Edellinen jakso: Maastamuutto, § 30
Seuraava jakso: Maastamuutto, § 32
§ 31
Mainitsin jo äsken jotakin arvojärjestyksestä ja sama on toistettava tässä oikeassa paikassaan. Useissa julkisuuteen tulleissa kirjoituksissa on osoitettu tarkasti, miten vaikeisiin seurauksiin tämä järjestys johtaa. Pakkoa ei saada poistetuksi kuluttavien ja tuottavien väliltä, eikä liioin kuluttavien keskuudesta, mikäli asiaa ei oteta vakavasti, ja mikäli itse säädyt eivät asiaa kypsästi harkittuaan ryhdy siinä toimenpiteisiin ja jätä virkamiesten valituksia huomiotta.
Kun maanviljelys ja käsityöammatit saavat osakseen myötätuntoa ja kunniaa, kuten edellä on esitetty,90 virkamiesten arvoasemaa viranhoidon ulkopuolella alennetaan, virkojen tavoittelijoiden määrä vähenee ja työtä tekevien joukko lisääntyy ja saa osakseen kannustusta, vasta silloin on oikea aika tehdä tietyistä viroista yksi- tai kaksivuotisia tai korkeintaan kolmivuotisia. Silloin virkoja ei enää tavoitella, vaan niihin kutsutaan ja niistä tulee velvollisuus, josta ei saa kieltäytyä. Voimme iloita vapauden voitosta siinä vaiheessa, mutta ei sitä ennen.
Kun Rooma ravistautui irti yksinvallan ikeestä, Brutus teki konsulien toimikaudesta yksivuotisen1. Livius huomauttaa tästä: ”Voi varmasti uskoa, että vapaus sai alkunsa pikemminkin konsulien kauden lyhentämisestä yhteen vuoteen kuin kuninkaanvallan vähenemisestä tavalla tai toisella.”2
Juuri mikään ei ole kannustamassa tiettyjen elinikäisten virkojen haltijoita, ja kaikkein vähiten näin tapahtuu meidän virkakäytännössämme. Sitä vastoin yksivuotiset virat sytyttävät meissä kipinän rehelliseen kilpailuun, jolloin ennen muuta oikeudenmukaisuus ja hyveellisyys tulevat viranhoidon lyhyenä kautena esiin ja siten viranhoitaja ansaitsee kansakunnalta suurempaa luottamusta. Silloin jokainen haluaa tuntea isänmaan lait ja ymmärtää mitä Ruotsin miesten oikeuksilla tarkoitetaan. Silloin virkamies ei häpeä työtään, silloin voimme englantilaisten tavoin pitää oikeuden istuntoa vilja- ja villasäkkiemme päällä istuen ja kutsua ensimmäisten roomalaisten tavoin kenraalin aurankurjesta91 komentamaan armeijaa ja käymään onnekasta sotaa. Kun tehtävä on sitten suoritettu, palaa kenraali auralleen3.