Edellinen jakso: Kruunajaispuhe, § 7
Seuraava jakso: Kruunajaispuhe, § 9
§ 8
Mutta rakas Kustaamme! Me emme kuitenkaan tyydy pelkästään Sinun suuren älysi tuntemiseen; me haluaisimme myös nähdä sydämeesi. Uskomme, että meillä on siihen oikeus; onhan Svean maa sinun synnyinseutusi, ja meidän sydämemme kuuluu Sinulle. Sinähän tiedät, että Ruotsin miehet
syntyvät vapauteen; niinpä vaellustasi tahraisi sokeaan kuuliaisuuteen valjastettujen orjien hallitseminen. Ei! Sinun suuri sielusi haluaa vapaaehtoisesti annettuja uhreja, eivätkä ne koskaan Sinun alttariltasi lopu.Kun puhun ruhtinaiden sydämestä, muistan kansaa, miljoonia ihmisiä, joiden kohtalot riippuvat heistä.
Hallitsijat! Mitä te olette ilman kansaa? Tähdenlentoja, ohi vilahtavia kangastuksia ja virvatulia. Kenen hartioilla te seisotte näkyäksenne muiden yläpuolella? Eivätkö teitä kannattele kansan hartiat? Keneltä te olette saaneet sen yltäkylläisyyden, joka loistaa teidän hoveissanne? Alamaisten ja köyhien vaivannäöstä. Oppikaa siis rakastamaan niitä matosia, jotka kehräävät teidän purppuranne, älkääkä polkeko niitä muurahaisia, jotka tekevät työtä teidän nautintojenne hyväksi.
En halua sanoa mitään ihmiskunnan häpeäpilkuista, hallitsijoista, jotka suhtautuvat epäluuloisesti kaikkiin ja janoavat aina verta, siis Neron kaltaisista ja tyranneista, joita ei koskaan muulloin nähdä yhtä iloisina kuin kaupunkien palaessa ja alamaisten veren virratessa. Meidän aikamme ja tulevat ajat unohtakoot sellaiset hahmot, älköönkä sellaisia epäsikiöitä enää ikinä ilmaantuko ihmisten joukkoon!
Ruhtinaan asemassa ei suinkaan riitä se, että lempeys ja armo vallitsevat valtaistuimen ympärillä, elleivät ne ulotu kansaan saakka.
Heikot ruhtinaat heittäytyvät suosikkien syliin, he eivät näe omin silmin eivätkä kuule omin korvin. He käyttävät toisten kiikareita, ja imartelijat pitävät heitä kaihtimien takana; minusta tuntuu siltä kuin näkisin suosikin kädessä kaksi kiikaria, joista toinen suurentaa asiat moninkertaisiksi ja toinen muuttaa kaiken
paljon pienemmäksi. Kun hallitsija haluaa nähdä alamaistensa omistukset, imartelija käyttää ensiksi mainittua, mutta kun hallitsija haluaa nähdä kansan rasitukset ja verot, hän tyrkkää esiin jälkimmäisen. Näin ruhtinaat jäävät näköharhan valtaan ja puhuvat suureen ääneen alamaisten hyvinvoinnista, vaikka painostava köyhyys on yleistä. Hyvin sujuu, vaikka verot, joiden alla heidän alamaisensa huokailevat, ovat usein vieneet näiltä viimeisetkin omaisuuden rippeet, heidän maapalansakin, ja tällaisessa tilanteessa ruhtinaat voivat silti tarkoittaa hyvää valtakunnalleen ja alamaisilleen.
Edellinen jakso: Kruunajaispuhe, § 7
Seuraava jakso: Kruunajaispuhe, § 9
paikat: Ruotsi
Henkilöt: Claudius Caesar Augustus Germanicus, Nero Kustaa III
Raamatunkohdat:
Aiheet: