Edellinen jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 34
Seuraava jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 36
§ 35
Nyt takaisin asiaan, nimittäin käytännössä osoittamaan, kuinka kansakunta väistämättä on hävinnyt riippumatta siitä, että omat laivanvarustajat ovat saaneet haltuunsa kaikki rahdit ulkomaalaisilta.
Toukokuun kymmenennestä 1723 lokakuun kolmanteenkymmenenteen 1724 nostettiin Ruotsissa rakennettujen laivojen määrä väkisin sadasta 348:aan suureen ja pieneen alukseen. Siten tuona aikana rakennettiin 248 uutta alusta. Jos nyt oletamme puutavaraa käsitelleiden kirvesmiesten palkan kussakin tapauksessa olleen keskimäärin korkeintaan 4 000 kuparitaaleria, ja omissa eväissä olleiden työläisten ansainneen kaksi taaleria päivässä, pelkkiin puutöihin käytetyt päivätyöt nousevat vähintään 2 000:een jokaiselta alukselta. Tähän uudisrakentamiseen kului tuona vuonna 496 000 päivätyötä, jotka olivat maa- ja kirvesmiehiltä pois muusta66 hyödyllisestä työstä. Oletetaan lisäksi, että laivan sepäntöihin on kaikkiaan kulunut vähintään 50 000–60 000 päivätyötä, köydenpunojien päivätöitä 20 000 ja purjeidentekijöiden suunnilleen 10 000, joten tavallisista elinkeinoista oli vedetty pois 586 000 päivätyötä yhdessä ainoassa vuodessa.
Jos nämä 586 000 päivätyötä jaetaan nyt 2 000 miehen kesken, niin kaikki 2 000 ovat tulleet niistä lähes koko vuoden työllistetyiksi ja heidän on täytynyt saada niistä itselleen ja talouksilleen ruokaa ja vaatteita, eivätkä he ole voineet ryhtyä mihinkään muuhun työhön. Jotta asia kävisi vielä paljon selkeämmäksi, voi hyvällä syyllä kysyä, eikö näillä 2 000 ihmisellä olisi ilman tätä laivanrakennusta ollut mitään työtä ruokansa eteen? Jos tämä kiistetään, seuraa johtopäätös, että joitakin vuosia verisen 20-vuotisen sodan ja satoja tuhansia ihmisiä tappaneen ruton jälkeen Ruotsissa oli 2 000 ylimääräistä ihmistä.
Mutta jos tämä osoittautuisi järjettömäksi ja toisaalta olisi varmaa, että sama määrä ihmisiä olisi voitu työllistää myös muihin elinkeinoihin, jokainen ajatteleva kysyy varmasti ja ennen kaikkea: Ovatko he hyödyllisempiä kansakunnalle tässä vai jossakin muussa elinkeinossa?
Voidakseni perinpohjaisesti ratkaista tämän en halua vedota siihen etuoikeuteen, jonka melkein kaikki taloudenpitäjät antavat maataloudelle muiden elinkeinojen äitinä. Ohitan sen ankaran autioitumisen, joka vallitsi tuolloin koko Suomessa ja suuressa osassa Ruotsia ja joka oli näyttänyt vaatineen tällaista työläisten määrää uudelleenrakentamaan poltettuja talojaan, auraamaan kesannolle jätettyjä peltojaan ja raivaamaan metsän niityiltään sekä niitä, jotka eivät omistaneet mitään, asettumaan niille tuhansille tiloille, joilta onneton sota, tappava rutto ja vihollisen riehunta olivat tyystin vieneet asukkaat ja työväen.
Tarkastelkaamme asiaa täysin abstraktisti, ilman mitään tällaisia puntarointeja. Olettakaamme myös se annetuksi, että kaupungit ovat maksaneet työväelleen ja merimiehilleen niin, että he näin ovat saaneet saman ja mahdollisesti hieman paremman ansion kuin aiemmissa elinkeinoisssaan niin, etteivät he ole kärsineet vahinkoa. Älkäämme katsoko niitä surkuteltavia seurauksia, joita valtakunnalle väistämättä tulevaisuudessa oli kertyvä maanviljelyksen ja muiden tarpeellisten elinkeinojen laiminlyömisen vuoksi.67 Haluamme vain ottaa asian pelkästään sellaisena kuin Tukholman kauppaporvaristo itse on sen 22. elokuuta 1724 kuninkaalliselle kauppakollegiolle1 esittänyt, nimittäin että tuoteplakaatin toivossa nopeasti kasvanutta merenkulkua olisi uhannut täydellinen tuho siinä tapauksessa, ettei plakaattia olisi säädetty. Ruotsalaisten laivojen määrän odotettu kasvu olisi tyrehtynyt ja jo olemassaolleet olisivat muutamassa vuodessa joutuneet muukalaisten käsiin. Asetettakoon, kauppaporvariston lailla, oikea syy tähän selvästi esiin, nimittäin se, ettei kukaan voi käyttää varojaan sellaiseen elinkeinoon, joka ei tuota mitään muuta kuin tappiota.
§. 35.
Nu tilbaka igen til saken, nämligen, at pragmatice2 bewisa, huru Nation nödwändigt förlorat, oaktadt egna Redare fått draga all Frakten til sig ifrån utlänningen.
Ifrån den 10 Maji 1723 til den 30 October 1724 forcerades Skepps-byggnaden i Swerige från 100 til 348 större och mindre, och bygdes således på samma tid 248 nya Fartyg. Om wi nu antage Trädet3 med Timmermäns lön på hwardera i medel-tal ej hafwa gått högre än 4 000 Dal. Kopparm:t, hwarwid arbetaren gjort sig med egen kost 2 Dal. om dagen, stiga de på blotta trädet anwända dags-werken i det minsta til 2 000, på hwardera Fartyget, som för de på detta år nybygde utgör 496 000 dags-werken, som Landt- och Timmermän försummade i annat66 nyttigt arbete. Ponera widare, at til Skepps-smide4 in alles i det minsta åtgått 50 à 60 000 dags-werken: Repslagare dags-werken 20 000: Segel-sömmare wid pass 10 000, som från de wanliga näringar ryckt 586 000 dags-werken på et enda år.
Om nu desse 586 000 dags-werken delas imellan 2 000 man, så hafwa alla 2 000 blifwit därmed i det närmaste hela året syslosatte, som däraf måst för sig och sina hushåll hafwa föda och kläder, och med intet annat kunnat befatta sig. På det nu saken måtte blifwa så mycket tydeligare, frågas med skäl: mon desse 2 000 människor utom detta Skepps-byggeri haft något, at göra och föda sig af? Nekas detta, så blifwer påfölgden den, at Swerige några år efter et blodigt 20 åra krig, och en hundrade tusende tals människor ödeläggande päst, hade desse 2 000 Personer til öfwerlops.
Men blefwe nu detta orimmeligt, och det på andra sidan wisst, at samma antal människor äfwen kunnat syslosättas i andra handteringar, måste ju hos hwar eftertänksam upkomma den frågan, såsom aldrahufwudsakeligast: I hwilkendera näringen de woro Nation nyttigare, antingen i denne, eller någon annan?
At kunna fullkomligen afgöra den samma, wil jag icke beropa mig på det företräde, som af nästan alla hushållare lämnas Landt-bruket, såsom modren för andra näringar: Jag går förbi det bistra ödesmål,5 hwaruti hela Finland, och en stor del af Swerige då war, som hade tyckts fordra detta antal arbetare, at bygga up sina afbrända hus, plöja sina i linda lagde åkrar, rödja skogen af sina ängar, och de som inga ägde, sätta sig ned på de tusendetals Hemman, som et olyckeligt krig, dödande päst och härjande fiende aldeles beröfwat sina åboer och arbetare.
Lät oss betrakta saken helt abstracte, utan afseende på några sådana Considerationer: Lät oss äfwen antaga det som gifwit, at Städerne betalt sina Arbetare och Sjö-män, så at de därwid haft lika, och til äfwentyrs någon bättre utkomst, än i sina förra handteringar, så at de woro skades-lösa. Lät oss icke se på de bedröfweliga fölgder, som af försummadt jordbruk och andra nödwändiga närings-sätt i framtiden blifwit för Riket oundwikeliga.67 Wi wilje blott taga saken sådan, som Stockholms Handlande Borgerskap sjelft under den 22 Augusti 1724 Kongl. Commerce-Collegio6 hafwa hänne förebragt, nämligen: huru den i hopp om Product-Placat hastigt tilwuxna Sjö-farten, i fall samma Placat ej blefwe utfärdadt, hotades med total undergång: den wäntade tilwäxten af Swenska Skepp skulle förswinna, och de redan warande inom några få år råka i de främmandes händer: läggandes rätta orsaken därtil tydeligen å daga, nämligen, at ingen kan anwända sina medel på sådan handtering, som icke annat än förlust af sig kastar.
§ 35
Nyt takaisin asiaan, nimittäin käytännössä osoittamaan, kuinka kansakunta väistämättä on hävinnyt riippumatta siitä, että omat laivanvarustajat ovat saaneet haltuunsa kaikki rahdit ulkomaalaisilta.
Toukokuun kymmenennestä 1723 lokakuun kolmanteenkymmenenteen 1724 nostettiin Ruotsissa rakennettujen laivojen määrä väkisin sadasta 348:aan suureen ja pieneen alukseen. Siten tuona aikana rakennettiin 248 uutta alusta. Jos nyt oletamme puutavaraa käsitelleiden kirvesmiesten palkan kussakin tapauksessa olleen keskimäärin korkeintaan 4 000 kuparitaaleria, ja omissa eväissä olleiden työläisten ansainneen kaksi taaleria päivässä, pelkkiin puutöihin käytetyt päivätyöt nousevat vähintään 2 000:een jokaiselta alukselta. Tähän uudisrakentamiseen kului tuona vuonna 496 000 päivätyötä, jotka olivat maa- ja kirvesmiehiltä pois muusta66 hyödyllisestä työstä. Oletetaan lisäksi, että laivan sepäntöihin on kaikkiaan kulunut vähintään 50 000–60 000 päivätyötä, köydenpunojien päivätöitä 20 000 ja purjeidentekijöiden suunnilleen 10 000, joten tavallisista elinkeinoista oli vedetty pois 586 000 päivätyötä yhdessä ainoassa vuodessa.
Jos nämä 586 000 päivätyötä jaetaan nyt 2 000 miehen kesken, niin kaikki 2 000 ovat tulleet niistä lähes koko vuoden työllistetyiksi ja heidän on täytynyt saada niistä itselleen ja talouksilleen ruokaa ja vaatteita, eivätkä he ole voineet ryhtyä mihinkään muuhun työhön. Jotta asia kävisi vielä paljon selkeämmäksi, voi hyvällä syyllä kysyä, eikö näillä 2 000 ihmisellä olisi ilman tätä laivanrakennusta ollut mitään työtä ruokansa eteen? Jos tämä kiistetään, seuraa johtopäätös, että joitakin vuosia verisen 20-vuotisen sodan ja satoja tuhansia ihmisiä tappaneen ruton jälkeen Ruotsissa oli 2 000 ylimääräistä ihmistä.
Mutta jos tämä osoittautuisi järjettömäksi ja toisaalta olisi varmaa, että sama määrä ihmisiä olisi voitu työllistää myös muihin elinkeinoihin, jokainen ajatteleva kysyy varmasti ja ennen kaikkea: Ovatko he hyödyllisempiä kansakunnalle tässä vai jossakin muussa elinkeinossa?
Voidakseni perinpohjaisesti ratkaista tämän en halua vedota siihen etuoikeuteen, jonka melkein kaikki taloudenpitäjät antavat maataloudelle muiden elinkeinojen äitinä. Ohitan sen ankaran autioitumisen, joka vallitsi tuolloin koko Suomessa ja suuressa osassa Ruotsia ja joka oli näyttänyt vaatineen tällaista työläisten määrää uudelleenrakentamaan poltettuja talojaan, auraamaan kesannolle jätettyjä peltojaan ja raivaamaan metsän niityiltään sekä niitä, jotka eivät omistaneet mitään, asettumaan niille tuhansille tiloille, joilta onneton sota, tappava rutto ja vihollisen riehunta olivat tyystin vieneet asukkaat ja työväen.
Tarkastelkaamme asiaa täysin abstraktisti, ilman mitään tällaisia puntarointeja. Olettakaamme myös se annetuksi, että kaupungit ovat maksaneet työväelleen ja merimiehilleen niin, että he näin ovat saaneet saman ja mahdollisesti hieman paremman ansion kuin aiemmissa elinkeinoisssaan niin, etteivät he ole kärsineet vahinkoa. Älkäämme katsoko niitä surkuteltavia seurauksia, joita valtakunnalle väistämättä tulevaisuudessa oli kertyvä maanviljelyksen ja muiden tarpeellisten elinkeinojen laiminlyömisen vuoksi.67 Haluamme vain ottaa asian pelkästään sellaisena kuin Tukholman kauppaporvaristo itse on sen 22. elokuuta 1724 kuninkaalliselle kauppakollegiolle7 esittänyt, nimittäin että tuoteplakaatin toivossa nopeasti kasvanutta merenkulkua olisi uhannut täydellinen tuho siinä tapauksessa, ettei plakaattia olisi säädetty. Ruotsalaisten laivojen määrän odotettu kasvu olisi tyrehtynyt ja jo olemassaolleet olisivat muutamassa vuodessa joutuneet muukalaisten käsiin. Asetettakoon, kauppaporvariston lailla, oikea syy tähän selvästi esiin, nimittäin se, ettei kukaan voi käyttää varojaan sellaiseen elinkeinoon, joka ei tuota mitään muuta kuin tappiota.
Unfortunately this content isn't available in English
Edellinen jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 34
Seuraava jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 36
Henkilöt:
Raamatunkohdat:
Aiheet: