Alkukieli
§. 16.
Det första, som nu kommer at undersökas är altså: om icke en sådan Devalvation är omöjelig at werkställa. I sådan afsigt får jag förut ärhindra, hwilket af ingen torde kunna nekas, nämligen, at Banco-Sedlarne nu för tiden i all inrikes handel och rörelse äro nästan det enda gängse myntet, utom något litet Slantar och piesar til skilje-mynt, och at således de förändringar, som göras med Sedlarna, äro20 med det samma gjorde nästan i hela Rikets mynt; hwaraf äfwen följer, at i händelse några sådana författningar widtoges, hwarigenom Sedlarna ej med fördel wore brukbara uti näringar och rörelser, skulle Riket på en gång blifwa aldeles utan penningar.
Därnäst torde det mig kunna medgifwas, at räkne-wärdet på Sedel-myntet nu mera är til 100 proCent förhögdt, emot det daler-talet betydde år 1735 och den förutgående tiden, eller som är det samma, daler-talet på Sedelen försämrat.
Jag förtalte mig, min Läsare! detta är just det samma, som man först torde bestrida. Jag får därföre lof at bewisa min sats. Räkne-wärdet säges då blifwa förhögdt, när stämplet på myntet innehåller et högre tal, än som efter förra wanligheten swarar emot dess inwärtes godhet.
Til exempel, när Kopparen i förra Seculo först begynte at slås til Plåtar, utmyntades den til 187 ½ dal. på Skep:t, men från 1661 til 1665 slogs af lika mycket Koppar 225, därnäst 270, och 1675, 300 daler, och ändteligen i början af detta Seculo 540 dal. af Sk:det, under hwilken tid eller i et Seculo räkne-wärdet förhögdes, eller Koppar-dalern föll inemot 200 proCent. Det är när man wille tilhandla sig et Sk:d. Koppar, som i början af förra Seculo galt 187 ½ dal. måste man i detta ärlägga därföre 540 daler. Aldeles samma sak är det med Sedel-myntet; då det först begynte at utgifwas, betydde hwarje daler 1/9 Riks:d. men genom det, Banken begynte at honorera dessa sina förskrifningar i swagare mynt, och til slut blott med nya förskrifningar, war det oumgängeligt, at daler namnet på Sedelen måste försämras, det är, at flere Sedel-dalrar och mark nödwändigt måste åtgå til en Riks:rs eller et Skepp:d Koppars och alla andra warors upköpande, än af de första dalrarna. Och måste det efter handelens natur wara lika omöjeligt, at göra de första och nu warande Sedel-dalrar lika sins imellan, blott därföre, at de alla burit samma namn af dal. Kopp:mt, som det warit i förra Seculo, at för samma orsaks skul wilja göra alla Koppar-plåtar och dalrar til enahanda. At tala om 70 eller 80 marks Cours, eller at Riksdalern säljes til 18 daler, at debitera Wäxel-Associerade til långt flera Sedel-dalrar än stämplet innehölt på de utskeppade Plåtar, och ändock påstå, at en 6 dalers Sedel betyder en 6 dalers-plåt, och en Nio dalers Sedel en Specie Riksdaler, är så obegripeligt, at det omö21jeligen kan gå i mitt hufwud. Och än mindre, at läsa en af Högsta Magten nyligen utfärdad Förordning, at R:dalern gäller 70 mark eller 17 ½ daler i Sedlar, och ändock neka, räkne-wärdet på Sedel-dalern wara förhögdt.
- Eftersom man på 1700-talet betraktade hela fenomenet från motsatt synvinkel, betyder ”devalvation” här att kursen sänktes. Nuförtiden skulle vi tala om revalvering, eftersom pengarnas värde steg.
- Jag förtalte mig: jag försade mig, jag sade för mycket
- seklet
- gällde, motsvarade
- Sammanslutningar av några mäktiga köpmän som 1747–1756 och 1758–1761 på uppdrag av staten och med hjälp av statliga pengar försökte trygga värdet på den svenska valutan. Resurserna bestod bland annat av de franska subsidierna med vilka de köpte växlar i framförallt Amsterdam. Det växelkontor som var verksamt 1758–1761 misslyckades katastrofalt p.g.a. Sveriges deltagande i sjuårskriget. Den kraftiga ökningen av antalet banksedlar försämrade växelkursen, något som växelkontoret inte kunde motverka. Många, bland dem även Chydenius, som vid den här tiden var starkt påverkad av sin lärofader Nordencrantz, ansåg att de personer som varit inblandade i växelkontorens verksamhet, de så kallade växelassocierade, bar det huvudsakliga ansvaret för det ekonomiska läget i landet.
Suomi
§ 16
Ensiksi tutkitaan siis, eikö tuollainen devalvaatio ole toteutettavaksi mahdoton. Tämän osoittaakseni minun on ennakolta muistutettava seikasta, jota kukaan ei voine kiistää, nimittäin että pankin setelit ovat nykyisin kaikessa kotimaisessa kaupankäynnissä ja liiketoiminnassa melkeinpä ainoata käytössä olevaa rahaa lukuun ottamatta pientä määrää vaihtorahana käytettyjä hopea- ja kupariäyrejä. Seteleiden arvon muutokset koskevat siis20 heti melkein kaikkea valtakunnassa liikkuvaa rahaa; tästä myös seuraa, että jos päätettäisiin sellaisista säädöksistä, joiden takia setelien käyttö elinkeinoissa ja liiketoimissa ei olisi kannattavaa, valtakunta jäisi hetkessä kokonaan ilman rahaa.
Seuraavaksi minun voitaneen myöntää olevan oikeassa sanoessani, että setelien laskenta-arvo on nyt noussut yli 100 prosenttia verrattuna siihen, mitä taalerimäärä merkitsi vuonna 1735 ja sitä edeltäneenä aikana, eli toisin sanoen seteleihin merkittyjen taalerien arvo on vähentynyt.
Puhuinpa sivu suuni, hyvä lukijani! Juuri tämähän kiistettäneen ensimmäiseksi. Joudunpa siis todistamaan sen mitä sanoin. Rahan laskenta-arvon sanotaan kasvaneen, kun rahaan leimattu summa on korkeampi luku kuin sen sisäisen laadun mukaan on aiemmin tavallisesti arvioitu.
Esimerkiksi kun kuparia ryhdyttiin viime vuosisadalla lyömään plooturahoiksi, kippunta vastasi 187 ½ taaleria, mutta vuodesta 1661 vuoteen 1665 samasta kuparimäärästä lyötiin 225, sitten 270 ja 1675 jo 300 taaleria ja lopulta tämän vuosisadan alussa 540 taaleria, jona aikana eli vuosisadassa lyödyn summan laskenta-arvo kohosi tai toisin sanottuna kuparitaaleri menetti lähes 2/3 arvostaan. Jos siis haluaisi ostaa kippunnan kuparia, jonka vastinarvo viime vuosisadan alussa oli 187 ½ taaleria, siitä on tällä vuosisadalla maksettava 540 taaleria. Aivan samoin on käynyt setelirahalle: kun sitä ryhdyttiin laskemaan liikkeeseen, jokainen setelitaaleri oli arvoltaan 1/9 riikintaalerista, mutta kun pankki alkoi lunastaa näitä maksusitoumuksiaan huonommalla rahalla ja lopulta vain uusilla maksusitoumuksilla, seteleihin merkitty taalerimäärä pakostakin menetti arvoaan eli useampia setelitaalereita ja -markkoja väistämättä tarvittiin riikintaalerin tai kuparikippunnan ja kaikkien muidenkin tavaroiden ostamiseen kuin ensimmäisiä taalereita käytettäessä. Ja ensimmäisten ja nykyisten setelitaalereiden saattaminen samanarvoisiksi vain sen takia, että niihin kaikkiin on merkitty sama kuparitaalerimääräinen nimellisarvo, on kaupankäynnin luonteen takia yhtä mahdotonta kuin viime vuosisadalla oli samalla perusteella yritetty kaikkien kupariplootujen ja -taalereiden samanarvoistaminen. Puhuminen 70 tai 80 markan kurssista tai siitä, että riikintaaleri myydään 18 taalerin hintaan, vaihtokonttorin osakkaiden laskuttaminen paljon suuremmalla setelitaalerien määrällä kuin maasta vietyihin plootuihin oli arvoksi leimattu, ja silti sellaisen väitteen esittäminen, että 6 taalerin seteli vastaa 6 taalerin plootua ja 9 taalerin seteli hopeista riikintaaleria, on niin käsittämätöntä, että se21 ei mitenkään mahdu päähäni. Ja vielä käsittämättömämpää on, että kun korkeimman vallan vastikään antamassa säädöksessä sanotaan riikintaalerin arvoksi 70 markkaa tai 17 ½ setelitaaleria, silti kiistetään, että setelien laskenta-arvo on noussut.
- Koska koko asiaa ajateltiin 1700-luvulla toisesta suunnasta, tarkoittaa devalvaatio tässä, että kurssia laskettiin. Nykyisin puhuisimme revalvaatiosta, koska rahan arvo nousi.
- menetti lähes 2/3 arvostaan: Alkutekstin ilmaus Koppar-dalern föll inemot 200 proCent eli ”kuparitaaleri menetti lähes 200 % arvostaan” on muutettu ymmärrettävämpään muotoon.
- vaihtokonttorin osakkaiden: Vaihtokonttoreilla tarkoitetaan vuosina 1747–1756 ja 1758–1761 toimineita muutaman suurliikemiehen yhtymiä, jotka valtion toimeksiannosta ja sen rahoituksella yrittivät turvata Ruotsin rahan arvoa. Käytännössä tämä tapahtui ostamalla vekseleitä varsinkin Amsterdamissa; varat tähän saatiin mm. Ranskan antamista avustuksista. Ruotsin osallistuminen seitsenvuotiseen sotaan johti vuosina 1758–1761 toimineen vaihtokonttorin katastrofaaliseen epäonnistumiseen. Setelien määrän voimakas kasvaminen heikensi vaihtokurssia, eikä vaihtokonttori pystynyt vaikuttamaan tähän kehitykseen. Monet näkivät ”vaihtokonttorin herrojen” olevan pääsyyllisiä valtakunnan talouden tilaan, aluksi myös Anders Chydenius, joka oli tuossa vaiheessa Anders Nordencranzin vaikutuksen alainen.
Englanti
§ 16
The first thing to be examined now is therefore whether such a devaluation is impossible to implement. For that purpose I must first point out something that can scarcely be gainsaid by anyone, namely that banknotes are nowadays almost the only available currency in all domestic commerce or enterprise, apart from a few slant and pjäs coins used as small change, and that therefore any changes made in regard to the banknotes would20 apply immediately to almost all the currency of the realm, from which it also follows that if any arrangements were adopted by which the banknotes could not be profitably used in productive occupations and enterprises, the country would at once be entirely deprived of money.
In the next place, I hope people may agree with me that the tale-value of the paper currency has now been raised by 100 per cent compared to what the numerical value of the daler stood for in 1735 and the time before then or, what amounts to the same thing, the value of the daler number on the banknote has been debased.
I spoke too soon, dear reader! This is precisely what is likely to be disputed first. I must therefore prove my proposition. The tale-value is said to be raised when the impression on the coin shows a higher figure than that formerly used to express its intrinsic value.
For example, when copper first began to be struck into plåtar during the last century, it was minted at 187½ daler per skeppund, but from 1661 to 1665 the same amount of copper was used to strike 225, then 270 and in 1675 300 daler and finally, at the beginning of this century, 540 daler per skeppund, during which time, or within one century, the tale-value was raised, or the copper daler fell, by almost 200 per cent. That is to say, if one wished to purchase a skeppund of copper, which at the beginning of the last century was worth 187½ daler, one had to pay 540 daler for it in this century. It is exactly the same with the paper currency; when it first began to be issued, each daler represented one-ninth of a riksdaler, but when the Bank began to honour its promissory notes in inferior coin and finally only with new promissory notes, it was inevitable that the daler denomination on the note must be debased; that is, that a larger number of paper daler and mark than of the original daler were necessarily required to purchase a riksdaler or a skeppund of copper and all other commodities. And because of the nature of commerce, it must be just as impossible to make the original daler and the present paper daler equal to each other, simply because they all bear the same denomination in daler kmt that they had in the last century, as it is for the same reason to make all copper plåtar and daler worth the same. To speak of an exchange rate of 70 or 80 mark or say that the riksdaler is sold at 18 daler, to debit the Wäxel-Associerade many more paper daler than shown in the impression on the exported plåtar and yet to assert that a 6-daler note represents a 6-daler plåt and a nine-daler note one silver riksdaler is so incomprehensible that21 I cannot possibly fathom it. And still less to read an ordinance recently issued by the Sovereign Power, that the riksdaler is worth 70 mark or 17½ daler in banknotes, and yet deny that the tale-value of the paper daler has been raised.
- devaluation: during the eighteenth century the concepts of falling and rising exchange rates were reversed compared to how we see matters today. Chydenius here means that the exchange rate was lowered. Today we would speak of a revaluation, since the value of money increased.
- the Wäxel-Associerade: “Exchange Bill Offices” refers to a group of influential merchants, who during the years 1747–56 and 1758–61 were commissioned by the state and with financial aid from the same to try to improve the value of Swedish money. In practice this was done by taking up foreign loans and using the money to draw bills abroad. The operations of the wäxel-contoir in 1758–61 failed completely and contributed to the defeat of the Hat party in the Diet elections of 1765. Many held the persons who had taken part in the operations of the Exchange Bill Offices responsible for the deplorable economic state of the Swedish realm. Initially Anders Chydenius also held this view, being under the strong influence of his intellectual father-figure Anders Nordencrantz at the time.
