Edellinen jakso: Maastamuutto, § 17
Seuraava jakso: Maastamuutto, § 19
§ 18
Tässä ovat syyt, jotka pakottavat tuhannet tuottavat kansalaiset jättämään isänmaansa: kaukaiset seudut kuihtuvat elinkeinojen puutteessa ja työntekijät pakenevat niin ankarilta asuinalueilta. Heitä kerääntyy joukoittain merenrannikolle, missä on enemmän liikettä ja eloa. Pian heille kuitenkin selviää ettei nykyisessä tilanteessa sen enempää kaupungeista kuin maaseudultakaan saa maatilkkua, joka antaisi mahdollisuuden asua, mennä naimisiin ja elättää itsensä.
Raataa toisten töissä niin kauan kuin voimia riittää, tulla hylätyksi köyhyyteen vanhoilla päivillä ja kuolla kurjuudessa – – siinä ovat ne laakerit, joiden pitäisi houkutella työntekijöiden joukot rakastamaan isänmaata. He näkevät selvästi, ettei Ruotsi ole vielä Platonin onnellinen maa. He kaipaavat vapautta, kuulevat merenkävijöiltämme paljon eteläisten maiden loistosta eivätkä voi vastustaa niin viekoittelevia iloja. He ryhtyvät merimiehiksi, eroavat tehtävästään ja pysähtyvät vasta päästyään ulkomaiseen satamaan, missä vapautta on tarjolla. ”Kunhan vain elinkeinojen harjoittaminen on esteetöntä, he elävät mieluummin sellaisen kansan keskuudessa, jonka kieltä tuskin lainkaan ymmärtävät, kuin omien veljiensä luona, missä kaikki on kehnoa ja kuollutta. Kaikista heidän teoistaan on luettavissa tämä sananparsi:53 ”Isänmaa ilman vapautta ja ansiomahdollisuuksia on suuri sana, jolla on vähän sisältöä!”1
Näin lähtee työntekijöidemme jalo joukko luotamme. Eikö se merkitse mitään? Juuri se joukko pistää jokaisen leipäpalan suuhumme, ja heidän tuotteillaan ja käsiensä töillä me vaatetamme ja koristamme ruumiimme, jota ei ilman sitä erota työntekijöiden ruumiista enempää esi-isien kunnia kuin aatelinen syntyperäkään. Ylhäisyys haihtuu ilmaan silloin kun kukaan ei ole palvelemassa meitä, ja herruus on lopussa, kun alaiset ovat lähteneet.
§. 18.
Här äro orsakerna, hwarföre tusende-tals närande Medborgare måste lämna sit Fosterland: Aflägsna trackter twina bort af näringslöshet: Arbetare fly så bistra hemwister. De skåcka sig til Sjöstranden der mera rörelse och lifacktighet finnes: Men de blifwa snart warse efter wår nu warande ställning, at hwarcken Stad eller Land wil lämna dem en jordlap at bo, gifta och föda sig uppå.
Träla i andras arbete, så länge de orcka, wräkas bort i armod på sina gamla dagar, och dö i uselhet äro de Lagrar, som skola låcka den arbetande hopen, at älska Fäderneslandet. De känna ofelbart, at Swerige ännu intet är Platos sälla Land: de trängta efter frihet: de höra wåra Sjöfarande tala mycket om de södra Länders prackt: de förmå intet stå emot så retande nöjen: De blifwa Sjömän: De skrifwa sit afsked: de stadna intet förrän de hinna til några Utländska hamnar, der friheten är til båds. ”De bygga häldre bland et folk, som de näppeligen förstå, der rörelsen är otwungen, än bland egna bröder, der alt är dåligt och dödt, och man läser i alla deras gjerningar detta tän53ke-språk: Fädernesland utan Frihet och förtjenst är et stort ord af liten betydelse!”2
Så går wår ädla arbets-hop ifrån oss: Mån det betyder ingen ting? Det är den hopen som sticker hwar bröds-bit i wåra munnar: af deras skatt och deras slögder kläda och smycka wi wåra kroppar, som utom dess icke ens kunna, hwarken genom Förfäders heder eller adelig härkomst skiljas från arbetarenas. Högheten smälter til wäder3, när ingen betjenar oss och Herrawäldet är alt4, när lydande äro borta.
§ 18
Tässä ovat syyt, jotka pakottavat tuhannet tuottavat kansalaiset jättämään isänmaansa: kaukaiset seudut kuihtuvat elinkeinojen puutteessa ja työntekijät pakenevat niin ankarilta asuinalueilta. Heitä kerääntyy joukoittain merenrannikolle, missä on enemmän liikettä ja eloa. Pian heille kuitenkin selviää ettei nykyisessä tilanteessa sen enempää kaupungeista kuin maaseudultakaan saa maatilkkua, joka antaisi mahdollisuuden asua, mennä naimisiin ja elättää itsensä.
Raataa toisten töissä niin kauan kuin voimia riittää, tulla hylätyksi köyhyyteen vanhoilla päivillä ja kuolla kurjuudessa – – siinä ovat ne laakerit, joiden pitäisi houkutella työntekijöiden joukot rakastamaan isänmaata. He näkevät selvästi, ettei Ruotsi ole vielä Platonin onnellinen maa. He kaipaavat vapautta, kuulevat merenkävijöiltämme paljon eteläisten maiden loistosta eivätkä voi vastustaa niin viekoittelevia iloja. He ryhtyvät merimiehiksi, eroavat tehtävästään ja pysähtyvät vasta päästyään ulkomaiseen satamaan, missä vapautta on tarjolla. ”Kunhan vain elinkeinojen harjoittaminen on esteetöntä, he elävät mieluummin sellaisen kansan keskuudessa, jonka kieltä tuskin lainkaan ymmärtävät, kuin omien veljiensä luona, missä kaikki on kehnoa ja kuollutta. Kaikista heidän teoistaan on luettavissa tämä sananparsi:53 ”Isänmaa ilman vapautta ja ansiomahdollisuuksia on suuri sana, jolla on vähän sisältöä!”5
Näin lähtee työntekijöidemme jalo joukko luotamme. Eikö se merkitse mitään? Juuri se joukko pistää jokaisen leipäpalan suuhumme, ja heidän tuotteillaan ja käsiensä töillä me vaatetamme ja koristamme ruumiimme, jota ei ilman sitä erota työntekijöiden ruumiista enempää esi-isien kunnia kuin aatelinen syntyperäkään. Ylhäisyys haihtuu ilmaan silloin kun kukaan ei ole palvelemassa meitä, ja herruus on lopussa, kun alaiset ovat lähteneet.
§ 18
Here are the reasons why thousands of productive citizens have to leave their native land. Remote regions languish for want of industries; workers flee such grim dwelling-places. They flock to the coast, where there is more enterprise and activity, but they soon realize, under our present conditions, that neither town nor country will provide them with a plot of land on which to settle down, marry and maintain themselves.
To toil like a slave for others as long as they have the strength, to be cast aside in poverty in old age and to die in misery are the laurels that are to induce the labouring multitude to love their fatherland. They unfailingly sense that Sweden is not yet Plato’s happy country; they yearn for freedom; they hear our mariners talk much about the splendour of the southern lands; they are unable to resist such enticing pleasures; they become seamen; they write their farewells; they do not stop until they reach some foreign ports where freedom is available. “They would rather settle among a people whom they barely understand, where enterprise is untrammelled, than among their own brethren, where everything is decayed and dead, and in all their actions one reads this maxim:53 A fatherland without freedom and livelihood is a big word that signifies little!”6
Thus, our noble labouring multitude leaves us; does that not signify anything? It is that multitude that puts every piece of bread in our mouths. With their taxes and from their crafts we clothe and adorn our bodies, which, without those things, could not even be distinguished from those of the workers, by either our ancestral honour or aristocratic descent. Our elevated status dissolves into mist when there is no one to serve us, and our supremacy is at an end when there are no longer any subordinates.
Edellinen jakso: Maastamuutto, § 17
Seuraava jakso: Maastamuutto, § 19
paikat: Ruotsi
Henkilöt: Platon
Raamatunkohdat:
Aiheet: