Edellinen jakso: Maastamuutto, § 5
Seuraava jakso: Maastamuutto, § 7
§ 6
Mainitsin juuri roomalaiset. Voi sitä kansaa! Miten roomalaiset saattoivat nousta niin mahtaviksi ja arvossapidetyiksi, että koko maailma ihmetteli heitä, ja miten he sitten taas vaipuivat entiseen tomuun ja tuhkaan? Rooman kansa ymmärsi oikean hallitustavan käytön ja väärinkäytön täydellisesti, ja sen lakeja pidetään yhä kunniassa koko Euroopassa. Rooman kansan kokemat hallinnon mullistukset ja kohtalot tekevät siitä kaikille yhteiskunnille kuin avoimen peilin, josta harkitseva ihminen voi ilman ennustajan lahjaakin nähdä omaa yhteiskuntaansa odottavan nousun ja tuhon.
Vapaus laski epäilemättä ensimmäisen kiven Rooman muureihin. Vapaus täytti Rooman ihmisillä. Roomaa ei olisi koskaan ollut, jos Amuliuksen toive olisi toteutunut1 ja hän olisi saanut kaupungin perustajan raivatuksi tieltä ja jos hänen kuolemansa ei olisi ehkäissyt tyranniaa.
Mutta mitä kaupunki olisi ilman asukkaita ja muurit ilman vartijoita? Siksi perustajat18 tekivät Roomasta kaikkien pakolaisten, kärsivien ja orjien turvapaikan. Rooman jokaiselle antama vapaus oli niin arvokas ja harvinainen saalis, ettei osallistujia voinut puuttua sellaisesta jalosta ilosta. Tämä oli ensimmäinen askel uuden kaupungin vahvalle asemalle.
Rooma eli toki aluksi kuninkaanvallan alaisuudessa, mutta ei menettänyt vapauttaan. Yhteisöä hallitsivat kuninkaat, mutta neuvosherrojen ja kansan haluamalla tavalla. Niinpä historioitsijat pitävät Lucius Tarquiniuksen2 häpeänä, ettei hän hallitsijana noudattanut kummankaan tahtoa. Hän aiheutti rahvaalle piinaa sepänpajoissa ja muussa orjantyössä ja hänen poikansa Sextus Tarquinius3, mukavuudenhaluisessa ympäristössä kasvanut ruhtinas, meni harkitsemattomuudessa vielä pitemmälle ja sai roomalaiset menettämään sekä kruunun että isänmaan.
Lucius Junius Brutus4, jota elähdytti pikemminkin jalo kuin paisuteltu vapauden henki, sai yksinvallan ikeen murretuksi rohkeudellaan. Kansa oli silloin jo saanut tarpeekseen yksinvallan kovuudesta. Brutus korosti lakien merkitystä ja teki tyhjäksi verukkeet, joilla paheita oli harrastettu. Silloiset ylimykset (Sextus Tarquiniuksen kumppanit) valittivat asiaa näin katkerasti: Kuningas on ihminen, jolta voidaan vaatia joko oikeudenmukaisuutta tai epäoikeudenmukaisuutta aina tarpeen mukaan. Hänessä on tilaa armeliaisuudelle ja hyville teoille, vihalle ja anteeksiannolle. Silloin voi erottaa ystävän vihollisesta. Lait ovat sitä vastoin19 kuuroja ja heltymättömiä, edullisempia ja parempia köyhälle kuin rikkaalle ja mahtavalle. Niin pian kuin raja-aidat on ylitetty, lait eivät tarjoa mitään lievennyksiä ja myönnytyksiä. Kun ihmisessä on niin runsaasti virheitä, olisi uhkarohkeaa puolustautua pelkän viattomuuden avulla.5 He halusivat näin painavilla syillä lopettaa koko vapauden, mutta Brutus teki konsulien toimikaudesta vuoden mittaisen6 ja suojasi vapautta kaikin puolin.
Koko vapautensa ajan Rooma oli sekaantunut verisiin sotiin rajojensa ulkopuolella ja riitoihin niiden sisäpuolella. Olen kuitenkin sitä mieltä, että ainoastaan vapaus oli syynä tasavallan pitkäaikaiseen hyvään kasvuun, ja että orjuus aiheutti sen tuhon.
Taistelukentillä kaatui lähes joka vuosi monia tuhansia roomalaisia, mutta vapaus korvasi moninkertaisesti tämän menetyksen. Vapaus rakentaa ja asua rohkaisi avioliiton solmimiseen, ja kun lisäksi tarjoutui mahdollisuus elättää vaimoa ja lapsia, se vei asioita jonkin verran eteenpäin kotimaassa, mutta suurin osa kasvusta lienee ollut maahanmuuton ansiota.
Tullus Hostilius7 keksi jo aikoinaan sen keinon, että hän otti vastaan vihollisiaan ja antoi heille Aventinosta8 rakennusmaata. Mahtoivatkohan roomalaisten voittoisat aseet saada ympäröivät kansat näin hyvien ehtojen vallitessa tulemaan yhä suuremmassa määrin heidän puolelleen?20
Alituiset kamppailut kansan ja neuvoston, kansantuomioistuimen (tribunus plebis)9 ja konsulien välillä tuntuivat uhkaavan valtiota tuholla, mutta on huomionarvoista, että valtio tämän kestäessä kaikesta huolimatta kasvoi. Kansa tunsi silloin vielä voimansa ja kamppaili vapauden puolesta. Neuvosto yritti kerran jos toisenkin heikentää vapautta, mutta kun se alkoi olla liian raakaa, rahvas puri kuolaimia ja ravisti ratsastajat selästään. Silloin konsulit saivat luvan tyytyä kohtuuteen. Ateenan lainsäädännön esimerkin mukaisesti muodostettujen kymmenmiehisten lautakuntien (decemviri)10 vallankäytössä oli ensimmäisen vuoden ajan arvokkuutta. Siksi valta jäi samoille henkilöille seuraavaksi vuodeksi, mutta kolmantena vuonna decemvirit jättivät kansan mielipiteen kokonaan huomiotta. Kun valta pian ylitti rajansa, tekivät synkän Appius Claudiuksen rumat toimenpiteet pian lopun tästä hallinnosta.
Mutta sanoin, että tasavalta voi hyvin niin kauan kuin neuvosto11 ja kansa kilpailivat keskenään vallasta. Kansa näet pystyi silloin vielä suitsimaan tyrannian ja kansankunta oli jokseenkin tyytyväinen itseensä, vaikka rappion siemen jo itikin sen povessa.
Mutta asiat alkoivat näyttää aivan toisenlaisilta sen jälkeen kun syntyi toinen kamppailu, jota neuvosherrat12 kävivät keskenään. Silloin ei kiistelty enää vapaudesta, vaan siitä kuka heistä saisi kunnian tuhota sen. Rahvas menetti tosiasiassa äänensä. Konsulit, jotka samalla olivat sotajoukkojen komentajia,21 olivat jo ehtineet koota itselleen rikkauksia, jotka vaaransivat vapauden. Caesar, Pompeius, Antonius, Sulla, Octavius ja muut13 kamppailivat keskenään päästäkseen sotaväen suosioon, sillä valta seuraa usein aseita, ja ellei muu näyttänyt onnistuvan, valtaa ostettiin isolla rahalla. Sotilaat alkoivat pian uskoa, että heidän omavaltaisuutensa oli koko yhteiskunnan vapautta. Jos rahvasta vihdoin kuunneltiin, sekin totutettiin myötäilemään kaunisteltuja perusteluja. Vaikka nyt siis tehtiin ennenkuulumattomia valloituksia, samalla tasavallan sydän riutui ahneuden, nautinnonhalun ja kopeuden pakkovallan aiheuttamassa orjuudessa, niin että tasavallan loiston ollessa suurimmillaan muiden kansojen silmissä siitä oli lähes pelkät kuoret jäljellä. Tacitushan sanoo, että tasavallan voimat ehtyivät mahtimiesten keskinäisen kamppailun ja hallinnon ahneuden takia, ja siksi tasavalta kyllästyi konsulihallintoon ja heittäytyi yksinvallan syliin14.
Keisarivallan aikana kevytmielisyys, velttous ja nautinnonhimo turmelivat Rooman hallitsijat. Kaikkein ylimpänä oli armeija, sen julkeus oli rajatonta ja sen aseet nostivat keisareita valtaistuimelle ja syöksivät heitä siltä. Muu kansa raatoi jo sietämättömien taakkojen alla, eikä Rooman valtakunta olisi ikinä pysynyt pystyssä niin pitkään, elleivät niin monet yhteiskunnan jäsenet olisi imeneet jo äidinmaidossa sitä kuvitelmaa, että roomalaiset ovat maailman onnellisimpia ihmisiä.22
Käy kyllä päinsä, että valtiota, joka on ennen ollut kukoistava ja elätellyt kauniita ajatuksia onnellisuudestaan, pidetään jonkin aikaa pystyssä kuvitelmien varassa. Mutta niitä, joita on sorrettu pitkään, ei voi auttaa eikä tyydyttää imarteluilla eikä mielikuvituksen tuotteilla.
