Kootut teokset | Samlade skrifter | Selected Works
Kirjoitus: Seitsemäs saarna Jumalan kymmenestä käskystä

Seitsemäs saarna käskyistä, § 12

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

Tekstin koko: A A A A


Näkymävalinnat:

§ 12

Mutta aiemmin esitettyjen siveyden yleisten sääntöjen pohjaltas meidän tulee muistuttaa myös avioliitossa jo olevia heidän keskinäisistä velvollisuuksistaan. Ensimmäinen ja tärkein velvollisuus tässä säädyssä on keskinäinen uskollisuus, joka tarkoittaa sitä, että he antavat itsensä oman aviopuolisonsa rakkauden ja nautinnon kohteeksi, eivätkä jaa rakkauttaan kenenkään muun kanssa. Apostoli Paavali sanoo tämän selvästi: Mies täyttäköön aviovelvollisuutensa vaimoaan kohtaan, samoin vaimo miestään kohtaan 1. Kor. 7:3–4 ja sanoo, että kummallakaan ei ole valtaa omaan ruumiiseensa vaan että se on heidän puolisonsa vallassa. Ja juuri tästä syystä Herra Jumala sanoo ensimmäistä avioliittoa säädettäessä, että mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa 1. Moos. 2:24, ja vaimo samoin mieheensä, mikä tarkoittaa, ettei kumpikaan lähde puolisonsa luota, kumpikaan ei jaa sydäntään ja rakkauttaan kenenkään toisen kanssa, ja että he tulevat yhdeksi lihaksi. Tästä syystä myös apostoli Paavali kehottaa miehiä rakastamaan vaimoaan niin kuin omaa ruumistaan Ef. 5:28–29, sillä45 eihän kukaan, hän sanoo, vihaa omaa ruumistaan. Tähän hän viittaa myös silloin, kun hän, kuten edellä esitimme, käskee että jokaista pitämään ruumiinsa pyhänä ja kunniassa 1. Tess. 4:4. Oikea siveellisyys perustuu pidättyväisyyteen niin kauan kuin he ovat naimattomia, heidän vapaaehtoiseen valintaansa ja siihen, että he joka päivä tarkoin pitävät sydämensä, silmänsä, puheensa ja seuranpitonsa erossa kaikesta, mikä on luvatonta, ja että joka päivä myös jättävät huomiotta puolisonsa pienemmät virheet, joista muutoin voisi pian syntyä kylmäkiskoisuutta.

Tästä ensimmäisestä ohjeesta seuraa luontevasti toinen: puolisoiden tulee ehkäistä minkäänlaisten itseensä kohdistuvien epäilysten syntyminen ja toisaalta olla epäilemättä puolisoaan, jollei uskottomuudesta ole kiistattomia todisteita. Pelkät perusteettomat epäilyt tuhoavat kaiken rauhan puolisoiden yhteiselämästä ja synnyttävät katkeruutta heidän välilleen. Siksi ei riitä, että on uskollinen ja siveellinen, vaan on myös vältettävä kaikkea sellaista, joka voisi antaa aihetta epäluuloon, kuten vierailuja, luottamuksellista keskustelua, ystävyyden vakuutuksia yms. Sillä meidän ei tule välttää vain sitä mikä on pahaa vaan myös sitä mikä näyttää pahalta1 1. Tess. 5:22, niin kuin Paavali myöskin tessalonikalaisiaan kehottaa. Ja toisinpäin, jos meidän omaan sydämeemme nousee epäilyksiä,46 ne tulee tukahduttaa heti alkuunsa, niin että ne eivät pääse kasvamaan ja juurtumaan, mikä kylmentää todellista luottamusta ja tuo katkeruutta yhteiselämään ja koko avioliittoon.

3) Aviopuolisoiden velvollisuus on myös pyrkiä oikeaan taloudellisuuteen, joka syntyy siitä, että ahkeralla työllä ja ponnistelulla hankitaan omaisuutta, tarkalla säästäväisyydellä ja kaikista tarpeettomista menoista tinkimällä säilytetään se, ja että viisaasti, yhteistuumin sekä varovasti annetaan siitä pois. Jos ei mitään hankita ja tuhlataan pois sekin, mitä on ennestään ollut, niin köyhyys on väistämättä pian edessä. Köyhyys tuo mukanaan napinaa, tyytymättömyyttä ja usein myös sovittamattoman katkeruuden ja erimielisyyden. Kuulkaamme siis kuinka viisain kaikista kuninkaista opetti poikaansa: Kuuntele poikani, ja viisastu, ohjaa ajatuksesi oikealle tielle. Älä eksy juomarien seuraan, karta lihapadan ääressä mässäileviä, sillä juomari ja syömäri köyhtyy, ja unelias nuokkuu lopulta ryysyissä2 Sananl. 23:19–21. Mutta mikään ei voi olla luotettavampaa kuin kalliin Vapahtajamme Jeesuksen oma säästäväisyyden opetus opetuslapsilleen sen jälkeen kun hän oli ruokkinut viisituhatta miestä viidellä leivällä ja kahdella kalalla: Kerätkää tähteeksi jääneet palaset, ettei mitään menisi hukkaan Joh. 6:12. Vaikka te tänään olette nähneet, hän haluaa sanoa,47 ihmeellisen todisteen Jumalan siunauksesta, niin ei teidän siksi pidä haaskata tähteitä, vaan oppikaa aina olemaan säästäväisiä. Voi! Mitähän meidän pitäisikään sanoa säästäväisyydestä omana aikanamme? Ihmisen halut ovat paisuneet melkeinpä rajattomiksi ja tarpeet ovat siksi niin moninaiset, etteivät niihin riitä perinnöt eivätkä omat ansiotulot, vaan ylellistä elämää seuraa petos ja lopulta köyhyys ja kurjuus.

4) Lopuksi minun tulee muistuttaa aviopuolisoja myös siitä heidän tärkeästä velvollisuudestaan, jota tosin jo neljättä käskyä selittäessäni pääosin käsittelin, että heidän on hyvin huolehdittava avioliittonsa ja rakkautensa taimista. Kun Herra Jumala toi Eevan Aadamin eteen, tämä ilahtui ja sanoi: Tämä on luu minun luustani ja liha minun lihastani 1. Moos. 2:23. Niin voivat myös aviopuolisot sanoa joka kerran, kun he näkevät lapsiaan ja ovat näiden kanssa, mutta heidän täytyy kuitenkin mahdollisimman ahkerasti, kaikin mahdollisin varoin ja mahdollisimman viisaasti kasvattaa heitä Jumalan pelossa ja hyveessä. Sillä jos tämä laiminlyödään, niin voidaan varmasti sanoa, että sokeat vanhemmat, joiden rakkaudessa ei ole mukana järkeä, tosiasiassa usein vihaavat tai vahingoittavat lapsiaan.


  1. kääntäjän suomennos
  2. 1992/muokattu
Alkukieli

§. 12.

Men vi böra ock i anledning af de förut gifna allmänna kyskhets reglor ärhindra dem som redan befinna sig i ägtaståndet om sina inbördes skyldigheter. Den första och största deras inbördes pligt i detta stånd är en inbördes trohet, som består deruti, at de öfverlemna sig sjelfva til sina ägta makars kärlek och nöje, och at de icke dela denna sin kärlek med någon annan. Apostelen Paulus säger detta uttryckeligen: Mannen skall låta få hustrune skyldig välviljoghet, och sammalunda hustrun mannen, 1. Cor. 7:3,4. och säger at de ingendera hafva magt öfver sina egna kroppar, utan deras makar. Och just för den orsakens skul säger Herren Gud vid ägtenskapets första instigtelse at mannen skal öfvergifva Fader och Moder och blifva vid sina hustru, 1. Mos. 2:24 och hustrun vid sin man, det är, intet förlöpa ifrån sina makar, intet dela sit hjerta och sin kärlek med några andra och skola varda til et kött. Af denna grund förmanar äfven Apostelen Paulus männerna at älska sina hustrur, såsom sina egna kroppar; Ephes. 5:28,29. ty säger45 han, ingen hafver någon tid hatat sit eget kött. Derpå syftar han äfven då han, som vi nyss sade, anbefaller en och hvar at behålla sit fat i helgelse och i äro. 1. Thes. 4:4. Den rätta kyskheten har sin grund i deras återhållsamhet, så länge de varit ogifta, i deras otvungna val, och i en daglig varsamhet at styra sit hjerta, sina ögon, tal och umgänge ifrån alt sådant som olofligit är, och et dageligit öfverseende med makans smärre dageliga fel, hvaraf en kalsinnighet eljest snart kan upväxa.

Af denna första regel flyter otvungit den andra: at makar äfven skola söka förebygga alla misstankar öfver sig, och på sin sida, utan de tydeligaste bevis af otrohet, icke misstänka sina makar. Blotta misstankar, utan någon grund, äro i stånd at aldeles förstöra al ro uti ägta makars samman-lefnad, och upväcka en bitterhet dem emellan. Det är derföre icke nog at vara kysk och trogen, utan man bör ock undfly alt sådant som kunde gifva anledning til misstroende, såsom besök, förtroliga samtal, vänskaps betygelser, med mera; ty vi böra icke allenast fly det som ondt är, utan ock alt det som ondt synes Cap. 5:22. såsom Paulus äfven förmanar sina Thessalonicer. Och på andra sidan om några misstankar upstiga i eget hjerta46 böra de straxt i sin början dödas, at de ej få gro, och skjuta rötter, hvarigenom det rätta förtroendet kallnar och samman-lefnaden och hela ägtenskapet blifver bittert.

3) Åligger äfven ägta-makar, at med al flit vinlägga sig om en rät husaktighet, som består deruti, at genom trägen flit och arbetsamhet förvärfva ägodelar, genom aktsamhet och sparsamhet, och innehållande af alla onödiga utgifter, förvara dem, och med visdom, samråd och försiktighet utdela dem. Där som intet förvärfvas, och det man förr äger bortslöses, där måste fattigdomen snart inställa sig, och med fattigdomen knot och missnöjen ja väl ofta en oförsonlig bitterhet och tvedrägt. Lät oss då höra huru den visaste bland konungar lärde sin son: Hör min son, och var vis, och styr titt hjerta in på vägen. Var icke i bland drinkare och slösare, ty de drinkare och slösare varda fattiga, och en såfvare måste rifvin kläder bära. Ordsp. B. 23:19,20,21. Men ingen ting kan vara påliteligare än vår dyra Frälsares Jesu egen sparsamhets läxa til sina Lärjungar, sedan han med fem bröd och två fiskar hade spisat3 fem tusende män: Hämter tilhopa stycken, som öfver blefne äro, at de icke förfaras. Joh. 6:12. Fast I i dag, vil han säga, hafven sedt et un47derligit prof på Guds välsignelse, skolen I icke derföre förslösa det öfverblefna, utan lärer eder altid at vara sparsamma. Ach! hvad skole vi då säga om sparsamheten i vår tid? Menniskliga begären hafva nästan utvidgat sig utan gränsor, och behofven blifva deraf så många, at hvarken arf eller egna förtjenster förslå; utan uppå en yppig lefnad följer bedrägeri, och änteligen armod och fattigdom.

Sluteligen och för det 4) bör jag äfven här, ehuru jag vid förklaringen af Fjerde budet hufvudsakeligen handlade derom, påminna ägta-makar, om en hufvudpligt, som ännu åligger dem, nemligen, at troligen vårda sina ägtenskaps- och kärleks-plantor. När Herren Gud hade Eva fram för Adam, gladdes han och sade: Detta är dock ben af minom benom och kött af mino kötte: 1. Mos. 2:23. Så må och ägta makar säga, hvar gång de se sina barn och umgås med dem, at de dock måtte med al möjelig flit, kostnad och visdom upföda dem i Guds fruktan och dygd, ty försummas det, så må man vist säga, at de blinda föräldrarna ofta under en oförnuftig kärlek värkeligen hata eller skada sina barn.


  1. utspisat, förplägat, försett med mat

Suomi

§ 12

Mutta aiemmin esitettyjen siveyden yleisten sääntöjen pohjaltas meidän tulee muistuttaa myös avioliitossa jo olevia heidän keskinäisistä velvollisuuksistaan. Ensimmäinen ja tärkein velvollisuus tässä säädyssä on keskinäinen uskollisuus, joka tarkoittaa sitä, että he antavat itsensä oman aviopuolisonsa rakkauden ja nautinnon kohteeksi, eivätkä jaa rakkauttaan kenenkään muun kanssa. Apostoli Paavali sanoo tämän selvästi: Mies täyttäköön aviovelvollisuutensa vaimoaan kohtaan, samoin vaimo miestään kohtaan 1. Kor. 7:3–4 ja sanoo, että kummallakaan ei ole valtaa omaan ruumiiseensa vaan että se on heidän puolisonsa vallassa. Ja juuri tästä syystä Herra Jumala sanoo ensimmäistä avioliittoa säädettäessä, että mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa 1. Moos. 2:24, ja vaimo samoin mieheensä, mikä tarkoittaa, ettei kumpikaan lähde puolisonsa luota, kumpikaan ei jaa sydäntään ja rakkauttaan kenenkään toisen kanssa, ja että he tulevat yhdeksi lihaksi. Tästä syystä myös apostoli Paavali kehottaa miehiä rakastamaan vaimoaan niin kuin omaa ruumistaan Ef. 5:28–29, sillä45 eihän kukaan, hän sanoo, vihaa omaa ruumistaan. Tähän hän viittaa myös silloin, kun hän, kuten edellä esitimme, käskee että jokaista pitämään ruumiinsa pyhänä ja kunniassa 1. Tess. 4:4. Oikea siveellisyys perustuu pidättyväisyyteen niin kauan kuin he ovat naimattomia, heidän vapaaehtoiseen valintaansa ja siihen, että he joka päivä tarkoin pitävät sydämensä, silmänsä, puheensa ja seuranpitonsa erossa kaikesta, mikä on luvatonta, ja että joka päivä myös jättävät huomiotta puolisonsa pienemmät virheet, joista muutoin voisi pian syntyä kylmäkiskoisuutta.

Tästä ensimmäisestä ohjeesta seuraa luontevasti toinen: puolisoiden tulee ehkäistä minkäänlaisten itseensä kohdistuvien epäilysten syntyminen ja toisaalta olla epäilemättä puolisoaan, jollei uskottomuudesta ole kiistattomia todisteita. Pelkät perusteettomat epäilyt tuhoavat kaiken rauhan puolisoiden yhteiselämästä ja synnyttävät katkeruutta heidän välilleen. Siksi ei riitä, että on uskollinen ja siveellinen, vaan on myös vältettävä kaikkea sellaista, joka voisi antaa aihetta epäluuloon, kuten vierailuja, luottamuksellista keskustelua, ystävyyden vakuutuksia yms. Sillä meidän ei tule välttää vain sitä mikä on pahaa vaan myös sitä mikä näyttää pahalta4 1. Tess. 5:22, niin kuin Paavali myöskin tessalonikalaisiaan kehottaa. Ja toisinpäin, jos meidän omaan sydämeemme nousee epäilyksiä,46 ne tulee tukahduttaa heti alkuunsa, niin että ne eivät pääse kasvamaan ja juurtumaan, mikä kylmentää todellista luottamusta ja tuo katkeruutta yhteiselämään ja koko avioliittoon.

3) Aviopuolisoiden velvollisuus on myös pyrkiä oikeaan taloudellisuuteen, joka syntyy siitä, että ahkeralla työllä ja ponnistelulla hankitaan omaisuutta, tarkalla säästäväisyydellä ja kaikista tarpeettomista menoista tinkimällä säilytetään se, ja että viisaasti, yhteistuumin sekä varovasti annetaan siitä pois. Jos ei mitään hankita ja tuhlataan pois sekin, mitä on ennestään ollut, niin köyhyys on väistämättä pian edessä. Köyhyys tuo mukanaan napinaa, tyytymättömyyttä ja usein myös sovittamattoman katkeruuden ja erimielisyyden. Kuulkaamme siis kuinka viisain kaikista kuninkaista opetti poikaansa: Kuuntele poikani, ja viisastu, ohjaa ajatuksesi oikealle tielle. Älä eksy juomarien seuraan, karta lihapadan ääressä mässäileviä, sillä juomari ja syömäri köyhtyy, ja unelias nuokkuu lopulta ryysyissä5 Sananl. 23:19–21. Mutta mikään ei voi olla luotettavampaa kuin kalliin Vapahtajamme Jeesuksen oma säästäväisyyden opetus opetuslapsilleen sen jälkeen kun hän oli ruokkinut viisituhatta miestä viidellä leivällä ja kahdella kalalla: Kerätkää tähteeksi jääneet palaset, ettei mitään menisi hukkaan Joh. 6:12. Vaikka te tänään olette nähneet, hän haluaa sanoa,47 ihmeellisen todisteen Jumalan siunauksesta, niin ei teidän siksi pidä haaskata tähteitä, vaan oppikaa aina olemaan säästäväisiä. Voi! Mitähän meidän pitäisikään sanoa säästäväisyydestä omana aikanamme? Ihmisen halut ovat paisuneet melkeinpä rajattomiksi ja tarpeet ovat siksi niin moninaiset, etteivät niihin riitä perinnöt eivätkä omat ansiotulot, vaan ylellistä elämää seuraa petos ja lopulta köyhyys ja kurjuus.

4) Lopuksi minun tulee muistuttaa aviopuolisoja myös siitä heidän tärkeästä velvollisuudestaan, jota tosin jo neljättä käskyä selittäessäni pääosin käsittelin, että heidän on hyvin huolehdittava avioliittonsa ja rakkautensa taimista. Kun Herra Jumala toi Eevan Aadamin eteen, tämä ilahtui ja sanoi: Tämä on luu minun luustani ja liha minun lihastani 1. Moos. 2:23. Niin voivat myös aviopuolisot sanoa joka kerran, kun he näkevät lapsiaan ja ovat näiden kanssa, mutta heidän täytyy kuitenkin mahdollisimman ahkerasti, kaikin mahdollisin varoin ja mahdollisimman viisaasti kasvattaa heitä Jumalan pelossa ja hyveessä. Sillä jos tämä laiminlyödään, niin voidaan varmasti sanoa, että sokeat vanhemmat, joiden rakkaudessa ei ole mukana järkeä, tosiasiassa usein vihaavat tai vahingoittavat lapsiaan.


  1. kääntäjän suomennos
  2. 1992/muokattu

Englanti

Unfortunately this content isn't available in English

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

paikat:

Henkilöt:

Raamatunkohdat:

Aiheet: