Edellinen jakso:
Seuraava jakso:
[1/117]
Huomautuksia, jotka liittyvät herra laamanni Antonssonin asiamiehen Stockholms-Postenin numerossa 60 maaliskuun 23. päivänä 1779 julkaistuun vastaukseen
Koska asun syrjäseudulla eikä minulle tule päivälehteä Stockholms-Posten, olen myös täysin tietämätön siitä, mitä tuossa lehdessä on voitu kirjoittaa puolesta ja vastaan palkollisten luonnollisia oikeuksia koskevan kirjoituksen johdosta. Mutta kun edellä mainittu numero on minulle erikseen lähetetty tuntemattoman henkilön samalla kehottaessa minua vastaamaan siihen, mitä lehdessä on minua vastaan esitetty, en ole monien töiden piirittämänäkään katsonut voivani täysin kieltäytyä vastaamasta, mutta teen sen mieluiten Dagligt Allehandassa, yleisemmin tunnetussa sanomalehdessä.
Edellä mainitusta vastauksesta huomaan, että joku nimimerkkiä Logicus käyttänyt kirjoittaja on puolustanut minua Stockholms-Postenissa1 herra laamannia vastaan, mutta koska en tiedä, kuka kirjoittaja on, enkä sitä, millä tavalla hän on asiani puolesta esiintynyt, minun on kokonaan sivuutettava hänet sen yleisluonteisen kiitoksen kera, jonka olen velkaa vapauden ja totuuden puolustajalle, ja rajoitettava huomautukseni vain siihen, mihin herra laamannin asiamiehen vastaus antaa aihetta.
Herra asiamies esittää kolme kohtaa, joista ainakin ensimmäisen on päästävä yleisön arvioitavaksi. Se on niin typerä, ettei järkevä lukija ikinä voi uskoa mokomaa, ellei sitä tässä esitettäisi sanasta sanaan; muutenhan minun voitaisiin katsoa vääristelevän tai sotkevan hänen tarkoituksiaan. Se on tällainen: 1) Luottamuksellisesti sanottuna arvoisa herra Logicus hoitaa huonosti tehtävänsä herra rovastin edustajana, sillä hän vastaa vaikenemalla kaikista niistä karkeista ja häpeämättömistä ilmauksista, joiden käyttämisestä kirjoituksessaan herra rovastia syytetään ja on näin ottanut syyllisyyden niskoilleen ja saisi hävetä, sillä jokainen järkevä ihminen havaitsee, että herra rovastin mielenilmaukset, joita Dagligt Allehandassa on käytetty herra rovastin omina sanoina, hän on singonnut ilmoille säädyttömästi ja lainvastaisesti. Tässä siis on ensimmäinen perustelu. Ymmärrätkö sitä, hyvä lukija? Mitä tuolla pitkällä rimpsulla halutaan sanoa? Tai lue uudelleen tuo virke, niin minä olen joutunut tekemään enkä ole silti yhtään viisastunut siitä, mitä kirjoittaja sanoillaan tarkoittaa. Ensinnäkin, mikä ihmeen päähänpisto on väite, että Logicus hoitaa suurpiirteisesti minun edustamistani. Onko hän siis mennyt pitemmälle kuin hänen saamansa valtuutus ulottuu? Onko herra asiamies nähnyt tuon valtuutuksen? En ole toki milloinkaan antanut mitään valtuutusta sen paremmin suullisesti kuin kirjallisestikaan, joten sitä ei ole myöskään voitu ylittää, vai onko tarkoituksena sanoa, että hän on ollut liian hyvä valtuutettu? Vai miten hän on hoitanut suurpiirteisesti edustajantehtäväänsä? Mutta ehkä seuraava kohta antaa valaistusta tähän arvoitukseen. Sanotaanhan sitten: sillä hän vastaa vaikenemalla kaikista niistä karkeista ja häpeämättömistä ilmauksista, joiden käyttämisestä kirjoituksessani minua syytetään. Pysähdyhän taas, hyvä lukija:[2/117] keneen viittaa sana ”hän”? Ensi katsomalta se tuntuu viittaavan minuun, kun minut on juuri edellä mainittu, että siis olen vastannut vaikenemisella kaikkiin niihin karkeisiin ja häpeämättömiin ilmauksiin, joiden käyttämisestä minua syytetään; silloin se olisi tavallaan kiitos minulle siitä, että olen vastannut vaikenemisella vastapuoleni hävyttömyyksiin. Mutta kuka tuo vastapuoli on? Onko hän herra laamanni Antonsson? Siinä tapauksessa hänen edustajansa sanoo päämiehensä ilmauksia karkeiksi ja säädyttömiksi. Niin väkevää määritelmää en ole koskaan tohtinut antaa hänen vastaväitteilleen, ja sitäkin huonommin nuo sanat sopivat hänen oman asiamiehensä suuhun. Se olisi varmasti pahimmalla tavalla suurpiirteistä päämiehen antaman valtuutuksen käyttämistä. Ei, se ei varmaankaan ole tekstin tarkoitus. Keneen siis viittaa sana ”hän”? Kyseessä on varmaankin herra Logicus, joka on vaikenemalla vastannut hävyttömiin mielenilmauksiini. Mutta miten tämä nyt sitten on ymmärrettävä? Häntähän sanotaan minun edustajakseni, eihän hän voisi antaa vastausta päämiehelleen. Edustajanhan on puolustettava päämiestään eikä esitettävä hänelle vastineita, ja kaikkein vähiten hän ansaitsee valtuutetun edustajan nimen, jos hän puolustaa minua vaikenemalla. Ei, eihän tässäkään ole järkeä. Niinpä päädyn lopulta siihen ajatukseen, että sanan ”hän” täytyy viitata herra laamanni Antonssoniin. Mutta tämä tulkintani on väistämättä viimeinen vaihtoehto, sillä sekä Logicus että minut mainitaan viimeksi ennen relatiivipronominia ja herra laamanni edellisessä virkkeessä, jonka tästä erottavat sekä piste että uusi rivi. Katsokaamme, saammeko tällä tavalla merkityksen paremmin selville? Siinä tapauksessa sanotaan: herra laamanni vastaa vaikenemalla kaikista niistä karkeista ja häpeämättömistä ilmauksista, joiden käyttämisestä kirjoituksessani minua syytetään. Tuo kuulostaa jotenkin soveliaalta, mutta silloin on kysyttävä: olenko käyttänyt niitä vai enkö ole? Syytetäänkö minua aiheellisesti vai aiheettomasti? Tai kuka syyttää? Voihan tuo tulkinta kuitenkin käydä päinsä. Mutta onko siinä tapauksessa totta, että hän on vaieten ohittanut mielenilmaukseni? Siitä todistavat hänen eripainoksena julkaisemansa kaksi puolen arkin mittaista huomautusta2 sekä hänen kohtelias vastauksensa Dagligt Allehandassa, ja siinä samassa hän3 läksyttää päämiestään mitä ankarimmin, kun hän heti perään sanoo, että hän4 on vaikenemisellaan ottanut syyllisyyden niskoilleen ja saisi hävetä. Minkä takia, saanen kysyä, ja hän vastaa: sillä jokainen järkevä ihminen havaitsee, että minun mielenilmaukseni hän on singonnut ilmoille säädyttömästi ja lainvastaisesti. On siinäkin asiamies, joka tuolla tavalla kohtelee päämiestään! Jos hän sen kestää, kestän minäkin. Millaista valaistusta, millaista varmaa käsitystä totuudesta voidaan saada tuollaisista vastauksista? Ne rumentavat muuten hyvätapaisia sanomalehtiämme, eikä niitä tarvitse ruveta kumoamaan. Tämä lujittaa käsitystäni, että on aina vaarallista pyrkiä kirjoittamaan hyvin mutkikkaasti ja oppineisuutta osoittavin sanakääntein; silloin voi nimittäin pian hukkua taidokkuuden syövereihin. Yksinkertaisuus on aina paras ratkaisu, niin se olisi ollut herra laamannin asiamiehellekin. Sen verran minun on tehtävä hänelle oikeutta, että kun hän on ensin saanut puretuksi syvämielisyytensä ensimmäisiin vastauksensa kohtiin, ymmärrän melkein kaiken muun, mitä hän haluaa sanoa, lukuun ottamatta muutamaa mutkikasta virkettä, joiden merkitys jää arvauksen varaan. Niinpä minun on vastattava jotakin kirjoituksen pääasialliseen sisältöön.
Wienistä 14. tammikuuta tulleen uutisen5 avulla ei voi todistaa, ettei väki karkaa, vaikka sitä halutaan ottaa kiinni ja pakottaa sotapalvelukseen; eihän siinä kerrota, kuinka monia satoja tai tuhansia on vuosittain paennut Wienistä. Kirjoitus osoittaa vain, etteivät kaikki ole karanneet, koska siellä on vielä ollut sotapalvelukseen kelpaavaa väkeä. Täytyy sanoa, että tuollainen voimakeinojen käyttö, sotavoiman lähettäminen riehumaan yhden yön aikana kaupungin läpi, murtautumaan kaikkiin taloihin, panemaan toimeen kotitarkastuksia ei suinkaan salakuljetustavaran, vaan ihmisten löytämiseksi, heidän maineensa ja syyttömyytensä kyseenalaistaminen, tuomioiden välitön langettaminen, miehen erottaminen itkevästä vaimostaan ja kirkuvista lapsistaan, sanon siis, että tuollainen menettely tarvitsee todellakin päälleen kaiken sen sumean värin, jolla ministeri on yrittänyt sitä peitellä, jotta kaikki tuon tekstin lukijat eivät huomaisi tuon sankariteon oikeata nimeä, nimittäin että se on ihmisyyteen kohdistuva loukkaus. Sellainen on siedettävissä äärimmäisessä hädässä valtakunnan tuhoutumisen estämiseksi, mutta sitä ei silti koskaan saa tuolla perusteella pitää sallittuna, ellei se kohdistu pelkästään pahantekijöihin ja työkykyisiin kerjäläisiin, saati vedota siihen myönteisenä ennakkotapauksena. Tuollaisten kahleiden takomista on turha anoa meidän ruotsalaisen vapautemme ylimmältä suojelijalta.
Nälänhätien torjuminen kuuluu varmasti hallitsijoiden tärkeimpiin ja huolellisimmin hoidettaviin tehtäviin. Oikeita keinoja siihen eivät kuitenkaan ole viljan kallis jakelu valtion kustannuksella eivätkä etenkään työläisten elinkeinovapauden rajoitukset. Ensiksi mainittu keino tuottaa paljon loistetta ja voi joissakin hätätapauksissa olla hyväksi, mutta ei ole riittävän tehokas, ja jälkimmäinen vaikuttaa täysin tavoitellun tuloksen vastaisesti.[1/118]
Herra6 laamannin asiamies vetoaa wieniläiseen uutiseen puolustaakseen pakkoa. Hän ei siis pahastune siitä, että viittaan toiseen, Firenzessä 15. huhtikuuta 1776 julkaistuun lehteen,7 joka ansaitsee suuremman kiitoksen ihmiskunnalta sen oikeuksien puolustamisesta: Tämän kaupungin väkiluku on muutamassa vuodessa silmin nähden kasvanut; (huom.) siellä, missä ihmiset vain saavat elää vapaina pakosta ja sorrosta, he väistämättä lisääntyvät. Voidaanko tätä totuutta enää kiistää? Kirjoituksessa jatketaan: Valistunut hallituksemme pitää tämän periaatteen aina mielessään, ja syystä sitä sanotaan valistuneeksi. Tuolla tavalla hallitsee suurherttua Peter Leopold, Wienissä hallitsevan keisarin veli,8 jota sukukuntamme ystävät ihailevat ja hänen maissaan vapauden vallitessa syntyneet tuhannet uudet ihmisolennot siunaavat. Kuulehan vielä lisää, arvoisa lukija, tämän mainion lehden kertomaa: Jokainen (huom.) toimii ja elää täällä (siis Toscanassa) lakien suojassa oman mielensä mukaan. Sehän on omavaltaisuutta, huutavat meikäläiset rajoitusten kannattajat. Toiset sanovat, että väki voi kyllä lisääntyä, mutta ihmiset joutuvat kuolemaan kurjuudessa, ellei hallitus suunnittele, miten he voivat elättää itsensä. Mutta miten onkaan Toscanassa käynyt? No, vuonna 1767, jolloin rajoitusperiaate oli vielä vallalla, siellä kuoli suuri määrä ihmisiä nälkään, vaikka hallitus antoi jakaa hätää kärsiville viljaa yli 500 000 Rooman taalerin arvosta. Vaikka varsin pahoja katovuosia on sattunut, tuollaista ei ole tapahtunut sen jälkeen, kun asukkaille lahjoitettiin tämä vapaus huolehtia itse toimeentulostaan. Missä mahtaa olla syy tähän? Se ilmoitetaan tekstissä selvästi: Viime vuosina lempeä hallitsijamme9 on irrottanut (huom.) kaikki nämä kahleet, ja tätä vapautta Toscana saa kiittää nykyisestä onnellisuudestaan. Eiköhän tällä ole enemmän todistusvoimaa kuin Wienistä saadulla uutisella?
Herra asiamies syyttää minua väärin siitä, etten ole uskonut herra laamanni Antonssonin ilmoittamaa tietoa, jonka mukaan valtakunnassa on 80 000 irtolaista. Uskon, että heitä on enemmänkin, heidän määränsä voisi nimittäin kaksin- tai kolminkertaistuakin, jos herra laamanni pääsisi tässä asiassa valvojaksi ja pitämään kotitarkastuksia valtakunnassa tuon lainvastaisen tavaran löytämiseksi. Olen vain tarkoittanut sitä, ettei hän ole todistanut antamaansa tietoa oikeaksi, sillä mitä tekemistä valtakunnan manttaaliluvulla10 on irtolaisten kanssa? Vai ovatko manttaaliin pannun maan omistajatkin irtolaisia? Tai eiköhän kaupungeistakin voitaisi saada kiinni hiukan tätä kiellettyä tavaraa?
Siitä, mitä herra asiamies saamansa velvoitteen mukaisesti sanoo ylistääkseen herra laamanni Antonssonin luonnetta, minulla ei puolestani ole muuta muistuttamista kuin se vanha sananlasku, että hyvää viiniä tarjoava talo ei kylttiä tarvitse; hänen kahdesti kirjoitelmastani esittämänsä huomautukset sekä hänen kohtelias vastauksensa Dagligt Allehandassa muuten sopivatkin varsin hyvin sen täydennykseksi selkeinä näytteinä hänen vahvasta kansalaismielestään, lempeydestään ja ihmisrakkaudestaan, ja uskon hänen asiamiehensä tavoin, että hän on noilla kirjoituksillaan kyllä lakaissut omien oviensa edustan. Kaikesta tästä olen samaa mieltä hänen kanssaan.
Mutta kun hän siirtyy oppineisuuden kentälle ja syyttää minun julkaisseen vuoden 1765 valtiopäivien aikana kaksi teosta, jotka ovat ristiriidassa keskenään, nimittäin kirjoitelman Valtakunnan heikkouden lähde sekä toisen tavaroiden arvosta ja rahasta, hänelle käy hullummin. Ensinnäkin hän paljastaa, ettei ole lukenut eikä lähemmin katsellutkaan niitä eikä edes tiennyt viimeksi mainitun kirjoituksen nimeäkään, mutta antaa silti tuomionsa kaihtelemattoman rohkeasti. Olen velvollinen antamaan yleisölle selityksen tästä asiasta. Vuonna 1765 painettiin ensiksi kirjoitus, jolla puolustettiin pohjalaisten ja länsipohjalaisten oikeutta purjehtia vapaasti valtakunnan rajojen ulkopuolelle, ja sen otsikkona oli Niiden perusteiden kumoaminen jne.11 Jonkin verran myöhemmin kesällä ilmestyi tuo sangen kuuluisaksi tullut kirjanen Valtakunnan heikkouden lähde,12 jossa vastustan voimakkaasti kaikkea elinkeinoihin kohdistuvaa pakkoa yleensä ja kiinnitän erityistä huomiota niihin haitallisiin seurauksiin, joita aiheuttaa ulkomaalaisille annettu kielto tuoda Ruotsiin laivoillaan muita kuin oman maansa tuotteita. Muuan Rothman13 laati tiettyjen tahojen pyynnöstä rahajärjestelmää käsittelevään kirjoitukseeni kohdistuvan häväistyskirjoituksen, jonka mukaan hän uskoi havainneensa selvän ristiriidan noiden kahden tekstin välillä, vaikka ne kumpikin puhuvat vapauden puolesta, ensiksi mainittu kansalaisten ja jälkimmäinen ulkomaalaisten vapaudesta valvoa kansalaisten yhteisen hyvän kustannuksella tapahtuvaa oman edun tavoittelua. Herra asiamies on varmaankin kuullut jossakin keskustelussa tästä väitetystä ristiriidasta mainittavan ja haluaa osoittaa oppineisuuttaan siitä kirjoittamalla. Hän on kuitenkin käsittänyt väärin sen, missä kirjoituksessa tuon ristiriidan pitäisi esiintyä mainitessaan kirjoituksen tavaran arvosta ja rahasta, millä hän varmasti tarkoittaa kirjoitustani rahajärjestelmästä; kukaan ei kuitenkaan ole sanonut saati osoittanut, että se on ristiriidassa teoksen Valtakunnan heikkouden lähde kanssa. Ei toki, arvoisa lukija, sama vapauden henki vallitsee niissä kaikissa kolmessa. Viisas hallitsijamme on Jumalan kiitos jo tehnyt paljon tämän hengen mukaisesti, ja odotan kärsivällisesti[2/118] vielä jäljellä olevien toimien toteutumista. Roomaa ei ole rakennettu päivässä. Pidän kuitenkin kunnianani olla vapauden marttyyri iloisesti toivoen, että voisin estää vapauden tukahduttamisen omana aikanamme ja saada sen laajennetuksi tulevia sukupolvia varten, syytettäköönpä minua sitten mitä suurimmasta matalamielisyydestä, ristiriitaisuuksista, ajattelun horjuvuudesta tai maineen tavoittelusta ilkitöitä tekemällä tai mistä tahansa.
Kokkolassa 28. huhtikuuta 1779.
Anders Chydenius.
Suom. Heikki Eskelinen
[1/117]
Uplysningar wid Herr Lagman Antonsons Commissionaires Swar, som är infört i Stockholms Posten N:o 60 af den 23 Martii 1779.14
Som jag bor afsides och icke äger Dagskriften Stockholms Posten, är jag ock aldeles okunnog om hwad som i densamma med eller mot kan wara skrifwit, rörande Tjänstehjons Naturliga Rätt. Men då åfwannämde Nummer blef mig särskilt öfwersänd, med anmodan af en okänd at beswara det som däruti emot mig wore anfördt, har jag, ehuru omringad af mångfaldiga göromål, ej bordt aldeles wägra sådant, men gör det hälst i Dagligt Allehanda, såsom et mera allmänt Tidnings-Papper.
Af åfwannämda swar finner jag, at någon under namn af Logicus förswarat mig i Stockholms Posten15 emot Herr Lagman; men som jag hwarken wet hwem det är eller huru han förfäktat min sak, måste jag gå honom aldeles förbi, med den allmänna tacksägelse jag är en Frihetens och Sanningens förswarare skyldig, och inskränka mina uplysningar blott wid det som Herr Lagmans Commissionaire gifwer i sitt swar anledning til.
Herr Commissionairen anförer trenne Momenter, af hwilka åtminstone det första bör komma under Allmänhetens granskning. Det är så orimmeligit, at det af en förnuftig Läsare aldrig kan tros wara sådant, om det icke anföres här ord ifrån ord; ty annars kunde jag anses för den, som wrängt eller bortblandat hans mening. Det lyder så: 1:o, I förtroende sagt, min Herr Logicus, så slöser min Herre med sitt fullmägtigskap för Herr Probsten, ty han beswarar med stillatigande alla de grofwa och skamlösa utlåtelser, som Herr Probsten i sin skrift beskylles nyttjat, och således tagit sak på bak16 och borde blygas, ty hwar förnuftig Man finner, at Herr Probstens utlåtelser, som i Dagligt Allehanda äro brukade som Herr Probstens egne ord, äro oanständigt och lagstridigt af honom utkastade. Se detta är nu första argumentet. Förstår du det min Läsare? Hwad wil nu hela denna långa rimsan säga? Eller läs å nyo denna mening, så har jag fått göra och är ändå lika slug,17 hwad dess Auctor menar därmed; såsom först, hwad är det för idee, at Logicus slösar med sitt fullmägtigskap för mig. Har han då gått widare än hans fullmagt sträcker sig? Har Herr Commissionairen sedt den? Jag hafwer wäl aldrig utgifwit någon hwarken munt- eller skrifteligen, och därföre har den aldrig kunnat öfwerskridas; eller är meningen den, at han warit för mycket god Fullmägtig? eller huru har han slösat med sitt fullmägtigskap? Men kanske det följande uplyser denna gåta; Jo, det heter: ty han beswarar med stillatigande alla de grofwa och skamlösa utlåtelser, som jag i min skrift beskylles nyttjat. Håll up nu åter min Lä[2/117]sare; på hwem syftar det ordet han? Det tycks wid första påseende syfta på mig, som näst förut nämnes, at jag med stillatigande beswarat alla de grofwa och skamlösa utlåtelser, som jag beskylles hafwa nyttjat; då wore det et slags beröm för mig at med tigande hafwa beswarat skamlösheter, af min Contrapart. Men hwem är det? Herr Lagman Antonson? då kallar hans Commissionair sin Principals utlåtelser för grofwa och skamlösa. Så hård rubrik har jag aldrig wågat mig at sätta på hans inkast, så mycket wärre passa de sig för hans egen Commissionaire. Det wore wisst, at på det swåraste slösa med sin Principals Fullmägtigskap. Nej, icke måtte det wara meningen. På hwem syftar då han? Det måtte wara Herr Logicus, som med stillatigande beswarat mina skamlösa utlåtelser. Men huru hänger det åter ihop? Han kallas ju min Fullmägtig, icke kunde han beswara sin Principal. Fullmägtigen bör ju förswara och icke beswara Principalen, och aldraminst gör han skäl för Fullmägtigs namn, om han förswarar mig med stillatigande. Nej, icke rimmar det sig18 heller. Jag faller därföre änteligen på den tankan, at det ordet han måste syfta på Herr Lagm. Antonson. Men jag måste nödwändigt sist komma på den uttolkning, ty både Logicus och jag stå nämnde närmast til pronomen relativum, och Herr Lagman i föregående mening, som är så wäl genom punct, som ny rad aldeles skild ifrån denna. Lät se om wi då få bättre mening? Då heter det: Herr Lagman beswarar med stillatigande alla de grofwa och skamlösa utlåtelser, som jag i min skrift beskylles nyttjat. Det tycks låta något, men frågan blir: har jag nyttjat dem eller icke? beskylles jag rätt eller orätt? eller hwem är det som beskyller? Dock kan det gå an; Men är det då sant, at han med stillatigande gått mina utlåtelser förbi? Därom witna hans 2:ne Anmärkningar på halft ark hwardera,19 särskilt tryckta, äfwen som hans höfliga swar i Dagligt Allehanda; och just i det samma twålar han20 til21 sin Principal erbarmeligen, då han straxt därpå säger at han22 med sitt stillatigande således tagit sak på bak och borde blygas; hwarföre då? må jag fråga, och han swarar: ty hwar förnuftig man finner at mina utlåtelser äro oanständigt och lagstridigt af honom utkastade. Wacker Commissionaire! som så handterar sin Principal. Tål han det nog kan jag tåla. Hwad uplysning, hwad öfwertygelse om sanningen skall man kunna hämta af sådana swar? De misspryda wåra annars hyfsade Dag-papper, och behöfwa ingen wederläggning. Jag styrkes häraf i den tankan, at det är altid farligt, at wilja skrifwa mycket konstigt och lärdt, ty då kan man snart drunkna i konsten. Enfaldigheten är altid den bästa: så hade det ock warit för Herr Lagmans Commissionaire; ty jag bör lämna honom den justice,23 at sedan han i sina första Momenter fått uttömma sin djupsinnighet, förstår jag nästan i alt det öfriga hwad han wil säga, utom en eller annan inbunden mening, där man måste gissa sig fram. Jag bör därföre något swara på det hufwudsakeligaste.
At med Wienska Avisan af den 14 Januarii24 bewisa det Folket icke rymmer, fast de efterjagas och med wåld insättas i krigs-tjänst, går icke an; ty den omrörer icke huru många hundrade eller tusende rymt ifrån Wien årligen; den bewisar allenast, at icke alla rymt, efter där ännu fants Folk som dugde at taga i krigs-tjänst, och kan jag icke neka, at en sådan wåldsamhet, at på en natt grassera25 med Militarisk magt igenom en Stad, bryta sig in i alla hus, anställa hus-visitationer, icke efter Contraband-waror,26 utan Människor, sätta deras frägd27 och förswar i fråga, fälla dom in puncto,28 skilja Man ifrån gråtande Maka och ropande Barn, sådant förfarande, säger jag, behöfde alt för wäl den färg Ministeren sökt stryka därpå, med sin matta Reflexion, om icke alla som läste detta skulle blifwa warse rätta namnet på denna hjälte-bragd; nämligen Människligheten sårad,29 som uti et Rikes högst trängande behof, at mota dess undergång, måste tålas, men aldrig därföre får billigas,30 om den ej blott angår missgärningsmän och arbetsföre tiggare, än mindre såsom et godt präjudicat åberopas. Sådana bojor insinueras förgäfwes hos wår Swenska Frihets Högsta Beskyddare.
At mota hungersnöder är wisst et af de wigtigaste och ömmaste göromål för Regenter. Men därtil äro hwarken kostsamma utdelningar af Spannemål på Statens bekostnad, än mindre band på Arbetarenas närings-friheter de rätta medlen, det förra är mycket lysande, och kan i wissa nödfall wara godt, men förslår intet, och det sednare werkar snörrätt emot ändamålet. [1/118]
Herr31 Lagmans Commissionaire åberopar sig en Wiensk Tidning,32 at förswara twånget,33 han torde då ej misstycka, om jag åberopar mig en annan ifrån Florents af den 15 April 177634 med större bifall af Människligheten at skydda dess rätt: I några få år har Folkmängden härstädes ögonskenligen tiltagit; NB. hwarest ock Människor få lefwa utan twång och förtryck, där ökas de nödwändigt. Kan denna sanning ännu nekas? Denna grundsats har wår uplysta Regering ständigt för ögonen, heter det widare; den bär ock med skäl det namn, at wara uplyst. Det är Stor-Hertigen Petter Leopold, en Broder af Regerande Kejsaren i Wien,35 som förer et sådant Regemente, beundras af wårt Slägtes wänner, och wälsignas af de igenom friheten uti Hans Länder upkomne tusendetals nya warelser. Hör ännu mera, min Läsare af denna wackra Avisan: En och hwar NB. handlar och lefwer här, näml. i Toscana, efter sitt tycke, under skygd af Lagarna. Det är ju sjelfswåld, ropa wåra inskränkare. Andra säga, nog kan Folket ökas, men de måste ju dö i elände, om Regeringen icke tänker på utwägar för dem at föda sig. Men huru har det gått i Toscana? Jo, år 1767, då inskränknings-principen ännu war rådande, dog en stor hop Människor där af hunger, fast Regeringen lät utdela där ibland de nödlidande Spanmål för mera än 500 000 Romerska Dalrar. Men sedan denna friheten skänktes Inbyggarena, at få sörja för sig sjelfwa, har sådant icke händt, ehuru swårare misswäxt-år infallit; hwarest ligger då orsaken härtil? Den upgifwes tydeligen: De sednare åren, heter det, har wår milde Regent låssat NB. alla dessa fjättrar, och denna frihet har Toscana at tacka för sin nu warande sällhet. Mån detta icke bewisar mera än Wienska Avisan?
Jag beskylles orätt af Herr Commissionairen, at ej hafwa trodt Herr Lagm. Antonsons upgift af 80 000 Lösdrifware i Riket, jag tror wäl mera, näml. at deras antal kunde stiga til 2 a 3-dubbelt så många, om Herr Lagmannen finge blifwa Ombudsman i denna sak, at hålla hus-visitationer i Riket efter detta Contraband.36 Jag har allenast påstått at han icke bewisat sin upgift, ty hwad har Rikets Mantal37 at göra med Lösdrifware? Eller äro de ock Lösdrifware som bebo Mantalen? Eller månne icke i Städerne äfwen kunde ärtappas något af denna förbudna wara?
Hwad Herr Commissionairen, såsom en sig ålagd skyldighet, uphöjer Herr Lagman Antonsons Caracter, därwid har jag för min del icke at ärhindra, mera än det gamla ordstäfwet, at där godt Win finnes behöfwes ingen skylt; annars kunna hans dubbla anmärkningar öfwer min Piece, jämte hans höfliga swar i Dagligt Allehanda icke illa passa därtil, såsom tydeliga profbitar af hans stora Medborgerlighet, ömhet och människo-kärlek, och jag tror det samma som hans Commissionaire, at han med dem nog rensopat för sina dörrar. I alt detta håller jag med honom.
Men då han kommer ut på Lärdoms-fältet, och beskyller mig hafwa utgifwit twänne Arbeten, wid 1765 års Riksdag, som strida emot hwarandra, näml. et som kallas Källan til Rikets wanmagt,38 och et annat om Waru-wärde och Mynt, då råkar han wärre ut. Han röjer först, at han icke läst eller granskat dem, och at han ej en gång wiste namnet på den sednare, men ändock dömmer oblygt och dristigt. Jag är skyldig at uplysa Allmänheten i denna omständighet. År 1765 trycktes först et förswar af Öster och Wästerbottningarnas rätt til fri Seglation utom Riket, under titel af Wederläggning af de skäl39 etc. En tid därefter om Sommaren utkom den så mycket beryktade Skriften: Källan til Rikets wanmagt, hwaruti jag ifrar emot alt twång i Näringarna i gemen, och uptäcker i synnerhet olycks-fölgderna af förbudet för Utlänningar at segla til Swerige med andra än deras eget Lands Producter. Det war emellan dessa bägge skrifter, som en Rothman,40 i sin på wederbörandernas begäran författade smädeskrift öfwer mitt Finance-Systeme, trodde sig se en uppenbar contradiction,41 då likwäl båda tala för friheten, den förra för Medborgare, och den sednare för Utlänningar, at controllera de förras egennytta på Allmänhetens bekostnad. Och denna föregifna contradiction måtte Herr Commissionairen hördt i någon discurs omtalas och wil därmed wisa sig lärd; men misstog sig på skriften i hwilken denna stridighet borde ligga, då han nämner en annan om Waru-wärde och Mynt, hwarmed han måste mena mitt Finance-Systeme;42 det dock ingen sagt än mindre wist wara stridande emot Källan til Rikets wanmagt. Nej, min Läsare, samma frihets-anda råder i dem alla tre: Mycket är redan, Gudi lof, af wår wisa Regent gjordt i denna wägen, och jag wäntar med tålamod på[2/118] det återstående. Rom är icke bygt på en dag. Emedlertid räknar jag det för en heder at wara Martyr för friheten, i det glada hopp, at hindra dess qwäfwande i wår tid och få den utwidgad för efterkommande; jag må då beskyllas för största nedrigheter, contradictioner, ostadighet i tankesätt eller at komma i renommee för missgärningar eller hwad som hälst.
GamleCarleby den 28 April 1779.
Anders Chydenius.
[1/117]
Huomautuksia, jotka liittyvät herra laamanni Antonssonin asiamiehen Stockholms-Postenin numerossa 60 maaliskuun 23. päivänä 1779 julkaistuun vastaukseen
Koska asun syrjäseudulla eikä minulle tule päivälehteä Stockholms-Posten, olen myös täysin tietämätön siitä, mitä tuossa lehdessä on voitu kirjoittaa puolesta ja vastaan palkollisten luonnollisia oikeuksia koskevan kirjoituksen johdosta. Mutta kun edellä mainittu numero on minulle erikseen lähetetty tuntemattoman henkilön samalla kehottaessa minua vastaamaan siihen, mitä lehdessä on minua vastaan esitetty, en ole monien töiden piirittämänäkään katsonut voivani täysin kieltäytyä vastaamasta, mutta teen sen mieluiten Dagligt Allehandassa, yleisemmin tunnetussa sanomalehdessä.
Edellä mainitusta vastauksesta huomaan, että joku nimimerkkiä Logicus käyttänyt kirjoittaja on puolustanut minua Stockholms-Postenissa43 herra laamannia vastaan, mutta koska en tiedä, kuka kirjoittaja on, enkä sitä, millä tavalla hän on asiani puolesta esiintynyt, minun on kokonaan sivuutettava hänet sen yleisluonteisen kiitoksen kera, jonka olen velkaa vapauden ja totuuden puolustajalle, ja rajoitettava huomautukseni vain siihen, mihin herra laamannin asiamiehen vastaus antaa aihetta.
Herra asiamies esittää kolme kohtaa, joista ainakin ensimmäisen on päästävä yleisön arvioitavaksi. Se on niin typerä, ettei järkevä lukija ikinä voi uskoa mokomaa, ellei sitä tässä esitettäisi sanasta sanaan; muutenhan minun voitaisiin katsoa vääristelevän tai sotkevan hänen tarkoituksiaan. Se on tällainen: 1) Luottamuksellisesti sanottuna arvoisa herra Logicus hoitaa huonosti tehtävänsä herra rovastin edustajana, sillä hän vastaa vaikenemalla kaikista niistä karkeista ja häpeämättömistä ilmauksista, joiden käyttämisestä kirjoituksessaan herra rovastia syytetään ja on näin ottanut syyllisyyden niskoilleen ja saisi hävetä, sillä jokainen järkevä ihminen havaitsee, että herra rovastin mielenilmaukset, joita Dagligt Allehandassa on käytetty herra rovastin omina sanoina, hän on singonnut ilmoille säädyttömästi ja lainvastaisesti. Tässä siis on ensimmäinen perustelu. Ymmärrätkö sitä, hyvä lukija? Mitä tuolla pitkällä rimpsulla halutaan sanoa? Tai lue uudelleen tuo virke, niin minä olen joutunut tekemään enkä ole silti yhtään viisastunut siitä, mitä kirjoittaja sanoillaan tarkoittaa. Ensinnäkin, mikä ihmeen päähänpisto on väite, että Logicus hoitaa suurpiirteisesti minun edustamistani. Onko hän siis mennyt pitemmälle kuin hänen saamansa valtuutus ulottuu? Onko herra asiamies nähnyt tuon valtuutuksen? En ole toki milloinkaan antanut mitään valtuutusta sen paremmin suullisesti kuin kirjallisestikaan, joten sitä ei ole myöskään voitu ylittää, vai onko tarkoituksena sanoa, että hän on ollut liian hyvä valtuutettu? Vai miten hän on hoitanut suurpiirteisesti edustajantehtäväänsä? Mutta ehkä seuraava kohta antaa valaistusta tähän arvoitukseen. Sanotaanhan sitten: sillä hän vastaa vaikenemalla kaikista niistä karkeista ja häpeämättömistä ilmauksista, joiden käyttämisestä kirjoituksessani minua syytetään. Pysähdyhän taas, hyvä lukija:[2/117] keneen viittaa sana ”hän”? Ensi katsomalta se tuntuu viittaavan minuun, kun minut on juuri edellä mainittu, että siis olen vastannut vaikenemisella kaikkiin niihin karkeisiin ja häpeämättömiin ilmauksiin, joiden käyttämisestä minua syytetään; silloin se olisi tavallaan kiitos minulle siitä, että olen vastannut vaikenemisella vastapuoleni hävyttömyyksiin. Mutta kuka tuo vastapuoli on? Onko hän herra laamanni Antonsson? Siinä tapauksessa hänen edustajansa sanoo päämiehensä ilmauksia karkeiksi ja säädyttömiksi. Niin väkevää määritelmää en ole koskaan tohtinut antaa hänen vastaväitteilleen, ja sitäkin huonommin nuo sanat sopivat hänen oman asiamiehensä suuhun. Se olisi varmasti pahimmalla tavalla suurpiirteistä päämiehen antaman valtuutuksen käyttämistä. Ei, se ei varmaankaan ole tekstin tarkoitus. Keneen siis viittaa sana ”hän”? Kyseessä on varmaankin herra Logicus, joka on vaikenemalla vastannut hävyttömiin mielenilmauksiini. Mutta miten tämä nyt sitten on ymmärrettävä? Häntähän sanotaan minun edustajakseni, eihän hän voisi antaa vastausta päämiehelleen. Edustajanhan on puolustettava päämiestään eikä esitettävä hänelle vastineita, ja kaikkein vähiten hän ansaitsee valtuutetun edustajan nimen, jos hän puolustaa minua vaikenemalla. Ei, eihän tässäkään ole järkeä. Niinpä päädyn lopulta siihen ajatukseen, että sanan ”hän” täytyy viitata herra laamanni Antonssoniin. Mutta tämä tulkintani on väistämättä viimeinen vaihtoehto, sillä sekä Logicus että minut mainitaan viimeksi ennen relatiivipronominia ja herra laamanni edellisessä virkkeessä, jonka tästä erottavat sekä piste että uusi rivi. Katsokaamme, saammeko tällä tavalla merkityksen paremmin selville? Siinä tapauksessa sanotaan: herra laamanni vastaa vaikenemalla kaikista niistä karkeista ja häpeämättömistä ilmauksista, joiden käyttämisestä kirjoituksessani minua syytetään. Tuo kuulostaa jotenkin soveliaalta, mutta silloin on kysyttävä: olenko käyttänyt niitä vai enkö ole? Syytetäänkö minua aiheellisesti vai aiheettomasti? Tai kuka syyttää? Voihan tuo tulkinta kuitenkin käydä päinsä. Mutta onko siinä tapauksessa totta, että hän on vaieten ohittanut mielenilmaukseni? Siitä todistavat hänen eripainoksena julkaisemansa kaksi puolen arkin mittaista huomautusta44 sekä hänen kohtelias vastauksensa Dagligt Allehandassa, ja siinä samassa hän45 läksyttää päämiestään mitä ankarimmin, kun hän heti perään sanoo, että hän46 on vaikenemisellaan ottanut syyllisyyden niskoilleen ja saisi hävetä. Minkä takia, saanen kysyä, ja hän vastaa: sillä jokainen järkevä ihminen havaitsee, että minun mielenilmaukseni hän on singonnut ilmoille säädyttömästi ja lainvastaisesti. On siinäkin asiamies, joka tuolla tavalla kohtelee päämiestään! Jos hän sen kestää, kestän minäkin. Millaista valaistusta, millaista varmaa käsitystä totuudesta voidaan saada tuollaisista vastauksista? Ne rumentavat muuten hyvätapaisia sanomalehtiämme, eikä niitä tarvitse ruveta kumoamaan. Tämä lujittaa käsitystäni, että on aina vaarallista pyrkiä kirjoittamaan hyvin mutkikkaasti ja oppineisuutta osoittavin sanakääntein; silloin voi nimittäin pian hukkua taidokkuuden syövereihin. Yksinkertaisuus on aina paras ratkaisu, niin se olisi ollut herra laamannin asiamiehellekin. Sen verran minun on tehtävä hänelle oikeutta, että kun hän on ensin saanut puretuksi syvämielisyytensä ensimmäisiin vastauksensa kohtiin, ymmärrän melkein kaiken muun, mitä hän haluaa sanoa, lukuun ottamatta muutamaa mutkikasta virkettä, joiden merkitys jää arvauksen varaan. Niinpä minun on vastattava jotakin kirjoituksen pääasialliseen sisältöön.
Wienistä 14. tammikuuta tulleen uutisen47 avulla ei voi todistaa, ettei väki karkaa, vaikka sitä halutaan ottaa kiinni ja pakottaa sotapalvelukseen; eihän siinä kerrota, kuinka monia satoja tai tuhansia on vuosittain paennut Wienistä. Kirjoitus osoittaa vain, etteivät kaikki ole karanneet, koska siellä on vielä ollut sotapalvelukseen kelpaavaa väkeä. Täytyy sanoa, että tuollainen voimakeinojen käyttö, sotavoiman lähettäminen riehumaan yhden yön aikana kaupungin läpi, murtautumaan kaikkiin taloihin, panemaan toimeen kotitarkastuksia ei suinkaan salakuljetustavaran, vaan ihmisten löytämiseksi, heidän maineensa ja syyttömyytensä kyseenalaistaminen, tuomioiden välitön langettaminen, miehen erottaminen itkevästä vaimostaan ja kirkuvista lapsistaan, sanon siis, että tuollainen menettely tarvitsee todellakin päälleen kaiken sen sumean värin, jolla ministeri on yrittänyt sitä peitellä, jotta kaikki tuon tekstin lukijat eivät huomaisi tuon sankariteon oikeata nimeä, nimittäin että se on ihmisyyteen kohdistuva loukkaus. Sellainen on siedettävissä äärimmäisessä hädässä valtakunnan tuhoutumisen estämiseksi, mutta sitä ei silti koskaan saa tuolla perusteella pitää sallittuna, ellei se kohdistu pelkästään pahantekijöihin ja työkykyisiin kerjäläisiin, saati vedota siihen myönteisenä ennakkotapauksena. Tuollaisten kahleiden takomista on turha anoa meidän ruotsalaisen vapautemme ylimmältä suojelijalta.
Nälänhätien torjuminen kuuluu varmasti hallitsijoiden tärkeimpiin ja huolellisimmin hoidettaviin tehtäviin. Oikeita keinoja siihen eivät kuitenkaan ole viljan kallis jakelu valtion kustannuksella eivätkä etenkään työläisten elinkeinovapauden rajoitukset. Ensiksi mainittu keino tuottaa paljon loistetta ja voi joissakin hätätapauksissa olla hyväksi, mutta ei ole riittävän tehokas, ja jälkimmäinen vaikuttaa täysin tavoitellun tuloksen vastaisesti.[1/118]
Herra48 laamannin asiamies vetoaa wieniläiseen uutiseen puolustaakseen pakkoa. Hän ei siis pahastune siitä, että viittaan toiseen, Firenzessä 15. huhtikuuta 1776 julkaistuun lehteen,49 joka ansaitsee suuremman kiitoksen ihmiskunnalta sen oikeuksien puolustamisesta: Tämän kaupungin väkiluku on muutamassa vuodessa silmin nähden kasvanut; (huom.) siellä, missä ihmiset vain saavat elää vapaina pakosta ja sorrosta, he väistämättä lisääntyvät. Voidaanko tätä totuutta enää kiistää? Kirjoituksessa jatketaan: Valistunut hallituksemme pitää tämän periaatteen aina mielessään, ja syystä sitä sanotaan valistuneeksi. Tuolla tavalla hallitsee suurherttua Peter Leopold, Wienissä hallitsevan keisarin veli,50 jota sukukuntamme ystävät ihailevat ja hänen maissaan vapauden vallitessa syntyneet tuhannet uudet ihmisolennot siunaavat. Kuulehan vielä lisää, arvoisa lukija, tämän mainion lehden kertomaa: Jokainen (huom.) toimii ja elää täällä (siis Toscanassa) lakien suojassa oman mielensä mukaan. Sehän on omavaltaisuutta, huutavat meikäläiset rajoitusten kannattajat. Toiset sanovat, että väki voi kyllä lisääntyä, mutta ihmiset joutuvat kuolemaan kurjuudessa, ellei hallitus suunnittele, miten he voivat elättää itsensä. Mutta miten onkaan Toscanassa käynyt? No, vuonna 1767, jolloin rajoitusperiaate oli vielä vallalla, siellä kuoli suuri määrä ihmisiä nälkään, vaikka hallitus antoi jakaa hätää kärsiville viljaa yli 500 000 Rooman taalerin arvosta. Vaikka varsin pahoja katovuosia on sattunut, tuollaista ei ole tapahtunut sen jälkeen, kun asukkaille lahjoitettiin tämä vapaus huolehtia itse toimeentulostaan. Missä mahtaa olla syy tähän? Se ilmoitetaan tekstissä selvästi: Viime vuosina lempeä hallitsijamme51 on irrottanut (huom.) kaikki nämä kahleet, ja tätä vapautta Toscana saa kiittää nykyisestä onnellisuudestaan. Eiköhän tällä ole enemmän todistusvoimaa kuin Wienistä saadulla uutisella?
Herra asiamies syyttää minua väärin siitä, etten ole uskonut herra laamanni Antonssonin ilmoittamaa tietoa, jonka mukaan valtakunnassa on 80 000 irtolaista. Uskon, että heitä on enemmänkin, heidän määränsä voisi nimittäin kaksin- tai kolminkertaistuakin, jos herra laamanni pääsisi tässä asiassa valvojaksi ja pitämään kotitarkastuksia valtakunnassa tuon lainvastaisen tavaran löytämiseksi. Olen vain tarkoittanut sitä, ettei hän ole todistanut antamaansa tietoa oikeaksi, sillä mitä tekemistä valtakunnan manttaaliluvulla52 on irtolaisten kanssa? Vai ovatko manttaaliin pannun maan omistajatkin irtolaisia? Tai eiköhän kaupungeistakin voitaisi saada kiinni hiukan tätä kiellettyä tavaraa?
Siitä, mitä herra asiamies saamansa velvoitteen mukaisesti sanoo ylistääkseen herra laamanni Antonssonin luonnetta, minulla ei puolestani ole muuta muistuttamista kuin se vanha sananlasku, että hyvää viiniä tarjoava talo ei kylttiä tarvitse; hänen kahdesti kirjoitelmastani esittämänsä huomautukset sekä hänen kohtelias vastauksensa Dagligt Allehandassa muuten sopivatkin varsin hyvin sen täydennykseksi selkeinä näytteinä hänen vahvasta kansalaismielestään, lempeydestään ja ihmisrakkaudestaan, ja uskon hänen asiamiehensä tavoin, että hän on noilla kirjoituksillaan kyllä lakaissut omien oviensa edustan. Kaikesta tästä olen samaa mieltä hänen kanssaan.
Mutta kun hän siirtyy oppineisuuden kentälle ja syyttää minun julkaisseen vuoden 1765 valtiopäivien aikana kaksi teosta, jotka ovat ristiriidassa keskenään, nimittäin kirjoitelman Valtakunnan heikkouden lähde sekä toisen tavaroiden arvosta ja rahasta, hänelle käy hullummin. Ensinnäkin hän paljastaa, ettei ole lukenut eikä lähemmin katsellutkaan niitä eikä edes tiennyt viimeksi mainitun kirjoituksen nimeäkään, mutta antaa silti tuomionsa kaihtelemattoman rohkeasti. Olen velvollinen antamaan yleisölle selityksen tästä asiasta. Vuonna 1765 painettiin ensiksi kirjoitus, jolla puolustettiin pohjalaisten ja länsipohjalaisten oikeutta purjehtia vapaasti valtakunnan rajojen ulkopuolelle, ja sen otsikkona oli Niiden perusteiden kumoaminen jne.53 Jonkin verran myöhemmin kesällä ilmestyi tuo sangen kuuluisaksi tullut kirjanen Valtakunnan heikkouden lähde,54 jossa vastustan voimakkaasti kaikkea elinkeinoihin kohdistuvaa pakkoa yleensä ja kiinnitän erityistä huomiota niihin haitallisiin seurauksiin, joita aiheuttaa ulkomaalaisille annettu kielto tuoda Ruotsiin laivoillaan muita kuin oman maansa tuotteita. Muuan Rothman55 laati tiettyjen tahojen pyynnöstä rahajärjestelmää käsittelevään kirjoitukseeni kohdistuvan häväistyskirjoituksen, jonka mukaan hän uskoi havainneensa selvän ristiriidan noiden kahden tekstin välillä, vaikka ne kumpikin puhuvat vapauden puolesta, ensiksi mainittu kansalaisten ja jälkimmäinen ulkomaalaisten vapaudesta valvoa kansalaisten yhteisen hyvän kustannuksella tapahtuvaa oman edun tavoittelua. Herra asiamies on varmaankin kuullut jossakin keskustelussa tästä väitetystä ristiriidasta mainittavan ja haluaa osoittaa oppineisuuttaan siitä kirjoittamalla. Hän on kuitenkin käsittänyt väärin sen, missä kirjoituksessa tuon ristiriidan pitäisi esiintyä mainitessaan kirjoituksen tavaran arvosta ja rahasta, millä hän varmasti tarkoittaa kirjoitustani rahajärjestelmästä; kukaan ei kuitenkaan ole sanonut saati osoittanut, että se on ristiriidassa teoksen Valtakunnan heikkouden lähde kanssa. Ei toki, arvoisa lukija, sama vapauden henki vallitsee niissä kaikissa kolmessa. Viisas hallitsijamme on Jumalan kiitos jo tehnyt paljon tämän hengen mukaisesti, ja odotan kärsivällisesti[2/118] vielä jäljellä olevien toimien toteutumista. Roomaa ei ole rakennettu päivässä. Pidän kuitenkin kunnianani olla vapauden marttyyri iloisesti toivoen, että voisin estää vapauden tukahduttamisen omana aikanamme ja saada sen laajennetuksi tulevia sukupolvia varten, syytettäköönpä minua sitten mitä suurimmasta matalamielisyydestä, ristiriitaisuuksista, ajattelun horjuvuudesta tai maineen tavoittelusta ilkitöitä tekemällä tai mistä tahansa.
Kokkolassa 28. huhtikuuta 1779.
Anders Chydenius.
Suom. Heikki Eskelinen
Unfortunately this content isn't available in English
Edellinen jakso:
Seuraava jakso:
paikat: Firenze Ruotsi Toscana Wien
Henkilöt: Antonsson, Reinhold Josef II Leopold I (Peter Leopold) Rothman, Jacob Gabriel
Raamatunkohdat:
Aiheet: