The farmer wants to become a burgher, the burgher a councillor, the councillor a burgomaster, the burgomaster a district magistrate, the district magistrate an assessor, and so on. The farmer and the burgher want their son to be a clergyman, the clergyman his to be a bishop, the bishop his to be a nobleman.76

This eventually distorts the shape of society. It becomes large and unwieldy at the top; but the roots and the lower branches languish and rot away, whereby the tree is soon at risk of being blown down by the slightest puff of wind.

If the matter is to be resolved, therefore, and the ruin of the country to be averted in time, the sap must eventually be led back into the root. All disfiguring secondary twigs, which absorb nutrition and never bear fruit, should be broken off, others be lopped and adjusted, but the soil around the roots must be carefully dug over, manured and watered, and one will soon observe that the root becomes stronger and the lower trunk begins to put out new live shoots, which promise to change its appearance within a few years.