Ensimmäinen saarna käskyistä, § 14

§. 14.

Andra Delen.

Nu böre vi äfven för det andra betrakta: Denna lagens förbindande kraft: hvarvid egenteligen frågan blifver den: om denna på Sinai berg af Gud utgifna Sedolagen värkeligen förbinder oss til sin efterlefnad eller icke? At besvara denna frågan böre vi märka, at lagarnas förbindande härstammar hufvudsakeligen ifrån det förhållande, som är emellan den befallande och lydande. Til lagens förbindande gjör det ingalunda tilfyllest, at den ene är högre än den andra, om de annars icke äro uti något förhållande emot hvarandra; ty hvad hafver en Konung eller Förste, at befalla en annars undersåtare, om det ock vore den aldraringaste? Men är något förbund imellan dem, eller ock, om den enas väl eller ve beror utaf den andra, då får saken et annat utseende, och då blifver befallningen förbindande. Lämpe vi nu dessa allmänna satser på förevarande fråga, blifver vår förbindelse handgripelig. Det är ove143dersägeligit, at vi hvarken äre, eller kunne bestå af oss sjelfva. Vårt lif, vår varelse, våra behofver äro alla sådana, at vi aldrig sjelfve kunne förvärfva oss dem, utan tildelas oss alla af en högre hand, af Gud det allena sjelfständiga Väsendet; huru stor måste icke derföre äfven vår förbindelse vara emot det samma? Alt det vi hafve är Hans, derföre äger Han ock den fullkomligaste rättighet, at fordra alt af oss tilbaka, hvad Han allenast vil begära. Så oinskränkt är denna vår förbindelse. Derföre säger Han ock: Jag är Herren then tig utfört hafver af Egypti lande. 2 Mos. 20:2. Jag äret, för mig är ingen Gud gjord; så varder ock ingen efter mig. Jag, jag är Herren, och utan mig är ingen Frälsare. Es. 43:10,11. Och vi måste bekänna för Herranom med Job, och säga: Tina händer hafva fliteliga gjort mig, och allan samman beredt mig. Job. 10:8. och med David: Tu hafver dragit mig utur mitt moderlif, och vast2var min tröst, tå jag än på mine moders bröst låg, Ps. 22:10. och säga: Af Herranom varder en mans gång främjad; ty Herren håller honom vid handen. Ps. 37:23,24. Han är den, som arla-regn och serla-regn3arla-regn och serla-regn: morgonregn och aftonregn eller höstregn och vårregn; arlaregn mera specifikt regn som faller i Palestina från senare hälften av oktober till förra hälften av december och särlaregn är mera specifikt regn som faller i Palestina från början av mars till början av maj gifver i rättom tid, och bevarar oss årsväxten troliga och årliga. Jer. 5:24. Huru oförskämde äro då icke de menniskor, som aldeles vilja144 slita sig lösa ifrån dessa dyra förbindelser, såsom aldeles grundade i det förhållande, som är imellan Gud och oss, hvarpå Herren åberopar sig hos Propheten Malachiam, då Han säger: En son skal hedra sin Fader, och en tjenare sin Herre: är jag nu Fader, hvar är min heder? är jag Herre; hvar fruktar man mig? Mal. 1:6. Hvilke med en Pharao våga, at resa sig up emot sin Skapare, och säga i sit hjerta: Ho är Herren, hvilkens röst jag höra skal? 2 Mos. B. 5:2.

1. var
2. arla-regn och serla-regn: morgonregn och aftonregn eller höstregn och vårregn; arlaregn mera specifikt regn som faller i Palestina från senare hälften av oktober till förra hälften av december och särlaregn är mera specifikt regn som faller i Palestina från början av mars till början av maj

§ 14

Toinen osa

Toiseksi meidän tulee nyt tarkastella tämän lain sitovaa voimaa. Kysymys on oikeastaan siitä, velvoittaako tämä Jumalan Siinainvuorella antama moraalilaki meitä noudattamaan sitä vai ei? Tähän vastattaessa meidän tulee huomata, että lain velvoittavuus ylipäänsä perustuu siihen suhteeseen, joka hallitsevien ja alamaisten välillä on. Lain velvoittavuuteen ei riitä, että toinen on ylempi ja toinen alempi, jos heidän välillään ei ole mitään muuta suhdetta. Miten voi jokin kuningas tai ruhtinas käskeä jonkun toisen alamaista, vaikka tämä olisi arvoltaan kaikkein vähäisin? Mutta jos heidän välillään on jokin muu suhde ja jos toisen onni tai onnettomuus on riippuvainen toisesta, asia saa toisen luonteen ja silloin käsky on velvoittava. Kun sovellamme nämä yleiset lauseet nyt esilläolevaan tapaukseen, meidän velvoituksestamme tulee kouriintuntuva. On kiistatonta,143 että me emme ole emmekä voi olla vain itsemme varassa. Meidän elämämme, olemassaolomme, tarpeemme ovat kaikki sellaisia, että me emme kykene niitä itsellemme hankkimaan, vaan ne annetaan meille korkeammasta kädestä, Jumalalta, joka on ainoa itsenäinen olemus. Kuinka suuria meidän velvollisuutemme häntä kohtaan silloin täytyykään olla. Kaikki, mitä meillä on, on hänen, ja siksi hänellä on myös täysi oikeus vaatia meiltä takaisin mitä tahansa, mitä hän vain haluaa vaatia. Niin rajaton on tämä velvoitteemme. Siksi hän myös sanoo: Minä olen Herra, joka johdatin sinut pois Egyptistä 2. Moos. 20:2. Minä olen, ennen minua ei ole Jumalaa syntynyt eikä ollut eikä minun jälkeeni tullut eikä tule. Minä, minä yksin olen Herra, ei ole muuta pelastajaa kuin minä Jes. 43:10–11. Ja meidän täytyy tunnustaa Herralle Jobin tavoin, kun hän sanoo: Sinun kätesi ovat punoneet minut kokoon Job 10:8, ja Daavidin tavoin Herra, sinä minut päästit äitini kohdusta ja annoit minulle turvan äitini rinnoilla Ps. 22:10 sekä sanoa: Kun Herra ohjaa askeleita, ihminen kulkee oikeaa tietä, sillä Herra pitää häntä kädestä41992/muokattu Ps. 37:23–24. Hän antaa meille sateen oikeaan aikaan, niin kevätsateen kuin syyssateenkin. Hän huolehtii siitä, että sato kypsyy korjattavaksi joka vuosi ajallaan Jer. 5:24. Kuinka häpeämättömiä siis ovatkaan ne ihmiset, jotka aina koettavat144 kiemurrella vapaaksi näistä kalliista velvollisuuksista, jotka aina perustuvat meidän ja Jumalan väliseen suhteeseen. Herra vetoaa siihen sanoessaan profeetta Malakian suulla: Poika kunnioittaa isäänsä ja palvelija isäntäänsä. Minä olen teidän isänne, miksi ette kunnioita minua. Minä olen teidän isäntänne, miksi ette palvele minua? Mal. 1:6. Kuka uskaltaisi faaraon tavoin nousta Luojaansa vastaan ja sanoa sydämessään: Kuka on Herra, että minun olisi toteltava häntä? 2. Moos. 5:2.

1. 1992/muokattu

Unfortunately this content isn't available in English