Alkukieli
§. 3.
Så länge ingen nogare känner mina behof, än jag sjelf, och än mindre någon åtagit sig, at besörja om mina nödtorfter, bör jag, enligt Naturens och Sweriges Lag, äga rättighet, at sjelf förskaffa mig dem genom Handel.
Handeln är således icke annat, än et i wänlighet och med köparens och säljarens goda minne faststäldt waru-byte, hwarigenom människorna förse hwarandra med sina behof. Alla waror frambringas genom möda och arbete; men myckenheten, tilförseln och behofwet däraf, utstaka dess naturliga wärde emot andra waror.
Et sådant i wänlighet träffat waru-byte, det ware sig imellan medborgare inbördes eller med främmande, bör på båda sidor ske utan5 falskhet och list; om wi ej uppenbarligen wilje trampa sjelfwa grundwalarne af all naturlig Lag under fötterne.
De ädlare Metaller, såsom Gull och Silfwer, hafwa i anseende til sin fägring, waraktighet, raritet och wiga rörelse, wunnit så allmänt tycke öfwer hela werlden, at de fram för alla andra waror gerna emottagas och i andra förbytas, och i anseende därtil blifwit en allmän måttstock i Handel.
Desse ädlare Metaller hafwa likwäl först et obeständigt wärde sins imellan, och för det andra i hänseende på andra waror, alt som tilgångar och behofwen af dem äro mindre eller större.
När man nu eftersinnar at penningarne icke annat äro, än större eller mindre stämplade delar af dessa Metaller, dem säljaren tilbyter sig emot sin Wara, så bör det wara honom bekant, huru mycket af desse Metaller samma penningar innehålla; wet han det icke handlar han blindt-wis. Tror han dem innehålla mera än där finnes, och därpå bygger sitt köp, blifwer han bedragen.
En sådan Handel kan af ingen förswaras, om man ej tillika wil påstå, at orättwisa och bedrägeri äro lofliga grep, at rikta sig med, och gerningen blifwer i sig sjelf ingen ting bättre, om hon ock genom Mynt-författningar af Regenter wore autoriserad, och aldraminst bör man hoppas, at sådant, emot Guds och Naturens Lag kan skaffa något Samfund en waraktig rikedom.
Emedan nu desse ädlare Metaller på oändeligt sätt kunna blandas med sämre och lika wäl behålla sitt förra utseende, och ej utan mycket beswär genom, prober-konst deras rätta halt utrönas, kan man på dem snart misstaga sig, och det så mycket lättare, ju oftare Mynt-foten förändras och ju hemligare samma förändring kan hållas.
- wiga rörelse: den lätthet med vilken man handlar med dem
- rikta sig: gör sig rik
- konsten att undersöka och fastställa ädelmetallhalten, t.ex. guld- eller silverhalten, i mynt
Suomi
§ 3
Niin kauan kuin kukaan ei paremmin tunne tarpeitani kuin minä itse eikä kukaan varsinkaan ole ottanut tehtäväkseen välttämättömistä tarpeistani huolehtimista, minulla pitää luonnon ja Ruotsin lakien mukaan olla oikeus niiden tyydyttämiseen kauppaa käymällä.
Kauppa ei siis ole muuta kuin ystävällisissä suhteissa toteutettua, ostajan ja myyjän suostumukseen perustuvaa tavaroiden vaihtoa, jolla ihmiset täyttävät toistensa tarpeita. Kaikki tavarat tuotetaan vaivannäöllä ja työllä; tavaran luonnollisen arvon muihin tavaroihin verrattuna määräävät kuitenkin sen runsaus, saatavuus ja tarpeen suuruus.
Tuollainen ystävällinen tavaranvaihto niin kansalaisten kesken kuin muukalaistenkin kanssa on kummankin osapuolen toteutettava5 petollisuuteen ja kieroiluun turvautumatta, ellemme sitten halua ehdoin tahdoin polkea kaiken luonnollisen oikeuden perusteita jalkoihimme.
Jalometallit, mm. kulta ja hopea, ovat kauneutensa, kestävyytensä, harvinaisuutensa ja helpon liikuteltavuutensa ansiosta tulleet niin suosituiksi kautta koko maailman, että niitä otetaan vastaan mieluummin kuin mitään muuta tavaraa ja muita tavaroita vaihdetaan mieluimmin niihin, ja tämän takia niistä on tullut yleisiä arvonmittoja kaupankäynnissä.
Näiden jalometallien arvojen välinen suhde on kuitenkin epävakaa, ja toiseksi niiden arvon suhde muiden tavaroiden arvoon vaihtelee näiden saatavuuden ja tarpeen muutosten myötä.
Kun nyt pidetään mielessä, etteivät rahat ole muuta kuin noiden metallien erikokoisia leimattuja kappaleita, joita myyjä vaihtaa itselleen tavaraa luovuttaessaan, hänen on tiedettävä, kuinka paljon näitä metalleja rahat sisältävät; ellei hän sitä tiedä, hän toimii sokeasti. Jos hän luulee niiden sisältävän jalometalleja enemmän kuin niissä on ja tekee kaupat tämän luulonsa perusteella, hän joutuu petoksen uhriksi.
Kukaan ei voi puolustaa tuollaista kauppaa, ellei halua samalla väittää, että väärämielisyys ja petos ovat luvallisia keinoja rikastumiseen, eikä teko sinänsä muutu vähääkään paremmaksi, vaikka se virallisesti hyväksyttäisiinkin hallitsijoiden rahanlyöntisäädöksillä. Kaikkein vähiten voidaan toivoa, että mikään yhteiskunta voi tuollaisella Jumalan ja luonnon lakien vastaisella tavalla päästä kestävään vaurauteen.
Koska noita jalometalleja voidaan loppumattomiin sekoittaa kehnompiin sekoituksen ulkonäön muuttumatta miksikään eikä oikeaa jalometallipitoisuutta myöskään voida helposti selvittää ilman hyvin vaivalloisia tutkimuksia, niiden arvon määrittämisessä voidaan helposti erehtyä, ja näin käy sitäkin helpommin, mitä useammin rahakantaa muutetaan ja mitä salaisempana tehty muutos voidaan pitää.
Englanti
§ 3
As long as no one knows my needs better than I do myself, and since no one is prepared to provide me with my necessities, I should have the right, according to the laws of nature and of Sweden, to obtain them through commerce.
Commerce is thus nothing but an exchange of commodities in amity and with the consent of buyer and seller, by which people provide each other with what they need. All commodities are produced by toil and labour, but their quantity and supply and the demand for them establish their natural value in relation to other commodities.
Such an amicably arranged exchange of commodities, whether among citizens domestically or with foreigners, should be conducted on both sides without5 deceit and trickery, unless we wish to trample openly on the very foundations of all natural law.
The more precious metals, such as gold and silver, have gained such general popularity throughout the world due to their attractiveness, durability, rarity and easy mobility that they, more than all other commodities, are willingly received and exchanged for others and have on that account become a universal measure in commerce.
These more precious metals nonetheless have an unstable value, firstly among themselves and secondly in relation to other commodities, according to whether the supply of and demand for the latter are lower or higher.
When one considers that coins are nothing but larger or smaller stamped portions of these metals that the seller receives in exchange for his commodity, he ought to be aware how much of these metals those coins contain; if he does not know that, he is acting blindly. If he believes that they contain more than they do and bases his purchase on that understanding, he will be deceived.
No one can justify such commerce unless he is willing to assert that injustice and deception are permissible means by which to enrich oneself, and such a deed is in no way made better even if it is authorized by rulers through monetary regulations, and least of all ought one to hope that such things, being contrary to the laws of God and nature, are able to produce lasting wealth for any society.
As these more precious metals can be mixed in innumerable ways with inferior ones and yet preserve their former appearance, and as their actual intrinsic worth cannot be ascertained without great difficulty through the art of assaying, one is very liable to be mistaken about them, and that all the more easily the more frequently the standard of coinage is changed and the more secret that alteration can be kept.
