[1]
Nöyrä muistio
Ei ole tarpeen todistaa, että kohtuullinen kirjoitus- ja painovapaus on vahvimpia tukipilareita, joille vapaa hallinto voi perustaa olemassaolonsa. Muuten säädyillä ei koskaan voi olla hyvien lakien säätämiseksi tarvittavaa tietoa, lainkäyttäjillä ei mitään valvontaa, kuinka he noudattavat niitä viroissaan, eivätkä alamaiset voi tietää paljoakaan lain vaatimuksista, virkamiesvallan rajoista ja omista velvollisuuksistaan. Oppineisuus ja järki nujerretaan, ajatusten, puheen ja tapojen karkeus valtaa alaa ja kauhistuttava pimeys peittää muutamassa vuodessa koko vapautemme taivaan.
Mutta on syytä pohtia tarkemmin, millaiselle perustalle tämä vapaus oikeastaan tulisi asettaa, jotta sitä ei toisaalta kenenkään toimesta sorreta ja jotta se ei toisaalta suistu mielettömäksi omavaltaisuudeksi.
Tämä aihe jakautuu mielestäni kahteen pääkysymykseen: kenen vastuulla painatuksen tulee tapahtua ja minkä lakien mukaan? Näihin pyydän nöyrimmin saada esittää vastaukseni korkea-arvoisille säädyille.[2]
Kolme vaihtoehtoa näyttäisi tässä suhteessa ansaitsevan lähemmän tarkastelun: tuleeko sensuuri antaa tietyn henkilön tehtäväksi, jättää kirjoittajan vastuulle vai useille henkilöille.
En voi todeta muuta kuin että vapauden kannalta olisi erittäin arveluttavaa uskoa tämä asia yhden ainoan miehen käsiin, vaikka hän olisikin kaikkein paras. Hänestä tulisi siten tuomari koko kansakunnan ajatuksille ja järjelle. Kirjasivistykselle tästä tulisi ennen pitkää uskomaton rasite, koska hän ei ehtisi hoitaa kaikkea. Eikä sellaisen yksinvaltiuden alla mitenkään voitaisi tukkia sitä oikotietä, joka näin avautuisi oman edun tavoittelulle. Silloin ei todellakaan mikään sensorin omaa etua jotenkin koskeva asia tulisi päivänvaloon, vaikka yleinen etu sitä vaatisikin. Silloin sensori voisi riistää leivän niiden suusta, jotka eivät ole oppineet muuta kuin tieteitä ja haluavat elättää itsensä kirjoituksillaan. Hän voisi salata yleisöltä paljon tärkeää tietoa pelkästään tiettyjä henkilöitä tai tiettyjä totuuksia kohtaan tuntemansa vihan johdosta. Ja mikä minusta tuntuu kaikkein kipeimmältä: hän voisi suosimalla häntä miellyttäviä[3] kirjoituksia ja estämällä muita muutamassa vuodessa valaa kansakunnan oman muottinsa mukaiseksi niin ajattelu-, kirjoitus- että puhetavaltaankin, ja myös asetuksiemme osalta.
Älkäämme näissä mitä tärkeimmissä asioissa luottako ohjeiden sanaan tai mihinkään asetuksiin ellei asia itse valvo itseään. Poliittista kirjoitusta ei koskaan voida kirjoittaa niin varovasti, ettei sitä perustuslakien vastaisena tai muista syistä voida esivallan tai vallitsevan ajattelutavan toimesta kumota, jos se on niiden etujen ja tarkoitusperien vastainen. Kirjoittajien uuvuttamiseen ei myöskään tarvita muuta kuin pelkkä sellaisten kirjoitusten tarkastuksen lykkäys. Niin on muutaman vuoden kuluessa koko kansakunta muovattu sensorin pään mukaan. Kansakunnan vapaus ei ole sitä, että säätyjen valtuutetut saavat toimia mielivaltaisesti, vaan sitä, että kansakunnan valistuneisuus sitoo heidän kätensä niin, että he eivät ryhdy omavaltaisiksi.
Toinen vaihtoehto, eli että kirjoittajat itse kantavat vastuun, herättää minussa erityisesti useita epäilyksiä. Ensinnäkin, silloin ei painosta saa julkaista mitään anonyymisti tai salanimellä, vaikka sellaiset kirjoitukset usein valaisevat asioita parhaiten, ja vaikka niitä voidaan suuremmalla puolueettomuudella lukea ja koetella. Non quaeritur quis, sed quid?1 Seuraavaksi en pidä uskottavana sitä, että kansakunta ei voisi luottaa suurimpaan osaan kirjoittajista vain siksi, että joku herjahenki Norjan-matkallaan2 halusi levittää pilkkakirjoituksia ja että joku tietämätön tai äkkipikainen kirjoittaja ei osannut väistää epäonneaan. Lisäksi useimmilta puuttuu se[4] puolueettomuus ja arvostelukyky, joka on tarpeen omien kirjoitusten ja tekojen arvioimiseksi. Ja viimeiseksi, miten vähäinen, köyhä ja turvaton kirjoittaja uskaltaisi kirjoittaa pienintäkään kirjoitusta esivaltaa vastaan, kun hän tietäisi voivansa tulla uhratuksi totuuden ja maanmiestensä vapauden edestä.
Minua ei siten lainkaan epäilytä asettua kolmannen vaihtoehdon kannalle. Siinä sensuuri jakautuu useammille, joiden välinen kilpailu ennemmin kannustaa kuin kahlitsee älykkäitä ajattelijoita. Tämä sensuuri voidaan puolestaan toteuttaa kahdella eri tavalla. Joko määrätään jokaiselle tieteenalalle tietyt sensorit, tai sitten tehtävä yksinkertaisesti annetaan kirjapainoille kuten Englannissa. Ensimmäinen vaihtoehto sisältää liian vakavia epäkohtia. Silloin 1) sensorien välille muodostuu mustasukkainen kiista eri tieteiden välisistä rajoista, koska ne menevät monella tavalla päällekkäin. 2) Silloin joudutaan köyhää valtionkassaamme rasittamaan monella uudella menoerällä. 3) Tieteet ja oppineisuus saavat uuden rasitteen, koska sensoreille on joko suoritettava lain mukainen maksu tai työnnettävä sensorin kouraan rahasumma kirjoitusten esille saamiseksi. 4) Mikäli painovapautemme poliittinen osa, joka on vapauden silmäterä, jää poliittisen sensorin alaisuuteen, jolla tuolloin on samanlainen yksinvaltius tähän asiaan kuin ennenkin, jää hänelle[5] mahdollisuus hienolla tavalla polkea kansalaisen oikeudet ylimysten jalkoihin. Jos joku puolestaan haluaisi viedä koko kirjallisuuden akateemiselle tielle ja määrätä kaikki julkaistavat kirjoitukset tietyille tiedekunnille ja tiedekunnissa niiden tietyille professoreille luettaviksi ja tarkastettaviksi, niin kirjallisuuden rasite ennemmin kasvaisi kuin kevenisi. Siitä tulee: 1) Pitkä kiertotie niille, jotka eivät asu yliopistojen lähellä ja jotka joutuvat lähettämään kaikki työnsä sinne. 2) Uusi kustannus niiden sinne ja takaisin lähettämisestä sekä asiamiehen palkkaamisesta ja lisäksi sensuurin maksamisesta. 3) Suuri ajanhukka: sekä kirjoittaja että kirjanpainaja kyllästyvät ennen kuin mikään työ tällä tavalla ehtii valmistua painoa varten. 4) Samanlainen yksinvalta ajatusten ja järjen suhteen kuin milloinkaan aiemmin. 5) Monopoli sensuurin maksujen suorittamisessa. 6) Sama kirjoitus tulee joskus sensuroitavaksi kaikissa neljässä tiedekunnassa, koska siinä saattaa esiintyä jotakin puhtaasti teologista, juridista, lääketieteellistä ja filosofista. 7) Professoreita ei milloinkaan voida saada ajallaan tarkastamaan sellaisia kirjoituksia, koska heillä on yleensä mahdollisuus vedota luentoihinsa, väitöstilaisuuksiinsa ja muihin aikaa vaativiin toimiinsa.
Ei siis ole muuta mahdollisuutta kuin jättää tämä asia kirjanpainajille,[6] etteivät he painaisi mitään mikä loukkaa uskontoa, perustuslakia ja hyviä tapoja. Mutta ne edut, jotka kirjallisuus täten saavuttaa, ovat käsitykseni mukaan varsin suuret. Silloin kirjoittaja pääsee 1) siitä työläästä vaivasta, että joutuisi useita kuukausia olemaan riippuvainen papereihin uppoutuneesta sensorista. 2) Hän säästää kirjan painattamisen kustannuksista noin 10 prosenttia, joka nyt menee sensuurin kustannuksiin. 3) Kirjoittajia kannustetaan kilpailemaan keskenään, jolloin kirjapainot saavat useista tarjotuista töistä valita parhaat ja painaa ne. 4) Vielä merkittävämpi kilpailu syntyy kirjapainojen kesken, kun ne pyrkivät saamaan kansakunnan arvonantoa niiden painoista ilmestyneille oppineille, kaunokirjallisille ja hyödyllisille teoksille. 5) Valtakunnalla ja hallituksella olisi varmuus korvauksen saamisesta kirjapainoilta, jos jotain ohjesäännön vastaista havaittaisiin kustannetun. Tämä vakuus olisi paljon suurempi kuin se hyvitys, jota kansakunta milloinkaan voisi vaatia tai odottaa virheen tehneeltä sensorilta tai kirjoittajalta, sillä kirjanpainajilla on valtakunnan melkeinpä kalleimmat työpajat. Pelkästään heidän laitteisiinsa sisältyvä pääoma on 60 000–70 000 kuparitaaleria, ja niitä on vaikea siirtää ja mahdoton ottaa mukaan maasta paettaessa.[7] Tämän lisäksi kirjanpainajat ovat mukana niin monessa, että heidän oman liiketoimintansa luonteen takia on paljon epätodennäköisempää, että he haluaisivat karata, kuin sensori tai kirjoittaja, vaikka nämä olisivat tarkan valvonnan alla. He voivat kestää useamman tuhannen taalerin sakkotuomion, ja maksaa sen kruunulle, kun taas kirjoittaja ei usein pystyisi maksamaan äyrin äyriä. Jos joku käyttää väärin kirjanpainajan vapauttaan, sakko voi tuhota hänen maineensa ja heikentää hänen asemaansa. Hänen tapauksestaan tulee muille kuin avoin peili, josta he näkevät, mihin omavaltaisuus johtaa, ja varoitus, ettei ole syytä ylittää rajojaan. Tämä kaikki saavutetaan kirjallisuutta haittaamatta. 6) Tällä järjestelyllä kirjapainomme saavuttaisivat laajaa ja vastuunalaista työtänsä vastaavan arvostuksen, kun oppineet miehet mielellään ottaisivat hoitaakseen sellaisen vapaan ja tärkeän tehtävän.
Sen seikan, että suurella osalla valtakunnan kirjanpainajista ei ole tähän tarvittavaa taitoa, ei pidä pelottaa meitä välittömästi hyväksymästä tätä ehdotusta. He eivät myöskään voi sitä koskaan saada, ellei tätä vapautta ensin myönnetä. Ja niiden, jotka eivät itse asiaa ymmärrä, huoleksi ja vastuulle jää heille sopivin ehdoin käyttää saapuneiden käsikirjoitusten tarkastamiseen niin oppineiden, vakaiden ja rehellisten miesten apua,[8] että he näiden käsiin uskaltavat panna huomattavan osan hyvinvoinnistaan. Tämä ei myöskään tulisi kirjanpainajille niin kalliiksi, jos he käyttäisivät oppinutta ja rehellistä väkeä, joka on vähemmän onnekasta, mutta jolla usein on enemmän ahkeruutta, tietoa ja harkintaa kuin niillä, jotka loistavat yhteiskunnan napoina. Joku saattaa kenties ajatella, että kun sensuuri riippuu kirjanpainajista, niin kirjapainoista on tuskin odotettavissa muuta kuin hullutuksia ja turhuuksia. Mutta kirjapainoilla on tässä asiassa mitä vahvin valvonta joka puolella. Laki ja rangaistus hillitsevät heitä pysymään aisoissa. Ja ne, joita painotuotteet loukkaavat, sekä toiset kirjanpainajat, jotka haluavat perustaa nousunsa heidän tuhoonsa, ovat valmiita toimimaan syyttäjinä. Kilpailu menekistä saa heidät miellyttämään kaikkia. Oppineiden takia ei paineta muuta kuin kunkin tieteenalan valikoiduimpia kirjoituksia, he käyvät sekä koti- että ulkomaista kirjeenvaihtoa kirjoista ja valitsevat ne, joita oppineet pitävät perusteellisimpina.[9] He yrittävät palvella kaunokirjallisuuden ystäviä ja siksi he pyrkivät suuresta määrästä painamaan ainoastaan mestariteokset. He sytyttävät valoja yleisölle, jotta se ei kaatuisi pimeydessä, he opettavat sen tuntemaan isänmaansa, kunnioittamaan kuningastaan ja noudattamaan valtakunnan lakeja.
Mutta kun inhimillisiä asetuksia ei koskaan täysin voida vapauttaa väärinkäytöksistä, niin voi sellaista tässäkin joskus tapahtua. Mutta en todellakaan pidä sitä minään vaarana.
Painattaminenhan on vain omien ajatusten levittämistä useammille olematta itse läsnä. On älytöntä odottaa ihmisiltä niin täydellistä ilmaisua, että siihen ei ole vastaansanomista tai muutoksia. Jos väite on virheellinen, niin pian löytyy niitä, jotka kumoavat sen. Jos se perustuu totuudelle, se jää voimaan voittamattomana, sillä mitään linnoitusta ei voida ylistää enemmän kuin sitä, joka on kestänyt kovimmat piiritykset. Mikäli asia on tulkinnanvarainen, on totuutta etsittävä kirjallisen väittelyn avulla. Jos tämä kielletään, se ei voi johtua muusta syystä kuin totuuden paljastumisen pelosta. Keskustelussa liukaskielisen kanssa voi pian menettää kykynsä puolustautua pikaisesti. Mutta[10] mikään ei tee suurempaa kunniaa viattomuudelle kuin että se saa esittää perusteensa yleisölle. En todellakaan keksi vähäisintä syytä sille, että painetun sanan tulisi olla kovemman sensuurin alainen kuin puheemme on. Itse asiassa on kyse täysin samoista asioista, joita erottaa toisistaan ainoastaan toteutustapa. Jos pahan asian lukee painettuna useampi kuin voisi kuulla saman puheena, niin samoin siihen annetun vastauksen lukee useampi, mikä johtaa täydellisempään vakuuttumiseen. Tässä on siten täydellinen molemminpuolisuus. Valheelliset kirjoitukset häpäisevät kirjoittajansa, mutta hyödyttävät kansakuntaa, koska totuudelle luodaan perusta, ja se saa paremmin kiinnittää juurensa. Jos taasen erehdymme emmekä halua sietää sen paljastumista, osoittaa tämä kristitylle sopimatonta ylimielisyyttä, ja näyttää, millaisessa tekopyhyyden viitassa haluamme koreilla kansan silmissä. Ei siis ole mitään vaaraa, jää asia sitten kirjoittajan tai kirjanpainajan vastuulle, mutta kun huomioidaan kirjanpainajan voima suhteessa yksityiseen kirjoittajaan, niin valtakunnan kannalta on aina varminta tukeutua ensin kirjanpainajaan. Mutta jos tämä voi johdattaa asian itseltään kirjoittajan vastuulle, niin olkoot sitten itse vapaa vastuusta.
Siirryn nyt toiseen kysymykseen: Millaisen lain mukaan tämä painovapaus tulee järjestää? Tunnen monia ruotsalaisia lakeja, joita noudatetaan usein vain osittain verrattuna siihen, mitä ne koko laajuudessaan edellyttävät, ja vaikka nämä lait on kaikella mahdollisella huolellisuudella laadittu, niin harvoin kuitenkaan näkee[11] niissä yhtäkään riviä, jota ei vääristeltäisi ja loukattaisi. Onnellinen se kansa, jolla on lyhyet lait ja joka noudattaa niitä. Valtakunnan pahimmille vihollisille ei voi koskaan toivoa mitään pahempaa kuin monia ja monihaaraisia lakeja. Luulen, että tämä laki voi koostua muutamasta seuraavanlaisesta lyhyestä kohdasta:
1) Kaiken, mikä koskee uskontoa ja jumaluusoppia, tulee piispojen, konsistorien, teologisten tiedekuntien, tai niiden puuttuessa yleisesti tunnetun ja oppineen teologin toimesta tarkastaa ja niiden vastuulla painattaa.
2) Kaiken sellaisen painattaminen, joka loukkaa valtiomme perustuslakia siten, että se edistää kumotuksi vannottua yksinvaltiutta ja vahingollista aristokratiaa, olkoon 1 000 hopeataalerin sakon uhalla kiellettyä. Jos useampi henkilö lyöttäytyy yhteen ja painattaa jotakin sellaista vapauden kumoamiseksi, rangaistakoon jokaista heistä rikoskaaren 4. luvun 8. pykälän mukaan3.
3) Kaikki, mikä häpäisevästi hyökkää henkilöitä kohtaan ja loukkaa kunniaa ja hyviä tapoja, olkoon samoin kiellettyä 1 000 hopeataalerin sakon uhalla.[12]
Se, joka tätä vastaan rikkoo, saakoon syytteen ja tulkoon tuomituksi lähimmässä laillisessa oikeuden tuomioistuimessa. Kirjanpainaja haastetaan tämän johdosta ensin oikeuteen, ja jos hän kykenee laillisesti siirtämään syyllisyyden itseltään kirjoittajan harteille, siinä mielessä että kirjoittaja on antanut painattaa jotakin omalla riskillään, niin joutukoon sitten tämä vastuuseen. Älköön kuitenkaan ketään näistä asetettako oikeuden eteen, ilman että actor publicus4 heitä avustaa ja ajaa heidän asiaansa. Yhtäkään tuomiota, joka koskee elinkeinoa, henkeä ja kunniaa, ei tule panna täytäntöön ennen kuin säädyt itse ovat tuominneet asiassa.
Suom. Veli-Matti Pussinen
[1]
Ödm[iu]kt Memorial5
Det behöfwer intet bewis at en billig6 skrif- och Tryckfrihet är en af de fastaste Grundpelare, som ett fritt Regemente7 kan äga bestånd uppå. ty annors kunna Ständer aldrig äga erforderlig kunskap, at stifta goda lagar. Lagskipare ingen controll at följa dem i sina ämbeten, och lydande föga kunskap om lagens fordringar, ämbets manna magtens gränsor och sina egna skyldigheter: Lärdom och wett kufwas, grofhet i tankesät tal och seder winna burskap8 och et fasande mörker höljer innom några år öfwer hela wår Frihets himmel.
Men på hwad fötter samma frijhet rättel:n bör ställas, at hon på ena sidan ei kan af en eller annan undertryckas, och på den andra intet falla i ett sielfs wåldigt raseri9, fodrar en närmare eftertancka.
Detta ämne fördelar sig efter mitt begrep i twenne hufwudfrågor. Nemligen på hwems answar trykningen bör ske? och efter hwad lag[a]r? dem jag ödmiukast utbeder mig [a]t få för Högwördige Stånd[et] beswara.[2]
Trenne Alternativer tyckes i s[yn]nerhet i detta afsende förtien[a] a[t] granskas, neml; Om censuren skal anförtros en wiss person, eller Auctoren10 eller ock öfwerlemnas til flera.
Jag kan ei annat finna än at det för Friheten wore Högst äfwentyrligit, at anförtro den sak i en enda mans händer; at sätta honom således til en Domare öfwer hela nations tanckar och förnuft om han ock wore den aldrabästa. Det måste i längden blifwa för bokwett11 en otrolig tunga12, ty hwarcken kunde han hinna med alt, eller den ginwäg som härigenom baanades til egennytta under et sådant slags enwälde på något sätt tilslutas. Då skulle wisserligen intet få se dagsliuset, det som på något sätt rörde Censors eget interesse, ehuru det almännas bästa kunde fordra sådant. Då skulle Censor kunna bort rycka brödet, ur deras munnar som ei lärt annat än wetenskaper, och wilja lefwa af sina skrifter. Han kunde förhålla13 almänheten mycken nyttig uplysning endast af personelt hat til wist folck eller wissa sanningar, och det som aldra öm[m]ast förekommer mig geno[m] befordrande af de slags skrifter, som honom behaga och hind[ra]nde af de andra innom f[å] år om[3]stöpa nation i sin egen form, hwad Tancke- skrif- och talesätt och äfwen wåra förfatningar beträffar.
Ware det långt ifrån oss at i dessa högmåls ämnen14 lita på instructioners ord eller några förfatningar om intet saken controllerar sig sielf. Det kan aldrig någon skrift i politicis15 så warsamt skrifwas, at den icke såsom stridande emot Grundlagar etc:a kan anses af en öfwermagt el:r ett rådande tanckesät då den strider emot dess intressen och afsigter och derföre underkufwas. dertil behöfwes ei heller mera än et blott upskof med sådanne skrifters censur at utmatta auctorerne. så skal det på några år omskapa en hela Nation efter Censors hufwud. Friheten i en nation består intet deruti Ständers Fulmächtige16 få handla efter godtycko utan deruti at Nations lius binder händerna på dem at de ei får sielfs waldas17.
Hwad nu det andra alternativet beträffar, at ställa Auctorerna sielfwa uti answar så förekomma mig derwed i synnerhet flera betänckeligheter. först få intet då några hwarcken ano- eller psevdo-nymer gifwa något fram genom trycket fast sådane ofta meddela det bästa liuset och kunna med mera owäldughet18 läsas och profwas. Non qværitur Qvis, sed qvid?19
där näst förekommer mig betänkeligit at Nation hos de flästa Auctorer kunde finna föga säkerhet då en smäde anda20 på sin norska resa stadd21 wille sprida ut pasqviller22, och en okunnog eller kitslig23 auctor wiste intet weja för sin olycka, dertil kommer at hos de flästa saknas den[4] owäldughet och urskiln[i]ng som ärfordras at sätta et rätt wärde på egna skrifter och gö[ro]mål. och änteligen24 hwilcken ringa fattig och wärenlös auctor wore wäl då säker at skrifwa det aldra minsta emot en öfwermagt då han såg sig lättel:n kunna blifwa ett offer för sanningen och sina Med-Borgares frijhet.
Jag hafwer således intet [be]tänckande wid at hålla med det tredie: där censuren kom[mer] i flera händer, och en emulation25 dem emellan mera upmuntrar än fängslar tänckande snille[n.] Denna censur kan åter wärckställas på twenne sätt, neml: Antingen böra wissa Censores förordnas för hwarje wetenskap, eller ock saken simpliciter26 anförtros Boktryckerierna såsom i England. Det förra hafwer altför swåra olägenheter med sig. Då upkommer 1:o dem emellan en afwundssiuk träta om wetenskapernas gränsor sins emellan, som likwäl på otaligt sätt löpa in uti hwarandra. Då måste 2:o wår fattiga Riks Cassa betungas med mångfaldig ny Stat27. 3:o Falla wetenskaper och lärdom under en ny tunga, at antingen efter lag betala dem eller ock genom en stickpenning28 i Censors hand hielpa fram några arbeten. 4:o Stadnar den politiska delen af wår Tryckfrihet som är Frihetens ögnasten29 på lijka sätt under en Censor po[li]ticus som då äger et lijka enwäl[de ö]fwer denna delen som förr och blifwer i[5] stånd at trampa på et fint sä[tt] Medborgares rättigheter under magnaternas fötter. Om någon åter wille föra hela literaturen på den Academiska wägen och dömma alla utkommande skrifter til sina wissa faculteter från faculteterna til wissa professorer innom dem at genomläsas och öfwerses Blifwer bördan på Literaturen derigenom mera ökt än lättad. det blifwer 1:o:) en lång omwäg, för dem som ei bo wed academierne, at sända alla sina arbeten dijt. 2:o:) en ny kostnad med deras dijt och återsändande och Commissionairens lönande utom Censurens afbetalning. 3:o En stor tidsspilla så at både Auctor och boktryckare ledsnade förr än något arbete hunne blifwa färdigt at läggas under Prässen på detta sättet. 4:o Et lijkadant enwälde öfwer tanckar ock förnuft som någonsin tilförene. 5:o Ett monopolium i censurens afbetalning. 6:o Komme en ock samma skrift at ibland censureras i alla 4 Faculteterna, emedan där kan förefalla något pure30 Theologiskt, Juridiskt Medicinskt och Philosophiskt. 7:o Kunna Professorerne aldrig tilhållas at prompt31 expediera sådanne skrifter, som hafwa oftast tilfälle at skylla på sina lectioner, Disputationer och andra tid-månna32 förrättningar.
Det Åter står således intet annat än at öfwerlämna den saken uti Boktryckarenas händer.[6] at intet trycka något som stöter Religion, Regements Constitution33, och goda seder. Men Förmånerna som härigenom winnas för Literaturen äro efter min öfwert[ygelse] rät[t] stora. Då slipper en Auctor 1:o det mödosamma beswäret at uti flera månader uppassa en med papper öfwerhopad Censor. 2:o Besparer Han wed pass 10 procent af hela förlaget til boken[s] tryckande som nu åtgår til censuren. 3:o Upmuntras pennor til täflan med hwarandra, hwaraf Boktryckerierne få af flera arbeten som de öfwerhopas med utwälja de bästa, och lägga dem under prässen. 4:o Blifwer en ännu mera betydande äntring34 Boktryckerierne emellan, at winna hos Nation credit för lärda, witra och gagnande arbeten som från deras prässar utkomma. 5:o Skulle Rijket och Regeringen hafwa en säker regress35 til Boktryckerierne om något emot instruction skulle finnas wara uplagt, som wijda öfwerträffade den satisfaction36 som nation någon sin af en felande Censor och Auctor kunde påstå37 eller förwänta. Ty Boktryckare hafwa nästan de dyraste wärckstäder som finnas i Riket deras instrumenter allena innehålla et förlag af 60- til 70 000. d:r Kmt och äro swåra at flytta och omöjeliga at rymma landet[7] med, och utom dess sitta Boktryck[are] uti en rörelse af annat så mycket til och derutöfwer, och i ansende til alt detta äro genom sin egen hantering långt mindre äfwentyr underkastade at wilja rymma än både Censor och Auctor kunde wara under god bewakning. De kunna tåla en ådömd plicht38 af flera 1 000 d:r och ärlägga den til Kronan men en Auctor ofta knapt en styfwer. Missbrukar någon sin frijhet af Boktryckare, är plichten i stånd at fördärfwa hans Credit och förswaga hans styrcka, och hans fall blifwer dem androm en öpen spegel at se sielfswåldets öde och en warnagel39 at intet skena öfwer ska[k]lorna40, och det alt utan at beswära literaturen. 6:o Genom denna inrättning skulle wåra Boktryckerier äfwen winna ett sådant ansende som kan swara emot et så drygt och answarigt arbete, då lärda män skulle finna sitt nöje uti förwaltningen41 af ett så fritt och wigtigt göromål.
At nu större delen af Rikets Boktryckare ei äga en dertil nödig insigt bör ingalunda afskräcka oss at straxt widtaga detta förslag, ty utan at en sådan frijhet unnas förut kan det aldrig ske. Och kommer det på deras egen omsorg och answar an som ei sielfwa förstå saken at anlita under hwad hwilckor dem behagar så lärda stadiga42 och redliga män, om de inkomne[8] manuscripters öfwerseende a[t] de i deras hand wåga en märcke[lig]43 del af sin wälfärd. Hwilcket ick[e] heller kåstade Boktrycka[r]e så mycket om de höllo sig til lärdt och ärligt folck; af ringare lycka, hos hwilcka ofta finnes mera flit insigt och granskning än dem som repræsentera solar i samhället44. När Censuren, någon kunde wäl täncka beror af Boktryckare så har man knapt annat än dårskaper och lapperi45 från Tryckerierna at wänta. Men Boktryckerierna hafwa under alt detta den starckaste controll på alla sidor om sig. Lagen och straffet tyglar dem at ei skrida öfwer skranckorna, de genom trycket stötta, och andra Boktryckare som på deras fall wilja bygga sin upkomst äro färdiga anklagare. Täflan om afsätning syslosätter dem at behaga allom. För de lärdas skuld tryckas ei andra skrifter än de som äro i warje wetenskap de utwaldaste, de föra ut- och inlänska corresspondencer om böcker, och blifwa wed dem som af lärda anses för de grundeligaste[9] de winlägga sig at tiena Witterhetens älskare, och derföre söka ibland en stor mängd blott at få trycka mästarstycken. De tända up lius för menigheten at den ei skal stupa i mörkret, de lära den at känna sitt fädernas land wörda sin Kung och lyda Rikets lagar.
Men som menniskliga förfatningar aldrig aldeles kunna befrias från Missbruk så kunde ock här hända någon gång, Men jag finner sannerl:n derwed intet något äfwentyr.
Tryk är ju intet annat än et sätt at frånwarande sprida mina tanckar til flera. at af menniskior wänta ett så fulkomligt ytrande at det ei tål motsäjelse och ändring är ju dårachtigt. är ytrandet orimmeligit så finnas de snart som wederlägga det. är det bygdt på sanning så står det oöfwerwinneligt. och ingen fästning kan prisas högre än den som uthärdat de swåraste belägringar. Är målet twetydigt, så måste sanningen utletas genom skrift wäxlingar46. Nekas det, så kan det ei flyta af annan källa än rädhåga för sanningens dag. I samtal med en mun-wig kan man snart sättas utur stånd at i hastig[he]t förswara sig. Men[10] ingenting kan hedra osku[l]den mera än då hon får lägga sina skäl för en almänhe[t]s ögo[n.] Jag finner sannerligen inge[n] den minsta orsak hwarföre trycket skal wara under swårare censur än wårt tal[.] I sig sielf är det aldeles det samm[a] och skiljer allenast uti utförnings sättet. Läses det onda som blifwer trykt af flera än som kunna höra ett tal, så läses på samma sätt det derpå gifna swaret af flere, och gifwer en fulkomligare öfwertygelse. så at härutinnan är en fulkomlig reciprocitet47. lögn skrifter skämma ut sin uphofs man men gagna nation i det at sanningen grundas och får fästa bätre rötter. Fela wij åter och wilja ei tåla det läggas oss för ögonen röjer det et högmod som intet bör falla på en Christen, och den skenfagra mantel som wij wilja pråla med i menighetens ögon. således är det intet farligit antingen saken stadnar på Auctor eller boktryckare, men i ansende til den styrcka Boktryckare emot en privat auctor äga så är för Rijket altid säkrast at hålla först sig til Boktryckare, men kunna de åter leda saken från sig48 på auctorn ware då sielf frie.
Nu kommer jag til den andra Frågan: Efter hwad lag skal denna Tryckfrihet inrättas? Jag känner många Swenska lagar som i widd ofta öfwerträffa sin efterlefnad, och ehuru de med all möjilig warsamhet äro upsatte ser man doch näp[11]peligen en enda rad wara frij från förtydning och inbrått49. Lykligt det fålck som har korta lagar [oc]h efterlefwer dem. Rikets argaste fiender må aldrig önskas wärre än många och mångfaldiga lagar. Jag tror den kunna bestå i följande få och korta puncter.
1:o Alt hwad rörer religion och Guda läran bör af Biskop Consistorier, facultas theologica eller i brist på dem af en almänt känd och lärd Theolog öfwerses och på dess answar tryckas.
2:o Alt som stöter wår Regements Constitution i så måtto, at det befordrar den afswur[n]a Souvreniteten50 och skadeliga Aristocratien skal wed 1 000 d: S:mts wijte51 wara förbudit at trycka. Träda flera i samråd och trycka sådant at derigenom störtta frijheten straffes [a]lla efter M. G B 4 Cap: 8§52.
3:o Alt som försmädeligen angriper personer, och kräncker dygd och Goda seder skal lijka ledes wara förbudit wed 1 000 d:r Smts wijte.[12]
Hwar som häremot bryter skal wed nästa laga Justitiæ do[m]stol anklagas och dömmas. Hwarföre Boktryckare först må sökas.53 Gitter han lagl. leda saken från sig på Auctorn54 i så måtto at auctor låtit trycka något på egen risqve55. stadne då han i answar, doch må ingen af dessa ställas för rätta utan at en Actor Public[us]56 dem bijträder och deras sak utförer. ei heller gånge någon dom som rör näring lif och ära i wärckställighet förr än Ständer sielf döm[t] i saken.
[1]
Nöyrä muistio
Ei ole tarpeen todistaa, että kohtuullinen kirjoitus- ja painovapaus on vahvimpia tukipilareita, joille vapaa hallinto voi perustaa olemassaolonsa. Muuten säädyillä ei koskaan voi olla hyvien lakien säätämiseksi tarvittavaa tietoa, lainkäyttäjillä ei mitään valvontaa, kuinka he noudattavat niitä viroissaan, eivätkä alamaiset voi tietää paljoakaan lain vaatimuksista, virkamiesvallan rajoista ja omista velvollisuuksistaan. Oppineisuus ja järki nujerretaan, ajatusten, puheen ja tapojen karkeus valtaa alaa ja kauhistuttava pimeys peittää muutamassa vuodessa koko vapautemme taivaan.
Mutta on syytä pohtia tarkemmin, millaiselle perustalle tämä vapaus oikeastaan tulisi asettaa, jotta sitä ei toisaalta kenenkään toimesta sorreta ja jotta se ei toisaalta suistu mielettömäksi omavaltaisuudeksi.
Tämä aihe jakautuu mielestäni kahteen pääkysymykseen: kenen vastuulla painatuksen tulee tapahtua ja minkä lakien mukaan? Näihin pyydän nöyrimmin saada esittää vastaukseni korkea-arvoisille säädyille.[2]
Kolme vaihtoehtoa näyttäisi tässä suhteessa ansaitsevan lähemmän tarkastelun: tuleeko sensuuri antaa tietyn henkilön tehtäväksi, jättää kirjoittajan vastuulle vai useille henkilöille.
En voi todeta muuta kuin että vapauden kannalta olisi erittäin arveluttavaa uskoa tämä asia yhden ainoan miehen käsiin, vaikka hän olisikin kaikkein paras. Hänestä tulisi siten tuomari koko kansakunnan ajatuksille ja järjelle. Kirjasivistykselle tästä tulisi ennen pitkää uskomaton rasite, koska hän ei ehtisi hoitaa kaikkea. Eikä sellaisen yksinvaltiuden alla mitenkään voitaisi tukkia sitä oikotietä, joka näin avautuisi oman edun tavoittelulle. Silloin ei todellakaan mikään sensorin omaa etua jotenkin koskeva asia tulisi päivänvaloon, vaikka yleinen etu sitä vaatisikin. Silloin sensori voisi riistää leivän niiden suusta, jotka eivät ole oppineet muuta kuin tieteitä ja haluavat elättää itsensä kirjoituksillaan. Hän voisi salata yleisöltä paljon tärkeää tietoa pelkästään tiettyjä henkilöitä tai tiettyjä totuuksia kohtaan tuntemansa vihan johdosta. Ja mikä minusta tuntuu kaikkein kipeimmältä: hän voisi suosimalla häntä miellyttäviä[3] kirjoituksia ja estämällä muita muutamassa vuodessa valaa kansakunnan oman muottinsa mukaiseksi niin ajattelu-, kirjoitus- että puhetavaltaankin, ja myös asetuksiemme osalta.
Älkäämme näissä mitä tärkeimmissä asioissa luottako ohjeiden sanaan tai mihinkään asetuksiin ellei asia itse valvo itseään. Poliittista kirjoitusta ei koskaan voida kirjoittaa niin varovasti, ettei sitä perustuslakien vastaisena tai muista syistä voida esivallan tai vallitsevan ajattelutavan toimesta kumota, jos se on niiden etujen ja tarkoitusperien vastainen. Kirjoittajien uuvuttamiseen ei myöskään tarvita muuta kuin pelkkä sellaisten kirjoitusten tarkastuksen lykkäys. Niin on muutaman vuoden kuluessa koko kansakunta muovattu sensorin pään mukaan. Kansakunnan vapaus ei ole sitä, että säätyjen valtuutetut saavat toimia mielivaltaisesti, vaan sitä, että kansakunnan valistuneisuus sitoo heidän kätensä niin, että he eivät ryhdy omavaltaisiksi.
Toinen vaihtoehto, eli että kirjoittajat itse kantavat vastuun, herättää minussa erityisesti useita epäilyksiä. Ensinnäkin, silloin ei painosta saa julkaista mitään anonyymisti tai salanimellä, vaikka sellaiset kirjoitukset usein valaisevat asioita parhaiten, ja vaikka niitä voidaan suuremmalla puolueettomuudella lukea ja koetella. Non quaeritur quis, sed quid?57 Seuraavaksi en pidä uskottavana sitä, että kansakunta ei voisi luottaa suurimpaan osaan kirjoittajista vain siksi, että joku herjahenki Norjan-matkallaan58 halusi levittää pilkkakirjoituksia ja että joku tietämätön tai äkkipikainen kirjoittaja ei osannut väistää epäonneaan. Lisäksi useimmilta puuttuu se[4] puolueettomuus ja arvostelukyky, joka on tarpeen omien kirjoitusten ja tekojen arvioimiseksi. Ja viimeiseksi, miten vähäinen, köyhä ja turvaton kirjoittaja uskaltaisi kirjoittaa pienintäkään kirjoitusta esivaltaa vastaan, kun hän tietäisi voivansa tulla uhratuksi totuuden ja maanmiestensä vapauden edestä.
Minua ei siten lainkaan epäilytä asettua kolmannen vaihtoehdon kannalle. Siinä sensuuri jakautuu useammille, joiden välinen kilpailu ennemmin kannustaa kuin kahlitsee älykkäitä ajattelijoita. Tämä sensuuri voidaan puolestaan toteuttaa kahdella eri tavalla. Joko määrätään jokaiselle tieteenalalle tietyt sensorit, tai sitten tehtävä yksinkertaisesti annetaan kirjapainoille kuten Englannissa. Ensimmäinen vaihtoehto sisältää liian vakavia epäkohtia. Silloin 1) sensorien välille muodostuu mustasukkainen kiista eri tieteiden välisistä rajoista, koska ne menevät monella tavalla päällekkäin. 2) Silloin joudutaan köyhää valtionkassaamme rasittamaan monella uudella menoerällä. 3) Tieteet ja oppineisuus saavat uuden rasitteen, koska sensoreille on joko suoritettava lain mukainen maksu tai työnnettävä sensorin kouraan rahasumma kirjoitusten esille saamiseksi. 4) Mikäli painovapautemme poliittinen osa, joka on vapauden silmäterä, jää poliittisen sensorin alaisuuteen, jolla tuolloin on samanlainen yksinvaltius tähän asiaan kuin ennenkin, jää hänelle[5] mahdollisuus hienolla tavalla polkea kansalaisen oikeudet ylimysten jalkoihin. Jos joku puolestaan haluaisi viedä koko kirjallisuuden akateemiselle tielle ja määrätä kaikki julkaistavat kirjoitukset tietyille tiedekunnille ja tiedekunnissa niiden tietyille professoreille luettaviksi ja tarkastettaviksi, niin kirjallisuuden rasite ennemmin kasvaisi kuin kevenisi. Siitä tulee: 1) Pitkä kiertotie niille, jotka eivät asu yliopistojen lähellä ja jotka joutuvat lähettämään kaikki työnsä sinne. 2) Uusi kustannus niiden sinne ja takaisin lähettämisestä sekä asiamiehen palkkaamisesta ja lisäksi sensuurin maksamisesta. 3) Suuri ajanhukka: sekä kirjoittaja että kirjanpainaja kyllästyvät ennen kuin mikään työ tällä tavalla ehtii valmistua painoa varten. 4) Samanlainen yksinvalta ajatusten ja järjen suhteen kuin milloinkaan aiemmin. 5) Monopoli sensuurin maksujen suorittamisessa. 6) Sama kirjoitus tulee joskus sensuroitavaksi kaikissa neljässä tiedekunnassa, koska siinä saattaa esiintyä jotakin puhtaasti teologista, juridista, lääketieteellistä ja filosofista. 7) Professoreita ei milloinkaan voida saada ajallaan tarkastamaan sellaisia kirjoituksia, koska heillä on yleensä mahdollisuus vedota luentoihinsa, väitöstilaisuuksiinsa ja muihin aikaa vaativiin toimiinsa.
Ei siis ole muuta mahdollisuutta kuin jättää tämä asia kirjanpainajille,[6] etteivät he painaisi mitään mikä loukkaa uskontoa, perustuslakia ja hyviä tapoja. Mutta ne edut, jotka kirjallisuus täten saavuttaa, ovat käsitykseni mukaan varsin suuret. Silloin kirjoittaja pääsee 1) siitä työläästä vaivasta, että joutuisi useita kuukausia olemaan riippuvainen papereihin uppoutuneesta sensorista. 2) Hän säästää kirjan painattamisen kustannuksista noin 10 prosenttia, joka nyt menee sensuurin kustannuksiin. 3) Kirjoittajia kannustetaan kilpailemaan keskenään, jolloin kirjapainot saavat useista tarjotuista töistä valita parhaat ja painaa ne. 4) Vielä merkittävämpi kilpailu syntyy kirjapainojen kesken, kun ne pyrkivät saamaan kansakunnan arvonantoa niiden painoista ilmestyneille oppineille, kaunokirjallisille ja hyödyllisille teoksille. 5) Valtakunnalla ja hallituksella olisi varmuus korvauksen saamisesta kirjapainoilta, jos jotain ohjesäännön vastaista havaittaisiin kustannetun. Tämä vakuus olisi paljon suurempi kuin se hyvitys, jota kansakunta milloinkaan voisi vaatia tai odottaa virheen tehneeltä sensorilta tai kirjoittajalta, sillä kirjanpainajilla on valtakunnan melkeinpä kalleimmat työpajat. Pelkästään heidän laitteisiinsa sisältyvä pääoma on 60 000–70 000 kuparitaaleria, ja niitä on vaikea siirtää ja mahdoton ottaa mukaan maasta paettaessa.[7] Tämän lisäksi kirjanpainajat ovat mukana niin monessa, että heidän oman liiketoimintansa luonteen takia on paljon epätodennäköisempää, että he haluaisivat karata, kuin sensori tai kirjoittaja, vaikka nämä olisivat tarkan valvonnan alla. He voivat kestää useamman tuhannen taalerin sakkotuomion, ja maksaa sen kruunulle, kun taas kirjoittaja ei usein pystyisi maksamaan äyrin äyriä. Jos joku käyttää väärin kirjanpainajan vapauttaan, sakko voi tuhota hänen maineensa ja heikentää hänen asemaansa. Hänen tapauksestaan tulee muille kuin avoin peili, josta he näkevät, mihin omavaltaisuus johtaa, ja varoitus, ettei ole syytä ylittää rajojaan. Tämä kaikki saavutetaan kirjallisuutta haittaamatta. 6) Tällä järjestelyllä kirjapainomme saavuttaisivat laajaa ja vastuunalaista työtänsä vastaavan arvostuksen, kun oppineet miehet mielellään ottaisivat hoitaakseen sellaisen vapaan ja tärkeän tehtävän.
Sen seikan, että suurella osalla valtakunnan kirjanpainajista ei ole tähän tarvittavaa taitoa, ei pidä pelottaa meitä välittömästi hyväksymästä tätä ehdotusta. He eivät myöskään voi sitä koskaan saada, ellei tätä vapautta ensin myönnetä. Ja niiden, jotka eivät itse asiaa ymmärrä, huoleksi ja vastuulle jää heille sopivin ehdoin käyttää saapuneiden käsikirjoitusten tarkastamiseen niin oppineiden, vakaiden ja rehellisten miesten apua,[8] että he näiden käsiin uskaltavat panna huomattavan osan hyvinvoinnistaan. Tämä ei myöskään tulisi kirjanpainajille niin kalliiksi, jos he käyttäisivät oppinutta ja rehellistä väkeä, joka on vähemmän onnekasta, mutta jolla usein on enemmän ahkeruutta, tietoa ja harkintaa kuin niillä, jotka loistavat yhteiskunnan napoina. Joku saattaa kenties ajatella, että kun sensuuri riippuu kirjanpainajista, niin kirjapainoista on tuskin odotettavissa muuta kuin hullutuksia ja turhuuksia. Mutta kirjapainoilla on tässä asiassa mitä vahvin valvonta joka puolella. Laki ja rangaistus hillitsevät heitä pysymään aisoissa. Ja ne, joita painotuotteet loukkaavat, sekä toiset kirjanpainajat, jotka haluavat perustaa nousunsa heidän tuhoonsa, ovat valmiita toimimaan syyttäjinä. Kilpailu menekistä saa heidät miellyttämään kaikkia. Oppineiden takia ei paineta muuta kuin kunkin tieteenalan valikoiduimpia kirjoituksia, he käyvät sekä koti- että ulkomaista kirjeenvaihtoa kirjoista ja valitsevat ne, joita oppineet pitävät perusteellisimpina.[9] He yrittävät palvella kaunokirjallisuuden ystäviä ja siksi he pyrkivät suuresta määrästä painamaan ainoastaan mestariteokset. He sytyttävät valoja yleisölle, jotta se ei kaatuisi pimeydessä, he opettavat sen tuntemaan isänmaansa, kunnioittamaan kuningastaan ja noudattamaan valtakunnan lakeja.
Mutta kun inhimillisiä asetuksia ei koskaan täysin voida vapauttaa väärinkäytöksistä, niin voi sellaista tässäkin joskus tapahtua. Mutta en todellakaan pidä sitä minään vaarana.
Painattaminenhan on vain omien ajatusten levittämistä useammille olematta itse läsnä. On älytöntä odottaa ihmisiltä niin täydellistä ilmaisua, että siihen ei ole vastaansanomista tai muutoksia. Jos väite on virheellinen, niin pian löytyy niitä, jotka kumoavat sen. Jos se perustuu totuudelle, se jää voimaan voittamattomana, sillä mitään linnoitusta ei voida ylistää enemmän kuin sitä, joka on kestänyt kovimmat piiritykset. Mikäli asia on tulkinnanvarainen, on totuutta etsittävä kirjallisen väittelyn avulla. Jos tämä kielletään, se ei voi johtua muusta syystä kuin totuuden paljastumisen pelosta. Keskustelussa liukaskielisen kanssa voi pian menettää kykynsä puolustautua pikaisesti. Mutta[10] mikään ei tee suurempaa kunniaa viattomuudelle kuin että se saa esittää perusteensa yleisölle. En todellakaan keksi vähäisintä syytä sille, että painetun sanan tulisi olla kovemman sensuurin alainen kuin puheemme on. Itse asiassa on kyse täysin samoista asioista, joita erottaa toisistaan ainoastaan toteutustapa. Jos pahan asian lukee painettuna useampi kuin voisi kuulla saman puheena, niin samoin siihen annetun vastauksen lukee useampi, mikä johtaa täydellisempään vakuuttumiseen. Tässä on siten täydellinen molemminpuolisuus. Valheelliset kirjoitukset häpäisevät kirjoittajansa, mutta hyödyttävät kansakuntaa, koska totuudelle luodaan perusta, ja se saa paremmin kiinnittää juurensa. Jos taasen erehdymme emmekä halua sietää sen paljastumista, osoittaa tämä kristitylle sopimatonta ylimielisyyttä, ja näyttää, millaisessa tekopyhyyden viitassa haluamme koreilla kansan silmissä. Ei siis ole mitään vaaraa, jää asia sitten kirjoittajan tai kirjanpainajan vastuulle, mutta kun huomioidaan kirjanpainajan voima suhteessa yksityiseen kirjoittajaan, niin valtakunnan kannalta on aina varminta tukeutua ensin kirjanpainajaan. Mutta jos tämä voi johdattaa asian itseltään kirjoittajan vastuulle, niin olkoot sitten itse vapaa vastuusta.
Siirryn nyt toiseen kysymykseen: Millaisen lain mukaan tämä painovapaus tulee järjestää? Tunnen monia ruotsalaisia lakeja, joita noudatetaan usein vain osittain verrattuna siihen, mitä ne koko laajuudessaan edellyttävät, ja vaikka nämä lait on kaikella mahdollisella huolellisuudella laadittu, niin harvoin kuitenkaan näkee[11] niissä yhtäkään riviä, jota ei vääristeltäisi ja loukattaisi. Onnellinen se kansa, jolla on lyhyet lait ja joka noudattaa niitä. Valtakunnan pahimmille vihollisille ei voi koskaan toivoa mitään pahempaa kuin monia ja monihaaraisia lakeja. Luulen, että tämä laki voi koostua muutamasta seuraavanlaisesta lyhyestä kohdasta:
1) Kaiken, mikä koskee uskontoa ja jumaluusoppia, tulee piispojen, konsistorien, teologisten tiedekuntien, tai niiden puuttuessa yleisesti tunnetun ja oppineen teologin toimesta tarkastaa ja niiden vastuulla painattaa.
2) Kaiken sellaisen painattaminen, joka loukkaa valtiomme perustuslakia siten, että se edistää kumotuksi vannottua yksinvaltiutta ja vahingollista aristokratiaa, olkoon 1 000 hopeataalerin sakon uhalla kiellettyä. Jos useampi henkilö lyöttäytyy yhteen ja painattaa jotakin sellaista vapauden kumoamiseksi, rangaistakoon jokaista heistä rikoskaaren 4. luvun 8. pykälän mukaan59.
3) Kaikki, mikä häpäisevästi hyökkää henkilöitä kohtaan ja loukkaa kunniaa ja hyviä tapoja, olkoon samoin kiellettyä 1 000 hopeataalerin sakon uhalla.[12]
Se, joka tätä vastaan rikkoo, saakoon syytteen ja tulkoon tuomituksi lähimmässä laillisessa oikeuden tuomioistuimessa. Kirjanpainaja haastetaan tämän johdosta ensin oikeuteen, ja jos hän kykenee laillisesti siirtämään syyllisyyden itseltään kirjoittajan harteille, siinä mielessä että kirjoittaja on antanut painattaa jotakin omalla riskillään, niin joutukoon sitten tämä vastuuseen. Älköön kuitenkaan ketään näistä asetettako oikeuden eteen, ilman että actor publicus60 heitä avustaa ja ajaa heidän asiaansa. Yhtäkään tuomiota, joka koskee elinkeinoa, henkeä ja kunniaa, ei tule panna täytäntöön ennen kuin säädyt itse ovat tuominneet asiassa.
Suom. Veli-Matti Pussinen
Unfortunately this content isn't available in English
[1]
Ödm[iu]kt Memorial61
Det behöfwer intet bewis at en billig62 skrif- och Tryckfrihet är en af de fastaste Grundpelare, som ett fritt Regemente63 kan äga bestånd uppå. ty annors kunna Ständer aldrig äga erforderlig kunskap, at stifta goda lagar. Lagskipare ingen controll at följa dem i sina ämbeten, och lydande föga kunskap om lagens fordringar, ämbets manna magtens gränsor och sina egna skyldigheter: Lärdom och wett kufwas, grofhet i tankesät tal och seder winna burskap64 och et fasande mörker höljer innom några år öfwer hela wår Frihets himmel.
Men på hwad fötter samma frijhet rättel:n bör ställas, at hon på ena sidan ei kan af en eller annan undertryckas, och på den andra intet falla i ett sielfs wåldigt raseri65, fodrar en närmare eftertancka.
Detta ämne fördelar sig efter mitt begrep i twenne hufwudfrågor. Nemligen på hwems answar trykningen bör ske? och efter hwad lag[a]r? dem jag ödmiukast utbeder mig [a]t få för Högwördige Stånd[et] beswara.[2]
Trenne Alternativer tyckes i s[yn]nerhet i detta afsende förtien[a] a[t] granskas, neml; Om censuren skal anförtros en wiss person, eller Auctoren66 eller ock öfwerlemnas til flera.
Jag kan ei annat finna än at det för Friheten wore Högst äfwentyrligit, at anförtro den sak i en enda mans händer; at sätta honom således til en Domare öfwer hela nations tanckar och förnuft om han ock wore den aldrabästa. Det måste i längden blifwa för bokwett67 en otrolig tunga68, ty hwarcken kunde han hinna med alt, eller den ginwäg som härigenom baanades til egennytta under et sådant slags enwälde på något sätt tilslutas. Då skulle wisserligen intet få se dagsliuset, det som på något sätt rörde Censors eget interesse, ehuru det almännas bästa kunde fordra sådant. Då skulle Censor kunna bort rycka brödet, ur deras munnar som ei lärt annat än wetenskaper, och wilja lefwa af sina skrifter. Han kunde förhålla69 almänheten mycken nyttig uplysning endast af personelt hat til wist folck eller wissa sanningar, och det som aldra öm[m]ast förekommer mig geno[m] befordrande af de slags skrifter, som honom behaga och hind[ra]nde af de andra innom f[å] år om[3]stöpa nation i sin egen form, hwad Tancke- skrif- och talesätt och äfwen wåra förfatningar beträffar.
Ware det långt ifrån oss at i dessa högmåls ämnen70 lita på instructioners ord eller några förfatningar om intet saken controllerar sig sielf. Det kan aldrig någon skrift i politicis71 så warsamt skrifwas, at den icke såsom stridande emot Grundlagar etc:a kan anses af en öfwermagt el:r ett rådande tanckesät då den strider emot dess intressen och afsigter och derföre underkufwas. dertil behöfwes ei heller mera än et blott upskof med sådanne skrifters censur at utmatta auctorerne. så skal det på några år omskapa en hela Nation efter Censors hufwud. Friheten i en nation består intet deruti Ständers Fulmächtige72 få handla efter godtycko utan deruti at Nations lius binder händerna på dem at de ei får sielfs waldas73.
Hwad nu det andra alternativet beträffar, at ställa Auctorerna sielfwa uti answar så förekomma mig derwed i synnerhet flera betänckeligheter. först få intet då några hwarcken ano- eller psevdo-nymer gifwa något fram genom trycket fast sådane ofta meddela det bästa liuset och kunna med mera owäldughet74 läsas och profwas. Non qværitur Qvis, sed qvid?75
där näst förekommer mig betänkeligit at Nation hos de flästa Auctorer kunde finna föga säkerhet då en smäde anda76 på sin norska resa stadd77 wille sprida ut pasqviller78, och en okunnog eller kitslig79 auctor wiste intet weja för sin olycka, dertil kommer at hos de flästa saknas den[4] owäldughet och urskiln[i]ng som ärfordras at sätta et rätt wärde på egna skrifter och gö[ro]mål. och änteligen80 hwilcken ringa fattig och wärenlös auctor wore wäl då säker at skrifwa det aldra minsta emot en öfwermagt då han såg sig lättel:n kunna blifwa ett offer för sanningen och sina Med-Borgares frijhet.
Jag hafwer således intet [be]tänckande wid at hålla med det tredie: där censuren kom[mer] i flera händer, och en emulation81 dem emellan mera upmuntrar än fängslar tänckande snille[n.] Denna censur kan åter wärckställas på twenne sätt, neml: Antingen böra wissa Censores förordnas för hwarje wetenskap, eller ock saken simpliciter82 anförtros Boktryckerierna såsom i England. Det förra hafwer altför swåra olägenheter med sig. Då upkommer 1:o dem emellan en afwundssiuk träta om wetenskapernas gränsor sins emellan, som likwäl på otaligt sätt löpa in uti hwarandra. Då måste 2:o wår fattiga Riks Cassa betungas med mångfaldig ny Stat83. 3:o Falla wetenskaper och lärdom under en ny tunga, at antingen efter lag betala dem eller ock genom en stickpenning84 i Censors hand hielpa fram några arbeten. 4:o Stadnar den politiska delen af wår Tryckfrihet som är Frihetens ögnasten85 på lijka sätt under en Censor po[li]ticus som då äger et lijka enwäl[de ö]fwer denna delen som förr och blifwer i[5] stånd at trampa på et fint sä[tt] Medborgares rättigheter under magnaternas fötter. Om någon åter wille föra hela literaturen på den Academiska wägen och dömma alla utkommande skrifter til sina wissa faculteter från faculteterna til wissa professorer innom dem at genomläsas och öfwerses Blifwer bördan på Literaturen derigenom mera ökt än lättad. det blifwer 1:o:) en lång omwäg, för dem som ei bo wed academierne, at sända alla sina arbeten dijt. 2:o:) en ny kostnad med deras dijt och återsändande och Commissionairens lönande utom Censurens afbetalning. 3:o En stor tidsspilla så at både Auctor och boktryckare ledsnade förr än något arbete hunne blifwa färdigt at läggas under Prässen på detta sättet. 4:o Et lijkadant enwälde öfwer tanckar ock förnuft som någonsin tilförene. 5:o Ett monopolium i censurens afbetalning. 6:o Komme en ock samma skrift at ibland censureras i alla 4 Faculteterna, emedan där kan förefalla något pure86 Theologiskt, Juridiskt Medicinskt och Philosophiskt. 7:o Kunna Professorerne aldrig tilhållas at prompt87 expediera sådanne skrifter, som hafwa oftast tilfälle at skylla på sina lectioner, Disputationer och andra tid-månna88 förrättningar.
Det Åter står således intet annat än at öfwerlämna den saken uti Boktryckarenas händer.[6] at intet trycka något som stöter Religion, Regements Constitution89, och goda seder. Men Förmånerna som härigenom winnas för Literaturen äro efter min öfwert[ygelse] rät[t] stora. Då slipper en Auctor 1:o det mödosamma beswäret at uti flera månader uppassa en med papper öfwerhopad Censor. 2:o Besparer Han wed pass 10 procent af hela förlaget til boken[s] tryckande som nu åtgår til censuren. 3:o Upmuntras pennor til täflan med hwarandra, hwaraf Boktryckerierne få af flera arbeten som de öfwerhopas med utwälja de bästa, och lägga dem under prässen. 4:o Blifwer en ännu mera betydande äntring90 Boktryckerierne emellan, at winna hos Nation credit för lärda, witra och gagnande arbeten som från deras prässar utkomma. 5:o Skulle Rijket och Regeringen hafwa en säker regress91 til Boktryckerierne om något emot instruction skulle finnas wara uplagt, som wijda öfwerträffade den satisfaction92 som nation någon sin af en felande Censor och Auctor kunde påstå93 eller förwänta. Ty Boktryckare hafwa nästan de dyraste wärckstäder som finnas i Riket deras instrumenter allena innehålla et förlag af 60- til 70 000. d:r Kmt och äro swåra at flytta och omöjeliga at rymma landet[7] med, och utom dess sitta Boktryck[are] uti en rörelse af annat så mycket til och derutöfwer, och i ansende til alt detta äro genom sin egen hantering långt mindre äfwentyr underkastade at wilja rymma än både Censor och Auctor kunde wara under god bewakning. De kunna tåla en ådömd plicht94 af flera 1 000 d:r och ärlägga den til Kronan men en Auctor ofta knapt en styfwer. Missbrukar någon sin frijhet af Boktryckare, är plichten i stånd at fördärfwa hans Credit och förswaga hans styrcka, och hans fall blifwer dem androm en öpen spegel at se sielfswåldets öde och en warnagel95 at intet skena öfwer ska[k]lorna96, och det alt utan at beswära literaturen. 6:o Genom denna inrättning skulle wåra Boktryckerier äfwen winna ett sådant ansende som kan swara emot et så drygt och answarigt arbete, då lärda män skulle finna sitt nöje uti förwaltningen97 af ett så fritt och wigtigt göromål.
At nu större delen af Rikets Boktryckare ei äga en dertil nödig insigt bör ingalunda afskräcka oss at straxt widtaga detta förslag, ty utan at en sådan frijhet unnas förut kan det aldrig ske. Och kommer det på deras egen omsorg och answar an som ei sielfwa förstå saken at anlita under hwad hwilckor dem behagar så lärda stadiga98 och redliga män, om de inkomne[8] manuscripters öfwerseende a[t] de i deras hand wåga en märcke[lig]99 del af sin wälfärd. Hwilcket ick[e] heller kåstade Boktrycka[r]e så mycket om de höllo sig til lärdt och ärligt folck; af ringare lycka, hos hwilcka ofta finnes mera flit insigt och granskning än dem som repræsentera solar i samhället100. När Censuren, någon kunde wäl täncka beror af Boktryckare så har man knapt annat än dårskaper och lapperi101 från Tryckerierna at wänta. Men Boktryckerierna hafwa under alt detta den starckaste controll på alla sidor om sig. Lagen och straffet tyglar dem at ei skrida öfwer skranckorna, de genom trycket stötta, och andra Boktryckare som på deras fall wilja bygga sin upkomst äro färdiga anklagare. Täflan om afsätning syslosätter dem at behaga allom. För de lärdas skuld tryckas ei andra skrifter än de som äro i warje wetenskap de utwaldaste, de föra ut- och inlänska corresspondencer om böcker, och blifwa wed dem som af lärda anses för de grundeligaste[9] de winlägga sig at tiena Witterhetens älskare, och derföre söka ibland en stor mängd blott at få trycka mästarstycken. De tända up lius för menigheten at den ei skal stupa i mörkret, de lära den at känna sitt fädernas land wörda sin Kung och lyda Rikets lagar.
Men som menniskliga förfatningar aldrig aldeles kunna befrias från Missbruk så kunde ock här hända någon gång, Men jag finner sannerl:n derwed intet något äfwentyr.
Tryk är ju intet annat än et sätt at frånwarande sprida mina tanckar til flera. at af menniskior wänta ett så fulkomligt ytrande at det ei tål motsäjelse och ändring är ju dårachtigt. är ytrandet orimmeligit så finnas de snart som wederlägga det. är det bygdt på sanning så står det oöfwerwinneligt. och ingen fästning kan prisas högre än den som uthärdat de swåraste belägringar. Är målet twetydigt, så måste sanningen utletas genom skrift wäxlingar102. Nekas det, så kan det ei flyta af annan källa än rädhåga för sanningens dag. I samtal med en mun-wig kan man snart sättas utur stånd at i hastig[he]t förswara sig. Men[10] ingenting kan hedra osku[l]den mera än då hon får lägga sina skäl för en almänhe[t]s ögo[n.] Jag finner sannerligen inge[n] den minsta orsak hwarföre trycket skal wara under swårare censur än wårt tal[.] I sig sielf är det aldeles det samm[a] och skiljer allenast uti utförnings sättet. Läses det onda som blifwer trykt af flera än som kunna höra ett tal, så läses på samma sätt det derpå gifna swaret af flere, och gifwer en fulkomligare öfwertygelse. så at härutinnan är en fulkomlig reciprocitet103. lögn skrifter skämma ut sin uphofs man men gagna nation i det at sanningen grundas och får fästa bätre rötter. Fela wij åter och wilja ei tåla det läggas oss för ögonen röjer det et högmod som intet bör falla på en Christen, och den skenfagra mantel som wij wilja pråla med i menighetens ögon. således är det intet farligit antingen saken stadnar på Auctor eller boktryckare, men i ansende til den styrcka Boktryckare emot en privat auctor äga så är för Rijket altid säkrast at hålla först sig til Boktryckare, men kunna de åter leda saken från sig104 på auctorn ware då sielf frie.
Nu kommer jag til den andra Frågan: Efter hwad lag skal denna Tryckfrihet inrättas? Jag känner många Swenska lagar som i widd ofta öfwerträffa sin efterlefnad, och ehuru de med all möjilig warsamhet äro upsatte ser man doch näp[11]peligen en enda rad wara frij från förtydning och inbrått105. Lykligt det fålck som har korta lagar [oc]h efterlefwer dem. Rikets argaste fiender må aldrig önskas wärre än många och mångfaldiga lagar. Jag tror den kunna bestå i följande få och korta puncter.
1:o Alt hwad rörer religion och Guda läran bör af Biskop Consistorier, facultas theologica eller i brist på dem af en almänt känd och lärd Theolog öfwerses och på dess answar tryckas.
2:o Alt som stöter wår Regements Constitution i så måtto, at det befordrar den afswur[n]a Souvreniteten106 och skadeliga Aristocratien skal wed 1 000 d: S:mts wijte107 wara förbudit at trycka. Träda flera i samråd och trycka sådant at derigenom störtta frijheten straffes [a]lla efter M. G B 4 Cap: 8§108.
3:o Alt som försmädeligen angriper personer, och kräncker dygd och Goda seder skal lijka ledes wara förbudit wed 1 000 d:r Smts wijte.[12]
Hwar som häremot bryter skal wed nästa laga Justitiæ do[m]stol anklagas och dömmas. Hwarföre Boktryckare först må sökas.109 Gitter han lagl. leda saken från sig på Auctorn110 i så måtto at auctor låtit trycka något på egen risqve111. stadne då han i answar, doch må ingen af dessa ställas för rätta utan at en Actor Public[us]112 dem bijträder och deras sak utförer. ei heller gånge någon dom som rör näring lif och ära i wärckställighet förr än Ständer sielf döm[t] i saken.
[1]
Nöyrä muistio
Ei ole tarpeen todistaa, että kohtuullinen kirjoitus- ja painovapaus on vahvimpia tukipilareita, joille vapaa hallinto voi perustaa olemassaolonsa. Muuten säädyillä ei koskaan voi olla hyvien lakien säätämiseksi tarvittavaa tietoa, lainkäyttäjillä ei mitään valvontaa, kuinka he noudattavat niitä viroissaan, eivätkä alamaiset voi tietää paljoakaan lain vaatimuksista, virkamiesvallan rajoista ja omista velvollisuuksistaan. Oppineisuus ja järki nujerretaan, ajatusten, puheen ja tapojen karkeus valtaa alaa ja kauhistuttava pimeys peittää muutamassa vuodessa koko vapautemme taivaan.
Mutta on syytä pohtia tarkemmin, millaiselle perustalle tämä vapaus oikeastaan tulisi asettaa, jotta sitä ei toisaalta kenenkään toimesta sorreta ja jotta se ei toisaalta suistu mielettömäksi omavaltaisuudeksi.
Tämä aihe jakautuu mielestäni kahteen pääkysymykseen: kenen vastuulla painatuksen tulee tapahtua ja minkä lakien mukaan? Näihin pyydän nöyrimmin saada esittää vastaukseni korkea-arvoisille säädyille.[2]
Kolme vaihtoehtoa näyttäisi tässä suhteessa ansaitsevan lähemmän tarkastelun: tuleeko sensuuri antaa tietyn henkilön tehtäväksi, jättää kirjoittajan vastuulle vai useille henkilöille.
En voi todeta muuta kuin että vapauden kannalta olisi erittäin arveluttavaa uskoa tämä asia yhden ainoan miehen käsiin, vaikka hän olisikin kaikkein paras. Hänestä tulisi siten tuomari koko kansakunnan ajatuksille ja järjelle. Kirjasivistykselle tästä tulisi ennen pitkää uskomaton rasite, koska hän ei ehtisi hoitaa kaikkea. Eikä sellaisen yksinvaltiuden alla mitenkään voitaisi tukkia sitä oikotietä, joka näin avautuisi oman edun tavoittelulle. Silloin ei todellakaan mikään sensorin omaa etua jotenkin koskeva asia tulisi päivänvaloon, vaikka yleinen etu sitä vaatisikin. Silloin sensori voisi riistää leivän niiden suusta, jotka eivät ole oppineet muuta kuin tieteitä ja haluavat elättää itsensä kirjoituksillaan. Hän voisi salata yleisöltä paljon tärkeää tietoa pelkästään tiettyjä henkilöitä tai tiettyjä totuuksia kohtaan tuntemansa vihan johdosta. Ja mikä minusta tuntuu kaikkein kipeimmältä: hän voisi suosimalla häntä miellyttäviä[3] kirjoituksia ja estämällä muita muutamassa vuodessa valaa kansakunnan oman muottinsa mukaiseksi niin ajattelu-, kirjoitus- että puhetavaltaankin, ja myös asetuksiemme osalta.
Älkäämme näissä mitä tärkeimmissä asioissa luottako ohjeiden sanaan tai mihinkään asetuksiin ellei asia itse valvo itseään. Poliittista kirjoitusta ei koskaan voida kirjoittaa niin varovasti, ettei sitä perustuslakien vastaisena tai muista syistä voida esivallan tai vallitsevan ajattelutavan toimesta kumota, jos se on niiden etujen ja tarkoitusperien vastainen. Kirjoittajien uuvuttamiseen ei myöskään tarvita muuta kuin pelkkä sellaisten kirjoitusten tarkastuksen lykkäys. Niin on muutaman vuoden kuluessa koko kansakunta muovattu sensorin pään mukaan. Kansakunnan vapaus ei ole sitä, että säätyjen valtuutetut saavat toimia mielivaltaisesti, vaan sitä, että kansakunnan valistuneisuus sitoo heidän kätensä niin, että he eivät ryhdy omavaltaisiksi.
Toinen vaihtoehto, eli että kirjoittajat itse kantavat vastuun, herättää minussa erityisesti useita epäilyksiä. Ensinnäkin, silloin ei painosta saa julkaista mitään anonyymisti tai salanimellä, vaikka sellaiset kirjoitukset usein valaisevat asioita parhaiten, ja vaikka niitä voidaan suuremmalla puolueettomuudella lukea ja koetella. Non quaeritur quis, sed quid?113 Seuraavaksi en pidä uskottavana sitä, että kansakunta ei voisi luottaa suurimpaan osaan kirjoittajista vain siksi, että joku herjahenki Norjan-matkallaan114 halusi levittää pilkkakirjoituksia ja että joku tietämätön tai äkkipikainen kirjoittaja ei osannut väistää epäonneaan. Lisäksi useimmilta puuttuu se[4] puolueettomuus ja arvostelukyky, joka on tarpeen omien kirjoitusten ja tekojen arvioimiseksi. Ja viimeiseksi, miten vähäinen, köyhä ja turvaton kirjoittaja uskaltaisi kirjoittaa pienintäkään kirjoitusta esivaltaa vastaan, kun hän tietäisi voivansa tulla uhratuksi totuuden ja maanmiestensä vapauden edestä.
Minua ei siten lainkaan epäilytä asettua kolmannen vaihtoehdon kannalle. Siinä sensuuri jakautuu useammille, joiden välinen kilpailu ennemmin kannustaa kuin kahlitsee älykkäitä ajattelijoita. Tämä sensuuri voidaan puolestaan toteuttaa kahdella eri tavalla. Joko määrätään jokaiselle tieteenalalle tietyt sensorit, tai sitten tehtävä yksinkertaisesti annetaan kirjapainoille kuten Englannissa. Ensimmäinen vaihtoehto sisältää liian vakavia epäkohtia. Silloin 1) sensorien välille muodostuu mustasukkainen kiista eri tieteiden välisistä rajoista, koska ne menevät monella tavalla päällekkäin. 2) Silloin joudutaan köyhää valtionkassaamme rasittamaan monella uudella menoerällä. 3) Tieteet ja oppineisuus saavat uuden rasitteen, koska sensoreille on joko suoritettava lain mukainen maksu tai työnnettävä sensorin kouraan rahasumma kirjoitusten esille saamiseksi. 4) Mikäli painovapautemme poliittinen osa, joka on vapauden silmäterä, jää poliittisen sensorin alaisuuteen, jolla tuolloin on samanlainen yksinvaltius tähän asiaan kuin ennenkin, jää hänelle[5] mahdollisuus hienolla tavalla polkea kansalaisen oikeudet ylimysten jalkoihin. Jos joku puolestaan haluaisi viedä koko kirjallisuuden akateemiselle tielle ja määrätä kaikki julkaistavat kirjoitukset tietyille tiedekunnille ja tiedekunnissa niiden tietyille professoreille luettaviksi ja tarkastettaviksi, niin kirjallisuuden rasite ennemmin kasvaisi kuin kevenisi. Siitä tulee: 1) Pitkä kiertotie niille, jotka eivät asu yliopistojen lähellä ja jotka joutuvat lähettämään kaikki työnsä sinne. 2) Uusi kustannus niiden sinne ja takaisin lähettämisestä sekä asiamiehen palkkaamisesta ja lisäksi sensuurin maksamisesta. 3) Suuri ajanhukka: sekä kirjoittaja että kirjanpainaja kyllästyvät ennen kuin mikään työ tällä tavalla ehtii valmistua painoa varten. 4) Samanlainen yksinvalta ajatusten ja järjen suhteen kuin milloinkaan aiemmin. 5) Monopoli sensuurin maksujen suorittamisessa. 6) Sama kirjoitus tulee joskus sensuroitavaksi kaikissa neljässä tiedekunnassa, koska siinä saattaa esiintyä jotakin puhtaasti teologista, juridista, lääketieteellistä ja filosofista. 7) Professoreita ei milloinkaan voida saada ajallaan tarkastamaan sellaisia kirjoituksia, koska heillä on yleensä mahdollisuus vedota luentoihinsa, väitöstilaisuuksiinsa ja muihin aikaa vaativiin toimiinsa.
Ei siis ole muuta mahdollisuutta kuin jättää tämä asia kirjanpainajille,[6] etteivät he painaisi mitään mikä loukkaa uskontoa, perustuslakia ja hyviä tapoja. Mutta ne edut, jotka kirjallisuus täten saavuttaa, ovat käsitykseni mukaan varsin suuret. Silloin kirjoittaja pääsee 1) siitä työläästä vaivasta, että joutuisi useita kuukausia olemaan riippuvainen papereihin uppoutuneesta sensorista. 2) Hän säästää kirjan painattamisen kustannuksista noin 10 prosenttia, joka nyt menee sensuurin kustannuksiin. 3) Kirjoittajia kannustetaan kilpailemaan keskenään, jolloin kirjapainot saavat useista tarjotuista töistä valita parhaat ja painaa ne. 4) Vielä merkittävämpi kilpailu syntyy kirjapainojen kesken, kun ne pyrkivät saamaan kansakunnan arvonantoa niiden painoista ilmestyneille oppineille, kaunokirjallisille ja hyödyllisille teoksille. 5) Valtakunnalla ja hallituksella olisi varmuus korvauksen saamisesta kirjapainoilta, jos jotain ohjesäännön vastaista havaittaisiin kustannetun. Tämä vakuus olisi paljon suurempi kuin se hyvitys, jota kansakunta milloinkaan voisi vaatia tai odottaa virheen tehneeltä sensorilta tai kirjoittajalta, sillä kirjanpainajilla on valtakunnan melkeinpä kalleimmat työpajat. Pelkästään heidän laitteisiinsa sisältyvä pääoma on 60 000–70 000 kuparitaaleria, ja niitä on vaikea siirtää ja mahdoton ottaa mukaan maasta paettaessa.[7] Tämän lisäksi kirjanpainajat ovat mukana niin monessa, että heidän oman liiketoimintansa luonteen takia on paljon epätodennäköisempää, että he haluaisivat karata, kuin sensori tai kirjoittaja, vaikka nämä olisivat tarkan valvonnan alla. He voivat kestää useamman tuhannen taalerin sakkotuomion, ja maksaa sen kruunulle, kun taas kirjoittaja ei usein pystyisi maksamaan äyrin äyriä. Jos joku käyttää väärin kirjanpainajan vapauttaan, sakko voi tuhota hänen maineensa ja heikentää hänen asemaansa. Hänen tapauksestaan tulee muille kuin avoin peili, josta he näkevät, mihin omavaltaisuus johtaa, ja varoitus, ettei ole syytä ylittää rajojaan. Tämä kaikki saavutetaan kirjallisuutta haittaamatta. 6) Tällä järjestelyllä kirjapainomme saavuttaisivat laajaa ja vastuunalaista työtänsä vastaavan arvostuksen, kun oppineet miehet mielellään ottaisivat hoitaakseen sellaisen vapaan ja tärkeän tehtävän.
Sen seikan, että suurella osalla valtakunnan kirjanpainajista ei ole tähän tarvittavaa taitoa, ei pidä pelottaa meitä välittömästi hyväksymästä tätä ehdotusta. He eivät myöskään voi sitä koskaan saada, ellei tätä vapautta ensin myönnetä. Ja niiden, jotka eivät itse asiaa ymmärrä, huoleksi ja vastuulle jää heille sopivin ehdoin käyttää saapuneiden käsikirjoitusten tarkastamiseen niin oppineiden, vakaiden ja rehellisten miesten apua,[8] että he näiden käsiin uskaltavat panna huomattavan osan hyvinvoinnistaan. Tämä ei myöskään tulisi kirjanpainajille niin kalliiksi, jos he käyttäisivät oppinutta ja rehellistä väkeä, joka on vähemmän onnekasta, mutta jolla usein on enemmän ahkeruutta, tietoa ja harkintaa kuin niillä, jotka loistavat yhteiskunnan napoina. Joku saattaa kenties ajatella, että kun sensuuri riippuu kirjanpainajista, niin kirjapainoista on tuskin odotettavissa muuta kuin hullutuksia ja turhuuksia. Mutta kirjapainoilla on tässä asiassa mitä vahvin valvonta joka puolella. Laki ja rangaistus hillitsevät heitä pysymään aisoissa. Ja ne, joita painotuotteet loukkaavat, sekä toiset kirjanpainajat, jotka haluavat perustaa nousunsa heidän tuhoonsa, ovat valmiita toimimaan syyttäjinä. Kilpailu menekistä saa heidät miellyttämään kaikkia. Oppineiden takia ei paineta muuta kuin kunkin tieteenalan valikoiduimpia kirjoituksia, he käyvät sekä koti- että ulkomaista kirjeenvaihtoa kirjoista ja valitsevat ne, joita oppineet pitävät perusteellisimpina.[9] He yrittävät palvella kaunokirjallisuuden ystäviä ja siksi he pyrkivät suuresta määrästä painamaan ainoastaan mestariteokset. He sytyttävät valoja yleisölle, jotta se ei kaatuisi pimeydessä, he opettavat sen tuntemaan isänmaansa, kunnioittamaan kuningastaan ja noudattamaan valtakunnan lakeja.
Mutta kun inhimillisiä asetuksia ei koskaan täysin voida vapauttaa väärinkäytöksistä, niin voi sellaista tässäkin joskus tapahtua. Mutta en todellakaan pidä sitä minään vaarana.
Painattaminenhan on vain omien ajatusten levittämistä useammille olematta itse läsnä. On älytöntä odottaa ihmisiltä niin täydellistä ilmaisua, että siihen ei ole vastaansanomista tai muutoksia. Jos väite on virheellinen, niin pian löytyy niitä, jotka kumoavat sen. Jos se perustuu totuudelle, se jää voimaan voittamattomana, sillä mitään linnoitusta ei voida ylistää enemmän kuin sitä, joka on kestänyt kovimmat piiritykset. Mikäli asia on tulkinnanvarainen, on totuutta etsittävä kirjallisen väittelyn avulla. Jos tämä kielletään, se ei voi johtua muusta syystä kuin totuuden paljastumisen pelosta. Keskustelussa liukaskielisen kanssa voi pian menettää kykynsä puolustautua pikaisesti. Mutta[10] mikään ei tee suurempaa kunniaa viattomuudelle kuin että se saa esittää perusteensa yleisölle. En todellakaan keksi vähäisintä syytä sille, että painetun sanan tulisi olla kovemman sensuurin alainen kuin puheemme on. Itse asiassa on kyse täysin samoista asioista, joita erottaa toisistaan ainoastaan toteutustapa. Jos pahan asian lukee painettuna useampi kuin voisi kuulla saman puheena, niin samoin siihen annetun vastauksen lukee useampi, mikä johtaa täydellisempään vakuuttumiseen. Tässä on siten täydellinen molemminpuolisuus. Valheelliset kirjoitukset häpäisevät kirjoittajansa, mutta hyödyttävät kansakuntaa, koska totuudelle luodaan perusta, ja se saa paremmin kiinnittää juurensa. Jos taasen erehdymme emmekä halua sietää sen paljastumista, osoittaa tämä kristitylle sopimatonta ylimielisyyttä, ja näyttää, millaisessa tekopyhyyden viitassa haluamme koreilla kansan silmissä. Ei siis ole mitään vaaraa, jää asia sitten kirjoittajan tai kirjanpainajan vastuulle, mutta kun huomioidaan kirjanpainajan voima suhteessa yksityiseen kirjoittajaan, niin valtakunnan kannalta on aina varminta tukeutua ensin kirjanpainajaan. Mutta jos tämä voi johdattaa asian itseltään kirjoittajan vastuulle, niin olkoot sitten itse vapaa vastuusta.
Siirryn nyt toiseen kysymykseen: Millaisen lain mukaan tämä painovapaus tulee järjestää? Tunnen monia ruotsalaisia lakeja, joita noudatetaan usein vain osittain verrattuna siihen, mitä ne koko laajuudessaan edellyttävät, ja vaikka nämä lait on kaikella mahdollisella huolellisuudella laadittu, niin harvoin kuitenkaan näkee[11] niissä yhtäkään riviä, jota ei vääristeltäisi ja loukattaisi. Onnellinen se kansa, jolla on lyhyet lait ja joka noudattaa niitä. Valtakunnan pahimmille vihollisille ei voi koskaan toivoa mitään pahempaa kuin monia ja monihaaraisia lakeja. Luulen, että tämä laki voi koostua muutamasta seuraavanlaisesta lyhyestä kohdasta:
1) Kaiken, mikä koskee uskontoa ja jumaluusoppia, tulee piispojen, konsistorien, teologisten tiedekuntien, tai niiden puuttuessa yleisesti tunnetun ja oppineen teologin toimesta tarkastaa ja niiden vastuulla painattaa.
2) Kaiken sellaisen painattaminen, joka loukkaa valtiomme perustuslakia siten, että se edistää kumotuksi vannottua yksinvaltiutta ja vahingollista aristokratiaa, olkoon 1 000 hopeataalerin sakon uhalla kiellettyä. Jos useampi henkilö lyöttäytyy yhteen ja painattaa jotakin sellaista vapauden kumoamiseksi, rangaistakoon jokaista heistä rikoskaaren 4. luvun 8. pykälän mukaan115.
3) Kaikki, mikä häpäisevästi hyökkää henkilöitä kohtaan ja loukkaa kunniaa ja hyviä tapoja, olkoon samoin kiellettyä 1 000 hopeataalerin sakon uhalla.[12]
Se, joka tätä vastaan rikkoo, saakoon syytteen ja tulkoon tuomituksi lähimmässä laillisessa oikeuden tuomioistuimessa. Kirjanpainaja haastetaan tämän johdosta ensin oikeuteen, ja jos hän kykenee laillisesti siirtämään syyllisyyden itseltään kirjoittajan harteille, siinä mielessä että kirjoittaja on antanut painattaa jotakin omalla riskillään, niin joutukoon sitten tämä vastuuseen. Älköön kuitenkaan ketään näistä asetettako oikeuden eteen, ilman että actor publicus116 heitä avustaa ja ajaa heidän asiaansa. Yhtäkään tuomiota, joka koskee elinkeinoa, henkeä ja kunniaa, ei tule panna täytäntöön ennen kuin säädyt itse ovat tuominneet asiassa.
Suom. Veli-Matti Pussinen
Unfortunately this content isn't available in English
Edellinen jakso:
Seuraava jakso:
paikat: Englanti Kristiania Länsi-Götanmaa Norja Rooma Ruotsi Taalainmaa Värmlanti
Henkilöt: Wrangel, Erik
Raamatunkohdat:
Aiheet: