Edellinen jakso: Neljäs saarna käskyistä, § 7
Seuraava jakso: Neljäs saarna käskyistä, § 9
§ 8
On vielä yksi, järkeen perustuva ja ilmoituksen vahvistama syy, joka velvoittaa meitä viettämään yhden päivän viikossa lepopäivänä, nimittäin meidän ruumiimme tarvitsema lepo. Oma olemassaolomme, moninaiset tarpeemme ja nautintomme vaativat meiltä ja luonnon Herran meidän kättemme avuksi lainaamilta eläimiltä ankaraa työtä. Tämän kanssa sopii yksiin myös Luojan oma käsky syntiinlankeemuksen jälkeen, jossa sanotaan: Otsa hiessä sinun on syötävä leipäsi. Mutta havaitsemme ruumiimme olevan kuitenkin rakenteeltaan sellainen, ettei se kestä kauaa ilman riittävää lepoa ja vaihtelua. Kokemus opettaa pian, että jos levätään liian usein ja liian pitkinä jaksoina kerrallaan, me etäännymme työstä ja päädymme haitalliseen laiskuuteen. Mutta jos taas lepoa ja vaihtelua ei ole, luontomme ei kestä kauempaa, ja saman täytyy koskea myös eläimiä, jotka ovat palveluksessamme. Tähän joka seitsemännen päivän lepo sopii siis hyvin, ja siksi järki suosii sitä myös tältä kannalta. On toki ihmisiä, jotka työskentelevät sangen vähän ja viettävät enemmän kuin yhden päivän viikossa joutilaina. He kuluttavat enimmät päivänsä toimettomina ja laiskoina ja huolehtivat vain huvituksistaan ja nautinnoistaan. Mutta näitä ihmisiä on aina vähemmistö, useimpien täytyy rehkiä köyhyydessä vailla toisten hyvinvointia ja yltäkylläisyyttä, ja siksi he oikeutetusti kaipaavat lepoa. Kuinka viisas ja kohtuullinen onkaan siis se laki, joka suo köyhälle työläisellekin jonkinlaisen rauhan ja jopa työjuhdalle levon työn ikeestä? Herra Jumala itse selittääkin kolmannen käskyn näin: Kuutena päivänä tee työtä ja hoida kaikkia tehtäviäsi, mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti. Silloin et saa tehdä mitään työtä, et sinä eikä sinun poikasi eikä tyttäresi, palvelijasi eikä palvelijattaresi, ei juhtasi eikä yksikään muukalainen, joka asuu kaupungissasi1 2. Moos. 20:9–10.
Mitäpä siis me, rakkaat kuulijani, muuta voimme kuin asiaankuuluvasti kunnioittaen hyväksyä tämän jumalallisen säädöksen pyhittää yksi tietty päivä viikossa meidän Jumalamme kunniaksi ja oman todellisen autuutemme hyväksi. Siksi Herra huutaakin yhtä lailla meille tänään kuin muinoin Israelin lapsille: Muista pyhittää lepopäivä. Se tarkoittaa: voi ihmiset, minähän olen antanut teille kuusi päivää työntekoon ja ruumiin tarpeista huolehtimiseen, ruoan ja vaatteiden hankkimiseen, mutta muistakaa samalla mitä te olette velkaa minulle, Luojallenne, Lunastajallenne ja Autuuttajallenne: Jumalanne palvomisen, sen että opitte tuntemaan minut ja tahtoni, kunnioitatte ja rukoilette minua. Ei ole teidän vapaasti päätettävissänne, suotteko sen minulle vai eväättekö minulta tämän kunnian. Siihen vaaditaan aikaa, ja muistakaa siksi, että olen pyhittänyt joka seitsemännen päivän. Se kuuluu minulle ja se tulee kokonaisuudessaan käyttää tähän pyhään tarkoitukseen. Sillä mitä sinä olet ilman minua ja armoani? Onnettomin kaikista luomistani olioista. Sinun ruumiisi tarvitsee sekin lepoa, mutta sinun sielusi, oi tuo kuolematon sielu, se ei löydä kestävää onnea missään muualla kuin minussa. Minun, korkeimman hyvän yhteydessä, siinä yksin sielu saa rauhansa, lohdutuksensa ja toivonsa täällä murheenlaaksossa, ja vihdoin kaiken ilon taivaassa. Siksi tässä ei pidä säästää aikaa eikä vaivaa. Seitsemäs päivä on uskollisesti käytettävä tällaiseen tarkoitukseen. Voi ajatelkaa tätä älkääkö koskaan unohtako oikein pyhittää tätä lepopäivää.
Edellinen jakso: Neljäs saarna käskyistä, § 7
Seuraava jakso: Neljäs saarna käskyistä, § 9
paikat:
Henkilöt:
Raamatunkohdat:
Aiheet: