Valtakunnan pelastaminen, § 16

§ 16

Ensiksi tutkitaan siis, eikö tuollainen devalvaatio1Koska koko asiaa ajateltiin 1700-luvulla toisesta suunnasta, tarkoittaa devalvaatio tässä, että kurssia laskettiin. Nykyisin puhuisimme revalvaatiosta, koska rahan arvo nousi. ole toteutettavaksi mahdoton. Tämän osoittaakseni minun on ennakolta muistutettava seikasta, jota kukaan ei voine kiistää, nimittäin että pankin setelit ovat nykyisin kaikessa kotimaisessa kaupankäynnissä ja liiketoiminnassa melkeinpä ainoata käytössä olevaa rahaa lukuun ottamatta pientä määrää vaihtorahana käytettyjä hopea- ja kupariäyrejä. Seteleiden arvon muutokset koskevat siis20 heti melkein kaikkea valtakunnassa liikkuvaa rahaa; tästä myös seuraa, että jos päätettäisiin sellaisista säädöksistä, joiden takia setelien käyttö elinkeinoissa ja liiketoimissa ei olisi kannattavaa, valtakunta jäisi hetkessä kokonaan ilman rahaa.

Seuraavaksi minun voitaneen myöntää olevan oikeassa sanoessani, että setelien laskenta-arvo on nyt noussut yli 100 prosenttia verrattuna siihen, mitä taalerimäärä merkitsi vuonna 1735 ja sitä edeltäneenä aikana, eli toisin sanoen seteleihin merkittyjen taalerien arvo on vähentynyt.

Puhuinpa sivu suuni, hyvä lukijani! Juuri tämähän kiistettäneen ensimmäiseksi. Joudunpa siis todistamaan sen mitä sanoin. Rahan laskenta-arvon sanotaan kasvaneen, kun rahaan leimattu summa on korkeampi luku kuin sen sisäisen laadun mukaan on aiemmin tavallisesti arvioitu.

Esimerkiksi kun kuparia ryhdyttiin viime vuosisadalla lyömään plooturahoiksi, kippunta vastasi 187 ½ taaleria, mutta vuodesta 1661 vuoteen 1665 samasta kuparimäärästä lyötiin 225, sitten 270 ja 1675 jo 300 taaleria ja lopulta tämän vuosisadan alussa 540 taaleria, jona aikana eli vuosisadassa lyödyn summan laskenta-arvo kohosi tai toisin sanottuna kuparitaaleri menetti lähes 2/3 arvostaan.2menetti lähes 2/3 arvostaan: Alkutekstin ilmaus Koppar-dalern föll inemot 200 proCent eli ”kuparitaaleri menetti lähes 200 % arvostaan” on muutettu ymmärrettävämpään muotoon. Jos siis haluaisi ostaa kippunnan kuparia, jonka vastinarvo viime vuosisadan alussa oli 187 ½ taaleria, siitä on tällä vuosisadalla maksettava 540 taaleria. Aivan samoin on käynyt setelirahalle: kun sitä ryhdyttiin laskemaan liikkeeseen, jokainen setelitaaleri oli arvoltaan 1/9 riikintaalerista, mutta kun pankki alkoi lunastaa näitä maksusitoumuksiaan huonommalla rahalla ja lopulta vain uusilla maksusitoumuksilla, seteleihin merkitty taalerimäärä pakostakin menetti arvoaan eli useampia setelitaalereita ja -markkoja väistämättä tarvittiin riikintaalerin tai kuparikippunnan ja kaikkien muidenkin tavaroiden ostamiseen kuin ensimmäisiä taalereita käytettäessä. Ja ensimmäisten ja nykyisten setelitaalereiden saattaminen samanarvoisiksi vain sen takia, että niihin kaikkiin on merkitty sama kuparitaalerimääräinen nimellisarvo, on kaupankäynnin luonteen takia yhtä mahdotonta kuin viime vuosisadalla oli samalla perusteella yritetty kaikkien kupariplootujen ja -taalereiden samanarvoistaminen. Puhuminen 70 tai 80 markan kurssista tai siitä, että riikintaaleri myydään 18 taalerin hintaan, vaihtokonttorin osakkaiden3vaihtokonttorin osakkaiden: Vaihtokonttoreilla tarkoitetaan vuosina 1747–1756 ja 1758–1761 toimineita muutaman suurliikemiehen yhtymiä, jotka valtion toimeksiannosta ja sen rahoituksella yrittivät turvata Ruotsin rahan arvoa. Käytännössä tämä tapahtui ostamalla vekseleitä varsinkin Amsterdamissa; varat tähän saatiin mm. Ranskan antamista avustuksista. Ruotsin osallistuminen seitsenvuotiseen sotaan johti vuosina 1758–1761 toimineen vaihtokonttorin katastrofaaliseen epäonnistumiseen. Setelien määrän voimakas kasvaminen heikensi vaihtokurssia, eikä vaihtokonttori pystynyt vaikuttamaan tähän kehitykseen. Monet näkivät ”vaihtokonttorin herrojen” olevan pääsyyllisiä valtakunnan talouden tilaan, aluksi myös Anders Chydenius, joka oli tuossa vaiheessa Anders Nordencranzin vaikutuksen alainen. laskuttaminen paljon suuremmalla setelitaalerien määrällä kuin maasta vietyihin plootuihin oli arvoksi leimattu, ja silti sellaisen väitteen esittäminen, että 6 taalerin seteli vastaa 6 taalerin plootua ja 9 taalerin seteli hopeista riikintaaleria, on niin käsittämätöntä, että se21 ei mitenkään mahdu päähäni. Ja vielä käsittämättömämpää on, että kun korkeimman vallan vastikään antamassa säädöksessä sanotaan riikintaalerin arvoksi 70 markkaa tai 17 ½ setelitaaleria, silti kiistetään, että setelien laskenta-arvo on noussut.

1. Koska koko asiaa ajateltiin 1700-luvulla toisesta suunnasta, tarkoittaa devalvaatio tässä, että kurssia laskettiin. Nykyisin puhuisimme revalvaatiosta, koska rahan arvo nousi.
2. menetti lähes 2/3 arvostaan: Alkutekstin ilmaus Koppar-dalern föll inemot 200 proCent eli ”kuparitaaleri menetti lähes 200 % arvostaan” on muutettu ymmärrettävämpään muotoon.
3. vaihtokonttorin osakkaiden: Vaihtokonttoreilla tarkoitetaan vuosina 1747–1756 ja 1758–1761 toimineita muutaman suurliikemiehen yhtymiä, jotka valtion toimeksiannosta ja sen rahoituksella yrittivät turvata Ruotsin rahan arvoa. Käytännössä tämä tapahtui ostamalla vekseleitä varsinkin Amsterdamissa; varat tähän saatiin mm. Ranskan antamista avustuksista. Ruotsin osallistuminen seitsenvuotiseen sotaan johti vuosina 1758–1761 toimineen vaihtokonttorin katastrofaaliseen epäonnistumiseen. Setelien määrän voimakas kasvaminen heikensi vaihtokurssia, eikä vaihtokonttori pystynyt vaikuttamaan tähän kehitykseen. Monet näkivät ”vaihtokonttorin herrojen” olevan pääsyyllisiä valtakunnan talouden tilaan, aluksi myös Anders Chydenius, joka oli tuossa vaiheessa Anders Nordencranzin vaikutuksen alainen.