Edellinen jakso: Kolmas katekismussaarna, § 11
Seuraava jakso: Kolmas katekismussaarna, § 13
§ 12
Neljäs Jumalamme armontyö on vanhurskauttaminen, ja se eroaa edellisistä siinä, että ne Jumala tekee ja aikaansaa meissä, mutta vanhurskauttaminen tapahtuu ulkopuolellamme, se on tuomio Jumalan edessä. Siinä katuva syntinen, joka on turvautunut Jeesuksen sovitustyöhön uskon kautta, julistetaan Jumalan tuomioistuimen edessä täysin vapaaksi kaikista synneistään ja niiden ansaitusti tuottamasta rangaistuksesta, ja sitä vastoin hänet katsotaan oikeutetuksi armoon ja pelastuksen Jeesuksen kautta. Tällä tavoin vanhurskauttamista kuvataan meille kaikkialla Pyhässä kirjassa. Apostoli Paavali sanoo siitä: Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat Room. 3:22, ja myöhemmin samassa luvussa: Katsomme siis, että ihminen tulee vanhurskaaksi, kun hän uskoo, ilman lain vaatimia tekoja. Room. 3:28. Sama apostoli kuvaa sitä aivan kuin tuomioasiana, jossa katuva ja Jeesukseen uskova syntinen asetetaan oikeamielisen Jumalan tuomioistuimen eteen, jossa hänellä kyllä on syyttäjänsä, mutta jossa hänet kuitenkin Vapahtajan suorittaman täysimääräisen maksun ansiosta julistetaan vapaaksi synneistään ja niiden tuottamasta ansaitusta rangaistuksesta, sillä siitä sanotaan: Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala – mutta hän julistaa vanhurskaaksi! Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus – mutta hän on kuollut meidän tähtemme, ja enemmänkin: hänet on herätetty kuolleista, hän istuu Jumalan oikealla puolella ja rukoilee124 meidän puolestamme! Room. 8:33–34. Ja tätä vanhurskauttamista apostoli kutsuu Jeesuksen sovitustyön eli hänen hankkimansa vanhurskauttamisen hyväksilukemiseksi: jos joku uskoo siihen, joka tekee jumalattoman vanhurskaaksi, siis Jeesukseen Kristukseen, Jumala lukee hänen uskonsa vanhurskaudeksi. Ylistäähän Daavidkin autuaaksi sellaista ihmistä, jonka Jumala katsoo vanhurskaaksi hänen teoistaan riippumatta, ja: Autuas se mies, jolle Herra ei lue viaksi hänen syntiään1 Room. 4:5–6,8. Tästä ja monista samansisältöisistä kohdista voidaan nähdä, että vanhurskauttaminen voidaan jakaa kolmeen toimenpiteeseen, nimittäin ensinnäkin Jeesuksen sovitustyön ja vanhurskauttamisen hyväksi laskeminen, kuten Paavali sen erityisesti painottaen selittää: Siihen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden2 2. Kor. 5:21. Tämä tarkoittaa, että Vapahtajamme Jeesuksen koko katkera ja kaiken täyttävä kärsimys ja hänen täydellinen kuuliaisuutensa tulevat Jumalan tuomioistuimessa sillä tavoin luetuiksi, kuin me itse olisimme sen kaiken kärsineet ja suorittaneet. Toinen toimenpide tässä on, että koska tämä Välittäjämme on täydellisesti maksanut syntimme, meidät on julistettu vapaiksi niistä ja niiden tuottamasta ansaitusta rangaistuksesta, mitä Pyhässä kirjassa yleisesti kutsutaan syntien anteeksiantamiseksi, ja se on toimenpide, joka ei ole kenenkään muun kun yksin Jumalan asia, mistä niin usein ja hellästi puhutaan.125 Tästä syystä kuningas Daavid hartaasti kiitti Jumalaa hyvästä teosta, jota kukaan muu kuin hän ei koko maailmassa olisi voinut hänelle tehdä Ps. 103:2. Jopa itse fariseukset katsoivat tämän oikeuden julistaa syntinen vapaaksi synneistään kuuluvan niin yksinomaisesti Jumalalle, että kun meidän kallis Vapahtajamme, jota he pitivät syntisenä ihmisenä ja kirvesmies Joosefin poikana, soi halvaantuneelle miehelle tämän syntien anteeksiannon, he sanoivat hänestä: Tuohan herjaa Jumalaa Matt. 9:3. Eikä tuo oikeus olisi hänelle kuulunutkaan pelkkänä ihmisenä, mutta kylläkin Jumalana ja ihmisenä samassa persoonassa. Kolmanneksi tähän kuuluu lupaus täysistä oikeuksista Jeesuksen meille hankkimaan autuuteen. Vapahtajamme virkaan Välittäjänä ei kuulunut vain se, että hän kesti kaiken sen rangaistuksen, joka syntisten olisi pitänyt kärsiä, mistä syystä meille tuli oikeus vapautumiseen synninrangaistuksesta, vaan hän myös täytti Jumalan lain meidän puolestamme ja meidän sijastamme. Näin meidät oikeutettiin täysin nauttimaan sitä armoa ja autuutta, joka meillä aiemmin täydellisyyden tilassa oli hallussamme, niin kuin useasti mainitsemamme apostoli asian selittää: Kun nyt Jumala on tehnyt meidät, jotka uskomme, vanhurskaiksi, meillä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ansiosta rauha Jumalan kanssa Room. 5:1. Tämä rauha taas pitää tässä sisällään kaiken armon ja autuuden, jonka me luomisessa Jumalalta saimme ja joka synnin vuoksi126 menetettiin. Toisessa kohdassa hän sanoo sen olevan niin suuri ja ihana, että se ylittää kaiken ymmärryksen Fil. 4:7, ja vielä toisessa kohdassa hän yhdistää sen vanhurskauteen ja iloon sanomalla: Jumalan valtakunta on – – – vanhurskautta, rauhaa ja iloa, jotka Pyhä Henki antaa3 Room. 14:17.
Tästä tulee selväksi, että vanhurskauttava persoona ei ole mikään muu kuin Jumala itse, koko Pyhä Kolminaisuus. Siksi profeetta huudahti ja sanoi: Jumala, onko sinun vertaistasi! Sinä annat synnit anteeksi ja jätät rankaisematta jäljelle jääneen kansasi rikkomukset Miika 7:18. Isästä apostoli Paavali sanoo: Jumala – hän julistaa vanhurskaaksi4 Room. 8:33, ja asiayhteydestä nähdään selvästi, että tässä on kyse ensimmäisestä persoonasta. Jumalan pojasta Jeesuksesta Kristuksesta luemme juuri äsken mainitsemassamme kohdassa, että hän ei vain luvannut halvaantuneelle syntien anteeksisaamista vaan myös osoitti suurella ihmeteolla, että hänellä oli valta siihen Matt. 9:2,6. Pyhästä Hengestä apostoli Paavali sanoo puolestaan seuraavasti: Nyt teidät on pesty puhtaiksi ja tehty pyhiksi ja vanhurskaiksi Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Jumalamme Hengen voimasta 1. Kor. 6:11. Tämän meidän vanhurskauttamisemme peruste ei Jumalan puolelta ole mikään muu kuin hänen armonsa ja armeliaisuutensa. Hän on ikuisuudessa keksinyt keinon meidän lunastamiseksemme oman poikansa ihmiseksi tulemisen kautta, niin että tämä ottaisi itselleen meidän asiamme ja127 maksaisi meidän velkamme, ja hän on halunnut ottaa vastaan ja meidän hyväksemme lukea tämän Välittäjämme täyttymyksen, mistä syystä Paavali myös vakuuttaa, että saamme ilman ansiotamme hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi5 Room. 3:24. Mutta meidän puoleltamme peruste, tai syy siihen, miksi ansaitsemme vanhurskauttamisen, on itse Sovittajamme Jeesuksen Kristuksen täydellinen kuuliaisuus sekä teoissa että kärsimyksessä, minkä sama apostoli selkeästi selittää sanomalla: Niin kuin yhden ihmisen tottelemattomuus teki kaikista syntisiä, niin yhden kuuliaisuus tekee monista vanhurskaita6 Room. 5:19. Vapahtaja itse sanoo, että hän on tullut Välittäjäksemme, meidän sijassamme toteuttamaan lain Matt. 5:17. Paavali puhuu kärsivästä kuuliaisuudesta sanoessaan Kristuksesta: Hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti Fil. 2:8. Henkilö, joka tässä vanhurskautetaan, on säälittävä ja kadotuksensa itse aiheuttanut syntinen, joka aina tähän asti on ollut Jumalan armon ulkopuolella, Jumalan oikeudenmukaisen vihan ja koston alaisena, mutta joka nyt uskon kautta on turvautunut Välittäjäänsä ja jolle usko Jeesukseen Kristukseen on ainoa keino, jolla hän ottaa vastaan ja omaksuu Jeesuksen hankkiman vanhurskautuksen. Tällä keinolla ei kuitenkaan voi mitenkään ansaita vanhurskauttamista Jumalan edessä, koska vanhurskauttamisessa ei voi päteä mikään muu tuomion peruste kuin täydellinen pyhyys128 tai täysi maksaminen, eikä sellaista ole lainkaan uskossa, sillä se on ainoastaan armon harrasta omaksumista, tai niin kuin käsi, jolla syntinen vastaanottaa Jeesuksen ja kaikki hänen autuuden aarteensa. Lopuksi huomaamme tästä myös, että Jumalan armontyö ei voi tapahtua pikku hiljaa ja vähitellen vaan yhdessä silmänräpäyksessä. Syntisellä voi olla mitä harjoituksia, rukouksia tai kieltäymyksiä hyvänsä, mutta niin kauan kuin sielu ei vakavasti omaksu Jeesusta ja hänen täyttymystään, hän on ja pysyy pimeyden lapsena, hän on kadotettu syntinen ja helvetin oma, Jumalan tuomioistuimen edessä syypää ikuisesti maksamaan kaikista rikoksistaan. Mutta siinä silmänräpäyksessä, jossa kurja syntinen uskossa omaksuu Jeesuksen vanhurskautensa ainoaksi perustaksi, siinä samassa hetkessä Jumala antaa hänelle vanhurskauden vapaakirjeen, jonka sisältö on tämä: Sinä saat elää, sinä et kuole.7 Vanhurskauttamisessa ei siten ole myöskään mitään asteita, vaan joko on vapaa kaikesta tai täysin sidottu, joko ikuisesti autuas tai ikuisesti kadotettu. Toivoisin, että kuulijani tarkoin huomaisivat tämän. Jos miettisitte kunnolla näitä totuuksia, niin tiedän varmasti, että monet teistä eivät olisi niin suruttomia ja varmoja siinä keskitilassa, jossa he ovat ja lohduttautuvat sillä, että he nyt kuitenkin ovat jokseenkin nuhteettomia, eivätkä ulkonaisessa hurskaudenharjoituksessaan ole ainakaan pilkkaajia, vaikkeivät nyt niin hartaitakaan, ja niin edelleen. Silloin he pian129 huomaisivat, millaisessa petoksen verkossa heidän sielunsa on, että he edelleen kaikkine hyveineenkin makaavat synnissä kuolleina Jumalan oikeamielisen vihan alla. He alkaisivat varmasti kaivata Vapahtajaansa syvästi häveten itseään ja kiiruhtaisivat ottamaan vastaan häneltä sen ansaitsemattoman armon, että heidät yksin Jeesuksen ansiosta julistettaisiin täysin vapaiksi ja vanhurskaiksi.
123
§. 12.
Det fjerde vår Guds Nådeverk är rättfärdiggörelsen och är så vida skild ifrån de föregående, at de ske och verkas af Gud inom oss, men rättfärdiggörelsen utom oss, och är en doms-handling inför Gud, hvarest den botfärdiga syndaren, som tagit sin tilflygt til Jesu försoning genom trona, förklaras inför Guds domstol aldeles fri ifrån alla sina synder och deras välförtjenta straff, men däremot anses berättigad til nåd och salighet genom Jesum. Sådan beskrifves oss rättfärdiggörelsen öfver alt i den Helga Skrift. Apostelen Paulus säger derom: Guds rättfärdighet kommer af Jesu Christi tro til alla och öfver alla the som tro, Rom. 3:22. och längre fram i samma Capitel säger han: Så hålle vi nu thet, at människan varder rättfärdig af tron utan lagsens gärningar. v. 28. Och samma Apostel beskrifver den aldeles som en Doms-handling, hvarest den botfärdige och på Jesum troende syndaren ställes för den rättfärdige Gudens domstol, där han väl hafver sina åklagare, men icke desto mindre för Frälsarens fullgiltiga betalning förklaras fri ifrån sina synder och deras förtjenta straff, när det heter: Hvilken vil åklaga then som Gud hafver utkorat: Gud är then som rättfärdigar: Hvilken är then som vill fördömma? Christus är then som lidit hafver döden: ja han är ock then som upväkt är, then ock sitter på Guds högra hand och manar124 godt för oss. Cap. 8:33,34. Och denna rättfärdiggörelse kallas af Apostelen et tilräknande af Jesu försoning eller hans förvärfvade rättfärdighet: Then som tror på honom, heter det, som then ogudagtiga gör rättfärdigan, det är Jesum Christum, hans tro varder honom räknad til rättfärdighet. Såsom ock David säger, at saligheten är thens människos, hvilko Gud tilräknar rättfärdighetena utan gärningar, och salig är then man, som Gud ingen synd tilräknar. Cap. 4:5,6,8. Af hvilka språk med flera af samma innehåll inhämtas, at rättfärdiggörelsen kan fördelas uti trenne förrättningar, nemligen först i et tilräknande af Jesu försoning och rättfärdighet, såsom Paulus det förklarar med et synnerligit eftertryck och säger: Then ther af ingen synd viste, honom hafver han för oss gjordt til synd, på thet vi skulle varda Guds rättfärdighet genom honom. 2 Cor. 5:21. Det är: hela vår Frälsares Jesu bittra och fullgiltiga lidande och hans fulkomliga lydnad blifver inför Guds domstol så tilräknad, som hade vi sjelfve alt lidit och fullgjordt. Den andra förrättningen härvid är, at vi, i kraft af denna Medlarens fullkomliga betalning för våra synder, blifve frie förklarade ifrån dem och deras välförtjenta straff, hvilket allmänt i den Helga skrift kommer under namn af syndernas förlåtelse, som så ofta och ömt omtalas, såsom en förrättning hvilken tilkommer ingen annan än Gud alle125na. Hvarföre Konung David innerligen tackade Gud, såsom för en välgärning, den icke någon annan än han i hela verlden kunde bevisa honom; Ps. 103:2,3. sjelfva Phariseerne ansågo denna rättigheten, at frisäga en syndare ifrån sina synder, så hel och hållen tilkomma Gud, at när vår dyre Frälsare, den de höllo för en syndig människa och timmermannen Josephs son, tilsade den borttagna8 mannen sina synders förlåtelse, sade de om honom: Denne häder Gud, Mat. 9:3. och hade denna rättighet icke eller tilkommit honom såsom blott människa, men väl såsom Gud och människa i en person. För det tredje hörer ock hit en tilsägelse af full rättighet til den af Jesu oss förvärfvade saligheten. Vår Frälsares Medlare-Ämbete bestod icke allenast deruti, at han utstod alt det straff, som syndare hade bort lida, hvarigenom oss tilföll rättighet til befrielse ifrån synda-straffet, utan han fullbordade äfven Guds lag på våra vägnar och i vårt ställe; därigenom berättigades vi til et fullkomligit åtnjutande af den nåd och salighet, hvaraf vi tilförene i fullkomlighetens stånd voro i besittning; såsom vår så ofta åberopade Apostel förklarar det, då han säger: Medan vi nu rättfärdige vordne äre af trone, hafve vi frid med Gud, genom vår Herra Jesum Christum, Rom. 5:1. hvilken frid åter innefattar all den nåd och salighet, som vi i skapelsen af Gud undfått, och som genom synden126 gick förlorad, den han derföre på et annat ställe säger vara så stor och härlig, at den öfvergår alt förstånd, Phil. 4:7. och åter, på et annat, förenar med rättfärdighet och frögd, där han säger: Guds rike är - - - rättfärdighet och frid och frögd i then Helga Anda. Rom. 14:17.
Häraf blifver då klart at den rättfärdiggörande Personen är ingen annan än Gud sjelf, hela den Helga Treenigheten. Derföre ropade Propheten och sade: Ho är en sådana Gud, som tu äst, then ther synder förlåter och tilgifver tinom igenlefda arfvedel theras misshandel. Mich. 7:18. Om Fadren säger Apostelen Paulus: Gud är den som rättfärdigar, Rom. 8:33. hvarest af sammanhanget tydeligen ses, at där talas om den första Personen. Om Guds Son Jesu Christo läse vi på här förut nyligen omnämnda ställe, at han icke allenast tilsade den borttagna syndernas förlåtelse, utan beviste äfven med et stort underverk, at han hade magt dertil. Mat. 9:2,6. Och om then Helga Anda talar åter Apostelen Paulus sålunda: I ären aftvagne, I ären helgade, I ären rättfärdigade genom vårs Herras Jesu namn och genom vår Guds Anda. 1 Cor. 6:11. Grunden til denna vår rättfärdiggörelse på Guds sida är ingen annan än hans nåd och förbarmande, som i evighet uptänkt et råd til vår förlossning, genom sin egen Sons människo-blifvande, at åtaga sig vår sak och127 betala vår skuld, och som velat emottaga och oss til godo räkna denna vår Medlares tilfyllestgörelse, hvarföre ock Paulus betygar härom, at vi varda rättfärdige utan förskyllan af Guds nåd genom den förlossning, som i Jesu Christo skedd är. Rom. 3:24. Men grunden på vår sida, eller den förtjenande orsaken til vår rättfärdiggörelse är sjelfva vår Medlares Jesu Christi fullkomliga lydnad, som bestod i både görande och lidande, hvilket samma Apostel tydeligen förklarar och säger: Såsom för ena Människos olydno äro många vordne syndare, så varda ock för ens lydnos skull många rättfärdige. Cap. 5:19. Ty Frälsaren säger sjelf at han var kommen såsom vår Medlare och i vårt ställe at fullborda lagen. Mat. 5:17. Och Paulus omtalar åter den lidande lydnan då han säger om Christo, at Han ödmjukade sig sjelf, vardt lydig intil döden, ja intil korsens död. Phil. 2:8. Personen som här rättfärdigas är den arme och af sig sjelf förlorade syndaren, som alt härtils varit utom Guds nåde, under Guds rättfärdiga vrede och hämd, men som nu genom trona tagit sin tilflygt til sin Medlare, och hos hvilken tron på Jesum Christum är det enda medlet, hvarigenom han emottager och sig tilägnar dess förvärfvade rättfärdighet, dock ingalunda som något förtjenande medel til sin rättfärdiggörelse hos Gud, emedan uti rättfärdiggörelsen intet annat dom-skäl kan gälla än en fullkomlig he128lighet eller full betalning, och sådant finnes aldeles icke uti tron, utan är den allenast et innerligit fattande af nåden, eller lika som en hand, hvarmed syndaren emottager Jesum och alla salighetsskatter med honom. Änteligen finne vi ock häraf, at detta Guds nådeverk icke kan ske småningom och efter hand, utan uti et ögnablick. Syndaren må hafva för sig hvad öfningar, böner eller försakelser som hälst, så länge ej själen med alfvar fattat Jesum och hans tilfyllestgörelse, så är och blir han, et mörksens barn, en förlorad syndare och en helfvetes brand,9 inför Guds domstol skyldig at i evighet plikta för alla sina brått. Men i det ögnablick, som den arme syndaren fattar Jesum med trona, såsom sin enda rättfärdighets grund, i samma ögnablick utfärdar Guds rättfärdighet fribref för honom af innehåll: Tu skal lefva och icke dö.10 Rättfärdiggörelsen hafver derföre icke eller några grader, utan antingen fri ifrån alt eller bunden vid alt, antingen evigt salig eller evigt förtappad. Jag ville önska at mine Åhörare ville noga märka detta. Om I väl förestälten er dessa sanningar, så vet jag visst många af eder icke voro så sorglöse och säkre uti det medel-tilstånd de befinna sig, och trösta sig med det, at de dock äro i sin vandel någorlunda ostraffelige, i sina utvärtes Gudaktighets-öfningar ingalunda bespottare, fast ej just synnerligen andäktige, och så vidare: de blefvo då snart129 varse bedrägeriet för sin själ uti detta dvärgsnät,11 at de än ligga med all sin dygd döde i syndene under Guds rättfärdiga vrede; de började visst at längta efter sin Frälsare med en djup skam öfver sig sjelfve, och skyndade at omfatta hans oförtjenta nåd at blifva rätt frie och rättfärdige förklarade för Jesu förtjenst allena.
§ 12
Neljäs Jumalamme armontyö on vanhurskauttaminen, ja se eroaa edellisistä siinä, että ne Jumala tekee ja aikaansaa meissä, mutta vanhurskauttaminen tapahtuu ulkopuolellamme, se on tuomio Jumalan edessä. Siinä katuva syntinen, joka on turvautunut Jeesuksen sovitustyöhön uskon kautta, julistetaan Jumalan tuomioistuimen edessä täysin vapaaksi kaikista synneistään ja niiden ansaitusti tuottamasta rangaistuksesta, ja sitä vastoin hänet katsotaan oikeutetuksi armoon ja pelastuksen Jeesuksen kautta. Tällä tavoin vanhurskauttamista kuvataan meille kaikkialla Pyhässä kirjassa. Apostoli Paavali sanoo siitä: Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat Room. 3:22, ja myöhemmin samassa luvussa: Katsomme siis, että ihminen tulee vanhurskaaksi, kun hän uskoo, ilman lain vaatimia tekoja. Room. 3:28. Sama apostoli kuvaa sitä aivan kuin tuomioasiana, jossa katuva ja Jeesukseen uskova syntinen asetetaan oikeamielisen Jumalan tuomioistuimen eteen, jossa hänellä kyllä on syyttäjänsä, mutta jossa hänet kuitenkin Vapahtajan suorittaman täysimääräisen maksun ansiosta julistetaan vapaaksi synneistään ja niiden tuottamasta ansaitusta rangaistuksesta, sillä siitä sanotaan: Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala – mutta hän julistaa vanhurskaaksi! Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus – mutta hän on kuollut meidän tähtemme, ja enemmänkin: hänet on herätetty kuolleista, hän istuu Jumalan oikealla puolella ja rukoilee124 meidän puolestamme! Room. 8:33–34. Ja tätä vanhurskauttamista apostoli kutsuu Jeesuksen sovitustyön eli hänen hankkimansa vanhurskauttamisen hyväksilukemiseksi: jos joku uskoo siihen, joka tekee jumalattoman vanhurskaaksi, siis Jeesukseen Kristukseen, Jumala lukee hänen uskonsa vanhurskaudeksi. Ylistäähän Daavidkin autuaaksi sellaista ihmistä, jonka Jumala katsoo vanhurskaaksi hänen teoistaan riippumatta, ja: Autuas se mies, jolle Herra ei lue viaksi hänen syntiään12 Room. 4:5–6,8. Tästä ja monista samansisältöisistä kohdista voidaan nähdä, että vanhurskauttaminen voidaan jakaa kolmeen toimenpiteeseen, nimittäin ensinnäkin Jeesuksen sovitustyön ja vanhurskauttamisen hyväksi laskeminen, kuten Paavali sen erityisesti painottaen selittää: Siihen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden13 2. Kor. 5:21. Tämä tarkoittaa, että Vapahtajamme Jeesuksen koko katkera ja kaiken täyttävä kärsimys ja hänen täydellinen kuuliaisuutensa tulevat Jumalan tuomioistuimessa sillä tavoin luetuiksi, kuin me itse olisimme sen kaiken kärsineet ja suorittaneet. Toinen toimenpide tässä on, että koska tämä Välittäjämme on täydellisesti maksanut syntimme, meidät on julistettu vapaiksi niistä ja niiden tuottamasta ansaitusta rangaistuksesta, mitä Pyhässä kirjassa yleisesti kutsutaan syntien anteeksiantamiseksi, ja se on toimenpide, joka ei ole kenenkään muun kun yksin Jumalan asia, mistä niin usein ja hellästi puhutaan.125 Tästä syystä kuningas Daavid hartaasti kiitti Jumalaa hyvästä teosta, jota kukaan muu kuin hän ei koko maailmassa olisi voinut hänelle tehdä Ps. 103:2. Jopa itse fariseukset katsoivat tämän oikeuden julistaa syntinen vapaaksi synneistään kuuluvan niin yksinomaisesti Jumalalle, että kun meidän kallis Vapahtajamme, jota he pitivät syntisenä ihmisenä ja kirvesmies Joosefin poikana, soi halvaantuneelle miehelle tämän syntien anteeksiannon, he sanoivat hänestä: Tuohan herjaa Jumalaa Matt. 9:3. Eikä tuo oikeus olisi hänelle kuulunutkaan pelkkänä ihmisenä, mutta kylläkin Jumalana ja ihmisenä samassa persoonassa. Kolmanneksi tähän kuuluu lupaus täysistä oikeuksista Jeesuksen meille hankkimaan autuuteen. Vapahtajamme virkaan Välittäjänä ei kuulunut vain se, että hän kesti kaiken sen rangaistuksen, joka syntisten olisi pitänyt kärsiä, mistä syystä meille tuli oikeus vapautumiseen synninrangaistuksesta, vaan hän myös täytti Jumalan lain meidän puolestamme ja meidän sijastamme. Näin meidät oikeutettiin täysin nauttimaan sitä armoa ja autuutta, joka meillä aiemmin täydellisyyden tilassa oli hallussamme, niin kuin useasti mainitsemamme apostoli asian selittää: Kun nyt Jumala on tehnyt meidät, jotka uskomme, vanhurskaiksi, meillä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ansiosta rauha Jumalan kanssa Room. 5:1. Tämä rauha taas pitää tässä sisällään kaiken armon ja autuuden, jonka me luomisessa Jumalalta saimme ja joka synnin vuoksi126 menetettiin. Toisessa kohdassa hän sanoo sen olevan niin suuri ja ihana, että se ylittää kaiken ymmärryksen Fil. 4:7, ja vielä toisessa kohdassa hän yhdistää sen vanhurskauteen ja iloon sanomalla: Jumalan valtakunta on – – – vanhurskautta, rauhaa ja iloa, jotka Pyhä Henki antaa14 Room. 14:17.
Tästä tulee selväksi, että vanhurskauttava persoona ei ole mikään muu kuin Jumala itse, koko Pyhä Kolminaisuus. Siksi profeetta huudahti ja sanoi: Jumala, onko sinun vertaistasi! Sinä annat synnit anteeksi ja jätät rankaisematta jäljelle jääneen kansasi rikkomukset Miika 7:18. Isästä apostoli Paavali sanoo: Jumala – hän julistaa vanhurskaaksi15 Room. 8:33, ja asiayhteydestä nähdään selvästi, että tässä on kyse ensimmäisestä persoonasta. Jumalan pojasta Jeesuksesta Kristuksesta luemme juuri äsken mainitsemassamme kohdassa, että hän ei vain luvannut halvaantuneelle syntien anteeksisaamista vaan myös osoitti suurella ihmeteolla, että hänellä oli valta siihen Matt. 9:2,6. Pyhästä Hengestä apostoli Paavali sanoo puolestaan seuraavasti: Nyt teidät on pesty puhtaiksi ja tehty pyhiksi ja vanhurskaiksi Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Jumalamme Hengen voimasta 1. Kor. 6:11. Tämän meidän vanhurskauttamisemme peruste ei Jumalan puolelta ole mikään muu kuin hänen armonsa ja armeliaisuutensa. Hän on ikuisuudessa keksinyt keinon meidän lunastamiseksemme oman poikansa ihmiseksi tulemisen kautta, niin että tämä ottaisi itselleen meidän asiamme ja127 maksaisi meidän velkamme, ja hän on halunnut ottaa vastaan ja meidän hyväksemme lukea tämän Välittäjämme täyttymyksen, mistä syystä Paavali myös vakuuttaa, että saamme ilman ansiotamme hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi16 Room. 3:24. Mutta meidän puoleltamme peruste, tai syy siihen, miksi ansaitsemme vanhurskauttamisen, on itse Sovittajamme Jeesuksen Kristuksen täydellinen kuuliaisuus sekä teoissa että kärsimyksessä, minkä sama apostoli selkeästi selittää sanomalla: Niin kuin yhden ihmisen tottelemattomuus teki kaikista syntisiä, niin yhden kuuliaisuus tekee monista vanhurskaita17 Room. 5:19. Vapahtaja itse sanoo, että hän on tullut Välittäjäksemme, meidän sijassamme toteuttamaan lain Matt. 5:17. Paavali puhuu kärsivästä kuuliaisuudesta sanoessaan Kristuksesta: Hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti Fil. 2:8. Henkilö, joka tässä vanhurskautetaan, on säälittävä ja kadotuksensa itse aiheuttanut syntinen, joka aina tähän asti on ollut Jumalan armon ulkopuolella, Jumalan oikeudenmukaisen vihan ja koston alaisena, mutta joka nyt uskon kautta on turvautunut Välittäjäänsä ja jolle usko Jeesukseen Kristukseen on ainoa keino, jolla hän ottaa vastaan ja omaksuu Jeesuksen hankkiman vanhurskautuksen. Tällä keinolla ei kuitenkaan voi mitenkään ansaita vanhurskauttamista Jumalan edessä, koska vanhurskauttamisessa ei voi päteä mikään muu tuomion peruste kuin täydellinen pyhyys128 tai täysi maksaminen, eikä sellaista ole lainkaan uskossa, sillä se on ainoastaan armon harrasta omaksumista, tai niin kuin käsi, jolla syntinen vastaanottaa Jeesuksen ja kaikki hänen autuuden aarteensa. Lopuksi huomaamme tästä myös, että Jumalan armontyö ei voi tapahtua pikku hiljaa ja vähitellen vaan yhdessä silmänräpäyksessä. Syntisellä voi olla mitä harjoituksia, rukouksia tai kieltäymyksiä hyvänsä, mutta niin kauan kuin sielu ei vakavasti omaksu Jeesusta ja hänen täyttymystään, hän on ja pysyy pimeyden lapsena, hän on kadotettu syntinen ja helvetin oma, Jumalan tuomioistuimen edessä syypää ikuisesti maksamaan kaikista rikoksistaan. Mutta siinä silmänräpäyksessä, jossa kurja syntinen uskossa omaksuu Jeesuksen vanhurskautensa ainoaksi perustaksi, siinä samassa hetkessä Jumala antaa hänelle vanhurskauden vapaakirjeen, jonka sisältö on tämä: Sinä saat elää, sinä et kuole.18 Vanhurskauttamisessa ei siten ole myöskään mitään asteita, vaan joko on vapaa kaikesta tai täysin sidottu, joko ikuisesti autuas tai ikuisesti kadotettu. Toivoisin, että kuulijani tarkoin huomaisivat tämän. Jos miettisitte kunnolla näitä totuuksia, niin tiedän varmasti, että monet teistä eivät olisi niin suruttomia ja varmoja siinä keskitilassa, jossa he ovat ja lohduttautuvat sillä, että he nyt kuitenkin ovat jokseenkin nuhteettomia, eivätkä ulkonaisessa hurskaudenharjoituksessaan ole ainakaan pilkkaajia, vaikkeivät nyt niin hartaitakaan, ja niin edelleen. Silloin he pian129 huomaisivat, millaisessa petoksen verkossa heidän sielunsa on, että he edelleen kaikkine hyveineenkin makaavat synnissä kuolleina Jumalan oikeamielisen vihan alla. He alkaisivat varmasti kaivata Vapahtajaansa syvästi häveten itseään ja kiiruhtaisivat ottamaan vastaan häneltä sen ansaitsemattoman armon, että heidät yksin Jeesuksen ansiosta julistettaisiin täysin vapaiksi ja vanhurskaiksi.
Unfortunately this content isn't available in English
Edellinen jakso: Kolmas katekismussaarna, § 11
Seuraava jakso: Kolmas katekismussaarna, § 13
paikat:
Raamatunkohdat:
Aiheet: