Kootut teokset | Samlade skrifter | Selected Works
Kirjoitus: Katekismussaarnoja: Kolmas saarna

Kolmas katekismussaarna, § 15

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

Tekstin koko: A A A A


Näkymävalinnat:

§ 15

Apostolisessa uskontunnustuksessamme on vielä kaksi Pyhän Hengen vaikutusta jäljellä, nimittäin kuolleiden ylösnousemus sekä iankaikkinen elämä, joita kumpaakin meidän tulee lyhyesti selvittää. Nämä kaksi tekoa Luther liittää Isossa katekismuksessaan yhteen edellisten kanssa. Edelliset ovat hänen mukaansa niitä Pyhän Hengen virkoja ja tekoja, joiden kautta hän jo täällä maan päällä aloittaa pyhityksen ja140 kasvattaa sitä päivittäin. Mutta kun meidän ruumiimme maatuu, hän täydellistää sen yhdessä silmänräpäyksessä, ja tässä pyhityksessä hän sitten pitää meidät ikuisesti, mikä tapahtuu näiden uskontunnustuksen kahden viimeisen kohdan kautta, siis kuolleiden ylösnousemuksen ja iankaikkisen elämän kautta. Tästä näemme, että uskovien täydellinen pyhitys alkaa jo heti kuolinhetkellä, mistä Vapahtaja Jeesuksen sanat katuvalle ryövärille ristillä meidät täysin vakuuttavat: Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa Luuk. 23:43. Vielä lujemmin tämän vahvistavat Stefanoksen sanat, kun tämä kuolleessaan Jeesuksen rakkauden ja hänen nimensä tunnustamisen vuoksi huutaa: Herra Jeesus, ota vastaan minun henkeni Ap. t. 7:59, niin että me voimme Paavalin tavoin sanoa: Minulle elämä on Kristus ja kuolema on voitto Fil. 1:21. Mutta heidän onnellisuutensa ei tule täydelliseksi ennen kuin kuolleiden ylösnousemuksessa, jolloin uskovat pääsevät ruumiillisesti ja sielullisesti täysin nauttimaan koko taivaallista autuutta. Suunnatkaamme siksi ajatuksemme ensinnä tähän uskontunnustuksemme tärkeään kohtaan, että kaikki kuolleet nousevat viimeisenä päivänä ylös. Jotta ymmärtäisimme oikein tämän ilmoitetun totuuden, meidän tulee ensin tarkata itse ylösnousemuksen luonnetta. Se on suuren Jumalan kaikkivaltiuden teko, jolla hän tekee meidän luonnollisesti kuolleet ruumiimme jälleen eläviksi. Tämä Jumalan kaikkivaltiuden toimi on itse asiassa aivan yksinkertainen, sillä kun hän haluaa sitä, niin se on141 tehty. Mutta ymmärtääksemme asian tarkemmin meidän on tarpeen jakaa se viiteen eri toimenpiteeseen. Ensimmäinen on se, että Jumala kaikkiviisaudessaan ja kaikkivaltiudessaan kerää itse kunkin ruumiiseen kaikki ne osat, joista se on aiemmin koostunut ja jotka ruumin hajotessa ovat joutuneet erilleen. Toiseksi hän kokoaa näistä osista jälleen kunkin ihmisruumiin yhteen ja muovaa sen sellaiseksi kuin se aiemmin oli, niin että jokaisella on omansa. Kolmanneksi näihin ruumiisiin herätetään ja aikaansaadaan luonnollinen elämä, toisin sanoen toiminta- ja liikuntakyky. Neljänneksi ne saavat joitain henkisiä ominaisuuksia, tai niistä tulee luonteeltaan toisenlaatuisia kuin ne olivat olleet kuolevaisuudessa, niin kuin apostoli Paavali varsin selvästi sanoo 1. Kor. 15:35–50. Viides seikka on lopuksi se, että itse kunkin sielu yhdistetään ruumiiseensa vastaanottamaan tuomiopäivänä Jumalan määräämän palkkion, joko ilossa tai kadotuksessa. Toiseksi meidän tulee myös ajatella, miten tämä Jumalan suuri ihmetyö on oikein mahdollinen. Tässä ei ole kysymys siitä, pystymmekö käsittämään miten suuri Jumala tulee sen tekemään: ei, se on kaukana meidän ymmärryksemme yläpuolella. Tässä on meidän asianamme vain tutkia, onko siinä jotain, joka on niin ristiriidassa itsensä kanssa, että sellainen ylösnousemus olisi täysin järjetöntä. Ja kun ajattelemme asiaa, emme kykene havaitsemaan mitään sellaista järjettömyyttä, sillä kuka voisi kieltää142 kaikkitietävältä Jumalalta kyvyn tunnistaa ja erottaa toisistaan itse kunkin ruumiin eri osat, jotka hajotessaan ovat saaneet toisenlaisen ulkomuodon, mutta jotka eivät itsekseen voi koskaan siirtyä olemattomuuteen, mistä ne luomisessa ensimmäistä kertaa tuotiin esille. Tai kuka voisi kieltää kaikkivaltiaalta Jumalalta kyvyn koota pikaisesti nämä ruumiit uudelleen samoista osista, jotka hän on aiemmin luonnon järjestyksen mukaisesti vähitellen valmistanut? Ja vaikka uskonnon pilkkaajat menevät pikkumaisuuksiin siitä, miten yhden ihmisruumiin hajonneet osat voivatkin liittyä johonkin toiseen, ja koettavat tämän kautta tehdä kristittyjen ylösnousemususkon naurettavaksi, niin väitteet kumotaan helposti, koska sen paremmin he itse kuin kukaan muukaan ei kykene selvittämään, mistä kunkin ruumiin varsinainen olemus muodostuu, eikä siten milloinkaan voida todistaa, että jotain olennaista yhdestä ruumiista voisi koskaan välittyä muiden olemukseen. Tästä kristittyjen kannattaa lukea tarkoin erityisesti apostoli Paavalin äsken mainitsemamme merkittävä selvitys 1. Kor. 15. Olemme näin osoittaneet, että kuolleiden ylösnousemus on mahdollinen, mutta tämä ei riitä, vaan täytyy myös todistaa, että se on todellisuutta, mikä on kolmas tässä eteemme tuleva asia. Mutta sen tulee tapahtua vain ilmoituksen kautta, sillä vaikka järki oikeuttaa sekä rangaistuksen että palkkion sekä ruumiille että sielulle tämän elämän jälkeen, se ei itsestään kuitenkaan tunne tätä totuutta millään tavoin.143 Mutta pyhä Raamattumme asettaa sen kaiken epäilyksen ulkopuolelle. Jumala sanoo profeetta Danielin kautta: Monet maan tomussa nukkuvista heräävät, toiset ikuiseen elämään, toiset häpeään ja ikuiseen kauhuun Dan. 12:2, ja meidän kunnioitettu Vapahtajamme: Tulee aika, jolloin kaikki, jotka lepäävät haudoissaan, kuulevat Ihmisen Pojan äänen. He nousevat haudoistaan – hyvää tehneet elämän ylösnousemukseen, pahaa tehneet tuomion ylösnousemukseen1 Joh. 5:28–29. Saman tunnusti myös apostoli Paavali rohkeasti maaherra Felixin edessä ja vakuutti että hänellä oli sama toivo Jumalasta kuin juutalaisilla, nimittäin että Jumala herättää kuolleista niin hurskaat kuin jumalattomat Ap. t. 24:15, ja tämän nojalla on vastaansanomatonta, että kaikki kuolleet tulevat nousemaan ylös. Mutta siihen, että ne nousevat ylös omissa ruumiissaan, näyttää itse järkikin meidät johdattavan, jos vain hyväksymme ylösnousemuksen totuuden, sillä muutoin vieraat ruumiit kärsisivät syyttömästi tuomittujen tuskia ikuisuudessa tai uskovien ruumiit osallistuisivat iloon ilman että olisivat kamppailleet kirkkauden kruunustaan. Jumalan oikeamielisyys sitä vastoin vaatii, että se ruumis ja ne ruumiinjäsenet, jotka ovat syntiä tehneet, saavat myös rangaistuksen, ja ne uskovien ruumiinjäsenet, jotka täällä oli uhrattu Vapahtajansa Jeesuksen palvelukseen, jakavat ikuisuudessa sielujensa kanssa taivaan ilot. Tällainen usko oli jumalaapelkäävällä Jobilla, kun hän sanoo: Sitten kun tämä nahka on yltäni raastettu,144 saan lihassani nähdä Jumalan2 Job 19:26. Mutta ruumiimme ei kuitenkaan tule olemaan sellainen kuin mikä se on nyt kuolevaisuudessa, vaan kirkastettu, kuten apostoli Paavali vakuuttaa, kun hän tekee filippiläisilleen tiettäväksi, että Jeesus Kristus kirkastaa meidän kurjan ruumiimme oman kirkastetun ruumiinsa kaltaiseksi3 Fil. 3:21. Lopuksi, neljänneksi, voimme todeta jotain myös ylösnousemuksen syistä. Niitä on kaksi. Uskovien ylösnousemuksen perusteen löydämme Vapahtajamme kalliista palveluksesta, jonka he täällä kuolevaisuudessa ovat elävästi uskoen omaksuneet ja ottaneet omakseen. Ruumiillinen kuolema on toki rangaistus synnistä, joka myös uskovien on kohdattava, mutta koska Jeesus on voittanut kuoleman ja ottanut pois siihen vaikuttavan syyn, synnin, ja kun se vanhurskauttamisessa on heiltä täydellisesti otettu pois, niin kuolemalla ei ole mitään mahtia pitää heitä vallassaan, vaan hänen vuokseen, joka on ylösnousemus ja elämä, myös he tulevat nousemaan ylös ja elämään hänen kanssaan ikuisesti. Sitä vastoin jumalattomien ylösnousemukselle ei voi olla muuta syytä kuin Välittäjämme sovitustyön tarkoituksellinen halveksunta, johon nähden Jumalan oikeamielisyys vaatii, että ne jotka ovat ruumiillaan ja sielullaan tehneet syntiä, tulevat myös molempien osalta kohtaamaan ikuisuudessa ne piinat, jotka he ovat päällensä vetäneet.

Olkoon siis tämä totuus aina syntisten silmien edessä ja vieköön heiltä röyhkeyden pahan tekemiseen, herättäköön tämä uinuvan omantunnon145 ajoissa vakavasti harkitsemaan, miten heidän tulevaisuudessa käy. Eikä teille Jumalan lapsille mikään voi olla lohdullisempaa kuin että usein ajattelette iloisen ylösnousemuksenne päivää ja sen vuoksi kilvoittelette säilyttääksenne sekä ruumiinne että sielunne sellaisina, ettei maailma niitä turmele. Sen päivän ajatteleminen keventää vaivojanne. Ja siinä on teille kaikkien kärsimysten ja katoavaisuuden äärimmäinen raja: kun ne alkavat painaa teitä, niin nouskaa ajatuksessanne niiden ohikiitävien hetkien yläpuolelle, jotka teillä täällä kuolevaisuudessa on vielä jäljellä elettävänä, tarkastelemaan tätä ikuisuuden ihanaa aamua. Silloin sumu, joka täällä niin usein teitä harhauttaa, pakenee silmienne edestä, ja teidän surunpäivänne lyhenevät. Kun velttous ja uni valtaavat teidät autuuden tiellä, niin olkoon ajatus kuolleiden ylösnousemuksesta teidän jokapäiväinen herättäjänne, ja kun tämän ohikiitävän aikamme houkuttelevat nautinnot tulevat eteenne ryöstääkseen sydämenne, jonka olette uhranneet Lunastajallenne, niin rientäkää ajan kirjasta lukemaan, kuinka vähäiset hetken huvit valmistavat raskaita, pitkäaikaisia vaivoja, kuinka kuolema riistää heiltä kaikki heidän jumalansa ja ylösnousemus herättää heidät keskelle sietämättömän polttavia liekkejä.


  1. 1992/muokattu
  2. 1938/muokattu
  3. kääntäjän suomennos
Alkukieli

§. 15.

Ännu lägger vår Apostoliska Tros bekännelse tvänne den Helga Andas verkningar härtil, nemligen the dödas upståndelse och evinnerligit lif,4 hvilka vi äfven hvardera i korthet måste förklara. Dessa tvänne verk fogar den heliga Lutherus i sin större Cateches med de föregående således tilsammans: De förra äro, säger han, den Helga Andas Ämbeten och verkningar, genom hvilka han här på jorden börjar helgelsen och den da140geligen förökar, men när vår kropp förmultnar, så fullbordar han den samma i et ögnablick, uti hvilken helgelse han sedan uppehåller oss i evighet, genom dessa tvänne sista orden uti vår Tros-bekännelse, nemligen, de dödas upståndelse och evinnerligit lif. Hvaraf vi se at de trognas fullkomliga helgelse redan börjas i sjelfva dödsstunden, hvarom Frälsarens Jesu ord til den botfärdiga röfvaren på korset: Sannerliga säger jag tig i dag skalt tu vara med mig i Paradis, Luc. 23:43. oss fullkomligen försäkra, och hvilket den af Jesu kärlek för hans namns bekännelses skull döende Stephanus5 än mera bestyrker då han ropade: Herre Jesu anamma min anda, Ap. G. 7:59, så at vi med Paulo kunna säga, at Christus är mit lif och döden är min vinning; Phil. 1:21. men deras lycksalighet blir dock icke fullkomlig för än uti de dödas upståndelse, när de trogne til kropp och själ komma i det fullkomligaste åtnjutande af all himmelsk salighet. Lät oss då först vända vår eftertanka til den vigtiga Artikeln i vår Tros-bekännelse, at alla döde skola upstå på den yttersta dagen. At rätt fatta denna uppenbarade sanningen, böre vi först vända vår upmärksamhet til sjelfva upståndelsens beskaffenhet, och är den et stort Guds allmagts verk, hvarigenom han gör våra naturligen döda kroppar åter lefvande. Denna Guds allmagts gärning är i sig sjelf helt enkel, ty när han vil så är det141 gjordt. Men at närmare fatta denna sak blifver för oss nödigt at dela den uti fem särskilta förrättningar. Den första är, at Gud genom sin allvishet och allmagt samlar til hvars och ens kropp alla de delar som den tilförne bestått af, hvilka genom uplösning äro skingrade. Den andra är, at han af dessa delar sammansätter hvar och en människokropp, och tildanar den sådan, som den varit förut, så at hvar och en hafver sin egen. För det tredje, at hos dessa kroppar upväckes och åstadkommes et naturligit lif, det är, en förmåga til verkningar och rörelser. För det fjerde, at de få några andeliga egenskaper, eller blifva annorlunda beskaffade än de här varit i dödligheten, såsom Apostelen Paulus talar därom ganska tydeligen 1 Cor. 15:35 - - til 50. Den femte blifver ändteligen den, at hvars och ens själ skal förenas med sin kropp at på domedagen emottaga sin af Gud beskärda lön, antingen i glädjen eller fördömelsen. För det andra måste vi äfven eftersinna sjelfva möjeligheten af detta Guds stora underverk. Här är icke frågan, om vi kunne begripa huru den store Guden skall uträtta detta; nej, det är långt öfver vår höfva,6 utan här är allenast saken at undersöka, om här förekommer något så stridigt emot sig sjelft, at en sådan upståndelse blifver aldeles orimmelig. Och när vi eftersinna saken, äro vi ej i stånd at uptäcka någon sådan orimlighet; ty hvem kan neka142 en alvetande Gud, at kunna igenkänna och urskilja hvar och en kropps särskilta bestånds delar, hvilka väl genom uplösningen fått et annat utseende, men kunna af sig sjelfve aldrig gå til sit intet, hvaraf de blifvit först i skapelsen frambrakte. Hvem kan ock neka en alsmäktig Gud den förmågan, at sammansätta å nyo dessa kroppar i en hast af samma delar, som han förut i naturens ordning efter hand tilredt dem? Och ehuru Religions bespottare gå in uti finheter,7 huru den ena människo-kroppens uplösta delar kunna ingå uti en annan, hvarigenom de söka göra de Christnas tro om upståndelsen löjelig, så förfalla de lätteligen, då hvarken de sjelfve eller någon annan finnes i stånd at utreda, hvaruti hvarje kropps egenteliga väsende består och således aldrig kan bevisas, at det väsendteliga af den ena kroppen någonsin kan meddela sig åt andras väsende; hvarvid i synnerhet Apostelens Pauli nyss åberopade märkvärdiga förklaring 1 Cor. 15. må af Christna med upmärksamhet läsas. Vi hafve således bevisat möjeligheten af de dödas upståndelse, men det gör icke tilfyllest, här måste ock verkeligheten bevisas, hvilket är det tredje, som oss härvid förekommer. Men det måste endast ske af uppenbarelsen, ty ehuru förnuftet billigar8 både straff och belöning efter detta lifvet, och det både för kroppen och själen, känner det dock ingen ting af denna sanning utaf sig143 sjelft. Men vår heliga Bibel sätter den aldeles utom alt tvifvelsmål. Gud säger genom Propheten Daniel: The som under jorden ligga, skola upvakna, somliga til evigt lif, somliga til evig försmädelse och blygd; Cap. 12:2. och vår vördade Frälsare: Then stund skal komma, i hvilko alla the i grifterna9 äro, skola höra människones Sons röst: Och the som väl hafva gjordt skola framgå til lifsens upståndelse, men the som illa hafva gjordt til domsens upståndelse. Joh. 5:28,29. Det samma bekände äfven Apostelen Paulus frimodigt för Lands-Höfdingen Felix10 och betygade, at han hade samma hoppet til Gud som Judarna, nemligen, at the dödas upståndelse skal ske, både the rättfärdigas och orättfärdigas, Ap. G. 24:15. hvaraf för oss blir ovedersäjeligit, at alla döde skola upstå. Men at de ock skola upstå med sina egna kroppar synes sjelfva förnuftet leda oss til, så snart vi antage upståndelsens sanning, ty främmande kroppar lida i annan händelse i evighet oskyldigt de fördömdas plågor och de trognas deltaga i glädjen, utan at hafva kämpat för sin härlighets krona: däremot fordrar Guds rättfärdighet, at den kropp och de lemmar som syndat, skola äfven plågas, och de trognas lemmar som här varit upoffrade til sin Frälsares Jesu tjenst, skola i evighet med sina själar dela himmelens glädje. En sådan tro hade den Gudfruktige Job, då han säger: Jag skal med thesso mine hud omklädd144 varda, och skal i mit kött få se Gud. Cap. 19:26. Dock så at vår kropp icke skal vara sådan, som den nu är i dödligheten, utan förklarad,11 som Apostelen Paulus försäkrar, då han gifver sina Philipper tilkänna, at Jesus Christus skal förklara vår skröpeliga lekamen, på thet han skal göra honom lik sin förklarade lekamen.12 Änteligen må vi ock för det fjerde nämna något om orsakerna til upståndelsen. De äro tvänne: Grunden til de trognas upståndelse finne vi igen uti vår Frälsares dyra förtjenst, den de här i dödligheten med en lefvande tro omfattat och sig tilegnat. Den lekamliga döden är väl et synda-straff, som äfven de trogne måste undergå; men då Jesus segrat öfver döden och borttagit synden, såsom des verkande orsak, och den samma uti rättfärdiggörelsen är dem aldeles fråntagen, har döden ingen magt at behålla dem, utan skola de för hans skull, som är upståndelsen och lifvet, äfven upstå och lefva med honom evinnerliga. Däremot kan ingen annan orsak vara til de ogudaktigas upståndelse, än et upsåteligit förakt af Medlarens försoning, i anseende hvartil Guds rättfärdighet fordrar, at som de syndat med kropp och själ, så skola de ock til båda delarna i evighet utstå de plågor, som de sig ådragit.

Vare då denna sanning altid för syndares ögon, at betaga dem sin fräckhet uti det onda, at upväcka det sofvande samvetet145 och at i tid med alfvare eftersinna, hvad dem framdeles öfvergå skal. Och för eder i Guds barn kan ingen ting vara trösteligare än at ofta tänka på eder glada upståndelses dag och derföre vinlägga eder at förvara både kropp och själ obesmittade af verlden. Vid åtankan af denna dag blifva edra mödor lättade. Här är för eder den yttersta alla plågors och förvansklighetens gräns; när de här börja at trycka eder, så stiger med eder eftertanka öfver de få flygtiga ögnablick, som I här i dödligheten hafven at öfverlefva, at betrakta denna eder evighets glada morgon, så skal den dimma, som här så ofta vil förvilla eder, fly ifrån eder syn, och edra sorgedagar förkortas. När tröghet och sömn öfverfalla eder på salighets-vägen, vare åtankan af de dödas upståndelse eder dageliga väckare, och när vår flygtiga tids tjusande nöjen tränga sig in hos eder, at vilja bortröfva det hjertat, som I upoffrat eder Förlossare, så skynder eder at i tidens bok läsa, huru få ögnablicks nöjen tilreda åt de lastfulla långvariga plågor: huru döden beröfvar dem alla deras Gudar och upståndelsen väcker dem til odrägeliga och brännande lågor.


  1. the dödas upståndelse och evinnerligit lif: se Svebilius, svaret under punkten ”Hwad är thet?” för den tredje artikeln, där texten dock lyder ”kötsens upståndelse”
  2. för hans namns bekännelses skull döende Stephanus: Åsyftar Stefanos eller Sankt Stefan, den kristna kyrkans första martyr och ledare för de grekisktalande medlemmarna i urförsamlingen. Stenades till döds ca 35 e.Kr. Berättelsen om hans martyrskap återfinns i Apg 7.
  3. öfver vår höfva: över det som är det rätta måttet, över det som är lagom
  4. små finesser
  5. erkänner det rättmätiga i
  6. gravarna
  7. Lands-Höfdingen Felix: Antonius Felix var prokurator eller ståthållare i Judeen 52–60 e.Kr. och höll aposteln Paulus fängslad i Caesarea i två år.
  8. förhärligad
  9. Jesus Christus skal ... sin förklarade lekamen: citat ur Fil 3:21

Suomi

§ 15

Apostolisessa uskontunnustuksessamme on vielä kaksi Pyhän Hengen vaikutusta jäljellä, nimittäin kuolleiden ylösnousemus sekä iankaikkinen elämä, joita kumpaakin meidän tulee lyhyesti selvittää. Nämä kaksi tekoa Luther liittää Isossa katekismuksessaan yhteen edellisten kanssa. Edelliset ovat hänen mukaansa niitä Pyhän Hengen virkoja ja tekoja, joiden kautta hän jo täällä maan päällä aloittaa pyhityksen ja140 kasvattaa sitä päivittäin. Mutta kun meidän ruumiimme maatuu, hän täydellistää sen yhdessä silmänräpäyksessä, ja tässä pyhityksessä hän sitten pitää meidät ikuisesti, mikä tapahtuu näiden uskontunnustuksen kahden viimeisen kohdan kautta, siis kuolleiden ylösnousemuksen ja iankaikkisen elämän kautta. Tästä näemme, että uskovien täydellinen pyhitys alkaa jo heti kuolinhetkellä, mistä Vapahtaja Jeesuksen sanat katuvalle ryövärille ristillä meidät täysin vakuuttavat: Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa Luuk. 23:43. Vielä lujemmin tämän vahvistavat Stefanoksen sanat, kun tämä kuolleessaan Jeesuksen rakkauden ja hänen nimensä tunnustamisen vuoksi huutaa: Herra Jeesus, ota vastaan minun henkeni Ap. t. 7:59, niin että me voimme Paavalin tavoin sanoa: Minulle elämä on Kristus ja kuolema on voitto Fil. 1:21. Mutta heidän onnellisuutensa ei tule täydelliseksi ennen kuin kuolleiden ylösnousemuksessa, jolloin uskovat pääsevät ruumiillisesti ja sielullisesti täysin nauttimaan koko taivaallista autuutta. Suunnatkaamme siksi ajatuksemme ensinnä tähän uskontunnustuksemme tärkeään kohtaan, että kaikki kuolleet nousevat viimeisenä päivänä ylös. Jotta ymmärtäisimme oikein tämän ilmoitetun totuuden, meidän tulee ensin tarkata itse ylösnousemuksen luonnetta. Se on suuren Jumalan kaikkivaltiuden teko, jolla hän tekee meidän luonnollisesti kuolleet ruumiimme jälleen eläviksi. Tämä Jumalan kaikkivaltiuden toimi on itse asiassa aivan yksinkertainen, sillä kun hän haluaa sitä, niin se on141 tehty. Mutta ymmärtääksemme asian tarkemmin meidän on tarpeen jakaa se viiteen eri toimenpiteeseen. Ensimmäinen on se, että Jumala kaikkiviisaudessaan ja kaikkivaltiudessaan kerää itse kunkin ruumiiseen kaikki ne osat, joista se on aiemmin koostunut ja jotka ruumin hajotessa ovat joutuneet erilleen. Toiseksi hän kokoaa näistä osista jälleen kunkin ihmisruumiin yhteen ja muovaa sen sellaiseksi kuin se aiemmin oli, niin että jokaisella on omansa. Kolmanneksi näihin ruumiisiin herätetään ja aikaansaadaan luonnollinen elämä, toisin sanoen toiminta- ja liikuntakyky. Neljänneksi ne saavat joitain henkisiä ominaisuuksia, tai niistä tulee luonteeltaan toisenlaatuisia kuin ne olivat olleet kuolevaisuudessa, niin kuin apostoli Paavali varsin selvästi sanoo 1. Kor. 15:35–50. Viides seikka on lopuksi se, että itse kunkin sielu yhdistetään ruumiiseensa vastaanottamaan tuomiopäivänä Jumalan määräämän palkkion, joko ilossa tai kadotuksessa. Toiseksi meidän tulee myös ajatella, miten tämä Jumalan suuri ihmetyö on oikein mahdollinen. Tässä ei ole kysymys siitä, pystymmekö käsittämään miten suuri Jumala tulee sen tekemään: ei, se on kaukana meidän ymmärryksemme yläpuolella. Tässä on meidän asianamme vain tutkia, onko siinä jotain, joka on niin ristiriidassa itsensä kanssa, että sellainen ylösnousemus olisi täysin järjetöntä. Ja kun ajattelemme asiaa, emme kykene havaitsemaan mitään sellaista järjettömyyttä, sillä kuka voisi kieltää142 kaikkitietävältä Jumalalta kyvyn tunnistaa ja erottaa toisistaan itse kunkin ruumiin eri osat, jotka hajotessaan ovat saaneet toisenlaisen ulkomuodon, mutta jotka eivät itsekseen voi koskaan siirtyä olemattomuuteen, mistä ne luomisessa ensimmäistä kertaa tuotiin esille. Tai kuka voisi kieltää kaikkivaltiaalta Jumalalta kyvyn koota pikaisesti nämä ruumiit uudelleen samoista osista, jotka hän on aiemmin luonnon järjestyksen mukaisesti vähitellen valmistanut? Ja vaikka uskonnon pilkkaajat menevät pikkumaisuuksiin siitä, miten yhden ihmisruumiin hajonneet osat voivatkin liittyä johonkin toiseen, ja koettavat tämän kautta tehdä kristittyjen ylösnousemususkon naurettavaksi, niin väitteet kumotaan helposti, koska sen paremmin he itse kuin kukaan muukaan ei kykene selvittämään, mistä kunkin ruumiin varsinainen olemus muodostuu, eikä siten milloinkaan voida todistaa, että jotain olennaista yhdestä ruumiista voisi koskaan välittyä muiden olemukseen. Tästä kristittyjen kannattaa lukea tarkoin erityisesti apostoli Paavalin äsken mainitsemamme merkittävä selvitys 1. Kor. 15. Olemme näin osoittaneet, että kuolleiden ylösnousemus on mahdollinen, mutta tämä ei riitä, vaan täytyy myös todistaa, että se on todellisuutta, mikä on kolmas tässä eteemme tuleva asia. Mutta sen tulee tapahtua vain ilmoituksen kautta, sillä vaikka järki oikeuttaa sekä rangaistuksen että palkkion sekä ruumiille että sielulle tämän elämän jälkeen, se ei itsestään kuitenkaan tunne tätä totuutta millään tavoin.143 Mutta pyhä Raamattumme asettaa sen kaiken epäilyksen ulkopuolelle. Jumala sanoo profeetta Danielin kautta: Monet maan tomussa nukkuvista heräävät, toiset ikuiseen elämään, toiset häpeään ja ikuiseen kauhuun Dan. 12:2, ja meidän kunnioitettu Vapahtajamme: Tulee aika, jolloin kaikki, jotka lepäävät haudoissaan, kuulevat Ihmisen Pojan äänen. He nousevat haudoistaan – hyvää tehneet elämän ylösnousemukseen, pahaa tehneet tuomion ylösnousemukseen13 Joh. 5:28–29. Saman tunnusti myös apostoli Paavali rohkeasti maaherra Felixin edessä ja vakuutti että hänellä oli sama toivo Jumalasta kuin juutalaisilla, nimittäin että Jumala herättää kuolleista niin hurskaat kuin jumalattomat Ap. t. 24:15, ja tämän nojalla on vastaansanomatonta, että kaikki kuolleet tulevat nousemaan ylös. Mutta siihen, että ne nousevat ylös omissa ruumiissaan, näyttää itse järkikin meidät johdattavan, jos vain hyväksymme ylösnousemuksen totuuden, sillä muutoin vieraat ruumiit kärsisivät syyttömästi tuomittujen tuskia ikuisuudessa tai uskovien ruumiit osallistuisivat iloon ilman että olisivat kamppailleet kirkkauden kruunustaan. Jumalan oikeamielisyys sitä vastoin vaatii, että se ruumis ja ne ruumiinjäsenet, jotka ovat syntiä tehneet, saavat myös rangaistuksen, ja ne uskovien ruumiinjäsenet, jotka täällä oli uhrattu Vapahtajansa Jeesuksen palvelukseen, jakavat ikuisuudessa sielujensa kanssa taivaan ilot. Tällainen usko oli jumalaapelkäävällä Jobilla, kun hän sanoo: Sitten kun tämä nahka on yltäni raastettu,144 saan lihassani nähdä Jumalan14 Job 19:26. Mutta ruumiimme ei kuitenkaan tule olemaan sellainen kuin mikä se on nyt kuolevaisuudessa, vaan kirkastettu, kuten apostoli Paavali vakuuttaa, kun hän tekee filippiläisilleen tiettäväksi, että Jeesus Kristus kirkastaa meidän kurjan ruumiimme oman kirkastetun ruumiinsa kaltaiseksi15 Fil. 3:21. Lopuksi, neljänneksi, voimme todeta jotain myös ylösnousemuksen syistä. Niitä on kaksi. Uskovien ylösnousemuksen perusteen löydämme Vapahtajamme kalliista palveluksesta, jonka he täällä kuolevaisuudessa ovat elävästi uskoen omaksuneet ja ottaneet omakseen. Ruumiillinen kuolema on toki rangaistus synnistä, joka myös uskovien on kohdattava, mutta koska Jeesus on voittanut kuoleman ja ottanut pois siihen vaikuttavan syyn, synnin, ja kun se vanhurskauttamisessa on heiltä täydellisesti otettu pois, niin kuolemalla ei ole mitään mahtia pitää heitä vallassaan, vaan hänen vuokseen, joka on ylösnousemus ja elämä, myös he tulevat nousemaan ylös ja elämään hänen kanssaan ikuisesti. Sitä vastoin jumalattomien ylösnousemukselle ei voi olla muuta syytä kuin Välittäjämme sovitustyön tarkoituksellinen halveksunta, johon nähden Jumalan oikeamielisyys vaatii, että ne jotka ovat ruumiillaan ja sielullaan tehneet syntiä, tulevat myös molempien osalta kohtaamaan ikuisuudessa ne piinat, jotka he ovat päällensä vetäneet.

Olkoon siis tämä totuus aina syntisten silmien edessä ja vieköön heiltä röyhkeyden pahan tekemiseen, herättäköön tämä uinuvan omantunnon145 ajoissa vakavasti harkitsemaan, miten heidän tulevaisuudessa käy. Eikä teille Jumalan lapsille mikään voi olla lohdullisempaa kuin että usein ajattelette iloisen ylösnousemuksenne päivää ja sen vuoksi kilvoittelette säilyttääksenne sekä ruumiinne että sielunne sellaisina, ettei maailma niitä turmele. Sen päivän ajatteleminen keventää vaivojanne. Ja siinä on teille kaikkien kärsimysten ja katoavaisuuden äärimmäinen raja: kun ne alkavat painaa teitä, niin nouskaa ajatuksessanne niiden ohikiitävien hetkien yläpuolelle, jotka teillä täällä kuolevaisuudessa on vielä jäljellä elettävänä, tarkastelemaan tätä ikuisuuden ihanaa aamua. Silloin sumu, joka täällä niin usein teitä harhauttaa, pakenee silmienne edestä, ja teidän surunpäivänne lyhenevät. Kun velttous ja uni valtaavat teidät autuuden tiellä, niin olkoon ajatus kuolleiden ylösnousemuksesta teidän jokapäiväinen herättäjänne, ja kun tämän ohikiitävän aikamme houkuttelevat nautinnot tulevat eteenne ryöstääkseen sydämenne, jonka olette uhranneet Lunastajallenne, niin rientäkää ajan kirjasta lukemaan, kuinka vähäiset hetken huvit valmistavat raskaita, pitkäaikaisia vaivoja, kuinka kuolema riistää heiltä kaikki heidän jumalansa ja ylösnousemus herättää heidät keskelle sietämättömän polttavia liekkejä.


  1. 1992/muokattu
  2. 1938/muokattu
  3. kääntäjän suomennos

Englanti

Unfortunately this content isn't available in English

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

paikat:

Henkilöt:

Raamatunkohdat:

Aiheet: