Edellinen jakso: Maakauppa, § 19
Seuraava jakso: Maakauppa, § 21
§ 20
Mutta kun etsimme varsinaista perussyytä maakaupan estämiseen, löydämme sen ensisijaisesti juuri halusta kyetä yhteenliittymien avulla painamaan maalaisten tavaroiden hinnat alhaisiksi. Kauppiaat havaitsevat helposti, että maakauppiaan etsiessä tavaroita maaseudulta maamiehellä on täysi vapaus hinnoitella tavaransa ja joko pitää se hallussaan tai myydä se. Mutta jos maamies tulee69 tavaroineen kaupunkiin peninkulmien päästä, hän joutuu myymään sen siihen hintaan, joka siellä tarjotaan, koska hän kärsisi vielä suuremman tappion, jos hän kuljettaisi tavaransa takaisin kotiin.
Tämä ei varmaankaan vaikuta kovin paljon niiden välttämättömyystarvikkeiden hintaan, jotka kulutetaan kaupungissa, koska jokainen tarjoaa niistä sellaisen hinnan kuin katsoo tarpeidensa kannalta sopivaksi maksaa. Täysin toisin ovat asiat, kun kyseessä ovat kaupungin edelleen myymät tavarat. Tällöin jokin kauppaseura voi yhden ainoan miehen välityksellä ostaa kaiken. Seura määrää omien etujensa mukaiset hinnat, jotka eivät suinkaan ole korkeimmat mahdolliset; sen takia kauppaseurojen itsekkäässä kauppajärjestelmässä pääasioihin kuuluu se, että talonpoika kuljettaa itse tavaransa kaupunkiin ja tarjoaa sitä torilla, jolloin hän on tavaroineen kauppaseuran käsissä.70
Tämä näyttää myös olevan osasyynä siihen, etteivät kaupunkien kauppiaat halua itse ottaa vaivoikseen maaseudulla tapahtuvan kaupankäynnin hoitamista. Näyttää siltä, että aikamme ammattikuntakauppiaat eivät pidä arvolleen sopivana voiton hankkimista työnteolla ja aktiivisella voiton tavoittelulla, koska he uskovat voiton kuuluvan heille ilman muuta. Halutaan sellaisia säädöksiä, joiden perusteella voittoa saataisiin kaikesta ilman vaivannäköä, sorrettujen kansalaisten hikisestä raadannasta, ja niiden säätämiseksi tehdään työtä. Ja vaikka itse ei viitsitä ryhtyä tekemään tuollaista kauppaa, kadehditaan silti sellaista henkilöä, joka sen avulla haluaisi vaurastuttaa maata ja ansaita itselleen muutaman lantin. Niinpä käytetään omaa vahvaa asemaa hyväksi sellaisten lakien säätämiseksi ja voimassa pitämiseksi, jotka parhaiten ja varmimmin hyvän verukkeen suojassa vahvistavat tuollaista epäoikeudenmukaista herruutta.
§. 20.
Men när vi upsöke egenteliga driffiädren til landthandelns förhindrande, så finne vi den förnämligast igen, just i begär, at kunna genom sammansättningar,1 nedtvinga prisen uppå landtmanna varor. De handlande finna lätteligen, at när landthandlare upsöka varor på landet, eger landtmannen full frihet, at betinga priset på sin vara, och antingen behålla, eller aflåta den. Men om han kom69mer med den til staden, på en eller flera mil, nödgas han föryttra den til det pris, som der biudes, emedan hans förlust blefve ännu större, om han ville föra sin vara hem igen.
Detta verkar väl icke så mycket, uppå de nödvändighets-varors pris, som förtäras i staden, emedan en och hvar biuder på dem, alt som han är nödig om dem. Men med de varor som staden föryttrar, är det en hel annan beskaffenhet. Der kan en Societet upköpa alt genom en enda man. Den fastställer, efter sit interesse, prisen, som ingalunda äro de högsta; derföre är det en hufvudsak, i deras egennyttiga handels-system, at varan af bonden sielf hemtas ned och utbiudes på torget, då man har honom med varan i sina händer.70
Derjemte synes ock det vara en orsak, at städernes handlande ej sielfve vilja åtaga sig besväret med landthandel. Det ser ut som skulle vår tids skrå-handlande, räkna det vara deras ära för när, at genom arbetande och fikande vinna något, emedan de tro, at vinsten sielfmant bör falla dem til. Sådana författningar åstundar man och arbetar uppå, hvarigenom alt måtte vinnas utan möda, genom trykta medborgares svett. Och så litet man sielf ids befatta sig med denna handel, så afvund-siuk är man ock på den, som dymedelst ville rikta landet, och förtiena sig sielf någon styfver. Man nytjar derföre sin styrka, at få sådana lagar stiftade och bibehållna, som bäst och säkrast, under en god förevändning, stadga et sådant orättmätigt herravälde.
§ 20
Mutta kun etsimme varsinaista perussyytä maakaupan estämiseen, löydämme sen ensisijaisesti juuri halusta kyetä yhteenliittymien avulla painamaan maalaisten tavaroiden hinnat alhaisiksi. Kauppiaat havaitsevat helposti, että maakauppiaan etsiessä tavaroita maaseudulta maamiehellä on täysi vapaus hinnoitella tavaransa ja joko pitää se hallussaan tai myydä se. Mutta jos maamies tulee69 tavaroineen kaupunkiin peninkulmien päästä, hän joutuu myymään sen siihen hintaan, joka siellä tarjotaan, koska hän kärsisi vielä suuremman tappion, jos hän kuljettaisi tavaransa takaisin kotiin.
Tämä ei varmaankaan vaikuta kovin paljon niiden välttämättömyystarvikkeiden hintaan, jotka kulutetaan kaupungissa, koska jokainen tarjoaa niistä sellaisen hinnan kuin katsoo tarpeidensa kannalta sopivaksi maksaa. Täysin toisin ovat asiat, kun kyseessä ovat kaupungin edelleen myymät tavarat. Tällöin jokin kauppaseura voi yhden ainoan miehen välityksellä ostaa kaiken. Seura määrää omien etujensa mukaiset hinnat, jotka eivät suinkaan ole korkeimmat mahdolliset; sen takia kauppaseurojen itsekkäässä kauppajärjestelmässä pääasioihin kuuluu se, että talonpoika kuljettaa itse tavaransa kaupunkiin ja tarjoaa sitä torilla, jolloin hän on tavaroineen kauppaseuran käsissä.70
Tämä näyttää myös olevan osasyynä siihen, etteivät kaupunkien kauppiaat halua itse ottaa vaivoikseen maaseudulla tapahtuvan kaupankäynnin hoitamista. Näyttää siltä, että aikamme ammattikuntakauppiaat eivät pidä arvolleen sopivana voiton hankkimista työnteolla ja aktiivisella voiton tavoittelulla, koska he uskovat voiton kuuluvan heille ilman muuta. Halutaan sellaisia säädöksiä, joiden perusteella voittoa saataisiin kaikesta ilman vaivannäköä, sorrettujen kansalaisten hikisestä raadannasta, ja niiden säätämiseksi tehdään työtä. Ja vaikka itse ei viitsitä ryhtyä tekemään tuollaista kauppaa, kadehditaan silti sellaista henkilöä, joka sen avulla haluaisi vaurastuttaa maata ja ansaita itselleen muutaman lantin. Niinpä käytetään omaa vahvaa asemaa hyväksi sellaisten lakien säätämiseksi ja voimassa pitämiseksi, jotka parhaiten ja varmimmin hyvän verukkeen suojassa vahvistavat tuollaista epäoikeudenmukaista herruutta.
§ 20
But when we look for the fundamental motive for prohibiting rural trading, we discover it primarily precisely in the desire, by means of associations, to force down the price of rural commodities. The traders easily grasp that when rural traders seek out commodities in the countryside, the countryman is entirely free to set a price on his commodity and either retain or sell it. But if he brings69 it to the town, travelling many mil, he is forced to sell it at the price that is offered there, as his loss would be even greater should he want to take his commodity home again.
This indeed may not have much effect on the price of necessities that are consumed in the town, as everyone bids for them according to his need for them. But with the goods that the town puts further on sale, it is quite a different matter. There an association can buy up everything through a single man. It sets prices, in accordance with its own interests, which are by no means the highest ones possible; it is therefore a major objective, in their selfinterested trading system, that the commodity should be brought in by the farmer himself and offered for sale in the marketplace, when they have both him and the commodity in their power.70
An additional reason appears to be that the traders in the towns do not themselves wish to take on the trouble of rural trading. It looks as if the guild traders of our time regard it as below their dignity to obtain anything by labouring and competing, as they believe that profit should come to them of its own accord. Such arrangements are desired and striven for by which everything may be gained without effort, by the sweat of oppressed fellow citizens. And as little as they themselves can be bothered with that trade, so envious are they also of him who aims to enrich the country thereby and earn himself a styver or two. They therefore rally their forces to get such laws promulgated and preserved that will most effectively and surely, under some good pretext or other, entrench such an unjust domination.
§. 20.
Men när vi upsöke egenteliga driffiädren til landthandelns förhindrande, så finne vi den förnämligast igen, just i begär, at kunna genom sammansättningar,2 nedtvinga prisen uppå landtmanna varor. De handlande finna lätteligen, at när landthandlare upsöka varor på landet, eger landtmannen full frihet, at betinga priset på sin vara, och antingen behålla, eller aflåta den. Men om han kom69mer med den til staden, på en eller flera mil, nödgas han föryttra den til det pris, som der biudes, emedan hans förlust blefve ännu större, om han ville föra sin vara hem igen.
Detta verkar väl icke så mycket, uppå de nödvändighets-varors pris, som förtäras i staden, emedan en och hvar biuder på dem, alt som han är nödig om dem. Men med de varor som staden föryttrar, är det en hel annan beskaffenhet. Der kan en Societet upköpa alt genom en enda man. Den fastställer, efter sit interesse, prisen, som ingalunda äro de högsta; derföre är det en hufvudsak, i deras egennyttiga handels-system, at varan af bonden sielf hemtas ned och utbiudes på torget, då man har honom med varan i sina händer.70
Derjemte synes ock det vara en orsak, at städernes handlande ej sielfve vilja åtaga sig besväret med landthandel. Det ser ut som skulle vår tids skrå-handlande, räkna det vara deras ära för när, at genom arbetande och fikande vinna något, emedan de tro, at vinsten sielfmant bör falla dem til. Sådana författningar åstundar man och arbetar uppå, hvarigenom alt måtte vinnas utan möda, genom trykta medborgares svett. Och så litet man sielf ids befatta sig med denna handel, så afvund-siuk är man ock på den, som dymedelst ville rikta landet, och förtiena sig sielf någon styfver. Man nytjar derföre sin styrka, at få sådana lagar stiftade och bibehållna, som bäst och säkrast, under en god förevändning, stadga et sådant orättmätigt herravälde.
§ 20
Mutta kun etsimme varsinaista perussyytä maakaupan estämiseen, löydämme sen ensisijaisesti juuri halusta kyetä yhteenliittymien avulla painamaan maalaisten tavaroiden hinnat alhaisiksi. Kauppiaat havaitsevat helposti, että maakauppiaan etsiessä tavaroita maaseudulta maamiehellä on täysi vapaus hinnoitella tavaransa ja joko pitää se hallussaan tai myydä se. Mutta jos maamies tulee69 tavaroineen kaupunkiin peninkulmien päästä, hän joutuu myymään sen siihen hintaan, joka siellä tarjotaan, koska hän kärsisi vielä suuremman tappion, jos hän kuljettaisi tavaransa takaisin kotiin.
Tämä ei varmaankaan vaikuta kovin paljon niiden välttämättömyystarvikkeiden hintaan, jotka kulutetaan kaupungissa, koska jokainen tarjoaa niistä sellaisen hinnan kuin katsoo tarpeidensa kannalta sopivaksi maksaa. Täysin toisin ovat asiat, kun kyseessä ovat kaupungin edelleen myymät tavarat. Tällöin jokin kauppaseura voi yhden ainoan miehen välityksellä ostaa kaiken. Seura määrää omien etujensa mukaiset hinnat, jotka eivät suinkaan ole korkeimmat mahdolliset; sen takia kauppaseurojen itsekkäässä kauppajärjestelmässä pääasioihin kuuluu se, että talonpoika kuljettaa itse tavaransa kaupunkiin ja tarjoaa sitä torilla, jolloin hän on tavaroineen kauppaseuran käsissä.70
Tämä näyttää myös olevan osasyynä siihen, etteivät kaupunkien kauppiaat halua itse ottaa vaivoikseen maaseudulla tapahtuvan kaupankäynnin hoitamista. Näyttää siltä, että aikamme ammattikuntakauppiaat eivät pidä arvolleen sopivana voiton hankkimista työnteolla ja aktiivisella voiton tavoittelulla, koska he uskovat voiton kuuluvan heille ilman muuta. Halutaan sellaisia säädöksiä, joiden perusteella voittoa saataisiin kaikesta ilman vaivannäköä, sorrettujen kansalaisten hikisestä raadannasta, ja niiden säätämiseksi tehdään työtä. Ja vaikka itse ei viitsitä ryhtyä tekemään tuollaista kauppaa, kadehditaan silti sellaista henkilöä, joka sen avulla haluaisi vaurastuttaa maata ja ansaita itselleen muutaman lantin. Niinpä käytetään omaa vahvaa asemaa hyväksi sellaisten lakien säätämiseksi ja voimassa pitämiseksi, jotka parhaiten ja varmimmin hyvän verukkeen suojassa vahvistavat tuollaista epäoikeudenmukaista herruutta.
§ 20
But when we look for the fundamental motive for prohibiting rural trading, we discover it primarily precisely in the desire, by means of associations, to force down the price of rural commodities. The traders easily grasp that when rural traders seek out commodities in the countryside, the countryman is entirely free to set a price on his commodity and either retain or sell it. But if he brings69 it to the town, travelling many mil, he is forced to sell it at the price that is offered there, as his loss would be even greater should he want to take his commodity home again.
This indeed may not have much effect on the price of necessities that are consumed in the town, as everyone bids for them according to his need for them. But with the goods that the town puts further on sale, it is quite a different matter. There an association can buy up everything through a single man. It sets prices, in accordance with its own interests, which are by no means the highest ones possible; it is therefore a major objective, in their selfinterested trading system, that the commodity should be brought in by the farmer himself and offered for sale in the marketplace, when they have both him and the commodity in their power.70
An additional reason appears to be that the traders in the towns do not themselves wish to take on the trouble of rural trading. It looks as if the guild traders of our time regard it as below their dignity to obtain anything by labouring and competing, as they believe that profit should come to them of its own accord. Such arrangements are desired and striven for by which everything may be gained without effort, by the sweat of oppressed fellow citizens. And as little as they themselves can be bothered with that trade, so envious are they also of him who aims to enrich the country thereby and earn himself a styver or two. They therefore rally their forces to get such laws promulgated and preserved that will most effectively and surely, under some good pretext or other, entrench such an unjust domination.
Edellinen jakso: Maakauppa, § 19
Seuraava jakso: Maakauppa, § 21
paikat:
Henkilöt:
Raamatunkohdat:
Aiheet: