Edellinen jakso: Kolmas katekismussaarna, § 5
Seuraava jakso: Kolmas katekismussaarna, § 7
Jälkimmäinen osa
§ 6
Tällaisen Pyhän Hengen persoonasta antamamme tarpeellisen selvityksen jälkeen pääsemme lähemmin pääaiheeseemme, hänen hyvien tekojensa tarkastelemiseen. Jotta voisimme oikealla tavalla edetä tällä lavealla kentällä ja saisimme jotenkin selvän käsityksen asiasta, meidän on ensinnäkin lueteltava ja selitettävä armonvaikutukset niiden luonnollisessa järjestyksessä ja sitten esitettävä, mitä me tunnustamme seurakunnasta, jossa hän tekee meidät osallisiksi tästä armostaan. Aihe on hyvin laaja ja tärkeä, mutta mitä lupaan pyrkiä lyhyyteen, ilman että kuitenkaan sivuuttaisin mitään olennaista. Toisaalta en edellytä teiltä vain kärsivällisyyttä ja tarkkaavaisuutta, vaan mieluimmin myös sydämen avaamista Jumalan Hengen vaikutuksille koko käsittelyn ajaksi. Kysymys on nimittäin jostakin sellaisesta, jonka jokainen meistä on joko tuntenut tai ainakin pitäisi tuntea sielussaan, ja ilman tätä tunnetta meille ei ole mitään hyötyä kaikesta siitä, mitä kallis Vapahtajamme on ylivuotavalla rakkaudellaan meille hankkinut.
Autuas tohtori Luther esittää Pyhän Hengen armovaikutusten välttämättömyyden meille selityksessään näin: Uskon, etten voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Herraani Jeesukseen Kristukseen enkä päästä hänen luokseen.1 Rakkaat Herrassa! Niin surkea on meidän luonnollinen tilanteemme, että vaikka Jeesus on omalta puoleltaan tehnyt kaiken meidän parhaaksemme, kärsinyt täydellisen sovituskuoleman kaikkien meidän syntiemme tähden ja täydellisellä kuuliaisuudellaan hankkinut meille oikeuden taivaalliseen iloon, niin silti kukaan meistä ei kykene omin voimin pääsemään osalliseksi tästä autuudesta, minkä Vapahtaja Jeesus itse tekee selväksi sanoessaan: Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka minut on lähettänyt, vedä häntä Joh. 6:44. Syyn tähän löydämme taas helposti omasta syvästä synninturmeluksestamme, joka on täysin sokaissut ymmärryksemme, niin että emme edes tunne autuuden tietä emmekä voi käsittää oikeaa ja elävää totuutta, vaan vaellamme pimeässä kuin sokeat, mistä apostoli Paavali painokkaasti puhuu sanoessaan: Ihminen ei kerta kaikkiaan luonnostaan ota vastaan Jumalan Hengen puhetta, sillä se on hänen mielestään hulluutta. Hän ei pysty tajuamaan sitä, koska sitä on tutkittava Hengen avulla 1. Kor. 2:14. Tahtomme ei ole sen vähempää turmeltunut, sydämessä on synnin siemen, se on täynnä pahoja haluja, huomaamme sen olevan veltto ja taipumaton kaikkeen hyvään, mutta sitä vastoin valmis ja ikään kuin noiduttu tekemään pahaa, niin että voimme hyvin valittaa tätä niin kuin Herra profeetta Jeremian kautta: Petollinen on ihmissydän, paha ja parantumaton vailla vertaa! Kuka sen tuntee? Jer. 17:9. Ja parhaiten voi meidän tahtomme turmeluksen syvyyden päätellä siitä, että apostoli Paavalin, vaikka on niin vahva uskon sankari, täytyy valittaa omaa pahaa sydäntään ja sanoa: Siinä mitä teen, näen toteutuvan toisen lain, joka sotii sisimpäni lakia vastaan. Näin olen ruumiissani vaikuttavan synnin lain vanki. Hän on aivan neuvoton ja vaikertaa: Minä kurja ihminen! Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Room. 7:23–24. Minä sanon, että kun Paavalilla oli tällainen syy valittaa, niin mitä meidän toisten pitäisi tehdä? Sen tunsi autuas Luther varmasti itsessään, kun hän valittaa, että hän ei itse omin voimin kykene uskomaan eikä pääsemään Vapahtajamme yhteyteen. Hän ei itse osaa tietä eikä löydä itsestään tahtoa tai kykyä vaeltaa sitä pitkin. Miten on, hyvät kuulijani! Jos ette tunne itsessänne tätä voimattomuutta, niin teidän täytyy olla niin vaikeassa hengellisessä sekaannuksessa, että ajattelette Laodikean seurakunnan sokean enkelin tavoin: Olen rikas, entistäkin varakkaampi, enkä tarvitse enää mitään, vaikka tosiasiassa juuri te olette surkeita ja säälittäviä, köyhiä, sokeita ja alastomia.2 Ilm. 3:17. Älkäämme pettäkö itseämme. Autuutemme mestarin Jeesuksen sanat ovat tässä asiassa päivänselvät: Jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan Joh. 3:5. Tätä Vapahtajalta kysynyt mies oli arvostettu ja lukenut, mutta hän ei saanut muuta vastausta kuin tämän. Meidän ei myöskään pidä odottaa mitään muuta. On välttämätöntä, että synnymme uudestaan, muuten meidän on täysin mahdotonta saada mitään hyötyä Jeesuksen kuolemasta. Yhtä vähän kuin lapsi voi vaikuttaa luonnolliseen syntymäänsä, yhtä vähän voi kurja syntinen edistää hengellistä uudestisyntymistään. Siksi kuningas Daavid parannuksensa rukouksessa kutsuukin tätä luomiseksi ja antamiseksi, kun hän sanoo: Jumala luo minuun puhdas sydän ja uudista minut, anna vahva henki – – – älä ota minulta pois Pyhää Henkeäsi Ps. 51:12–13. Tässä hän pyytää Jumalaa antaman hänelle uuden vahvan hengen, Pyhän Hengen ja pyytää, ettei sitä enää otettaisi häneltä pois. Älkäämme antako saatanan, maailman tai oman pahan lihamme uskotella meille, että koskaan voisimme kristittyinä tulla toimeen ilman tätä taivaallista ovenvartijaa ja johdattajaa, vaan huoatkaamme mieluummin taivaalliselle oppimestarillemme: Johda minua kaikessa totuudessa. Avaa armollisesti ymmärrykseni, jotta oppisin sinun tahtosi. Voi, tee minut puhtaaksi kaikista synneistä, niin että voin seurata yksin sinua. Poista kaikki paha minusta.3
Edellinen jakso: Kolmas katekismussaarna, § 5
Seuraava jakso: Kolmas katekismussaarna, § 7
paikat: Laodikea
Henkilöt: Daavid Jeremia Luther, Martti Paavali
Raamatunkohdat:
Aiheet: