1
Arvoisat kuulijat!
Kovin usein muistosanoja lausutaan sellaisten ihmisten kunniaksi, joista ei tiedetä juuri muuta kuin että he ovat syntyneet, eläneet ja kuolleet. Niinpä ansaitsevat [...]1 tulla jälkeentulevien mieliin painetuiksi ne, jotka pitkän ja vaivalloisen vaelluksensa aikana käyttäytyneet niin, että sekä heidän elämänsä että poismenonsa voidaan asettaa ylistettäväksi esimerkiksi ja esikuvaksi niin aikalaisilleen kuin jälkimaailmalle. Heidän muistonsa säilyy ainiaan korkean Jumalan luona siunattuna, eikä se saa sammua heidän elämänsä myötä myöskään ihmisten parissa. Kun heidän luunsa lepäävät hiljaisuudessa, tulee heidän nuhteetonta vaellustaan ylistää ihmisten keskuudessa. Sellaisen miehen olemme tänään nähneet tekevän viimeisen matkansa hautaan, sellaisen, jonka harmaa tukka oli hänen kunniansa kruunu, sillä säädyssään hän oli kunnian mies. Hän [...] meidän [...], mutta hänen muistonsa ansaitsee saada elää meidän keskuudessamme. Tämä mies on Isokylän Nabbalan talon entinen isäntä, rehellinen ja hyväjärkinen Anders Gustafsson. Hän syntyi tänne maailmaan vuonna 17112 Antinmessun aikaan32 Tuomisalon talossa Sokojan kylässä. Hänen isänsä oli kyseisen talon entinen isäntä, rehellinen ja järkevä Gustaf Andersson, ja äiti rehellinen ja jumalaapelkäävä emäntä Margareta Johansdotter.4 Sen jälkeen kun he olivat siunatussa kasteessa varttaneet tämän ruumiinsa hedelmän totiseen viinipuuhun, Jeesukseen, pyrkivät he mitä huolellisimmalla kasvatuksella pitämään hänet tässä kalliissa yhteydessä, ja heillä oli ilo nähdä hänen kehittyvän ja yhä enemmän edistyvän niissä hyveissä ja tiedoissa, jotka komistavat nuorukaista ja valmistavat häntä hyödylliseksi kansalaiseksi. Siivosti ja rauhallisesti vietetyn nuoruuden jälkeen astui hän kaitselmuksen johdatuksesta vuonna 1732 avioliittoon silloisen talonpojan tyttären, rehellisen ja siveän Brita Eriksdotter Notjärven kanssa,5 jonka kanssa hän on saanut seitsemän lasta, kaksi poika ja viisi tytärtä, joista vain yksi tytär on elossa rakkaan isänsä kuollessa.6 Kymmenen vuoden yhteiselon jälkeen erotti kuolema Korkeimman tahdosta tämän rakastetun puolison7 hänestä ja asetti hänet mitä murheellisimpaan leskeyden tilaan puoleksitoista3 vuodeksi, kunnes hän 1743 astui toiseen avioliittoon talonpojan tyttären, rehellisen ja hyveellisen Maria Johansdotter Borgarbackan kanssa.8 Tätä heidän avioliittoaan Korkein on siunannut yhtä monella lapsella kuin edellistäkin, eli kahdella pojalla ja viidellä tyttärellä, joista ainoastaan yksi tytär on nyt elossa.9 Tämän rakastetun puolisonsa kanssa hän sai elää 40 vuotta, kunnes hän vuonna 1783 joutui uudestaan leskeyden tilaan,10 jossa hän sitten oli kymmenen vuoden ajan kuolemaansa asti.
Hänen nuoruuttaan leimasivat usein murheelliset olosuhteet. Kolmevuotiaana hänen täytyi vanhempiensa kanssa paeta raivoavaa ja julmaa vihollista11 metsiin ja erämaihin. Siellä hän joutui nälkää kärsiessään suureen kuolemanvaaraan, ja henkensä pitimiksi hän joutui usein syömään mitä sopimattominta ja iljettävintä ravintoa. Hän ei koskaan voinut muistella tätä nuoruutensa ankeaa aikaa kiittämättä samalla hartaasti hyvää Jumalaa, joka oli tuolloin niin isällisesti pitänyt huolta hänestä ja lopulta4 onnellisesti pelastanut tästä kurjuudesta. Me, jotka saamme sodalta varjeltuina Korkeimman siunatessa elää lapsinemme rauhassa ja turvassa, emme myöskään unohda sydämestämme ylistää Hyväntekijäämme näin arvokkaasta etuoikeudesta. Kun vainajamme oli päässyt miehuusvuosiinsa, joutui hän kalliin oikeusjutun seurauksena luopumaan Tuomisalosta, isänsä kotitalosta, josta hän joutui lähtemään tyhjin käsin. Herra johdatti kuitenkin niin, että hän onnistui hankkimaan itselleen Nabbalan talon, joka oli tuolloin lähestulkoon autio, mutta hän on harvinaislaatuisella huolellisuudella ja ahkeruudella kohentanut sitä niin, että se kuuluu koko pitäjän parhaiden tilojen joukkoon. Nuoruutensa vastoinkäymistä huolimatta hän säilytti hyvän terveyden ja ruumiinvoimat aina siihen asti, kunnes hän 30 vuotta sitten sai pahan kohtauksen, jonka seurauksena hänen kuulonsa heikkeni sangen paljon, ja tämä vaiva jäi sittemmin pysyväksi ja paheni vuosien mittaan. Muutoin hän jatkoi tavalliseen tapaan huolellista ja ahkeraa työntekoaan, kunnes kolme kuukautta sitten kuolemansairaus lopulta iski häneen5 tuoden turvotuksen ja sietämättömän kivun jalkoihin, niin ettei hän kyennyt juuri makaamaan eikä useinkaan saanut unta, minkä seurauksena hänen ruumiin ja hengen voimansa heikkenivät niin, että hän usein vaipui eräänlaiseen houreeseen, jonka aikana hän kuitenkin hyvin usein kutsui rukouksin ja lauluin terveytensä Jumalaa. Tämä hartaudenharjoitus oli myös hänen ainoa lohtunsa kaiken kurjuuden keskellä, niin että hän saattoi Daavidin lailla sanoa: Ellei lakisi olisi ollut minun ilonani, olisin menehtynyt kurjuuteen.12 Kun Herra siten oli kärsimysten kautta koetellut tätä palvelijaansa ja todennut hänen olevan uskollinen, katsoi hän vihdoin sopivaksi suoda hänelle sen vapahduksen, jota hän niin hartaasti oli rukoillut ja kaivannut, kun hän viikko sitten tiistaina, kello seitsemän illalla, sai riisua kärsimyksen uuvuttaman tomumajansa, ja 82 vuoden13 hyvin ja [viisaasti eletyn] elämän jälkeen siirtyi siihen autuaaseen paikkaan, jossa Herra kuivaa lastensa kyyneleet, jossa iloa on riittävästi ja [...] olemus Herran oikealla puolella ikuisesti.
Mitä tämän autuaan miehen elämään6 tulee, niin on syytä huomata, ettei se huolellisuus ja ahkeruus, jota hän toimissaan väsymättä osoitti, suinkaan johtunut saituudesta tai ahneudesta, ja köyhän lähimmäisen palveleminen oli hänen ilonsa, ja siksi hän mielellään käytti itsellään olevaa hyvää tarvitsevien auttamiseen ja tukemiseen. Jumalan sana oli hänelle hyödyllisin ajanviete ja Herran huone rakkain paikka. Kun ei enää nähnyt lukea, toiset lukivat hänelle, mitä hän kuunteli mielellään. Naapureidensa kanssa eli hän aina sovussa ja yhteisymmärryksessä, ja isäntänä hän oli rauhallinen mutta tiukka järjestyksen mies. Tämän voivat vahvistaa palvelusväki, jota hän talonväen vähäisyyden takia joutui aina pitämään ja jonka kiintymyksen ja ylistyksen hän tästä syystä aina sai osakseen. Niinpä hänen muistonsa elää keskuudessamme siunattuna, ja Herra itse ilahduttaa hänen sieluaan vanhurskaiden asuinsijoilla, kunnes tuomion pasuunat lopulta herättävät hänen maan povessa nukkuvan ruumiinsa, jotta se sieluun yhdistyneenä pääsisi taivaallisille ilon asuinsijoille. Te surevat, lapset ja omaiset, lohduttakaa siis toinen toistanne7 näillä sanoilla ja antakaa hänen ajallisen vaelluksensa olla teille esikuvana kaikkina elonne päivinä, niin kerran saatte riemuiten syleillä häntä taivaassa Herran kasvojen edessä.
Lopuksi poismenneen surun valtaan jättämät lapset ja omaiset esittävät mitä sydämellisimmän kiitoksen tämän kunnioitettavan ja – – – Jumalan seurakunnan jäsenille, jotka ovat sekä saattaneet kuolleen haudan lepoon että kärsivällisesti kuunnelleet nämä muistosanat, ja toivovat voivansa mieluimmin iloisemmassa yhteydessä osoittaa tämän kiitollisuutensa ja todistaa sen käytännössä.
Suom. Pertti Hyttinen
Tyvärr är detta innehåll inte tillgängligt på svenska
1
Arvoisat kuulijat!
Kovin usein muistosanoja lausutaan sellaisten ihmisten kunniaksi, joista ei tiedetä juuri muuta kuin että he ovat syntyneet, eläneet ja kuolleet. Niinpä ansaitsevat [...]14 tulla jälkeentulevien mieliin painetuiksi ne, jotka pitkän ja vaivalloisen vaelluksensa aikana käyttäytyneet niin, että sekä heidän elämänsä että poismenonsa voidaan asettaa ylistettäväksi esimerkiksi ja esikuvaksi niin aikalaisilleen kuin jälkimaailmalle. Heidän muistonsa säilyy ainiaan korkean Jumalan luona siunattuna, eikä se saa sammua heidän elämänsä myötä myöskään ihmisten parissa. Kun heidän luunsa lepäävät hiljaisuudessa, tulee heidän nuhteetonta vaellustaan ylistää ihmisten keskuudessa. Sellaisen miehen olemme tänään nähneet tekevän viimeisen matkansa hautaan, sellaisen, jonka harmaa tukka oli hänen kunniansa kruunu, sillä säädyssään hän oli kunnian mies. Hän [...] meidän [...], mutta hänen muistonsa ansaitsee saada elää meidän keskuudessamme. Tämä mies on Isokylän Nabbalan talon entinen isäntä, rehellinen ja hyväjärkinen Anders Gustafsson. Hän syntyi tänne maailmaan vuonna 171115 Antinmessun aikaan162 Tuomisalon talossa Sokojan kylässä. Hänen isänsä oli kyseisen talon entinen isäntä, rehellinen ja järkevä Gustaf Andersson, ja äiti rehellinen ja jumalaapelkäävä emäntä Margareta Johansdotter.17 Sen jälkeen kun he olivat siunatussa kasteessa varttaneet tämän ruumiinsa hedelmän totiseen viinipuuhun, Jeesukseen, pyrkivät he mitä huolellisimmalla kasvatuksella pitämään hänet tässä kalliissa yhteydessä, ja heillä oli ilo nähdä hänen kehittyvän ja yhä enemmän edistyvän niissä hyveissä ja tiedoissa, jotka komistavat nuorukaista ja valmistavat häntä hyödylliseksi kansalaiseksi. Siivosti ja rauhallisesti vietetyn nuoruuden jälkeen astui hän kaitselmuksen johdatuksesta vuonna 1732 avioliittoon silloisen talonpojan tyttären, rehellisen ja siveän Brita Eriksdotter Notjärven kanssa,18 jonka kanssa hän on saanut seitsemän lasta, kaksi poika ja viisi tytärtä, joista vain yksi tytär on elossa rakkaan isänsä kuollessa.19 Kymmenen vuoden yhteiselon jälkeen erotti kuolema Korkeimman tahdosta tämän rakastetun puolison20 hänestä ja asetti hänet mitä murheellisimpaan leskeyden tilaan puoleksitoista3 vuodeksi, kunnes hän 1743 astui toiseen avioliittoon talonpojan tyttären, rehellisen ja hyveellisen Maria Johansdotter Borgarbackan kanssa.21 Tätä heidän avioliittoaan Korkein on siunannut yhtä monella lapsella kuin edellistäkin, eli kahdella pojalla ja viidellä tyttärellä, joista ainoastaan yksi tytär on nyt elossa.22 Tämän rakastetun puolisonsa kanssa hän sai elää 40 vuotta, kunnes hän vuonna 1783 joutui uudestaan leskeyden tilaan,23 jossa hän sitten oli kymmenen vuoden ajan kuolemaansa asti.
Hänen nuoruuttaan leimasivat usein murheelliset olosuhteet. Kolmevuotiaana hänen täytyi vanhempiensa kanssa paeta raivoavaa ja julmaa vihollista24 metsiin ja erämaihin. Siellä hän joutui nälkää kärsiessään suureen kuolemanvaaraan, ja henkensä pitimiksi hän joutui usein syömään mitä sopimattominta ja iljettävintä ravintoa. Hän ei koskaan voinut muistella tätä nuoruutensa ankeaa aikaa kiittämättä samalla hartaasti hyvää Jumalaa, joka oli tuolloin niin isällisesti pitänyt huolta hänestä ja lopulta4 onnellisesti pelastanut tästä kurjuudesta. Me, jotka saamme sodalta varjeltuina Korkeimman siunatessa elää lapsinemme rauhassa ja turvassa, emme myöskään unohda sydämestämme ylistää Hyväntekijäämme näin arvokkaasta etuoikeudesta. Kun vainajamme oli päässyt miehuusvuosiinsa, joutui hän kalliin oikeusjutun seurauksena luopumaan Tuomisalosta, isänsä kotitalosta, josta hän joutui lähtemään tyhjin käsin. Herra johdatti kuitenkin niin, että hän onnistui hankkimaan itselleen Nabbalan talon, joka oli tuolloin lähestulkoon autio, mutta hän on harvinaislaatuisella huolellisuudella ja ahkeruudella kohentanut sitä niin, että se kuuluu koko pitäjän parhaiden tilojen joukkoon. Nuoruutensa vastoinkäymistä huolimatta hän säilytti hyvän terveyden ja ruumiinvoimat aina siihen asti, kunnes hän 30 vuotta sitten sai pahan kohtauksen, jonka seurauksena hänen kuulonsa heikkeni sangen paljon, ja tämä vaiva jäi sittemmin pysyväksi ja paheni vuosien mittaan. Muutoin hän jatkoi tavalliseen tapaan huolellista ja ahkeraa työntekoaan, kunnes kolme kuukautta sitten kuolemansairaus lopulta iski häneen5 tuoden turvotuksen ja sietämättömän kivun jalkoihin, niin ettei hän kyennyt juuri makaamaan eikä useinkaan saanut unta, minkä seurauksena hänen ruumiin ja hengen voimansa heikkenivät niin, että hän usein vaipui eräänlaiseen houreeseen, jonka aikana hän kuitenkin hyvin usein kutsui rukouksin ja lauluin terveytensä Jumalaa. Tämä hartaudenharjoitus oli myös hänen ainoa lohtunsa kaiken kurjuuden keskellä, niin että hän saattoi Daavidin lailla sanoa: Ellei lakisi olisi ollut minun ilonani, olisin menehtynyt kurjuuteen.25 Kun Herra siten oli kärsimysten kautta koetellut tätä palvelijaansa ja todennut hänen olevan uskollinen, katsoi hän vihdoin sopivaksi suoda hänelle sen vapahduksen, jota hän niin hartaasti oli rukoillut ja kaivannut, kun hän viikko sitten tiistaina, kello seitsemän illalla, sai riisua kärsimyksen uuvuttaman tomumajansa, ja 82 vuoden26 hyvin ja [viisaasti eletyn] elämän jälkeen siirtyi siihen autuaaseen paikkaan, jossa Herra kuivaa lastensa kyyneleet, jossa iloa on riittävästi ja [...] olemus Herran oikealla puolella ikuisesti.
Mitä tämän autuaan miehen elämään6 tulee, niin on syytä huomata, ettei se huolellisuus ja ahkeruus, jota hän toimissaan väsymättä osoitti, suinkaan johtunut saituudesta tai ahneudesta, ja köyhän lähimmäisen palveleminen oli hänen ilonsa, ja siksi hän mielellään käytti itsellään olevaa hyvää tarvitsevien auttamiseen ja tukemiseen. Jumalan sana oli hänelle hyödyllisin ajanviete ja Herran huone rakkain paikka. Kun ei enää nähnyt lukea, toiset lukivat hänelle, mitä hän kuunteli mielellään. Naapureidensa kanssa eli hän aina sovussa ja yhteisymmärryksessä, ja isäntänä hän oli rauhallinen mutta tiukka järjestyksen mies. Tämän voivat vahvistaa palvelusväki, jota hän talonväen vähäisyyden takia joutui aina pitämään ja jonka kiintymyksen ja ylistyksen hän tästä syystä aina sai osakseen. Niinpä hänen muistonsa elää keskuudessamme siunattuna, ja Herra itse ilahduttaa hänen sieluaan vanhurskaiden asuinsijoilla, kunnes tuomion pasuunat lopulta herättävät hänen maan povessa nukkuvan ruumiinsa, jotta se sieluun yhdistyneenä pääsisi taivaallisille ilon asuinsijoille. Te surevat, lapset ja omaiset, lohduttakaa siis toinen toistanne7 näillä sanoilla ja antakaa hänen ajallisen vaelluksensa olla teille esikuvana kaikkina elonne päivinä, niin kerran saatte riemuiten syleillä häntä taivaassa Herran kasvojen edessä.
Lopuksi poismenneen surun valtaan jättämät lapset ja omaiset esittävät mitä sydämellisimmän kiitoksen tämän kunnioitettavan ja – – – Jumalan seurakunnan jäsenille, jotka ovat sekä saattaneet kuolleen haudan lepoon että kärsivällisesti kuunnelleet nämä muistosanat, ja toivovat voivansa mieluimmin iloisemmassa yhteydessä osoittaa tämän kiitollisuutensa ja todistaa sen käytännössä.
Suom. Pertti Hyttinen
Unfortunately this content isn't available in English
Tyvärr är detta innehåll inte tillgängligt på svenska
1
Arvoisat kuulijat!
Kovin usein muistosanoja lausutaan sellaisten ihmisten kunniaksi, joista ei tiedetä juuri muuta kuin että he ovat syntyneet, eläneet ja kuolleet. Niinpä ansaitsevat [...]27 tulla jälkeentulevien mieliin painetuiksi ne, jotka pitkän ja vaivalloisen vaelluksensa aikana käyttäytyneet niin, että sekä heidän elämänsä että poismenonsa voidaan asettaa ylistettäväksi esimerkiksi ja esikuvaksi niin aikalaisilleen kuin jälkimaailmalle. Heidän muistonsa säilyy ainiaan korkean Jumalan luona siunattuna, eikä se saa sammua heidän elämänsä myötä myöskään ihmisten parissa. Kun heidän luunsa lepäävät hiljaisuudessa, tulee heidän nuhteetonta vaellustaan ylistää ihmisten keskuudessa. Sellaisen miehen olemme tänään nähneet tekevän viimeisen matkansa hautaan, sellaisen, jonka harmaa tukka oli hänen kunniansa kruunu, sillä säädyssään hän oli kunnian mies. Hän [...] meidän [...], mutta hänen muistonsa ansaitsee saada elää meidän keskuudessamme. Tämä mies on Isokylän Nabbalan talon entinen isäntä, rehellinen ja hyväjärkinen Anders Gustafsson. Hän syntyi tänne maailmaan vuonna 171128 Antinmessun aikaan292 Tuomisalon talossa Sokojan kylässä. Hänen isänsä oli kyseisen talon entinen isäntä, rehellinen ja järkevä Gustaf Andersson, ja äiti rehellinen ja jumalaapelkäävä emäntä Margareta Johansdotter.30 Sen jälkeen kun he olivat siunatussa kasteessa varttaneet tämän ruumiinsa hedelmän totiseen viinipuuhun, Jeesukseen, pyrkivät he mitä huolellisimmalla kasvatuksella pitämään hänet tässä kalliissa yhteydessä, ja heillä oli ilo nähdä hänen kehittyvän ja yhä enemmän edistyvän niissä hyveissä ja tiedoissa, jotka komistavat nuorukaista ja valmistavat häntä hyödylliseksi kansalaiseksi. Siivosti ja rauhallisesti vietetyn nuoruuden jälkeen astui hän kaitselmuksen johdatuksesta vuonna 1732 avioliittoon silloisen talonpojan tyttären, rehellisen ja siveän Brita Eriksdotter Notjärven kanssa,31 jonka kanssa hän on saanut seitsemän lasta, kaksi poika ja viisi tytärtä, joista vain yksi tytär on elossa rakkaan isänsä kuollessa.32 Kymmenen vuoden yhteiselon jälkeen erotti kuolema Korkeimman tahdosta tämän rakastetun puolison33 hänestä ja asetti hänet mitä murheellisimpaan leskeyden tilaan puoleksitoista3 vuodeksi, kunnes hän 1743 astui toiseen avioliittoon talonpojan tyttären, rehellisen ja hyveellisen Maria Johansdotter Borgarbackan kanssa.34 Tätä heidän avioliittoaan Korkein on siunannut yhtä monella lapsella kuin edellistäkin, eli kahdella pojalla ja viidellä tyttärellä, joista ainoastaan yksi tytär on nyt elossa.35 Tämän rakastetun puolisonsa kanssa hän sai elää 40 vuotta, kunnes hän vuonna 1783 joutui uudestaan leskeyden tilaan,36 jossa hän sitten oli kymmenen vuoden ajan kuolemaansa asti.
Hänen nuoruuttaan leimasivat usein murheelliset olosuhteet. Kolmevuotiaana hänen täytyi vanhempiensa kanssa paeta raivoavaa ja julmaa vihollista37 metsiin ja erämaihin. Siellä hän joutui nälkää kärsiessään suureen kuolemanvaaraan, ja henkensä pitimiksi hän joutui usein syömään mitä sopimattominta ja iljettävintä ravintoa. Hän ei koskaan voinut muistella tätä nuoruutensa ankeaa aikaa kiittämättä samalla hartaasti hyvää Jumalaa, joka oli tuolloin niin isällisesti pitänyt huolta hänestä ja lopulta4 onnellisesti pelastanut tästä kurjuudesta. Me, jotka saamme sodalta varjeltuina Korkeimman siunatessa elää lapsinemme rauhassa ja turvassa, emme myöskään unohda sydämestämme ylistää Hyväntekijäämme näin arvokkaasta etuoikeudesta. Kun vainajamme oli päässyt miehuusvuosiinsa, joutui hän kalliin oikeusjutun seurauksena luopumaan Tuomisalosta, isänsä kotitalosta, josta hän joutui lähtemään tyhjin käsin. Herra johdatti kuitenkin niin, että hän onnistui hankkimaan itselleen Nabbalan talon, joka oli tuolloin lähestulkoon autio, mutta hän on harvinaislaatuisella huolellisuudella ja ahkeruudella kohentanut sitä niin, että se kuuluu koko pitäjän parhaiden tilojen joukkoon. Nuoruutensa vastoinkäymistä huolimatta hän säilytti hyvän terveyden ja ruumiinvoimat aina siihen asti, kunnes hän 30 vuotta sitten sai pahan kohtauksen, jonka seurauksena hänen kuulonsa heikkeni sangen paljon, ja tämä vaiva jäi sittemmin pysyväksi ja paheni vuosien mittaan. Muutoin hän jatkoi tavalliseen tapaan huolellista ja ahkeraa työntekoaan, kunnes kolme kuukautta sitten kuolemansairaus lopulta iski häneen5 tuoden turvotuksen ja sietämättömän kivun jalkoihin, niin ettei hän kyennyt juuri makaamaan eikä useinkaan saanut unta, minkä seurauksena hänen ruumiin ja hengen voimansa heikkenivät niin, että hän usein vaipui eräänlaiseen houreeseen, jonka aikana hän kuitenkin hyvin usein kutsui rukouksin ja lauluin terveytensä Jumalaa. Tämä hartaudenharjoitus oli myös hänen ainoa lohtunsa kaiken kurjuuden keskellä, niin että hän saattoi Daavidin lailla sanoa: Ellei lakisi olisi ollut minun ilonani, olisin menehtynyt kurjuuteen.38 Kun Herra siten oli kärsimysten kautta koetellut tätä palvelijaansa ja todennut hänen olevan uskollinen, katsoi hän vihdoin sopivaksi suoda hänelle sen vapahduksen, jota hän niin hartaasti oli rukoillut ja kaivannut, kun hän viikko sitten tiistaina, kello seitsemän illalla, sai riisua kärsimyksen uuvuttaman tomumajansa, ja 82 vuoden39 hyvin ja [viisaasti eletyn] elämän jälkeen siirtyi siihen autuaaseen paikkaan, jossa Herra kuivaa lastensa kyyneleet, jossa iloa on riittävästi ja [...] olemus Herran oikealla puolella ikuisesti.
Mitä tämän autuaan miehen elämään6 tulee, niin on syytä huomata, ettei se huolellisuus ja ahkeruus, jota hän toimissaan väsymättä osoitti, suinkaan johtunut saituudesta tai ahneudesta, ja köyhän lähimmäisen palveleminen oli hänen ilonsa, ja siksi hän mielellään käytti itsellään olevaa hyvää tarvitsevien auttamiseen ja tukemiseen. Jumalan sana oli hänelle hyödyllisin ajanviete ja Herran huone rakkain paikka. Kun ei enää nähnyt lukea, toiset lukivat hänelle, mitä hän kuunteli mielellään. Naapureidensa kanssa eli hän aina sovussa ja yhteisymmärryksessä, ja isäntänä hän oli rauhallinen mutta tiukka järjestyksen mies. Tämän voivat vahvistaa palvelusväki, jota hän talonväen vähäisyyden takia joutui aina pitämään ja jonka kiintymyksen ja ylistyksen hän tästä syystä aina sai osakseen. Niinpä hänen muistonsa elää keskuudessamme siunattuna, ja Herra itse ilahduttaa hänen sieluaan vanhurskaiden asuinsijoilla, kunnes tuomion pasuunat lopulta herättävät hänen maan povessa nukkuvan ruumiinsa, jotta se sieluun yhdistyneenä pääsisi taivaallisille ilon asuinsijoille. Te surevat, lapset ja omaiset, lohduttakaa siis toinen toistanne7 näillä sanoilla ja antakaa hänen ajallisen vaelluksensa olla teille esikuvana kaikkina elonne päivinä, niin kerran saatte riemuiten syleillä häntä taivaassa Herran kasvojen edessä.
Lopuksi poismenneen surun valtaan jättämät lapset ja omaiset esittävät mitä sydämellisimmän kiitoksen tämän kunnioitettavan ja – – – Jumalan seurakunnan jäsenille, jotka ovat sekä saattaneet kuolleen haudan lepoon että kärsivällisesti kuunnelleet nämä muistosanat, ja toivovat voivansa mieluimmin iloisemmassa yhteydessä osoittaa tämän kiitollisuutensa ja todistaa sen käytännössä.
Suom. Pertti Hyttinen
Unfortunately this content isn't available in English
Edellinen jakso:
Seuraava jakso:
paikat: Isokylä (kylä Kokkolassa) Kokkola Nabbala (talo Kokkolassa) Pohjanmaa Sokoja (kylä Kokkolassa) Tuomisalo (talo Kokkolassa)
Henkilöt: Daavid Gustaf, Andersson Margareta Johansdotter Nabbala-Tuomisalo, Anna Andersdotter Nabbala-Tuomisalo, Brita Andersdotter Tuomisalo (s. Borgarbacka), Maria Johansdotter Tuomisalo (s. Notjärvi), Brita Andersdotter Tuomisalo-Nabbala, Anders Gustafsson
Raamatunkohdat:
Aiheet: