Alkukieli
§. 22.
Då komma wi til det tredje allmänna twånget, som är i egendomar. Afsigten är intet här at anföra de många möjeliga och brukeliga sätt, hwarigenom en kan sättas i mistning af sin wälfångna egendom.
Konung och Ständer hafwa försäkrat hwar Undersåte om en oqwald besittning af sin egendom. Det anstår aldraminst honom, at draga så helgade löften i twifwelsmål. Der62före hafwa ej heller Undersåtare hållit betänkeligit, at nedlägga sina egendomar i allmänna wärck och cassor, som äro försäkrade. Banken hafwer emottagit det mästa. Der ligga gamla i redbart Mynt inlagda Capitaler. Dit föll wid repræssentativa Myntets inrättande hela Rikets rörliga penninge-styrcka, och Banken utgaf försäkringar, at de intet allenast der wore i behåld, utan ock wid ägarens påfordran finge derifrån lyftas. Dessa försäkringar äro nu de samma som fådt namn af Banco-Sedlar, och gå i all wår handel såsom penningar, men äro i sig sjelf intet annat än Bankens Assignationer på sig sjelf, som, så länge de honoreras af Banken med redbar betalning, behålla sitt wärde.
Nu har nästan hwar en enda Rikets Undersåtare genom handel bytt någon del af sin egendom i dessa Assignationer, och enligit dess klara ord, Kunga-Försäkran och Riksens Ständers borgen måste således äga rättighet at när han wil lyfta från Banken ograverad sin egendom, intet til namn och Daler-tal allenast på papper, utan i wärckeligit redbart Mynt eller dess wärde.
Saken är i sig sjelf ganska enfaldig och kan af alla begripas. Men det hemliga, dock på slutet nog synbara Swenska Dalerns fall, som från år 1734 fallit ifrån en niondedel til en tjugusjundedels Riksdaler, har gjordt saken63 mera inbunden, ty Daler-namnet hafwa wi formerat oss en fix notion om, som intet kunde passa in med wåra nya Dalrar i jämförelse med något redbart Mynt.
Herr Christiernin tror detta Daler-wärdets förändring intet hafwa skadat Riket, och håller före, at den häldre bör nu utgöra en adertondedels, än en niondedels Riksdaler allenast den nu stadgas derwid. Han påstår, at det intet är möjeligit fälla Coursen, utan at ändra och förbättra hufwud-myntet. Det samma påstår han intet annat wara än Slantar, som swara emot 72 marks Cours. Nu hafwa Slantar warit hufwud-mynt i 10 års tid, och under samma tid har Coursen dock rasat til 30 a 40 mark öfwer hufwud-myntet, och utan Slantarnas förändring, fallit hela 20 a 25 mark tilbaka. Huru har den då rättat sig efter hufwud-myntet? Eller hwad hufwud-mynt hade wi til grund under den högsta Cours? Har den nu kunnat falla 20 eller 30 mark utan hufwud-myntets förändring, hwarföre kunde den intet falla ännu lägre, om orsakerna til dess högd skulle häfwas? Mån intet då Plåtar, Caroliner &c. kunde ånyo winna den hedern at blifwa ansedda för hufwud-mynt, utan någon wåldsam reduction?
At hafwa et obeständigt Daler-wärde och ändå bruka det ordet i handel och wandel, är det samma, som at byta om betsman hwar64 månad, som alla hafwa 20 marker på Lispundet, men det enas Lispund är ändå aldrig likt med det andras, köpa och sälja med dem tusende-tals hwar dag, utan at weta om, och huru mycket de skilja uti wigten. Det är likwäl wid swårt straff förbudit. Håller nu säljaren alla sina Lispund med de förändrade besmanen för lika stora, men köparen jämför dem altid med eget oförändrat, kan han ibland betala säljarens Lispund högre än wanligit, och ändå hafwa märkelig winst. Säljaren, som håller alla sina Lispund lika, och alla som denna månaden bruka lika besman med honom, sälja denna tiden ut alla sina waror, då de tro dem wara i så högt pris, och Köparen anammar dem med lika begärlighet, ty han skinnar Säljaren några marker på pundet.
Okunnoghet om wår Dalers fallande i aflägsna gräns-orter, har på detta sättet utblåttat oss på millioner; ty Grannarna hafwa ej kunnat förblindas af Daler-namnen. Winsten har retat de i okunnoghet stadda at på 30 a 40 mil omkring sig, at samla så mycket Guld, Sölfwer och Koppar-mynt, som de kunnat få tilsammans, och föra det öfwer gränsen, emedan de der fådt flera Sedel-Dalrar, än de hemma kostat gamla Dalrar, och intet förståt at Riket på dem likwäl förlorade några tusende.65
Du trötnar redan at följa mig längre. Jag måste lemna mycket som borde sägas: bekymmer och oro göra dig ledsna: du wil bort at fördrifwa din ängslan i lustigare sällskap. Käre! wänta ännu en handwännning. En enda sak wil jag allenast anföra, sedan få wi följas åt til mera muntrande ämnen.
- redbart Mynt: reda pengar, fullödiga silvermynt i motsats till pappersmynt
- repræssentativa Myntets inrättande: Ständernas banks sedlar (banco-transport sedlarna) infördes i början av 1700-talet. Bruket av dem ökade från och med början av 1720-talet och så småningom konkurrerade de ut de andra betalningsmedlen. År 1745 upphörde ständernas bank med att lösa in dem mot silver vilket i praktiken betydde att man övergick till pappersmyntfot.
- anvisningar för utbetalning av viss penningsumma
- inlöses
- oförminskad
- invecklad
- fix notion: oföränderlig uppfattning, fast föreställning
- Chydenius åsyftar här de åsikter ekonomieadjunkten vid Uppsala universitet Pehr Niclas Christiernin lägger fram i Utdrag af föreläsningar angående den i Swea rike upstigne wexel-coursen, til desz beskaffenhet, orsaker och påfölgder, samt botemedel emot wexel-prisets ytterligare uplöpande, ... (1761). I motsats till gängse uppfattning ansåg Christiernin att dalerns värde borde stabiliseras på sin nuvarande nivå och inte tvingas till den nivå som ansågs vara den ursprungliga, där en riksdaler motsvarade nio daler kmt eller 36 mark. .
- fälla Coursen: höja växelkursen. Se Andra termer relaterade till penningsystemet.
Suomi
§ 22
Tulemme nyt kolmanteen yleiseen pakkoon, joka koskee omaisuutta. Tarkoitukseni ei ole esittää niitä monia mahdollisia ja tavanomaisia tapoja, joilla joku voi menettää rehellisesti ansaitsemansa omaisuuden.
Kuningas ja säädyt ovat antaneet vakuutuksen, että jokainen kansalainen saa pitää omaisuutensa ilman mitään uhkaa. Kansalaisten ei mitenkään sovi epäillä näin pyhiä lupauksia. Siksi62 he ovat katsoneet voivansa varmasti tallettaa omaisuuttaan yleisiin laitoksiin ja kassoihin, joilla on vakuudet. Suurimman osan ovat pankit ottaneet vastaan. Niissä on täysiarvoiseen metallirahaan sijoitettuna vanhaa pääomaa. Kun seteliraha otettiin käyttöön, koko valtakunnan liikkuva rahamäärä tuli pankkeihin, ja pankit julkaisivat vakuutuksia, ettei raha ollut siellä ainoastaan tallessa, vaan että se voitiin myös nostaa omistajan niin vaatiessa. Näitä vakuutuksia kutsutaan nykyään pankkiseteleiksi, ja nämä setelit liikkuvat kaikessa kaupankäynnissämme rahana, mutta ne eivät ole mitään muuta kuin pankin itsensä maksettavaksi asettamia maksumääräyksiä. Ne säilyttävät arvonsa niin kauan kuin pankki lunastaa ne käteisellä.
Nyt lähes jokainen valtakunnan kansalainen on muuttanut kaupankäynnissä jonkin osan omaisuudestaan näiksi maksumääräyksiksi, ja pankin selkeän lupauksen, kuninkaan vakuutuksen ja valtakunnan säätyjen takuun perusteella kansalaisilla täytyy siis olla oikeus nostaa halutessaan pankista omaisuutensa lyhentämättömänä, ei vain nimellisesti tiettynä taalerimääränä vain paperilla, vaan todellisena käteisenä metallirahana tai muutoin vastaavan arvoisena suorituksena.
Asia on sinänsä melko yksinkertainen ja kaikkien ymmärrettävissä. Mutta asia muuttui vaikeammin ymmärrettäväksi, kun Ruotsin taalerin arvo laski, aluksi salassa ja lopuksi sitäkin näkyvämmin. Vuodesta 1734 se on alentunut yhdeksästä kahdenteenkymmenenteenseitsemänteen osaan riikintaalerista.63 Mehän olimme omaksuneet käsityksen, jonka mukaan taaleri-nimitys merkitsee jotakin muuttumatonta, ja sitä ei voinut soveltaa uusiin taalereihimme, kun niitä verrattiin johonkin käteiseen metallirahaan.
Herra Christiernin uskoo, ettei taalerin arvon muutos ole vahingoittanut valtakuntaa ja huomauttaa, että arvon pitäisi nyt vastata paremminkin riikintaalerin kahdeksattatoista kuin yhdeksättä osaa, kunhan se vain vakiinnutetaan sille tasolle. Hän väittää, ettei kurssia ole mahdollista laskea ilman että rahajärjestelmän kantayksikköä muutetaan ja parannetaan. Edelleen hän väittää, että kantayksikkönä ovat itse asiassa styyverin lantit, jotka vastaavat 72 markan kurssia. Styyverin lantit ovat nyt olleet kantayksikkönä 10 vuotta, ja samaan aikaan kurssi on noussut 30–40 markkaa kantarahaan verrattuna sekä pudonnut taas kokonaista 20–25 markkaa ilman että styyverin lanteissa on tapahtunut muutosta. Miten kurssi on siten muka korjautunut kantayksikön mukaan? Tai mikä rahayksikkö oikeastaan oli perustana kurssin ollessa korkeimmillaan? Jos kurssi on voinut pudota 20–30 markkaa ilman että kantayksikkö on muuttunut, miksi se ei voisi laskea vielä alemmaksi, jos syyt sen korkealle tasolle poistettaisiin? Eivätköhän plootut, karoliinit ym. voi saada uudelleen sen kunnian, että niitä aletaan pitää kantayksikkönä ilman rajua arvon alentamista?
Jos taalerin arvo on epävakaa, mutta tätä nimikettä käytetään siitä huolimatta kaupankäynnissä, se merkitsee samaa kuin jos vaihtaisi puntaria kerran64 kuukaudessa: jokaisen mukaan leiviskä painaisi 20 markkaa, mutta puntarien leiviskät eivät olisi koskaan yhtä suuria. Niitä ostettaisiin ja myytäisiin joka päivä tuhansittain tietämättä paljonko ne eroavat painoltaan. Tällainen on kiellettyä ankaran rangaistuksen uhalla. Jos myyjä pitää puntarin vaihdosta huolimatta kaikkia leivisköitään yhtä suurina, mutta ostaja vertaa niitä aina omaan muuttumattomaan leiviskäänsä, hän voi välillä maksaa myyjän leiviskästä tavallista enemmän ja saada siitä huolimatta huomattavaa voittoa. Myyjä, joka pitää kaikkia leivisköitään yhtä painavina, sekä kaikki ne, jotka saman kuukauden aikana käyttävät samanlaista puntaria kuin hän, myyvät kaikki tavaransa loppuun, koska luulevat niiden menevän hyvällä hinnalla. Ostaja hankkii tavaroita yhtä halukkaasti, koska hän kynii myyjältä muutaman markan naulalta.
Etäisillä rajaseuduilla ei tiedetty taalerimme laskusta ja se köyhdytti meitä miljoonilla. Naapurimaiden asukkaita taaleri-nimi ei näet sokaissut. Ajatus voitosta on houkutellut tietämättömät keräämään 30–40 peninkulman säteellä niin paljon kulta-, hopea- ja kuparirahaa kuin mahdollista ja viemään rajan yli, koska he siellä saivat niistä enemmän setelitaalereita kuin olivat maksaneet niistä kotona vanhoissa taalereissa. He eivät kuitenkaan ymmärtäneet, että valtakunta kaikesta huolimatta menetti tässä joitakin tuhansia.65
Sinä väsyt jo seuraamaan minua. Joudun sivuuttamaan paljon sellaista mikä pitäisi sanoa. Huoli ja levottomuus painavat sinua, tahdot iloisempaan seuraan karkottaaksesi ahdistuksesi. Rakas lukija! Odota vielä hetki. Esitän enää yhden ainoan asian, sitten voimme siirtyä hauskempiin aiheisiin.
- Kun seteliraha otettiin käyttöön: Säätyjen pankin setelit (banco-transportsedlar) laskettiin liikkeelle 1700-luvun alussa. Niiden käyttö lisääntyi 1720-luvulta alkaen ja vähitellen ne syrjäyttivät muut maksuvälineet. Vuonna 1745 säätyjen pankki lakkasi lunastamasta niitä, jolloin siirryttiin käytännössä paperirahakantaan.
- Chydenius viittaa tässä Uppsalan yliopiston talousopin apulaisen Pehr Niclas Christierninin teoksessaan Utdrag af föreläsningar angående den i Swea rike upstigne wexel-coursen, til desz beskaffenhet, orsaker och påfölgder, samt botemedel emot wexel-prisets ytterligare uplöpande, ... (1761) esittämiin näkemyksiin. Vastoin vallitsevaa ajattelutapaa Christiernin katsoi, että taalerin arvo tuli vakauttaa vallitsevalle tasolle, eikä pyrkiä palauttamaan sitä alkuperäisenä pidetylle tasolle, jolla riikintaaleri vastasi yhdeksää kuparitaaleria eli 36 markkaa.
- ettei kurssia ole mahdollista laskea: Nykyisin puhuisimme kurssin nostamisesta.
Englanti
§ 22
We then come to the third general constraint, which relates to property. The intention here is not to adduce the many possible and customary ways in which one may be deprived of one’s legitimate property.
The King and the Estates have assured every subject undisputed possession of their property. It is least of all fitting for the latter to throw any doubt on such hallowed vows.62 Nor have subjects therefore hesitated to deposit their property in government institutions and funds, which are insured. The Bank has received most of this. Old accumulations of capital in ready money are on deposit there. When the representative coinage was introduced, the entire circulating currency of the country was allocated to it and the Bank issued assurances not only that it was safe there but also that it could be withdrawn at the request of the owner. Those assurances are equivalent to what are now designated banknotes and which function as currency in all our commercial transactions but are in themselves nothing but the Bank’s payment orders to itself, which, as long as they are honoured by the Bank with payment in cash, will preserve their value.
Now almost every single subject of the kingdom has, in the course of trading, converted some part of his property into these payment orders and must therefore be entitled, according to the Bank’s plain statements, the Royal Accession Charter and the guarantee of the Estates of the Realm, to retrieve his property intact from the Bank whenever he so wishes, not only by the name and number of daler on paper but in actual ready money or its equivalent value.
The matter is in itself quite simple and can be understood by everyone. But the concealed though latterly quite apparent fall of the Swedish daler, which has dropped since 1734 from a ninth to one twenty-seventh of a riksdaler, has made the matter63 more complicated, for of the designation daler we have formed a fixed notion that does not tally with our new daler in relation to any ready money.
Mr Christiernin believes that this change in the value of the daler has not harmed the country and is now of the opinion that it should at present amount to one-eighteenth rather than one-ninth of a riksdaler, provided that it is stabilized at that level. He asserts that it is not possible to lower the exchange rate without changing and increasing the value of the standard coin. He asserts that the latter consists of nothing else than slantar that correspond to an exchange rate of 72 mark. Now these slantar have been the standard coin for ten years, yet during the same period the exchange rate has risen to 30 or 40 mark above the standard coin and has, without any change in slantar, fallen by as much as 20 or 25 mark. In what way has it then accommodated itself to the standard coin? Or what standard coin did we use as a basis when the exchange rate was at its highest level? If it has now been able to fall by 20 or 30 mark without any change in the standard coin, why could it not fall still lower if the reasons for its present level were to be removed? Might not then plåtar, caroliner, etc. regain the honour of being reckoned as the standard coin, without any drastic reduction?
To have an unstable value for the daler and yet to use that term in one’s business transactions is the same as using alternating steelyards every64 month, each showing 20 mark for every lispund, though the lispund of one never equals that of another, and then buying and selling with these thousands of times a day without knowing whether and how much they differ in weight. And yet that is prohibited on pains of a severe penalty. If the seller now regards all the lispund as shown on his altered steelyards as the same, while the purchaser always measures them by his own unaltered one, the latter will sometimes have to pay more than usual for the seller’s lispund and will still make a significant profit. The seller who regards all his lispund as the same and all those who use the same kind of steelyard as he does that month will sell off all their goods during that period, because they believe them to command such a high price, and the purchaser accepts them just as eagerly, as he fleeces the seller of a few mark per pund.
Ignorance about the decline in value of our daler in outlying border regions has in that way deprived us of millions, for it has not been possible to blind our neighbours with the term daler. The profit has induced those who are ignorant of this to collect as much gold, silver and copper coin as they can gather within a radius of 30 to 40 mil and to take it across the border, as they received more daler in banknotes there than they had cost at home in old daler, without realizing that the country nonetheless lost a few thousand through them.
65
You are already becoming tired of accompanying me any further. I have to leave out much that ought to be said. Worries and anxiety depress you; you want to escape, to banish your unease in more amusing company. Dear reader! just wait a moment. I only wish to mention one single thing, and then we can proceed together to more cheering subjects.
- Per Niclas Christiernin (1725–99) was an economist and philosopher at Uppsala University. The pamphlet Chydenius refers to is his Utdrag af föreläsningar angående den i Swea Rike upstigne wexel-coursen (Stockholm, 1761).
