Edellinen jakso: Neljäs saarna käskyistä, § 7
Seuraava jakso: Neljäs saarna käskyistä, § 9
§ 8
On vielä yksi, järkeen perustuva ja ilmoituksen vahvistama syy, joka velvoittaa meitä viettämään yhden päivän viikossa lepopäivänä, nimittäin meidän ruumiimme tarvitsema lepo. Oma olemassaolomme, moninaiset tarpeemme ja nautintomme vaativat meiltä ja luonnon Herran362 meidän kättemme avuksi lainaamilta eläimiltä ankaraa työtä. Tämän kanssa sopii yksiin myös Luojan oma käsky syntiinlankeemuksen jälkeen, jossa sanotaan: Otsa hiessä sinun on syötävä leipäsi. Mutta havaitsemme ruumiimme olevan kuitenkin rakenteeltaan sellainen, ettei se kestä kauaa ilman riittävää lepoa ja vaihtelua. Kokemus opettaa pian, että jos levätään liian usein ja liian pitkinä jaksoina kerrallaan, me etäännymme työstä ja päädymme haitalliseen laiskuuteen. Mutta jos taas lepoa ja vaihtelua ei ole, luontomme ei kestä kauempaa, ja saman täytyy koskea myös eläimiä, jotka ovat palveluksessamme. Tähän joka seitsemännen päivän lepo sopii siis hyvin, ja siksi järki suosii sitä myös tältä kannalta. On toki ihmisiä, jotka työskentelevät sangen vähän ja viettävät enemmän kuin yhden päivän viikossa joutilaina. He kuluttavat enimmät päivänsä toimettomina ja laiskoina ja huolehtivat vain huvituksistaan ja nautinnoistaan. Mutta näitä ihmisiä on aina vähemmistö, useimpien täytyy rehkiä köyhyydessä vailla toisten hyvinvointia ja yltäkylläisyyttä, ja siksi he oikeutetusti kaipaavat lepoa. Kuinka viisas ja kohtuullinen onkaan siis se laki, joka suo köyhälle työläisellekin jonkinlaisen rauhan ja jopa työjuhdalle levon työn ikeestä?363 Herra Jumala itse selittääkin kolmannen käskyn näin: Kuutena päivänä tee työtä ja hoida kaikkia tehtäviäsi, mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti. Silloin et saa tehdä mitään työtä, et sinä eikä sinun poikasi eikä tyttäresi, palvelijasi eikä palvelijattaresi, ei juhtasi eikä yksikään muukalainen, joka asuu kaupungissasi1 2. Moos. 20:9–10.
Mitäpä siis me, rakkaat kuulijani, muuta voimme kuin asiaankuuluvasti kunnioittaen hyväksyä tämän jumalallisen säädöksen pyhittää yksi tietty päivä viikossa meidän Jumalamme kunniaksi ja oman todellisen autuutemme hyväksi. Siksi Herra huutaakin yhtä lailla meille tänään kuin muinoin Israelin lapsille: Muista pyhittää lepopäivä. Se tarkoittaa: voi ihmiset, minähän olen antanut teille kuusi päivää työntekoon ja ruumiin tarpeista huolehtimiseen, ruoan ja vaatteiden hankkimiseen, mutta muistakaa samalla mitä te olette velkaa minulle, Luojallenne, Lunastajallenne ja Autuuttajallenne: Jumalanne palvomisen, sen että opitte tuntemaan minut ja tahtoni, kunnioitatte ja rukoilette minua. Ei ole teidän vapaasti päätettävissänne, suotteko sen minulle vai eväättekö minulta tämän kunnian. Siihen vaaditaan aikaa, ja muistakaa siksi, että olen pyhittänyt joka seitsemännen päivän. Se kuuluu minulle ja se tulee kokonaisuudessaan käyttää364 tähän pyhään tarkoitukseen. Sillä mitä sinä olet ilman minua ja armoani? Onnettomin kaikista luomistani olioista. Sinun ruumiisi tarvitsee sekin lepoa, mutta sinun sielusi, oi tuo kuolematon sielu, se ei löydä kestävää onnea missään muualla kuin minussa. Minun, korkeimman hyvän yhteydessä, siinä yksin sielu saa rauhansa, lohdutuksensa ja toivonsa täällä murheenlaaksossa, ja vihdoin kaiken ilon taivaassa. Siksi tässä ei pidä säästää aikaa eikä vaivaa. Seitsemäs päivä on uskollisesti käytettävä tällaiseen tarkoitukseen. Voi ajatelkaa tätä älkääkö koskaan unohtako oikein pyhittää tätä lepopäivää.
§. 8.
Ännu återstår för oss et skäl, hämtat af förnuftet och bestyrkt av uppenbarelsen, som pålägger oss firandet af en dag i veckan til Hvilodag, nemligen, den för vår kropp nödiga hvilan. Vårt eget bestånd, våra mångfalliga behofver och beqvämligheter fordra af oss och de kreatur som naturens Herre för362länt oss til biträde under vår hand, et träget arbete, hvarutinnan äfven sjelfva Skaparens befallning efter fallet instämmer, då det heter: du skal föda dig i din anletes svett; men däremot befinne vi vår kropps byggnad så beskaffad, at den utan nödig hvila och förändring ej kan länge äga bestånd, och förfarenheten lärer oss snart, at om denna hvilan tages för ofta och långa skåf i sänder, blifva vi afvande från arbetet, och ledas til en skadelig lättja; men bestås åter ingen hvila och intet omskifte, kan vår natur icke längre uthärda, och med kreaturen, som stå i vår tjenst, måste det vara lika beskaffat: här kommer således hvar sjunde dags hvila åter väl til pass, och måste därföre äfven på den sidan af förnuftet gillas. Det gifvas väl menniskor, som nog sysselsätta sig litet, och tilbringa flera än en dag i veckan uti ledighet, som förnöta sina flästa dagar i maklighet och lättja, och blott sköta sina nöjen och beqvämligheter, men det blifver altid minsta delen af menniskor, och de flästa måste träla i fattigdom och behof för2 andras öfverflöd och vällust, hvilka därföre med rätta sucka efter hvila. Huru vis och billig måste då icke den lag vara, som äfven förunnar den fattige arbetaren någon ro och sjelfva arbetsöket en hvila?363 Därföre förklarar Herren Gud sjelf det tredje budet sålunda: Sex dagar skalt tu arbeta och göra alla tina gjerningar, men på sjunde dagen är Herrans tins Guds Sabbat, och tå skalt tu intet arbete göra, ej heller tin son, ej heller tin dotter, ej heller tin tjenare, ej heller tin tjenarinna, ej heller tin ök, ej heller tin främling, som innan tin stadsport är. 2 Mos. B. 20:9,10.
Hvad återstår då, mine älskade Åhörare! för oss annat, än med en tilbörlig vördnad antaga denna Gudomeliga instiktelse, om en viss dags helgande i veckan til vår Guds ära, och vår egen sannskylliga lycksalighet; därföre ropar Herren icke mindre i dag til oss, än fordom til Israëls barn, Tänk på at tu helgar hvilodagen; det är: o menniska! jag har ju gifvit dig sex dagar at arbeta, at sörja för din kropps behof, at förvärfva dig föda och kläder, men kom ock därjämte ihog, hvad du är mig, såsom din Skapare, Återlösare och Saliggörare, skyldig, nämligen en Gudomelig dyrkan, at lära känna mig och min vilja, at ära och tilbedja mig; det står ingalunda i din frihet, at lämna mig detta, eller beröfva mig denna ära: därtil fordras tid, därföre kom ihog at jag helgat hvar sjunde dag, den hörer mig til, den bör helt och hållet använ364das til detta heliga bruk; ty hvad är du dock utan mig och min nåd? det olyckeligaste af alla mina skapade kreatur. Din kropp behöfver ock sin hvila, men själen, ack den odödeliga själen! finner ingen beständig lycksalighet i något annat än i mig: i föreningen med mig, såsom det högsta goda, där allenast finner själen sin ro, sin hugsvalelse3 och sitt hopp här i jämmerdalen, och änteligen all sin glädje i himmelen, därföre bör hvarken tid eller möda sparas därvid: denna sjunde dagen bör til et sådant bruk troligen användas; ack! tänk då uppå och glöm aldrig, at rätt helga denna hvilodagen.
§ 8
On vielä yksi, järkeen perustuva ja ilmoituksen vahvistama syy, joka velvoittaa meitä viettämään yhden päivän viikossa lepopäivänä, nimittäin meidän ruumiimme tarvitsema lepo. Oma olemassaolomme, moninaiset tarpeemme ja nautintomme vaativat meiltä ja luonnon Herran362 meidän kättemme avuksi lainaamilta eläimiltä ankaraa työtä. Tämän kanssa sopii yksiin myös Luojan oma käsky syntiinlankeemuksen jälkeen, jossa sanotaan: Otsa hiessä sinun on syötävä leipäsi. Mutta havaitsemme ruumiimme olevan kuitenkin rakenteeltaan sellainen, ettei se kestä kauaa ilman riittävää lepoa ja vaihtelua. Kokemus opettaa pian, että jos levätään liian usein ja liian pitkinä jaksoina kerrallaan, me etäännymme työstä ja päädymme haitalliseen laiskuuteen. Mutta jos taas lepoa ja vaihtelua ei ole, luontomme ei kestä kauempaa, ja saman täytyy koskea myös eläimiä, jotka ovat palveluksessamme. Tähän joka seitsemännen päivän lepo sopii siis hyvin, ja siksi järki suosii sitä myös tältä kannalta. On toki ihmisiä, jotka työskentelevät sangen vähän ja viettävät enemmän kuin yhden päivän viikossa joutilaina. He kuluttavat enimmät päivänsä toimettomina ja laiskoina ja huolehtivat vain huvituksistaan ja nautinnoistaan. Mutta näitä ihmisiä on aina vähemmistö, useimpien täytyy rehkiä köyhyydessä vailla toisten hyvinvointia ja yltäkylläisyyttä, ja siksi he oikeutetusti kaipaavat lepoa. Kuinka viisas ja kohtuullinen onkaan siis se laki, joka suo köyhälle työläisellekin jonkinlaisen rauhan ja jopa työjuhdalle levon työn ikeestä?363 Herra Jumala itse selittääkin kolmannen käskyn näin: Kuutena päivänä tee työtä ja hoida kaikkia tehtäviäsi, mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti. Silloin et saa tehdä mitään työtä, et sinä eikä sinun poikasi eikä tyttäresi, palvelijasi eikä palvelijattaresi, ei juhtasi eikä yksikään muukalainen, joka asuu kaupungissasi4 2. Moos. 20:9–10.
Mitäpä siis me, rakkaat kuulijani, muuta voimme kuin asiaankuuluvasti kunnioittaen hyväksyä tämän jumalallisen säädöksen pyhittää yksi tietty päivä viikossa meidän Jumalamme kunniaksi ja oman todellisen autuutemme hyväksi. Siksi Herra huutaakin yhtä lailla meille tänään kuin muinoin Israelin lapsille: Muista pyhittää lepopäivä. Se tarkoittaa: voi ihmiset, minähän olen antanut teille kuusi päivää työntekoon ja ruumiin tarpeista huolehtimiseen, ruoan ja vaatteiden hankkimiseen, mutta muistakaa samalla mitä te olette velkaa minulle, Luojallenne, Lunastajallenne ja Autuuttajallenne: Jumalanne palvomisen, sen että opitte tuntemaan minut ja tahtoni, kunnioitatte ja rukoilette minua. Ei ole teidän vapaasti päätettävissänne, suotteko sen minulle vai eväättekö minulta tämän kunnian. Siihen vaaditaan aikaa, ja muistakaa siksi, että olen pyhittänyt joka seitsemännen päivän. Se kuuluu minulle ja se tulee kokonaisuudessaan käyttää364 tähän pyhään tarkoitukseen. Sillä mitä sinä olet ilman minua ja armoani? Onnettomin kaikista luomistani olioista. Sinun ruumiisi tarvitsee sekin lepoa, mutta sinun sielusi, oi tuo kuolematon sielu, se ei löydä kestävää onnea missään muualla kuin minussa. Minun, korkeimman hyvän yhteydessä, siinä yksin sielu saa rauhansa, lohdutuksensa ja toivonsa täällä murheenlaaksossa, ja vihdoin kaiken ilon taivaassa. Siksi tässä ei pidä säästää aikaa eikä vaivaa. Seitsemäs päivä on uskollisesti käytettävä tällaiseen tarkoitukseen. Voi ajatelkaa tätä älkääkö koskaan unohtako oikein pyhittää tätä lepopäivää.
Unfortunately this content isn't available in English
§. 8.
Ännu återstår för oss et skäl, hämtat af förnuftet och bestyrkt av uppenbarelsen, som pålägger oss firandet af en dag i veckan til Hvilodag, nemligen, den för vår kropp nödiga hvilan. Vårt eget bestånd, våra mångfalliga behofver och beqvämligheter fordra af oss och de kreatur som naturens Herre för362länt oss til biträde under vår hand, et träget arbete, hvarutinnan äfven sjelfva Skaparens befallning efter fallet instämmer, då det heter: du skal föda dig i din anletes svett; men däremot befinne vi vår kropps byggnad så beskaffad, at den utan nödig hvila och förändring ej kan länge äga bestånd, och förfarenheten lärer oss snart, at om denna hvilan tages för ofta och långa skåf i sänder, blifva vi afvande från arbetet, och ledas til en skadelig lättja; men bestås åter ingen hvila och intet omskifte, kan vår natur icke längre uthärda, och med kreaturen, som stå i vår tjenst, måste det vara lika beskaffat: här kommer således hvar sjunde dags hvila åter väl til pass, och måste därföre äfven på den sidan af förnuftet gillas. Det gifvas väl menniskor, som nog sysselsätta sig litet, och tilbringa flera än en dag i veckan uti ledighet, som förnöta sina flästa dagar i maklighet och lättja, och blott sköta sina nöjen och beqvämligheter, men det blifver altid minsta delen af menniskor, och de flästa måste träla i fattigdom och behof för5 andras öfverflöd och vällust, hvilka därföre med rätta sucka efter hvila. Huru vis och billig måste då icke den lag vara, som äfven förunnar den fattige arbetaren någon ro och sjelfva arbetsöket en hvila?363 Därföre förklarar Herren Gud sjelf det tredje budet sålunda: Sex dagar skalt tu arbeta och göra alla tina gjerningar, men på sjunde dagen är Herrans tins Guds Sabbat, och tå skalt tu intet arbete göra, ej heller tin son, ej heller tin dotter, ej heller tin tjenare, ej heller tin tjenarinna, ej heller tin ök, ej heller tin främling, som innan tin stadsport är. 2 Mos. B. 20:9,10.
Hvad återstår då, mine älskade Åhörare! för oss annat, än med en tilbörlig vördnad antaga denna Gudomeliga instiktelse, om en viss dags helgande i veckan til vår Guds ära, och vår egen sannskylliga lycksalighet; därföre ropar Herren icke mindre i dag til oss, än fordom til Israëls barn, Tänk på at tu helgar hvilodagen; det är: o menniska! jag har ju gifvit dig sex dagar at arbeta, at sörja för din kropps behof, at förvärfva dig föda och kläder, men kom ock därjämte ihog, hvad du är mig, såsom din Skapare, Återlösare och Saliggörare, skyldig, nämligen en Gudomelig dyrkan, at lära känna mig och min vilja, at ära och tilbedja mig; det står ingalunda i din frihet, at lämna mig detta, eller beröfva mig denna ära: därtil fordras tid, därföre kom ihog at jag helgat hvar sjunde dag, den hörer mig til, den bör helt och hållet använ364das til detta heliga bruk; ty hvad är du dock utan mig och min nåd? det olyckeligaste af alla mina skapade kreatur. Din kropp behöfver ock sin hvila, men själen, ack den odödeliga själen! finner ingen beständig lycksalighet i något annat än i mig: i föreningen med mig, såsom det högsta goda, där allenast finner själen sin ro, sin hugsvalelse6 och sitt hopp här i jämmerdalen, och änteligen all sin glädje i himmelen, därföre bör hvarken tid eller möda sparas därvid: denna sjunde dagen bör til et sådant bruk troligen användas; ack! tänk då uppå och glöm aldrig, at rätt helga denna hvilodagen.
§ 8
On vielä yksi, järkeen perustuva ja ilmoituksen vahvistama syy, joka velvoittaa meitä viettämään yhden päivän viikossa lepopäivänä, nimittäin meidän ruumiimme tarvitsema lepo. Oma olemassaolomme, moninaiset tarpeemme ja nautintomme vaativat meiltä ja luonnon Herran362 meidän kättemme avuksi lainaamilta eläimiltä ankaraa työtä. Tämän kanssa sopii yksiin myös Luojan oma käsky syntiinlankeemuksen jälkeen, jossa sanotaan: Otsa hiessä sinun on syötävä leipäsi. Mutta havaitsemme ruumiimme olevan kuitenkin rakenteeltaan sellainen, ettei se kestä kauaa ilman riittävää lepoa ja vaihtelua. Kokemus opettaa pian, että jos levätään liian usein ja liian pitkinä jaksoina kerrallaan, me etäännymme työstä ja päädymme haitalliseen laiskuuteen. Mutta jos taas lepoa ja vaihtelua ei ole, luontomme ei kestä kauempaa, ja saman täytyy koskea myös eläimiä, jotka ovat palveluksessamme. Tähän joka seitsemännen päivän lepo sopii siis hyvin, ja siksi järki suosii sitä myös tältä kannalta. On toki ihmisiä, jotka työskentelevät sangen vähän ja viettävät enemmän kuin yhden päivän viikossa joutilaina. He kuluttavat enimmät päivänsä toimettomina ja laiskoina ja huolehtivat vain huvituksistaan ja nautinnoistaan. Mutta näitä ihmisiä on aina vähemmistö, useimpien täytyy rehkiä köyhyydessä vailla toisten hyvinvointia ja yltäkylläisyyttä, ja siksi he oikeutetusti kaipaavat lepoa. Kuinka viisas ja kohtuullinen onkaan siis se laki, joka suo köyhälle työläisellekin jonkinlaisen rauhan ja jopa työjuhdalle levon työn ikeestä?363 Herra Jumala itse selittääkin kolmannen käskyn näin: Kuutena päivänä tee työtä ja hoida kaikkia tehtäviäsi, mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti. Silloin et saa tehdä mitään työtä, et sinä eikä sinun poikasi eikä tyttäresi, palvelijasi eikä palvelijattaresi, ei juhtasi eikä yksikään muukalainen, joka asuu kaupungissasi7 2. Moos. 20:9–10.
Mitäpä siis me, rakkaat kuulijani, muuta voimme kuin asiaankuuluvasti kunnioittaen hyväksyä tämän jumalallisen säädöksen pyhittää yksi tietty päivä viikossa meidän Jumalamme kunniaksi ja oman todellisen autuutemme hyväksi. Siksi Herra huutaakin yhtä lailla meille tänään kuin muinoin Israelin lapsille: Muista pyhittää lepopäivä. Se tarkoittaa: voi ihmiset, minähän olen antanut teille kuusi päivää työntekoon ja ruumiin tarpeista huolehtimiseen, ruoan ja vaatteiden hankkimiseen, mutta muistakaa samalla mitä te olette velkaa minulle, Luojallenne, Lunastajallenne ja Autuuttajallenne: Jumalanne palvomisen, sen että opitte tuntemaan minut ja tahtoni, kunnioitatte ja rukoilette minua. Ei ole teidän vapaasti päätettävissänne, suotteko sen minulle vai eväättekö minulta tämän kunnian. Siihen vaaditaan aikaa, ja muistakaa siksi, että olen pyhittänyt joka seitsemännen päivän. Se kuuluu minulle ja se tulee kokonaisuudessaan käyttää364 tähän pyhään tarkoitukseen. Sillä mitä sinä olet ilman minua ja armoani? Onnettomin kaikista luomistani olioista. Sinun ruumiisi tarvitsee sekin lepoa, mutta sinun sielusi, oi tuo kuolematon sielu, se ei löydä kestävää onnea missään muualla kuin minussa. Minun, korkeimman hyvän yhteydessä, siinä yksin sielu saa rauhansa, lohdutuksensa ja toivonsa täällä murheenlaaksossa, ja vihdoin kaiken ilon taivaassa. Siksi tässä ei pidä säästää aikaa eikä vaivaa. Seitsemäs päivä on uskollisesti käytettävä tällaiseen tarkoitukseen. Voi ajatelkaa tätä älkääkö koskaan unohtako oikein pyhittää tätä lepopäivää.
Unfortunately this content isn't available in English
Edellinen jakso: Neljäs saarna käskyistä, § 7
Seuraava jakso: Neljäs saarna käskyistä, § 9
paikat:
Henkilöt:
Raamatunkohdat:
Aiheet: