Alkukieli
§. 25.
2:o. Anser jag det skadeligt för Kronan.
Då nu Banken på sådant sätt måste en gång aflemna för sina Sedlar inemot dubbla R:dalers Capitaler, emot det de nu gälla, och Kronan af alla, är den största låntagare i Banken, hwilken nu i en hast omöjeligen är i stånd, at hwarken med Sedlar eller realiteter afbörda sin skuld, blifwer Banken, när Realisations tiden infaller, nödsakad, at til yttersta skärfwen utsöka sin fordran af Kronan, med et oförminskat Dalertal.
Hwad förlust Kronan härigenom får widkännas, blifwer lätt begripeligt. Om Kronan 1761 til utförande af Pommerska Kriget, hade gjordt et lån af Banken på en million Daler Kopp:mt och anwändt det samma, at för Armeéns behof, upköpa goda Wäxlar, på Hamburger Riksd. à 72 marks Cours, undfick Kronan därföre 55 555 5/9 Riksd., men då samma million Daler efter 36 marks Cours skal efter 6 à 8 år betalas in uti Banken, fordras därtil dubbelt Riksdalers-tal; nämligen 111 111 1/9 Riksd. Hamburger Banco, innan Daler-talet blifwer fullt, som genom Banken kryper i Sedel-Capitalisters händer.
Man säger wäl: det har ingen fara med Kronan. Banken torde wäl aldeles eftergifwa det mästa, eller åtminstone icke skynda med betalningen.32
Men tänk efter, min Läsare! Sedel-Capitalerna, som Kronan lånt af Banken til några hundrade tunnor Guld, äro nu icke uti Kronans hand, utan spridde in- och utrikes, och måste alla af Banken honoreras efter en och samma grund, som alla andra Sedlar: skal det ske efter 36 marks Cours, så måste Banken för hwar 9 dalers Sedel gifwa en Riksd. Specie, eller dess wärde; men då Banken på ofwanberörde sätt, eftergifwer sin rätt åt Kronan, antingen til en del eller hel och hållen, så har han för några hundrade tunnor Guld litet eller aldeles ingen ting fått i betalning af Kronan, men måste dock, i et utblottadt tilstånd, ärlägga dubbel reel betalning för de samma til Sedelhafwaren, emot det Sedlarne gullit förut i någons hand.
- til yttersta skärfwen: till sista öret
Suomi
§ 25
2) Pidän menettelyä kruunulle vahingollisena.
Kun pankin siis on tuolla tavalla kerran luovutettava seteleittensä lunastamiseksi lähes kaksinkertainen riikintaaleripääoma verrattuna niiden nykyarvoon, ja kruunu on pankin kaikista suurin lainanottaja eikä nyt mitenkään pysty hetkessä maksamaan velkaansa sen paremmin seteleillä kuin reaaliomaisuudellakaan, pankin on realisaation tapahtuessa viimeiseen roposeen saakka vaadittava saataviaan kruunulta vähentämättömän taalerimäärän suuruisina.
On helposti käsitettävissä, millaisen menetyksen kruunu tuossa tilanteessa kärsii. Jos kruunu oli 1761 ottanut Pommerin sotaa varten pankista miljoonan kuparitaalerin lainan ja käyttänyt sen ostaakseen armeijan tarpeiden täyttämiseksi hyviä, Hampurin riikintaalereille kirjoitettuja vekseleitä 72 markan kurssilla, kruunu sai niitä vastaan 55 555 5/9 riikintaaleria, mutta kun sama miljoonan taalerin summa on 36 markan kurssiin maksettava pankille 6–8 vuoden kuluttua, siihen tarvitaan kaksinkertainen määrä riikintaalereita, nimittäin 111 111 1/9 Hampurin pankin riikintaaleria. Vasta sitten saadaan täysin maksetuksi taalerisumma, joka pankin kautta hiipii setelikapitalistien käsiin.
Sanottaneen: ei kruunulle aiheudu mitään vaaraa. Pankki varmaankin luopuu suurimmasta osasta saataviaan eikä ainakaan kiirehdi niiden maksamista.32
Mutta harkitsepa asiaa, hyvä lukija! Setelipääomat, joita kruunu on lainannut pankilta muutamien satojen kultatynnyreiden arvosta, eivät nyt ole kruunun hallussa, vaan hajallaan kotimaassa ja ulkomailla, ja pankin on lunastettava ne kaikki samoin perustein kuin kaikki muutkin setelit. Jos sen on tapahduttava 36 markan kurssiin, pankin on luovutettava jokaisesta 9 taalerin setelistä hopeariikintaaleri tai sitä vastaava summa; mutta kun pankki siten kuin edellä viitattiin luopuu joko osaksi tai kokonaan saatavista, joita sillä on kruunulta, se on saanut kruunulta muutamista sadoista kultatynnyreistä vain vähäisen maksun tai ei maksua lainkaan, mutta joutuu kuitenkin rutiköyhänä maksamaan samoista seteleistä niiden haltijalle reaaliarvoltaan kaksinkertaisen korvauksen verrattuna setelien entiseen arvoon kenen tahansa käsissä.
- satojen kultatynnyreiden: tunna guld oli laskennallinen yksikkö, joka tarkoitti 100 000 hopeataaleria
Englanti
§ 25
Second, I regard it as harmful to the Crown.
As the Bank will thus one day have to redeem its banknotes in such a way for almost twice the sum in riksdaler as what they are now worth, and as the Crown is the greatest borrower of all from the Bank and is now quite unable to discharge its debt expeditiously either with banknotes or with valuables, the Bank will be compelled, when the time for repayment arrives, to pursue its claim on the Crown to the last farthing, at an undiminished number of daler.
The loss the Crown will have to bear from this can easily be understood. If the Crown had, in 1761, raised a loan from the Bank of 1 million daler kmt for the conduct of the Pomeranian war and used it to purchase, for the requirements of the army, valid bills in Hamburg riksdaler at a rate of 72 mark, the Crown would have received 55,555 5/9 riksdaler for it, but when the same million daler are to be repaid to the Bank at a 36-mark rate in six to eight years, it will require twice that amount in riksdaler, namely 111,111 1/9 Hamburg riksdaler, before the number of daler is reached that, by way of the Bank, will fall into the hands of banknote capitalists.
Some may say that there is no danger to the Crown. The Bank will surely forgive most of the debt, or at least not pursue repayment urgently.32 But consider, dear reader! The sums in banknotes that the Crown has borrowed from the Bank to the value of a few hundred tunnor guld are not now in the hands of the Crown but are dispersed within the country and abroad and must all be honoured by the Bank on exactly the same basis as all other banknotes. If that is to be done at a 36-mark rate, the Bank has to pay out 1 riksdaler specie, or the equivalent value, for each 9-daler note, but if the Bank releases its claim on the Crown in the manner indicated above, either in part or in its entirety, it will have received little or nothing in payment from the Crown in return for a few hundred tunnor guld, yet it must, in a destitute condition, pay twice the amount in cash for those notes to the note-holders compared with what the notes were previously worth in someone’s possession.
