Kootut teokset | Samlade skrifter | Selected Works
Kirjoitus: Katekismussaarnoja: Kolmas saarna

Kolmas katekismussaarna, § 17

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

Tekstin koko: A A A A


Näkymävalinnat:

§ 17

Olemme näin käsitelleet tärkeimpiä Pyhän Hengen toimia meidän autuutemme hyväksi, joista osa tapahtuu armonajassa, osa sen ulkopuolella, mutta me tunnustamme tässä uskonkappaleessa myös pyhän ja yhteisen kirkon ja pyhien yhteyden, mitä kohtaa autuas tohtori Luther selittää Isossa katekismuksessaan näin: Minä uskon, että maan päällä on pieni pyhä joukko ja yhteisö, joka koostuu pelkistä pyhistä ihmisistä. Sillä on yksi pää, Kristus, ja Pyhä Henki on kutsunut sen koolle. Sillä on yksi usko, yksi mieli ja ymmärrys. Sillä on monenlaisia armolahjoja, mutta se on yksimielinen rakkaudessa, puolueita ei siinä ole eikä hajaannusta.1 Seurakunta ei siten ole muuta kuin Vapahtajamme Kristuksen itse perustama erityinen valtakunta, joka koostuu ihmisistä, jotka ovat yhdistyneet Kristuksen, heidän päänsä ja kuninkaansa, alaisuudessa etsimään ikuista autuutta hänen kauttaan. Tässä huomaamme ensinnäkin, että Kristus itse on yksin tämän seurakunnan pää, kuten apostoli Paavali selvästi vahvistaa sanoessaan: Kristus on seurakunnan pää; onhan hän seurakunnan, oman ruumiinsa, pelastaja Ef. 5:23. Siksi Jeesus käyttää tätä kuvaa monissa vertauksissa. Hän kutsuu itseään kuninkaaksi Joh. 18:37, paimeneksi Hes. 34:15–16, Joh. 10:11, tosi viinipuuksi,2 jonka oksia kaikki uskovat ovat Joh. 15:5. ym. Apostoli Paavali sanoo tästä oikeudesta, että Jeesus on sangen kalliisti sen itselleen lunastanut, nimittäin omalla verellään, eli hän on tämän valtakunnan saadakseen pannut alttiiksi sekä henkensä että verensä Ap. t. 20:28. Toiseksi huomaamme, ketkä ovat tämän seurakunnan jäseniä, nimittäin kaikki ne, jotka vilpittömin sydämin ottavat vastaan ja tunnustavat Jeesuksen Herrakseen, siis Vapahtajakseen, opettajakseen ja hallitsijakseen, tai mikä on sama asia, omaksuvat hänet ylipapikseen, profeetakseen ja kuninkaakseen, tai niin kuin Vapahtaja itse sitä kuvaa: jokainen, joka on totuudesta tai antaa kertoa itselleen taivaallisista totuuksista, hyväksyy ne täysin vakuuttuneena ja tottelee niitä elämässään. Tästä nähdään heti, etteivät sen paremmin juutalaiset, turkkilaiset kuin pakanatkaan voi kuulua tähän Kristuksen valtakuntaan tai hänen seurakuntaansa, vaan siihen kuuluvat ne, jotka tunnustavat Kristuksen uskoa. Ja koska nämä seurakunnan jäsenet ovat sellaisia, jotka joko vielä etsivät autuutta Vapahtajansa kautta tai ovat jo päässeet siitä todella nauttimaan, niin tästä syntyy kahdenlainen seurakunta, nimittäin taisteleva ja voittoa juhliva seurakunta. Kumpaankin niistä täytyy kuulua suuri joukko ihmisiä, ja edellistä kutsutaan taistelevaksi seurakunnaksi, koska sillä on monia mahtavia vihollisia vastustajinaan Ef. 6:12, ja sen jäseniä kehotetaan taistelemaan näitä vastaan 2. Tim. 2:3. Tästä syystä heitä kutsutaan myös sotilaiksi 2. Tim. 2:4. Hän kutsuu tätä taistelua kamppailemiseksi ja vertaa sitä kilparadalla juoksemiseen, ruumiin kurittamiseen ja lihan eli aistillisten himojen kukistamiseen 1. Kor. 9:24–27, ja sanoo vihdoin taistelun lopuksi uskovan rohkeudella: Olen kilpaillut hyvän kilpailun, olen juossut perille 2. Tim. 4:7. Voittoa juhlivaksi seurakunnaksi kutsutaan sitä, joka koostuu kuoleman kautta tästä taistelusta vapautetuista sieluista, jotka taivaassa ovat Jumalan ja Karitsan istuimen edessä, ja heidän kuvataan olevan yllään valkeat vaatteet ja kädessään palmunoksa, ja he loputtomasti ylistävät Jumalaa Jeesuksen kautta saavuttamastaan voitosta Ilm. 7:9–10. Taistelevan seurakunnan jäsenistä on tarpeen muistaa, että heitä on kahdenlaisia, nimittäin aitoja ja petollisia. Jonkin valtakunnan alamaisten joukossa on kyllä monia, jotka todistavat uskollisuuttaan oikealle yliherralleen, mutta toiset vain ulkonaisesti ja valheellisesta kuuliaisuudesta elätellen samalla sydämessään ulkokultaisuutensa alle kätkettyä uskottomuutta. Samalla tavoin on Jeesuksen armon valtakunnassa ja seurakunnassa rehellisiä kristittyjä ja Jeesuksen nimen tunnustajia, jotka sydämessään ja teoillaan palvelevat Vapahtajaansa ja hänen kauttaan etsivät autuuttaan. He ovat hänen hengellisen valtakuntansa oikeita alamaisia ja hänen seurakuntansa eläviä jäseniä, jotka Herra yksin tuntee ja erottaa, ja siksi he muodostavat sen oikean näkymättömän seurakunnan. Mutta näiden uskovien joukossa asuu ja toimii myös monia ulkokullattuja, jotka kylläkin suullansa tunnustavat Jeesuksen Herrakseen mutta kieltävät hänet sydämessään. He käyttävät armon välineitä, mutta eivät oikein, sillä he ovat ulkonaisesti hurskaita mutta kieltävät uskon voiman 2. Tim. 3:5. Heitä ei yksikään ihminen voi kyllin tarkoin erottaa muista, vaan he ovat sekoittuneet näkymättömän seurakunnan jäsenten joukkoon. Ja kaikkien näiden uskovien sekä ulkokullattujen yhdessä sanotaan kuuluvan näkyvään seurakuntaan siksi, että se on helppo tunnistaa taivaallisen totuuden julistamisesta ja pyhien sakramenttien jakamisesta sen päämiehen oman käskyn mukaisesti. Sakramenttien käytössä Pyhä Henki kutsuu, kokoaa, valaisee, pyhittää, pitää näkymättömän seurakunnan jäsenet Jeesuksen Kristuksen lähellä ja säilyttää heidät oikeassa uskossa.

Kolmanneksi huomautamme, että kuten kaikissa maallisissakin valtakunnissa ei ole vain yliherraa ja alamaisia, vaan on myös hallitsemista ohjaavat lait, niin myös Kristuksen seurakunnassa on omat lakinsa, joiden mukaan sitä ohjataan. Se ei tunnista mitään muuta lainsäätäjää, muuta tuomaria, muuta kostajaa kuin Jeesuksen Kristuksen, sen ainoan pään, josta Paavali sanoo: Jumala on alistanut kaiken hänen valtaansa ja asettanut hänet kaiken yläpuolelle seurakuntansa pääksi Ef. 1:22. Ja kuten alamaiset ovat velvollisia uskollisuuteen ja kuuliaisuuteen kuninkaalleen, niin myös Jumalan seurakunnan jokaisen jäsenen tulee totella ja noudattaa Vapahtajansa käskyjä ja määräyksiä, ja siksi sama apostoli sanookin seurakunnasta, että se on kuuliainen Kristukselle. Ja kuten alamaiset liittyvät yhteen yhden pään johtamaan yhteisöön siinä tarkoituksessa, että he siten turvaavat oman hyvinvointinsa, niin myös seurakunnan jäsenten tarkoitus on etsiä autuuttaan Vapahtajansa valtikan alla. Seurakunnan hallinto eroaa kuitenkin muiden valtakuntien hallinnosta tietyissä olennaisissa kohdissa, nimittäin ensinnäkin hallitusvallan suhteen. Maallisissa valtakunnissa valtaa ei kaikilta osin käytä hallitsija itse, vaan hänellä on virkamiehiä ja käskynhaltijoita, jotka hallitsevat hänen nimissään, mutta seurakunnan pää Kristus ei ole siirtänyt tätä valtaansa kenellekään toiselle, vaan hän hallitsee seurakuntaansa yksin, sillä sen enempää apostolit, piispat tai papitkaan eivät ole mitään muuta kuin Kristuksen palvelijoita, joiden huostaan on uskottu Jumalan salaisuudet 1. Kor. 4:1, mutta eivät suinkaan hallitse kansaa herroina3 1. Piet. 5:3. Sillä Paavali sanoo itsestään ja muista seurakunnan opettajista: En tarkoita, että haluaisimme määräillä teidän uskoanne, tahdomme vain auttaa teitä saamaan ilon 2. Kor. 1:24. Näiden tehtävä on siten julistaa ja selittää Vapahtajansa tahtoa ja määräyksiä, rohkaista ja kehottaa seurakunnan jäseniä noudattamaan velvollisuuksiaan sekä ylläpitää yleistä jumalanpalvelusta. Apostoli Pietari kehottaa tällä tavoin painokkaasti ja koskettavasti kaikkia muita pappeja: Kaitkaa sitä laumaa, jonka Jumala on teille uskonut, älkää pakosta, vaan vapaaehtoisesti, Jumalan tahdon mukaan, älkää myöskään alhaisesta voitonhimosta, vaan sydämenne halusta 1. Piet. 5:2. Toiseksi Kristuksen valtakunta eroaa kaikista muista siinä, että maalliset hallitsijat vaativat käskyjensä ja määräystensä täydellistä noudattamista, mutta meidän Vapahtajamme vaatii meiltä vain elävää uskoa ja vilpitöntä pyrkimystä hänen tahtonsa noudattamiseen niin hyvin kuin pystymme, mihin hän myös itse antaa meille voimaa. Sitähän Jumalan rakastaminen on, sanoi apostoli Johannes, että pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaita noudattaa 1. Joh. 5:3. Ja kolmanneksi nämä valtakunnat eroavat toisistaan siinä, että maalliset ruhtinaat käyttävät kaikkia mahdollisia keinoja, myös miekkaa ja tulta, valtakuntansa rajojen laajentamiseksi ja tehdäkseen itsensä suuriksi ja mahtaviksi. Seurakunnan päällä Jeesuksella on sama päämäärä, oman valtakuntansa laajentaminen ja nimensä kirkastaminen, mutta toisenlaisin keinoin, ei sodan tai väkivallan avulla vaan valaisemisen, perustelemisen ja rohkaisemisen kautta. Sillä hän sanoo selvästi: Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta. Jos se kuuluisi tähän maailmaan, minun mieheni olisivat taistelleet, – – – Mutta minun kuninkuuteni ei ole peräisin täältä Joh. 18:36.


  1. Minä uskon, että … ole eikä hajaannusta.: lainaus Isosta katekismuksesta, suom. A. E. Koskenniemi
  2. tosi viinipuuksi: viittaa Joh. 15:1
  3. 1938/muokattu

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

paikat:

Henkilöt:

Raamatunkohdat:

Aiheet: