Edellinen jakso: Valtakunnan pelastaminen, § 38
Seuraava jakso:
53
§ 39
Tuollaiselta asia minun käsitykseni mukaan näyttää oikeassa valossa tarkasteltuna. En suinkaan halua moittia enkä paheksua säädöksiä, joita on annettu tai voidaan antaa, mutta koska asia on esitettyjen perusteiden nojalla mielestäni erittäin tärkeä ja koko valtakunnan hyvinvointi näyttää sen takia häilyvän veitsenterällä, en ole vapaan valtakunnan kansalaisena voinut saada tunnonrauhaa, ennen kuin olen saanut tuoda käsitykseni yleisön arvioitavaksi. Jos niitä pidetään perusteltuina, korkein valta voinee vielä ottaa tämän ehdotuksen käsittelyynsä ja ne, joilla on käytössään tietoja, joita minulla ei ole, voinevat kehitellä sitä paremmaksi.
Muussa tapauksessa ja jos olisin erehtynyt, lukija kuitenkin havainnee, että käsitykseni ansaitsevat ainakin perinpohjaisen kumoamisen kansan keskuudessa, jonka on itse tunnettava oikeutensa, ja aikana, jolloin monet muut mitä parhaisiin tavoitteisiin pyrkien vatvovat samoja huolia omassa mielessään.
Rahalaitoksen säätelyyn valtakunnan voimaa lujittavalla tavalla ei pankkiiri sinänsä ole pätevä, vaikka hän olisi miten taitava ja rehti tahansa, sillä hän on tottunut pitämään silmällä vain pankin etuja; ei myöskään kauppias, sillä hän tavoittelee vain omaa välitöntä etuaan; ei valtion taloushallinnon virkamieskään, hänhän haluaa vain lisätä kruunun tuloja; eikä myöskään rahapalkkaa nauttiva palkansaaja, joka mieluimmin näkisi kurssin olevan 24 markkaa, vaikka se veisikin kaikki elinkeinot perikatoon; ei lainanottaja eikä lainanantaja, sillä kummankin omat edut ovat pelissä; ja kaikkein vähiten setelikapitalisti, joka näkee joka yö unta seteliensä muuttumisesta riikintaalereiksi ja dukaateiksi.
Kyseessä on paljon suurempi ja pitemmälle ulottuva tavoite kuin kenelläkään mainituista, nimittäin kaikkien elinkeinojen piristäminen ja niiden harjoittamisen turvallisuuden varmistaminen.
Jos tähän pyrkiminen lyödään laimin vielä tälläkin kerralla, kuten tähän mennessä valitettavasti on yleensä käynyt rahaolojen järjestelyissä, ja elinkeinot jätetään näivettymään, turhaa vaivaa on kaikki se työ, jolla haluaisimme parantaa pankin, kaupankäynnin, kruunun, virkamiesten, palkansaajien tai setelikapitalistien asemaa.
Kaikki mainitut tahot imevät mehunsa elinkeinoista eivätkä kykene edes pysymään pystyssä ilman niitä.
Pankin ja kruunun oikeuksien puolustaminen on helppoa työtä, kun maksut voidaan jakaa suuren ansaitsevien työntekijöiden joukon kannettaviksi. Mutta tämä on meille juuri nyt sangen vaikeaa juuri siitä syystä, että taakka54 on raskas ja sitä kantamassa on vähän hartioita. Ellemme nyt tee uutterasti työtä taataksemme turvan vähäisimmillekin elinkeinoille ja kasvata tällä tavalla väestön määrää, vaan lisäämme keinotekoisilla toimenpiteillä muutamien etuja ja karkotamme työntekijöitä maasta, taakka käy jäljelle jääneille väistämättä joskus liian raskaaksi, niin että he joko sortuvat sen alle tai heittävät sen pois harteiltaan, ja silloin saadaan nähdä, mitä pankki ja kruunu ovat menettelyllään voittaneet.
Kun siis kyseessä ovat valtakunnan raha-asiat ja halutaan päästä suureen tavoitteeseen, on jätettävä syrjään kaikki muut, jotta keskeisin tavoite ei jäisi sivuseikkojen takia saavuttamatta.
En kuitenkaan ole suinkaan sitä mieltä, että kruunun ja virkamiesten oikeuksiin saa suhtautua välinpitämättömästi. Niistä huolehtiminen kuuluu kuitenkin kruunun taloushallinnon tehtäviin. Ne ovat sinänsä tärkeitä asioita, joita käsiteltäneen kamari-, talous-, valtiovarain- ja suostuntadeputaatioissa, eikä niillä ole valtakunnan rahajärjestelmään sen lähempää yhteyttä kuin se seikka, ettei rahamääriä kyetä varmalla tavalla laskemaan ja eikä niistä päättämään, ennen kuin tämä järjestelmä on saatu vakautetuksi, elleivät sitten säädöksemme jää tulevina aikoina kuten tähänkin asti sekavaksi näpertelyksi, joka ei sovi valtakunnan suuresti kunnioitettujen säätyjen yhdisteltävänä parhaillaan olevaan suureen ketjuun, josta koostuu valtakunnan todellinen menestys ja onni.
Tämän aiheen käsittelyssä on tullut esiin erinäisiä käytännön toteuttamiseen liittyviä vaihtelevassa määrin mutkikkaita seikkoja, mutta koska tarkoitukseni on ollut pitää tekstini sellaisena, että ainakin suurin osa lukijoistani sen ymmärtää, olen joutunut sivuuttamaan ne ja pitäytymään itse perustotuuksissa, joita olen yrittänyt selittää yksinkertaisilla esimerkeillä.
Jos yksinkertaista esitystapaa pidetään virheenäni, olen itse kuitenkin pitänyt sitä kunnia-asianani. Jos esitykseni on kuitenkin joiltakin kohdiltaan hämärä, en vain ole nyt kyennyt selittämään asiaani paremmin.
Jos saan kunnian ottaa vastaan arvostelua, toivoisin, että siinä mainittaisiin ensiksi asiat, joista olemme samaa mieltä; siten nimittäin totuus kirkastuu parhaiten ja saavutan tavoitteeni, yleisön ja oman itseni valistamisen.
Suom. Heikki Eskelinen
53
§. 39.
Sådan är saken efter mitt begrep i sin rätta dag betraktad. Det är långt från mig, at wilja tadla eller klandra de författningar, som äro tagna eller kunna widtagas; men som saken, i stöd på anförda skäl förekommer mig wara af högsta wigt, hwarigenom hela Rikets wälfärd synes swigta lika såsom på en nålsudd, har jag, såsom medborgare i et fritt Rike, i mitt samwete ej kunnat wara tilfredsstäld, innan jag fått lägga mina skäl för allmänhetens ögon; hwilka om de äro grundade, torde förslaget än af Högsta Magten kunna widtagas, och af dem, som få nyttja de kunskaper, jag ej äger, än mera förbättras.
Men i annor händelse, och om jag fore wilse, torde dock Läsaren finna, at skälen åtminstone förtjena en grundelig wederläggning bland et folk, som sjelf bör känna sina rättigheter, i en tid, då många andra af bästa wälmening älta samma bekymmer inom sig.
Wid et Finance-werks Reglerande til Rikets styrka, är en Banco-karl, qua talis,1 om han ock wore den snällaste2 och redligaste, intet skickelig; ty han är blott wan at se på Bankens Interesse: intet en Köpman; ty han syftar på sin egen immediata förmon; intet en Kammar-karl,3 som blott wil öka Kronans inkomster: intet en penninge-löntagare, som såge hälst at Coursen wore 24 mark: om det ock kostade alla näringars undergång: intet en låntagare eller gifware: ty hwardera har sitt egit Interesse därunder, och aldraminst en Sedel-Capitalist, som drömmer hwar natt om förwandlingen af sina Sedlar til R:dalrar och Ducater.
Här är et långt större och widsträktare ändamål, än någondera af desse, at winnas, nämligen alla näringars uplifwande och säkerhet.
Försummas det ännu denna gång, som det beklageligen härtils wid Financers Reglerande plägat hända, och näringarna undertryckas, så är det förlorat arbete, alt hwad wi wilje hjelpa Bank, Handel, Krona, Ämbetsmän, löntagare eller Sedel-Capitalister.
Alla dessa suga sin must utur näringarna och äga utom dem icke ens bestånd.
Det är ett lätt arbete, at skaffa Banken och Kronan sin rät, när man har et talrikt antal förtjenande arbetare at fördela afgifterna på. Men hwarföre detta nu är oss så swårt, kommer just däraf, at bördan54 är stor, och få skuldror, som skola bära hänne. Arbeta wi nu intet med flit därhän, at skaffa säkerhet äfwen för de spädaste näringar, och därigenom öka folkhopen, utan genom konstiga operationer öka någras förmoner, och jaga arbetare ut, måste det en gång hända, at lasset för de öfriga blifwer för tungt, så at de antingen digna därunder eller kasta det ifrån sig, och då får man se hwad Bank och Krona wunnit därpå.
När man altså har at göra med Rikets Financer och wil winna et stort ändamål, måste man åsido sätta alla de andra, om man ej genom bisaker skal förlora det hufwudsakeligaste.
Min mening är dock ingalunda, at Kronans och Ämbetsmäns rätt få wårdslösas. Men sådant hör til Kronans Financer. De äro hwar för sig wigtiga ämnen, och torde af Kammar- Oeconomie- Stats- och Bewillnings Deputationerne utarbetas, och hafwa intet med Rikets Finance-System närmare gemenskap, än at de med säkerhet ej kunna uträknas och fastställas, innan denna är stadgad; om icke wåra författningar, så hädanefter som härtils skola blifwa styck-werk, som icke passa in uti den stora kedjan, med hwilkens hopfogande Riksens Höglofl. Ständer nu som bäst sysslosättas, som är Rikets sanskyldiga trefnad och sällhet.
Wid utarbetningen af detta ämne hafwa åtskillige mer eller mindre inweklade omständigheter förekommit uti sjelfwa tillämpningen; men som mitt ändamål warit, at blifwa åtminstone för större delen af mine Läsare begripelig, har jag warit nödsakad, at gå dem förbi och allenast blifwa wid sjelfwa grund-sanningarna, dem jag med enfaldiga exempel sökt förklara.
Blifwer enfaldigheten mitt fel, så är det just det samma hwaruti jag sökt min heder. Wore min afhandling ändock på wissa ställen mörk, så har det ej warit i min förmåga, at nu förklara det bättre.
Hedras jag med någon Critik, önskade jag, at däruti först uptoges i hwad wi äro ense; ty då upklarnar sanningen bäst, och jag winner mitt ändamål, som är Allmänhetens och min egen uplysning.
53
§ 39
Tuollaiselta asia minun käsitykseni mukaan näyttää oikeassa valossa tarkasteltuna. En suinkaan halua moittia enkä paheksua säädöksiä, joita on annettu tai voidaan antaa, mutta koska asia on esitettyjen perusteiden nojalla mielestäni erittäin tärkeä ja koko valtakunnan hyvinvointi näyttää sen takia häilyvän veitsenterällä, en ole vapaan valtakunnan kansalaisena voinut saada tunnonrauhaa, ennen kuin olen saanut tuoda käsitykseni yleisön arvioitavaksi. Jos niitä pidetään perusteltuina, korkein valta voinee vielä ottaa tämän ehdotuksen käsittelyynsä ja ne, joilla on käytössään tietoja, joita minulla ei ole, voinevat kehitellä sitä paremmaksi.
Muussa tapauksessa ja jos olisin erehtynyt, lukija kuitenkin havainnee, että käsitykseni ansaitsevat ainakin perinpohjaisen kumoamisen kansan keskuudessa, jonka on itse tunnettava oikeutensa, ja aikana, jolloin monet muut mitä parhaisiin tavoitteisiin pyrkien vatvovat samoja huolia omassa mielessään.
Rahalaitoksen säätelyyn valtakunnan voimaa lujittavalla tavalla ei pankkiiri sinänsä ole pätevä, vaikka hän olisi miten taitava ja rehti tahansa, sillä hän on tottunut pitämään silmällä vain pankin etuja; ei myöskään kauppias, sillä hän tavoittelee vain omaa välitöntä etuaan; ei valtion taloushallinnon virkamieskään, hänhän haluaa vain lisätä kruunun tuloja; eikä myöskään rahapalkkaa nauttiva palkansaaja, joka mieluimmin näkisi kurssin olevan 24 markkaa, vaikka se veisikin kaikki elinkeinot perikatoon; ei lainanottaja eikä lainanantaja, sillä kummankin omat edut ovat pelissä; ja kaikkein vähiten setelikapitalisti, joka näkee joka yö unta seteliensä muuttumisesta riikintaalereiksi ja dukaateiksi.
Kyseessä on paljon suurempi ja pitemmälle ulottuva tavoite kuin kenelläkään mainituista, nimittäin kaikkien elinkeinojen piristäminen ja niiden harjoittamisen turvallisuuden varmistaminen.
Jos tähän pyrkiminen lyödään laimin vielä tälläkin kerralla, kuten tähän mennessä valitettavasti on yleensä käynyt rahaolojen järjestelyissä, ja elinkeinot jätetään näivettymään, turhaa vaivaa on kaikki se työ, jolla haluaisimme parantaa pankin, kaupankäynnin, kruunun, virkamiesten, palkansaajien tai setelikapitalistien asemaa.
Kaikki mainitut tahot imevät mehunsa elinkeinoista eivätkä kykene edes pysymään pystyssä ilman niitä.
Pankin ja kruunun oikeuksien puolustaminen on helppoa työtä, kun maksut voidaan jakaa suuren ansaitsevien työntekijöiden joukon kannettaviksi. Mutta tämä on meille juuri nyt sangen vaikeaa juuri siitä syystä, että taakka54 on raskas ja sitä kantamassa on vähän hartioita. Ellemme nyt tee uutterasti työtä taataksemme turvan vähäisimmillekin elinkeinoille ja kasvata tällä tavalla väestön määrää, vaan lisäämme keinotekoisilla toimenpiteillä muutamien etuja ja karkotamme työntekijöitä maasta, taakka käy jäljelle jääneille väistämättä joskus liian raskaaksi, niin että he joko sortuvat sen alle tai heittävät sen pois harteiltaan, ja silloin saadaan nähdä, mitä pankki ja kruunu ovat menettelyllään voittaneet.
Kun siis kyseessä ovat valtakunnan raha-asiat ja halutaan päästä suureen tavoitteeseen, on jätettävä syrjään kaikki muut, jotta keskeisin tavoite ei jäisi sivuseikkojen takia saavuttamatta.
En kuitenkaan ole suinkaan sitä mieltä, että kruunun ja virkamiesten oikeuksiin saa suhtautua välinpitämättömästi. Niistä huolehtiminen kuuluu kuitenkin kruunun taloushallinnon tehtäviin. Ne ovat sinänsä tärkeitä asioita, joita käsiteltäneen kamari-, talous-, valtiovarain- ja suostuntadeputaatioissa, eikä niillä ole valtakunnan rahajärjestelmään sen lähempää yhteyttä kuin se seikka, ettei rahamääriä kyetä varmalla tavalla laskemaan ja eikä niistä päättämään, ennen kuin tämä järjestelmä on saatu vakautetuksi, elleivät sitten säädöksemme jää tulevina aikoina kuten tähänkin asti sekavaksi näpertelyksi, joka ei sovi valtakunnan suuresti kunnioitettujen säätyjen yhdisteltävänä parhaillaan olevaan suureen ketjuun, josta koostuu valtakunnan todellinen menestys ja onni.
Tämän aiheen käsittelyssä on tullut esiin erinäisiä käytännön toteuttamiseen liittyviä vaihtelevassa määrin mutkikkaita seikkoja, mutta koska tarkoitukseni on ollut pitää tekstini sellaisena, että ainakin suurin osa lukijoistani sen ymmärtää, olen joutunut sivuuttamaan ne ja pitäytymään itse perustotuuksissa, joita olen yrittänyt selittää yksinkertaisilla esimerkeillä.
Jos yksinkertaista esitystapaa pidetään virheenäni, olen itse kuitenkin pitänyt sitä kunnia-asianani. Jos esitykseni on kuitenkin joiltakin kohdiltaan hämärä, en vain ole nyt kyennyt selittämään asiaani paremmin.
Jos saan kunnian ottaa vastaan arvostelua, toivoisin, että siinä mainittaisiin ensiksi asiat, joista olemme samaa mieltä; siten nimittäin totuus kirkastuu parhaiten ja saavutan tavoitteeni, yleisön ja oman itseni valistamisen.
Suom. Heikki Eskelinen
53
§ 39
This is how matters stand, as I see it, when viewed in their true light. Far be it from me to wish to blame or criticize the arrangements that have been or could be made, but as these matters, for the reasons adduced, seem to me to be of the highest importance, in which the welfare of the whole country appears to balance as if on the point of a needle, I could not have satisfied my conscience, as a citizen of a free country, until I had been able to submit my arguments to the scrutiny of the general public, and if they are well founded it should be possible for the proposal to be adopted by the Sovereign Power and be still further improved by those who possess the knowledge that I lack.
Otherwise, however, and if I should be going astray, the reader may find that at least the arguments deserve a thorough refutation among a people that ought to know its own rights, at a time when many others from the best of intentions personally worry about these problems.
In regulating a financial system to strengthen the country, a Bank man, qua talis,4 even if he were the most competent and honest one, is not suitable, for he is only accustomed to look to the interest of the Bank; nor a merchant, for he aims at his own immediate advantage; nor a financial official, who only wants to increase the revenue of the Crown; nor a salaried man, who would prefer to see a rate of 24 mark even if that were to cause the ruin of all productive occupations; nor a borrower or lender, for each has his own personal interest in it; and least of all a banknote capitalist, who dreams each night of the transmutation of his banknotes into riksdaler and dukater.
Here a far greater and more extensive aim than any of those is to be achieved, namely the revival and security of all productive occupations.
If this is now yet again neglected, as has unfortunately tended to happen hitherto when regulating finances, and the productive occupations are depressed, whatever we wish to do to assist the Bank, commerce, the Crown, public officials, employees or banknote capitalists will be wasted effort.
All of these derive their sustenance from the productive occupations and cannot even exist without them.
It is an easy task to give the Bank and the Crown their due when there are a large number of wage-earners among whom to distribute the charges. The reason why this is so difficult for us now, however, is precisely the fact that the burden54 is large and there are few shoulders to bear it. Unless we now labour assiduously to obtain security even for the most vulnerable productive occupations and thereby increase the population, but rather increase the advantages of a few by means of artificial measures and by driving workers abroad, it must eventually happen that the load will become too heavy for the rest, so that they are either weighed down by it or throw it off, and we shall then see what the Bank and the Crown have gained by that.
When we thus have to deal with the finances of the country and wish to achieve a great aim, we must set aside all others, lest we lose the main one for the sake of inessential matters.
It is not my view, however, that the rights of the Crown and of public officials should be disregarded. Such matters, however, form part of the finances of the Crown. They are each in themselves important topics and should be resolved by the Committees of Finance and Trade, Budget and Appropriations, and they have no connection with the financial system of the country except that they cannot be accurately assessed and defined before that is stabilized, unless our measures are in future as hitherto to be makeshift ones that do not fit into the great chain, with the linking together of which the honourable Estates of the Realm are presently occupied, which is the genuine well-being and happiness of the country.
In the elaboration of this subject, a number of more or less complicated circumstances have emerged in its actual application, but as my aim has been to make myself understood to at least the majority of my readers, I have been obliged to pass over these and concentrate solely on the fundamental truths themselves, which I have endeavoured to explain with simple examples.
If the simplicity is regarded as a fault of mine, that is the very thing that I have sought to achieve. Should my treatise nonetheless still be obscure in certain places, it has not been in my power to explain it any better.
Were I to be honoured with some criticism, I would wish that it first dealt with that on which we agree, for then the truth will most effectively emerge, and I shall fulfil my purpose, which is the enlightenment of the general public and of myself.
53
§. 39.
Sådan är saken efter mitt begrep i sin rätta dag betraktad. Det är långt från mig, at wilja tadla eller klandra de författningar, som äro tagna eller kunna widtagas; men som saken, i stöd på anförda skäl förekommer mig wara af högsta wigt, hwarigenom hela Rikets wälfärd synes swigta lika såsom på en nålsudd, har jag, såsom medborgare i et fritt Rike, i mitt samwete ej kunnat wara tilfredsstäld, innan jag fått lägga mina skäl för allmänhetens ögon; hwilka om de äro grundade, torde förslaget än af Högsta Magten kunna widtagas, och af dem, som få nyttja de kunskaper, jag ej äger, än mera förbättras.
Men i annor händelse, och om jag fore wilse, torde dock Läsaren finna, at skälen åtminstone förtjena en grundelig wederläggning bland et folk, som sjelf bör känna sina rättigheter, i en tid, då många andra af bästa wälmening älta samma bekymmer inom sig.
Wid et Finance-werks Reglerande til Rikets styrka, är en Banco-karl, qua talis,5 om han ock wore den snällaste6 och redligaste, intet skickelig; ty han är blott wan at se på Bankens Interesse: intet en Köpman; ty han syftar på sin egen immediata förmon; intet en Kammar-karl,7 som blott wil öka Kronans inkomster: intet en penninge-löntagare, som såge hälst at Coursen wore 24 mark: om det ock kostade alla näringars undergång: intet en låntagare eller gifware: ty hwardera har sitt egit Interesse därunder, och aldraminst en Sedel-Capitalist, som drömmer hwar natt om förwandlingen af sina Sedlar til R:dalrar och Ducater.
Här är et långt större och widsträktare ändamål, än någondera af desse, at winnas, nämligen alla näringars uplifwande och säkerhet.
Försummas det ännu denna gång, som det beklageligen härtils wid Financers Reglerande plägat hända, och näringarna undertryckas, så är det förlorat arbete, alt hwad wi wilje hjelpa Bank, Handel, Krona, Ämbetsmän, löntagare eller Sedel-Capitalister.
Alla dessa suga sin must utur näringarna och äga utom dem icke ens bestånd.
Det är ett lätt arbete, at skaffa Banken och Kronan sin rät, när man har et talrikt antal förtjenande arbetare at fördela afgifterna på. Men hwarföre detta nu är oss så swårt, kommer just däraf, at bördan54 är stor, och få skuldror, som skola bära hänne. Arbeta wi nu intet med flit därhän, at skaffa säkerhet äfwen för de spädaste näringar, och därigenom öka folkhopen, utan genom konstiga operationer öka någras förmoner, och jaga arbetare ut, måste det en gång hända, at lasset för de öfriga blifwer för tungt, så at de antingen digna därunder eller kasta det ifrån sig, och då får man se hwad Bank och Krona wunnit därpå.
När man altså har at göra med Rikets Financer och wil winna et stort ändamål, måste man åsido sätta alla de andra, om man ej genom bisaker skal förlora det hufwudsakeligaste.
Min mening är dock ingalunda, at Kronans och Ämbetsmäns rätt få wårdslösas. Men sådant hör til Kronans Financer. De äro hwar för sig wigtiga ämnen, och torde af Kammar- Oeconomie- Stats- och Bewillnings Deputationerne utarbetas, och hafwa intet med Rikets Finance-System närmare gemenskap, än at de med säkerhet ej kunna uträknas och fastställas, innan denna är stadgad; om icke wåra författningar, så hädanefter som härtils skola blifwa styck-werk, som icke passa in uti den stora kedjan, med hwilkens hopfogande Riksens Höglofl. Ständer nu som bäst sysslosättas, som är Rikets sanskyldiga trefnad och sällhet.
Wid utarbetningen af detta ämne hafwa åtskillige mer eller mindre inweklade omständigheter förekommit uti sjelfwa tillämpningen; men som mitt ändamål warit, at blifwa åtminstone för större delen af mine Läsare begripelig, har jag warit nödsakad, at gå dem förbi och allenast blifwa wid sjelfwa grund-sanningarna, dem jag med enfaldiga exempel sökt förklara.
Blifwer enfaldigheten mitt fel, så är det just det samma hwaruti jag sökt min heder. Wore min afhandling ändock på wissa ställen mörk, så har det ej warit i min förmåga, at nu förklara det bättre.
Hedras jag med någon Critik, önskade jag, at däruti först uptoges i hwad wi äro ense; ty då upklarnar sanningen bäst, och jag winner mitt ändamål, som är Allmänhetens och min egen uplysning.
53
§ 39
Tuollaiselta asia minun käsitykseni mukaan näyttää oikeassa valossa tarkasteltuna. En suinkaan halua moittia enkä paheksua säädöksiä, joita on annettu tai voidaan antaa, mutta koska asia on esitettyjen perusteiden nojalla mielestäni erittäin tärkeä ja koko valtakunnan hyvinvointi näyttää sen takia häilyvän veitsenterällä, en ole vapaan valtakunnan kansalaisena voinut saada tunnonrauhaa, ennen kuin olen saanut tuoda käsitykseni yleisön arvioitavaksi. Jos niitä pidetään perusteltuina, korkein valta voinee vielä ottaa tämän ehdotuksen käsittelyynsä ja ne, joilla on käytössään tietoja, joita minulla ei ole, voinevat kehitellä sitä paremmaksi.
Muussa tapauksessa ja jos olisin erehtynyt, lukija kuitenkin havainnee, että käsitykseni ansaitsevat ainakin perinpohjaisen kumoamisen kansan keskuudessa, jonka on itse tunnettava oikeutensa, ja aikana, jolloin monet muut mitä parhaisiin tavoitteisiin pyrkien vatvovat samoja huolia omassa mielessään.
Rahalaitoksen säätelyyn valtakunnan voimaa lujittavalla tavalla ei pankkiiri sinänsä ole pätevä, vaikka hän olisi miten taitava ja rehti tahansa, sillä hän on tottunut pitämään silmällä vain pankin etuja; ei myöskään kauppias, sillä hän tavoittelee vain omaa välitöntä etuaan; ei valtion taloushallinnon virkamieskään, hänhän haluaa vain lisätä kruunun tuloja; eikä myöskään rahapalkkaa nauttiva palkansaaja, joka mieluimmin näkisi kurssin olevan 24 markkaa, vaikka se veisikin kaikki elinkeinot perikatoon; ei lainanottaja eikä lainanantaja, sillä kummankin omat edut ovat pelissä; ja kaikkein vähiten setelikapitalisti, joka näkee joka yö unta seteliensä muuttumisesta riikintaalereiksi ja dukaateiksi.
Kyseessä on paljon suurempi ja pitemmälle ulottuva tavoite kuin kenelläkään mainituista, nimittäin kaikkien elinkeinojen piristäminen ja niiden harjoittamisen turvallisuuden varmistaminen.
Jos tähän pyrkiminen lyödään laimin vielä tälläkin kerralla, kuten tähän mennessä valitettavasti on yleensä käynyt rahaolojen järjestelyissä, ja elinkeinot jätetään näivettymään, turhaa vaivaa on kaikki se työ, jolla haluaisimme parantaa pankin, kaupankäynnin, kruunun, virkamiesten, palkansaajien tai setelikapitalistien asemaa.
Kaikki mainitut tahot imevät mehunsa elinkeinoista eivätkä kykene edes pysymään pystyssä ilman niitä.
Pankin ja kruunun oikeuksien puolustaminen on helppoa työtä, kun maksut voidaan jakaa suuren ansaitsevien työntekijöiden joukon kannettaviksi. Mutta tämä on meille juuri nyt sangen vaikeaa juuri siitä syystä, että taakka54 on raskas ja sitä kantamassa on vähän hartioita. Ellemme nyt tee uutterasti työtä taataksemme turvan vähäisimmillekin elinkeinoille ja kasvata tällä tavalla väestön määrää, vaan lisäämme keinotekoisilla toimenpiteillä muutamien etuja ja karkotamme työntekijöitä maasta, taakka käy jäljelle jääneille väistämättä joskus liian raskaaksi, niin että he joko sortuvat sen alle tai heittävät sen pois harteiltaan, ja silloin saadaan nähdä, mitä pankki ja kruunu ovat menettelyllään voittaneet.
Kun siis kyseessä ovat valtakunnan raha-asiat ja halutaan päästä suureen tavoitteeseen, on jätettävä syrjään kaikki muut, jotta keskeisin tavoite ei jäisi sivuseikkojen takia saavuttamatta.
En kuitenkaan ole suinkaan sitä mieltä, että kruunun ja virkamiesten oikeuksiin saa suhtautua välinpitämättömästi. Niistä huolehtiminen kuuluu kuitenkin kruunun taloushallinnon tehtäviin. Ne ovat sinänsä tärkeitä asioita, joita käsiteltäneen kamari-, talous-, valtiovarain- ja suostuntadeputaatioissa, eikä niillä ole valtakunnan rahajärjestelmään sen lähempää yhteyttä kuin se seikka, ettei rahamääriä kyetä varmalla tavalla laskemaan ja eikä niistä päättämään, ennen kuin tämä järjestelmä on saatu vakautetuksi, elleivät sitten säädöksemme jää tulevina aikoina kuten tähänkin asti sekavaksi näpertelyksi, joka ei sovi valtakunnan suuresti kunnioitettujen säätyjen yhdisteltävänä parhaillaan olevaan suureen ketjuun, josta koostuu valtakunnan todellinen menestys ja onni.
Tämän aiheen käsittelyssä on tullut esiin erinäisiä käytännön toteuttamiseen liittyviä vaihtelevassa määrin mutkikkaita seikkoja, mutta koska tarkoitukseni on ollut pitää tekstini sellaisena, että ainakin suurin osa lukijoistani sen ymmärtää, olen joutunut sivuuttamaan ne ja pitäytymään itse perustotuuksissa, joita olen yrittänyt selittää yksinkertaisilla esimerkeillä.
Jos yksinkertaista esitystapaa pidetään virheenäni, olen itse kuitenkin pitänyt sitä kunnia-asianani. Jos esitykseni on kuitenkin joiltakin kohdiltaan hämärä, en vain ole nyt kyennyt selittämään asiaani paremmin.
Jos saan kunnian ottaa vastaan arvostelua, toivoisin, että siinä mainittaisiin ensiksi asiat, joista olemme samaa mieltä; siten nimittäin totuus kirkastuu parhaiten ja saavutan tavoitteeni, yleisön ja oman itseni valistamisen.
Suom. Heikki Eskelinen
53
§ 39
This is how matters stand, as I see it, when viewed in their true light. Far be it from me to wish to blame or criticize the arrangements that have been or could be made, but as these matters, for the reasons adduced, seem to me to be of the highest importance, in which the welfare of the whole country appears to balance as if on the point of a needle, I could not have satisfied my conscience, as a citizen of a free country, until I had been able to submit my arguments to the scrutiny of the general public, and if they are well founded it should be possible for the proposal to be adopted by the Sovereign Power and be still further improved by those who possess the knowledge that I lack.
Otherwise, however, and if I should be going astray, the reader may find that at least the arguments deserve a thorough refutation among a people that ought to know its own rights, at a time when many others from the best of intentions personally worry about these problems.
In regulating a financial system to strengthen the country, a Bank man, qua talis,8 even if he were the most competent and honest one, is not suitable, for he is only accustomed to look to the interest of the Bank; nor a merchant, for he aims at his own immediate advantage; nor a financial official, who only wants to increase the revenue of the Crown; nor a salaried man, who would prefer to see a rate of 24 mark even if that were to cause the ruin of all productive occupations; nor a borrower or lender, for each has his own personal interest in it; and least of all a banknote capitalist, who dreams each night of the transmutation of his banknotes into riksdaler and dukater.
Here a far greater and more extensive aim than any of those is to be achieved, namely the revival and security of all productive occupations.
If this is now yet again neglected, as has unfortunately tended to happen hitherto when regulating finances, and the productive occupations are depressed, whatever we wish to do to assist the Bank, commerce, the Crown, public officials, employees or banknote capitalists will be wasted effort.
All of these derive their sustenance from the productive occupations and cannot even exist without them.
It is an easy task to give the Bank and the Crown their due when there are a large number of wage-earners among whom to distribute the charges. The reason why this is so difficult for us now, however, is precisely the fact that the burden54 is large and there are few shoulders to bear it. Unless we now labour assiduously to obtain security even for the most vulnerable productive occupations and thereby increase the population, but rather increase the advantages of a few by means of artificial measures and by driving workers abroad, it must eventually happen that the load will become too heavy for the rest, so that they are either weighed down by it or throw it off, and we shall then see what the Bank and the Crown have gained by that.
When we thus have to deal with the finances of the country and wish to achieve a great aim, we must set aside all others, lest we lose the main one for the sake of inessential matters.
It is not my view, however, that the rights of the Crown and of public officials should be disregarded. Such matters, however, form part of the finances of the Crown. They are each in themselves important topics and should be resolved by the Committees of Finance and Trade, Budget and Appropriations, and they have no connection with the financial system of the country except that they cannot be accurately assessed and defined before that is stabilized, unless our measures are in future as hitherto to be makeshift ones that do not fit into the great chain, with the linking together of which the honourable Estates of the Realm are presently occupied, which is the genuine well-being and happiness of the country.
In the elaboration of this subject, a number of more or less complicated circumstances have emerged in its actual application, but as my aim has been to make myself understood to at least the majority of my readers, I have been obliged to pass over these and concentrate solely on the fundamental truths themselves, which I have endeavoured to explain with simple examples.
If the simplicity is regarded as a fault of mine, that is the very thing that I have sought to achieve. Should my treatise nonetheless still be obscure in certain places, it has not been in my power to explain it any better.
Were I to be honoured with some criticism, I would wish that it first dealt with that on which we agree, for then the truth will most effectively emerge, and I shall fulfil my purpose, which is the enlightenment of the general public and of myself.
Edellinen jakso: Valtakunnan pelastaminen, § 38
Seuraava jakso:
paikat:
Henkilöt:
Raamatunkohdat:
Aiheet: