Edellinen jakso: Kruunajaispuhe, § 9
Seuraava jakso: Kruunajaispuhe, § 11
§ 10
Yksi seikka on kuitenkin saanut minut erityisesti ihailemaan Kustaan sydäntä.
Yksinvaltaisesti hallituissa maissa, joissa korkeimman vallan haltijan tahto on muiden laki, nähdään kansan kilpailevan keskuudessaan hallitsijan sydämen voittamisesta, mutta vapaissa yhteiskunnissa, joissa kansalla on määritellyt oikeutensa, syntyy usein ristiriitaisia käsityksiä toimintakeinoista. Oman edun tavoittelu ja vallanahneus sytyttävätkin siellä usein liekkejä, jotka tuhoavat vapautta itseään. Ajatussuuntien rajut yhteenotot antavat siellä ruhtinaille tilaisuuden tavoitella heikkoja mieliä miellyttävää yksinvaltiutta, ja tästä syystä he usein mieluumminkin lietsovat kuin sammuttavat tuollaisia liekkejä.
Ruotsi on vapaudenajallaan kyllin kauan kärsinyt tästä ikävästä ilmiöstä, joka on näyttänyt alituisesti yltyvän ja uhannut vapautta. Itsevaltius imartelee hallitsijoiden itsetuntoa, ja harvoin saa havaita jotkut niin jalomielisiksi, että he näkevät vaivaa sammuttaakseen tämän tulen.
Kun väkivallantekijät haluavat tuhota kaiken eikä kukaan koe olevansa turvassa, voi ilmaantua Catoja, Cassiuksia ja Brutuksia,1 jotka oman vapautensa säilyttääkseen puolustavat myös muiden vapautta, ja usein vapautta tunnuksenaan pitäen yrittävät itse saavuttaa aseman, jota eivät muille suo, nimittäin kohota tyranneiksi.
Historiankirjoittajat! Haastan teidät esittämään useita esimerkkejä aidosta vapauden hengestä, joka vihaa yhtäläisesti niin omavaltaisuutta2 kuin tyranniaakin.
Meidän Kustaamme erottuu tässä jälleen edukseen tuhansien joukosta. Puhukoot Cicerot3 suuria ja tehkööt vain vähän vapauden puolesta. Osoittakoon Atticus4 lempeyttä tyrannien vainoamille, mutta meidän Kustaamme yrittää sammuttaa tulen, jonka liekki voisi eniten imarrella ihmisen haluja.
Hän ilmaisee kantansa valtakunnan säädyille mitä lämpimimmin sanoin: Vapaan kansan hallitseminen, hän sanoo, on kunnianhimoni korkein tavoite.5 Hän vastaa omasta aloitteestaan siihen heikkojen mielten vastaväitteeseen, että luvata voidaan paljon sellaista, mitä ei aiotakaan täyttää, kun hän sanoo: Hyvät herrat ja Ruotsin miehet, älkää luulko, että tämä on vain merkityksettömiä sanoja, näin minä sydämessäni ajattelen.6 Ellei tämä vielä riitä, havaitsemme hänen tunteisiin vaikuttavasta puheestaan, että hän haluaisi kaikin voimin työskennellä heidän hajaantuneiden näkemystensä saattamiseksi yhteen. Keinoista voidaan nyt päätellä tavoite.
Hän pyrkii mitä järkevimmin ehdoin yhdistämään kansan keskenään ristiriitaiset ajattelutavat. Hän panee itsensä peliin ja tekee kaiken mitä tehdä voidaan. Hän ei vaadi etuja itselleen, vaan työskentelee kansansa etujen hyväksi. Hän lupautuu hallitsemaan millaisin ehdoin tahansa ja haluaa päätymistä vain sellaisiin säädöksiin, jotka hyödyttäisivät hänen alamaisiaan.
Arvokkaampi ruhtinas ei todellakaan ole voinut kantaa Ruotsin kruunua. Sinulla, Kustaa, on siihen oikeus, ja Sinun päässäsi se saa vapaudelta oikean loisteensa; Sinulla on kuitenkin oikeus enempäänkin, ja se Sinun on myös osaksesi saatava: alamaistesi sydämet. Tätä voittoa ei saada sotajoukoilla eikä aseiden paukkeella. Vapaat sielut luovuttavat sen pakottomasti vapautensa suojelijalle.
Edellinen jakso: Kruunajaispuhe, § 9
Seuraava jakso: Kruunajaispuhe, § 11
Henkilöt: Cassius Longinus, Gaius Julius Caesar, Gaius Junius Brutus, Marcus Kustaa III Pomponius Atticus, Titus Porcius Cato Uticensis, Marcus Tullius Cicero, Marcus
Raamatunkohdat:
Aiheet: