Edellinen jakso: Viides saarna käskyistä, § 9
Seuraava jakso: Viides saarna käskyistä, § 11
§ 10
Mutta lasten luonnollinen vallattomuus johtaa heidät usein niin harhaan, että pelkät opetukset ja kehotukset eivät kykene pitämään heitä hyveen polulla. Siksi vanhempien velvollisuus onkin, viidenneksi, antaa lapsille hellää ja kohtuullista kuritusta. Se opetus, jota heille kristinuskosta ja hyveopista annetaan, uhkaa kyllä paheiden rankaisemisella,428 mutta se on usein liian kaukana, jotta se voisi ohjata tai kesyttää lapsen hätäistä ja epävakaata mieltä. Siksi Jumala onkin itsensä sijaan asettanut vanhemmat pitämään lapset vitsan avulla poissa pahasta ja saada heidät noudattamaan velvollisuuksiaan. Tästä sanoo Salomo painokkaasti: joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan. Tämä tarkoittaa, että hänen velttoutensa vahingoittaa ja turmelee lasta, kun taas se, joka rakastaa, kurittaa häntä jo varhain1 Sananl. 13:24. Apostoli Paavali kehottaa vanhempia kasvattamaan lapsiaan kurissa2 Ef. 6:4 eli kohtuullisesti kurittamalla, puhumattakaan monista muista tätä koskevista raamatunkohdista, joita meillä ei tässä ole aikaa esitellä. Mutta kurituksen tulee olla hellää, tasapuolista ja kohtuullista. Kun se on hellää, niin se kumpuaa aidosta rakkaudesta ja lapsen parannuksesta huolehtimisesta. Sen takana ei saa olla minkäänlaista katkeruutta tai vihaa. Tasapuolinen tarkoittaa, että se ei saa tapahtua vanhempien omien oikkujen ja sattumanvaraisten mielenmuutosten mukaan, niin että joskus rangaistaan vähäisestäkin teosta, kun taas toisella kertaa jokin suurempikin rikos tai jonkin toisen lapsen rikkomus sivuutetaan rankaisematta. Mutta ennen kaikkea kurituksen on oltava kohtuullista, niin ettei lapsia rangaista kaikista heidän lapsellisista rikkomuksistaan, vaan tarkoituksellisista väärinteoista, joita he tekevät vastoin kaikkia kehotuksia. Liiallinen ja etenkin perusteeton kuritus vain totuttaa lapset rankaisemiseen429 ja usein vain kovettaa heitä. Lapsen kurittaminen tapahtuu joko sanoilla, jolloin heitä vakavasti huomautetaan heidän virheestään ja sen seurauksista heille, vanhempien tavanomaisen rakkauden ja hellyyden jonkinlaisella vähentämisellä, jollain häpeärangaistuksella tai jos mikään muu ei auta, niin sitten vitsalla. Näiden käytössä vaaditaan suurta viisautta ja varovaisuutta, sillä lapset, jotka eivät koskaan kuule muuta kuin torumista, tulevat koviksi eivätkä hyvät sanat heihin tehoa. Lapset, joita usein joutuvat häpeämään, menettävät lopulta kaiken häpeäntajun, ja niistä, jotka joutuvat päivittäin kestämään iskuja ja lyöntejä, tulee orjamaisia ja tunteettomia. Rangaistusten aiheena ovat tietenkin kaikkinaiset rikkomukset, mutta vanhempien tulee myös oppia, etteivät he rasita lapsiaan liian monilla määräyksillä usein tarpeettomissakin tilanteissa, niin etteivät nämä voi muuta kuin alituiseen rikkoa niitä, vailla toivoa ja rohkaisua siihen, että he voisivat olla vanhemmilleen mieliksi tai täyttää velvollisuutensa. Etenkään heidän lapsellista huvitteluaan ja viatonta ajanvietettään ei tule pitää rikkomuksena. Viha ja omapäisyys sitävastoin ovat heissä ensimmäiset paheet, joiden tulee herättää vanhempien huomio, ja jotka on viisaasti ja tarkoin vaimennettava. Seuraavaksi tulee tottelemattomuus ja sitten laiskuus sekä kaikenlainen omavaltaisuus. Mutta minun täytyy430 jättää tämä aihe, jonka selvittämiseen niin sen laajuuden kuin sen tärkeydenkin vuoksi yksinään tarvittaisiin enemmän kuin yksi saarna, ja päättää se viisaan kuningas Salomon sanoihin vanhemmille: Älä jätä poikaa kurituksetta – – – ei hän kuole, jos saa keppiä. Kun annat hänelle keppiä, pelastat hänen sielunsa helvetistä3 Sananl. 23:13–14.
Tähän liittyy myös esivallan oikeus rangaista rikollisia alamaisiaan, sillä Jumalan sijaisena esivalta ei suinkaan kanna miekkaa turhaan. Se on Jumalan palvelija, joka kostaa ja panee täytäntöön väärintekijälle kuuluvan rangaistuksen4 Room. 13:4. Tässä vaaditaan kuitenkin varovaisuutta aivan yhtä lailla kuin vanhemmiltakin, niin ettei alamaisten niskaan lastata lähes loputtomasti lakeja ja että lait ovat sellaisia, että niitä voi noudattaa. Lainrikkojan saaman rangaistuksen tulee olla mahdollisimman lievä, mutta lakia on silti sovellettava henkilöön katsomatta. Tähän kuuluu myös isännän oikeus kohtuullisen kotikurin harjoittamiseen hänen talonväkensä syyllistyessä rikkomuksiin. Myös tämän tulee tapahtua järjestyksessä, varovaisesti ja armeliaasti, ei äkkipikaisuuksissa tai vihan vimmoissa, vaan rakkaudesta ja heidän parhaakseen. Palvelijaa, siis uppiniskaista ja nurjamielistä, ei puheella ojenneta, sanoo Salomo5 Sananl. 29:19, siksi siihen tarvitaan myös jonkinlaista kuritusta.431 Sirak sanoo ehkä hieman kovasti, mutta ei täysin aiheetta: Rehu, keppi ja taakka ovat aasin osa, leipä, kuri ja työnteko palvelijan6 Sir. 33:25.
Tähän velvollisuuteen sisältyy myös papin velvollisuus rangaista kuulijoidensa virheistä, mutta tämä ei oikeastaan ole mikään maallinen rangaistus, vaan se tapahtuu vakavasti puhutellen ja nuhdellen. Apostoli Paavali sanoo tästä oppilaalleen Timoteukselle lyhyesti ja selvästi: Nuhtele syntiä tekeviä – siis sellaisia, jotka tekevät sitä avoimesti ja tarkoituksella – kaikkien kuullen, jotta muutkin pelkäisivät 1. Tim. 5:20–21, ja vaatii häntä ikäänkuin vannomaan, että soveltaa näitä ohjeita puolueettomasti, niin ettei tee mitään omien mieltymystensä mukaan.7 Toisessa kohdassa hän sanoo samalle Timoteukselle: Nuhtele, moiti ja kehota, aina kärsivällisesti opettaen 2. Tim. 4:2.
Lopulta, kuudenneksi, vanhempien velvollisuuksiin kuuluu, että heidän tulee olla lapsilleen hyvänä ja kohottavana esikuvana ja pitää heidät pois syntisestä tai viettelevästä seurasta. Kaikki myöntävät ja koko maailman kokemus vahvistaa, että mikään ei vaikuta meihin yhtä vahvasti kuin esimerkki. Eihän lasten milloinkaan kuule oppivan tai puhuvan jotain muuta kieltä kuin sitä mitä vanhemmat tai muut heille puhuvat; kuinka he voisivat siis oppia muunlaisia tapoja kuin niitä, mitä vanhemmat432 heille tarjoavat? Jotta lapsista tulisi hyveellisiä ja hyväntapaisia, vanhemmilla ei siten ole parempaa ja suorempaa keinoa kuin tarjota heille hyveellistä esimerkkiä. Lapsethan jäljittelevät vanhempiaan varhaisimmasta vuosista lähtien; jos vanhemmat kiroilevat ja sättivät, on varmaa, että lapset puhuvat isän- ja äidinkieltään; jos he puhuvat kevytmielisiä ja harjoittavat senlaatuista seuraelämää niin heidän lapsensa jo varsin aikaisin, ennen kuin heidän vanhempansa uskovatkaan, edistyvät merkittävästi siveettömyyden tiellä. Vanhempien kostonhalu, viha ja epäoikeudenmukaisuus ovat jokseenkin varma perintö lapsille. Voi! kuinka vaarallista onkaan syöstä oman esimerkkinsä kautta itsensä, lapsensa ja koko sukunsa turmioon. Sellaiset vanhemmat ovat kuin spitaalisia, jotka eivät voi muuta kuin tuottaa spitaalisia lapsia maailmaan. Sanotaan, että huono esimerkki viettelee ja turmelee hyvyyden8 Viis. 4:12.
Tästä vanhempien velvollisuudesta johtuu myös esivallan velvollisuus olla jumalanpelossa ja hyveellisyydessä esimerkkinä alamaisilleen. Ruhtinaiden esimerkki vaikuttaa miljooniin ihmisiin. Heidän paheensa levittäytyvät koko heidän valtakuntaansa ja alamaiset omaksuvat heidän hyveensä, kuten myös heidän muut elämäntapansa. Aikakirjat tarjoavat esimerkkejä, kuinka Jumalaa pelkäävät ja hyveelliset hallitsijat433 ovat tehneet kokonaisesta kansasta hyveellisen. Täysin päinvastaisesta taas luemme kuningas Manassesta, jonka epäjumalanpalvonta vietteli israelilaiset tekemään enemmän pahaa kuin pakanat9 2. Kun. 21:9. Sama velvollisuus koskee myös isäntiä ja emäntiä, sillä jos heillä ei ole Jumalaa silmiensä edessä, niin turhaan he odottavat hyveitä palvelijoiltaan. Ennen muuta tämä on kuitenkin pappien velvollisuus, sillä he ovat paimenia, ja minne he menevät, sinne lauma seuraa yleensä perässä. Ylipaimen Jeesus asettaakin itseensä laumalleen hyveen esimerkiksi ja sanoo: Katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä Matt. 11:29. Tähän kehottaa myös apostoli Pietari alempia paimenia ja sanoo: Olkaa laumanne esikuvana 1. Piet. 5:3. Paavali sanoo kuuliaiselle oppilaalleen Timoteukselle: Näytä sinä uskoville hyvää esimerkkiä puheissasi ja elämäntavoissasi, rakkaudessa, uskossa ja puhtaudessa 1. Tim. 4:12. Ja niin kuin papin jumalaton ja paheellinen elämä mitätöi ja tekee tyhjäksi kaiken mielenylennyksen, kaikki opit ja kehotukset, niin ei myöskään mikään ole yhtä rohkaisevaa ja tehokasta kuin se, että pappi voi hyvällä omallatunnolla sanoa Paavalin tavoin kuulijoilleen: Seuratkaa minun esimerkkiäni, niin kuin minäkin seuraan Kristusta 1. Kor. 11:1, ja toisessa paikassa: Noudattakaa minun antamaani esimerkkiä, veljet, ja434 ottakaa oppia niistä, jotka elävät meidän tavallamme Fil. 3:17.
§. 10.
Men barnens naturliga okynne10 förleder dem ofta så långt, at de med blotta lärdomar och förmaningar icke stå at hållas på dygdevägen; därföre blifver föräldrarnas pligt för det femte, at gifva barnen en öm och måttelig aga. Christendoms och dygdeläran, som dem förelägges, hota väl lasten med straff,428 men det är ofta för långt borta, för at kunna styra eller tämja barnens flyktiga och ostadiga sinne, därföre hafver Gud satt föräldrarna i sit ställe, at med aga afhålla dem ifrån det onda, och förmå dem til sina skyldigheters i akttagande. Härom yttrar sig Salomon märkeligen: Then sit ris spar, säger han, han hatar sit barn: det är, genom sin flathet skadar och förderfvar det, men then som thet kärt hafver, han näpser thet i tid, Ordspr. B. 13:24. och Apostelen Paulus befaller föräldrarna, at upföda sina barn i tuckt, Ephes. 6:4 det är i en måttelig aga, at förtiga flera andra Skriftenes språk som höra hit, dem tiden ej tillåter anföra. Men denna tuckt bör vara öm, oväldug och måttelig; öm, så at den härflyter af idel kärlek och trogen omtanka om barnens förbättring, men ingalunda af bitterhet och vrede: oväldug, så at den icke sker efter föräldrarnas egna nycker och obilliga sinnes förändringar, ofta för fel af ringa betydelse, då större brått en annan gång, eller hos et annat barn få passera onäpsta; men ock för all ting måttelig, så at de icke straffas för alla sina barnsliga förbrytelser, utan upsåteliga fel, dem de begå tvärt emot alla förmaningar; ty genom för mycken, och i synnerhet oförnuftig aga blifva barnen tilvanda vid straff,429 och ofta mera förhärdade. Denna barnatuckt sker antingen med orden, då dem alfvarligen förehållas deras fel, och hvad de därmed förtjent, eller genom någon minskning af sina föräldrars vanliga kärlek och ömhet, eller genom någon skymf, eller ock då intet annat hjelper genom ris; vid hvilkas tillämpning fordras mycken visdom och försiktighet; ty barn, som aldrig höra annat än bannor; blifva hårda, och göra med goda ord ingen ting: barn som ofta skämmas, förlora på slutet all skam, och de som dageligen måste uthärda hugg och slag blifva trälaktiga och känslolösa. Målen för hvilka de böra agas äro väl allehanda slags förbrytelser, men föräldrarna böra ock lära, at ej binda sina barn med alt för många lagar, ofta i oträngda mål, hvarigenom de ej annat kunna, än blifva ständiga förbrytare, utan hopp och upmuntran, at kunna vara sina föräldrar til viljes eller i akttaga sina skyldigheter. I synnerhet bör deras barnsliga ro, och menlösa tidsfördrif icke räknas ibland brott. Men däremot äro vreden och egensinnigheten hos dem de första laster som böra väcka föräldrarnas upmärksamhet, och med mycken visdom och alfvarsamhet dämpas, därnäst olydnan, och längre fram lättjan och allahanda slags sjelfsvåld. Men jag måste430 afbryta et ämne, som i anseende så väl til dess vigt som vidd, allena behöfde uti flera än en predikan förklaras, och slutar den med visa Konung Salomos ord til föräldrarna: Lät icke af at tuckta pilten: ty om tu slår honom med ris, så betorf11 man icke dräpa honom. Tu slår honom med ris, men tu friar hans själ ifrån helfvetet. Ordspr. B. 23:13,14.
Hit hörer nu äfven Öfverhetens straffrättighet öfver sina brottsliga undersåtare, hvilken såsom i Guds stad och ställe ingalunda bär svärdet förgäfves, utan han är Guds tjenare, en hämnare, honom til straff som illa gör, Rom. 13:4. hvarvid likväl icke fordras mindre försigtighet, än af föräldrarna, at undersåtare icke öfverhopas med nästan oräkneliga lagar, at de äro sådana, som kunna efterlefvas, at straffet är för lagbrytare så lindrigt som möjeligit är, men tillämpas utan anseende til personen. Hit hörer ock husböndernas rätt til en skälig husaga, för deras husfolks förbrytelser, som äfven bör ske med all ordning, försiktighet och skonsamhet, ej af öfverilning eller i vredes mode, utan af kärlek och til deras förbättring: En tjenare nemligen en halsstarrig och vrångsint, låter icke näpsa sig med ordom, Ordspr. B. 29:19. säger Salomo, därföre behöfver en sådan äfven någon aga, och431 Syrach tycks väl tala något hårdt härom, dock icke just orätt: Åsnanom bör hans foder, gissel och börda,12 altså tjenarenom sit bröd, straff och arbete. Syr. 33:25.
Under denna plikten hörer äfven lärarenas skyldighet at bestraffa sina åhörares fel, som likväl icke egenteligen består i några verldsliga straff, utan i alfvarliga tiltal och föreställningar, hvarom Apostelen Paulus talar kort och tydeligen til sin lärjunge Timotheum: The som synda, nemligen uppenbarligen och upsåteligen, straffa för allom, at andra skola ock frukta, 1 Tim. 5:20,21. och tager lika såsom ed af honom, at han gör thet utan egen godtycko och gör intet efter veld; och til samma Timotheum på et annat ställe säger han: straffa du, truga och förmana med all sagtmodighet och lärdom. 2 Tim. 4:2.
Änteligen och för det sjette hörer til föräldrarnas skyldigheter, at de äfven böra föregå sina barn med godt och upbyggeligit efterdöme, och afhålla dem ifrån syndiga och förföriska sällskaper. Efter allas begifvande och hela verldens förfarenhet värkar ingen ting så starkt på oss som exempel. Man hör ju aldrig barnen lära eller tala något annat språk, än det föräldrar eller andra tala för dem; huru skola de då lära andra seder, än dem, med hvilka föräldrar432na gå för dem? At därföre få dygdiga och väl artade barn, därtil gifves ingen bättre och ginare väg för föräldrarna, än gå för dem med dygdiga exempel. Barnen härma ju sina föräldrar ifrån spädaste åren: bruka föräldrarna svordom och banskap, så är vist, at barnen tala sin faders- och modersmål: föra de lättfärdigt tal, och bruka sådana umgängen, så skola barnen nog tidigt, och förän deras föräldrar kunna tro, göra stora framsteg på otuckts vägen. Deras hämdgirighet, arghet och orättfärdighet blifver et tämmeligen säkert arf för barnen. Ack! huru farligt då, at med eget ondt efterdöme störta sig sjelf och sina barn, och hela sit släkte i fördärf. Sådana likna spetelska föräldrar, som ej annat kunna än frambringa spetelska barn til verlden; Ty ond exempel, heter det, förföra och förderfva enom thet goda. Vish.13 4:12.
Af denna föräldrars skyldighet hänleder sig ock den som är Öfverheten ålagd, at sjelf i Gudsfruktan och dygd förelysa sina undersåtare. Förstars efterdömen värka på millioner menniskor. Deras laster utbreda sig i hela deras rike och deras dygder, lika som alla andra deras lefnadsarter, antagas af undersåtarena, och tideböckerna bära vitne därom, huru Gudfruktiga och dygdiga Re433genter hafva gjordt hela folkslag dygdiga. Tvärt häremot läse vi om Konung Manasse, at han förförde genom sit afguderi hela Juda rike, så at the gjorde värre än hedningarna. 2 Kon. B. 21:9. Samma plikt åligger äfven husbönder och matmödrar; ty hafva de icke sjelfva Gud för sina ögon, må de fåfängt vänta dygd af sina tjenare. Men förnämligast blifver detta lärarenas skyldighet; ty de äro herdar; hvart de gå, följer gemenligen hjorden efter. Således ställer Öfverherden Jesus sig sjelf för sina får til et dygde-exempel, och säger: Lärer af mig, ty jag är mild och ödmjuk af hjertat. Matth. 11:29. Därtil förmanar äfven Apostelen Petrus underherdarna och säger: Varer hjordenom til efterdömelse, 1 Pet. 5:3. och Paulus sin lydiga lärjunge Timotheum, då det heter: Var them trognom en eftersyn, i ord, i omgängelse, i kärlek, i andanom, i trone, i kyskhet. 1 Tim. 4:12. Och såsom all upbyggelse, alla lärdomar och förmaningar rifvas neder och göras til intet genom lärarenas gudlösa och förargeliga vandel, så kan ock ingen ting vara mera upmuntrande och värkande, än då lärare med godt samvete kunna säga med Paulo til sina åhörare: Varer mine efterföljare, såsom ock jag Christi. 1 Cor. 11:1. och på et annat ställe: Käre bröder, varer mine efterföljare, och434 ser på them, som så vandra, som I oss för en efterdömelse hafven. Phil. 3:17.
§ 10
Mutta lasten luonnollinen vallattomuus johtaa heidät usein niin harhaan, että pelkät opetukset ja kehotukset eivät kykene pitämään heitä hyveen polulla. Siksi vanhempien velvollisuus onkin, viidenneksi, antaa lapsille hellää ja kohtuullista kuritusta. Se opetus, jota heille kristinuskosta ja hyveopista annetaan, uhkaa kyllä paheiden rankaisemisella,428 mutta se on usein liian kaukana, jotta se voisi ohjata tai kesyttää lapsen hätäistä ja epävakaata mieltä. Siksi Jumala onkin itsensä sijaan asettanut vanhemmat pitämään lapset vitsan avulla poissa pahasta ja saada heidät noudattamaan velvollisuuksiaan. Tästä sanoo Salomo painokkaasti: joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan. Tämä tarkoittaa, että hänen velttoutensa vahingoittaa ja turmelee lasta, kun taas se, joka rakastaa, kurittaa häntä jo varhain14 Sananl. 13:24. Apostoli Paavali kehottaa vanhempia kasvattamaan lapsiaan kurissa15 Ef. 6:4 eli kohtuullisesti kurittamalla, puhumattakaan monista muista tätä koskevista raamatunkohdista, joita meillä ei tässä ole aikaa esitellä. Mutta kurituksen tulee olla hellää, tasapuolista ja kohtuullista. Kun se on hellää, niin se kumpuaa aidosta rakkaudesta ja lapsen parannuksesta huolehtimisesta. Sen takana ei saa olla minkäänlaista katkeruutta tai vihaa. Tasapuolinen tarkoittaa, että se ei saa tapahtua vanhempien omien oikkujen ja sattumanvaraisten mielenmuutosten mukaan, niin että joskus rangaistaan vähäisestäkin teosta, kun taas toisella kertaa jokin suurempikin rikos tai jonkin toisen lapsen rikkomus sivuutetaan rankaisematta. Mutta ennen kaikkea kurituksen on oltava kohtuullista, niin ettei lapsia rangaista kaikista heidän lapsellisista rikkomuksistaan, vaan tarkoituksellisista väärinteoista, joita he tekevät vastoin kaikkia kehotuksia. Liiallinen ja etenkin perusteeton kuritus vain totuttaa lapset rankaisemiseen429 ja usein vain kovettaa heitä. Lapsen kurittaminen tapahtuu joko sanoilla, jolloin heitä vakavasti huomautetaan heidän virheestään ja sen seurauksista heille, vanhempien tavanomaisen rakkauden ja hellyyden jonkinlaisella vähentämisellä, jollain häpeärangaistuksella tai jos mikään muu ei auta, niin sitten vitsalla. Näiden käytössä vaaditaan suurta viisautta ja varovaisuutta, sillä lapset, jotka eivät koskaan kuule muuta kuin torumista, tulevat koviksi eivätkä hyvät sanat heihin tehoa. Lapset, joita usein joutuvat häpeämään, menettävät lopulta kaiken häpeäntajun, ja niistä, jotka joutuvat päivittäin kestämään iskuja ja lyöntejä, tulee orjamaisia ja tunteettomia. Rangaistusten aiheena ovat tietenkin kaikkinaiset rikkomukset, mutta vanhempien tulee myös oppia, etteivät he rasita lapsiaan liian monilla määräyksillä usein tarpeettomissakin tilanteissa, niin etteivät nämä voi muuta kuin alituiseen rikkoa niitä, vailla toivoa ja rohkaisua siihen, että he voisivat olla vanhemmilleen mieliksi tai täyttää velvollisuutensa. Etenkään heidän lapsellista huvitteluaan ja viatonta ajanvietettään ei tule pitää rikkomuksena. Viha ja omapäisyys sitävastoin ovat heissä ensimmäiset paheet, joiden tulee herättää vanhempien huomio, ja jotka on viisaasti ja tarkoin vaimennettava. Seuraavaksi tulee tottelemattomuus ja sitten laiskuus sekä kaikenlainen omavaltaisuus. Mutta minun täytyy430 jättää tämä aihe, jonka selvittämiseen niin sen laajuuden kuin sen tärkeydenkin vuoksi yksinään tarvittaisiin enemmän kuin yksi saarna, ja päättää se viisaan kuningas Salomon sanoihin vanhemmille: Älä jätä poikaa kurituksetta – – – ei hän kuole, jos saa keppiä. Kun annat hänelle keppiä, pelastat hänen sielunsa helvetistä16 Sananl. 23:13–14.
Tähän liittyy myös esivallan oikeus rangaista rikollisia alamaisiaan, sillä Jumalan sijaisena esivalta ei suinkaan kanna miekkaa turhaan. Se on Jumalan palvelija, joka kostaa ja panee täytäntöön väärintekijälle kuuluvan rangaistuksen17 Room. 13:4. Tässä vaaditaan kuitenkin varovaisuutta aivan yhtä lailla kuin vanhemmiltakin, niin ettei alamaisten niskaan lastata lähes loputtomasti lakeja ja että lait ovat sellaisia, että niitä voi noudattaa. Lainrikkojan saaman rangaistuksen tulee olla mahdollisimman lievä, mutta lakia on silti sovellettava henkilöön katsomatta. Tähän kuuluu myös isännän oikeus kohtuullisen kotikurin harjoittamiseen hänen talonväkensä syyllistyessä rikkomuksiin. Myös tämän tulee tapahtua järjestyksessä, varovaisesti ja armeliaasti, ei äkkipikaisuuksissa tai vihan vimmoissa, vaan rakkaudesta ja heidän parhaakseen. Palvelijaa, siis uppiniskaista ja nurjamielistä, ei puheella ojenneta, sanoo Salomo18 Sananl. 29:19, siksi siihen tarvitaan myös jonkinlaista kuritusta.431 Sirak sanoo ehkä hieman kovasti, mutta ei täysin aiheetta: Rehu, keppi ja taakka ovat aasin osa, leipä, kuri ja työnteko palvelijan19 Sir. 33:25.
Tähän velvollisuuteen sisältyy myös papin velvollisuus rangaista kuulijoidensa virheistä, mutta tämä ei oikeastaan ole mikään maallinen rangaistus, vaan se tapahtuu vakavasti puhutellen ja nuhdellen. Apostoli Paavali sanoo tästä oppilaalleen Timoteukselle lyhyesti ja selvästi: Nuhtele syntiä tekeviä – siis sellaisia, jotka tekevät sitä avoimesti ja tarkoituksella – kaikkien kuullen, jotta muutkin pelkäisivät 1. Tim. 5:20–21, ja vaatii häntä ikäänkuin vannomaan, että soveltaa näitä ohjeita puolueettomasti, niin ettei tee mitään omien mieltymystensä mukaan.20 Toisessa kohdassa hän sanoo samalle Timoteukselle: Nuhtele, moiti ja kehota, aina kärsivällisesti opettaen 2. Tim. 4:2.
Lopulta, kuudenneksi, vanhempien velvollisuuksiin kuuluu, että heidän tulee olla lapsilleen hyvänä ja kohottavana esikuvana ja pitää heidät pois syntisestä tai viettelevästä seurasta. Kaikki myöntävät ja koko maailman kokemus vahvistaa, että mikään ei vaikuta meihin yhtä vahvasti kuin esimerkki. Eihän lasten milloinkaan kuule oppivan tai puhuvan jotain muuta kieltä kuin sitä mitä vanhemmat tai muut heille puhuvat; kuinka he voisivat siis oppia muunlaisia tapoja kuin niitä, mitä vanhemmat432 heille tarjoavat? Jotta lapsista tulisi hyveellisiä ja hyväntapaisia, vanhemmilla ei siten ole parempaa ja suorempaa keinoa kuin tarjota heille hyveellistä esimerkkiä. Lapsethan jäljittelevät vanhempiaan varhaisimmasta vuosista lähtien; jos vanhemmat kiroilevat ja sättivät, on varmaa, että lapset puhuvat isän- ja äidinkieltään; jos he puhuvat kevytmielisiä ja harjoittavat senlaatuista seuraelämää niin heidän lapsensa jo varsin aikaisin, ennen kuin heidän vanhempansa uskovatkaan, edistyvät merkittävästi siveettömyyden tiellä. Vanhempien kostonhalu, viha ja epäoikeudenmukaisuus ovat jokseenkin varma perintö lapsille. Voi! kuinka vaarallista onkaan syöstä oman esimerkkinsä kautta itsensä, lapsensa ja koko sukunsa turmioon. Sellaiset vanhemmat ovat kuin spitaalisia, jotka eivät voi muuta kuin tuottaa spitaalisia lapsia maailmaan. Sanotaan, että huono esimerkki viettelee ja turmelee hyvyyden21 Viis. 4:12.
Tästä vanhempien velvollisuudesta johtuu myös esivallan velvollisuus olla jumalanpelossa ja hyveellisyydessä esimerkkinä alamaisilleen. Ruhtinaiden esimerkki vaikuttaa miljooniin ihmisiin. Heidän paheensa levittäytyvät koko heidän valtakuntaansa ja alamaiset omaksuvat heidän hyveensä, kuten myös heidän muut elämäntapansa. Aikakirjat tarjoavat esimerkkejä, kuinka Jumalaa pelkäävät ja hyveelliset hallitsijat433 ovat tehneet kokonaisesta kansasta hyveellisen. Täysin päinvastaisesta taas luemme kuningas Manassesta, jonka epäjumalanpalvonta vietteli israelilaiset tekemään enemmän pahaa kuin pakanat22 2. Kun. 21:9. Sama velvollisuus koskee myös isäntiä ja emäntiä, sillä jos heillä ei ole Jumalaa silmiensä edessä, niin turhaan he odottavat hyveitä palvelijoiltaan. Ennen muuta tämä on kuitenkin pappien velvollisuus, sillä he ovat paimenia, ja minne he menevät, sinne lauma seuraa yleensä perässä. Ylipaimen Jeesus asettaakin itseensä laumalleen hyveen esimerkiksi ja sanoo: Katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä Matt. 11:29. Tähän kehottaa myös apostoli Pietari alempia paimenia ja sanoo: Olkaa laumanne esikuvana 1. Piet. 5:3. Paavali sanoo kuuliaiselle oppilaalleen Timoteukselle: Näytä sinä uskoville hyvää esimerkkiä puheissasi ja elämäntavoissasi, rakkaudessa, uskossa ja puhtaudessa 1. Tim. 4:12. Ja niin kuin papin jumalaton ja paheellinen elämä mitätöi ja tekee tyhjäksi kaiken mielenylennyksen, kaikki opit ja kehotukset, niin ei myöskään mikään ole yhtä rohkaisevaa ja tehokasta kuin se, että pappi voi hyvällä omallatunnolla sanoa Paavalin tavoin kuulijoilleen: Seuratkaa minun esimerkkiäni, niin kuin minäkin seuraan Kristusta 1. Kor. 11:1, ja toisessa paikassa: Noudattakaa minun antamaani esimerkkiä, veljet, ja434 ottakaa oppia niistä, jotka elävät meidän tavallamme Fil. 3:17.
Unfortunately this content isn't available in English
§. 10.
Men barnens naturliga okynne23 förleder dem ofta så långt, at de med blotta lärdomar och förmaningar icke stå at hållas på dygdevägen; därföre blifver föräldrarnas pligt för det femte, at gifva barnen en öm och måttelig aga. Christendoms och dygdeläran, som dem förelägges, hota väl lasten med straff,428 men det är ofta för långt borta, för at kunna styra eller tämja barnens flyktiga och ostadiga sinne, därföre hafver Gud satt föräldrarna i sit ställe, at med aga afhålla dem ifrån det onda, och förmå dem til sina skyldigheters i akttagande. Härom yttrar sig Salomon märkeligen: Then sit ris spar, säger han, han hatar sit barn: det är, genom sin flathet skadar och förderfvar det, men then som thet kärt hafver, han näpser thet i tid, Ordspr. B. 13:24. och Apostelen Paulus befaller föräldrarna, at upföda sina barn i tuckt, Ephes. 6:4 det är i en måttelig aga, at förtiga flera andra Skriftenes språk som höra hit, dem tiden ej tillåter anföra. Men denna tuckt bör vara öm, oväldug och måttelig; öm, så at den härflyter af idel kärlek och trogen omtanka om barnens förbättring, men ingalunda af bitterhet och vrede: oväldug, så at den icke sker efter föräldrarnas egna nycker och obilliga sinnes förändringar, ofta för fel af ringa betydelse, då större brått en annan gång, eller hos et annat barn få passera onäpsta; men ock för all ting måttelig, så at de icke straffas för alla sina barnsliga förbrytelser, utan upsåteliga fel, dem de begå tvärt emot alla förmaningar; ty genom för mycken, och i synnerhet oförnuftig aga blifva barnen tilvanda vid straff,429 och ofta mera förhärdade. Denna barnatuckt sker antingen med orden, då dem alfvarligen förehållas deras fel, och hvad de därmed förtjent, eller genom någon minskning af sina föräldrars vanliga kärlek och ömhet, eller genom någon skymf, eller ock då intet annat hjelper genom ris; vid hvilkas tillämpning fordras mycken visdom och försiktighet; ty barn, som aldrig höra annat än bannor; blifva hårda, och göra med goda ord ingen ting: barn som ofta skämmas, förlora på slutet all skam, och de som dageligen måste uthärda hugg och slag blifva trälaktiga och känslolösa. Målen för hvilka de böra agas äro väl allehanda slags förbrytelser, men föräldrarna böra ock lära, at ej binda sina barn med alt för många lagar, ofta i oträngda mål, hvarigenom de ej annat kunna, än blifva ständiga förbrytare, utan hopp och upmuntran, at kunna vara sina föräldrar til viljes eller i akttaga sina skyldigheter. I synnerhet bör deras barnsliga ro, och menlösa tidsfördrif icke räknas ibland brott. Men däremot äro vreden och egensinnigheten hos dem de första laster som böra väcka föräldrarnas upmärksamhet, och med mycken visdom och alfvarsamhet dämpas, därnäst olydnan, och längre fram lättjan och allahanda slags sjelfsvåld. Men jag måste430 afbryta et ämne, som i anseende så väl til dess vigt som vidd, allena behöfde uti flera än en predikan förklaras, och slutar den med visa Konung Salomos ord til föräldrarna: Lät icke af at tuckta pilten: ty om tu slår honom med ris, så betorf24 man icke dräpa honom. Tu slår honom med ris, men tu friar hans själ ifrån helfvetet. Ordspr. B. 23:13,14.
Hit hörer nu äfven Öfverhetens straffrättighet öfver sina brottsliga undersåtare, hvilken såsom i Guds stad och ställe ingalunda bär svärdet förgäfves, utan han är Guds tjenare, en hämnare, honom til straff som illa gör, Rom. 13:4. hvarvid likväl icke fordras mindre försigtighet, än af föräldrarna, at undersåtare icke öfverhopas med nästan oräkneliga lagar, at de äro sådana, som kunna efterlefvas, at straffet är för lagbrytare så lindrigt som möjeligit är, men tillämpas utan anseende til personen. Hit hörer ock husböndernas rätt til en skälig husaga, för deras husfolks förbrytelser, som äfven bör ske med all ordning, försiktighet och skonsamhet, ej af öfverilning eller i vredes mode, utan af kärlek och til deras förbättring: En tjenare nemligen en halsstarrig och vrångsint, låter icke näpsa sig med ordom, Ordspr. B. 29:19. säger Salomo, därföre behöfver en sådan äfven någon aga, och431 Syrach tycks väl tala något hårdt härom, dock icke just orätt: Åsnanom bör hans foder, gissel och börda,25 altså tjenarenom sit bröd, straff och arbete. Syr. 33:25.
Under denna plikten hörer äfven lärarenas skyldighet at bestraffa sina åhörares fel, som likväl icke egenteligen består i några verldsliga straff, utan i alfvarliga tiltal och föreställningar, hvarom Apostelen Paulus talar kort och tydeligen til sin lärjunge Timotheum: The som synda, nemligen uppenbarligen och upsåteligen, straffa för allom, at andra skola ock frukta, 1 Tim. 5:20,21. och tager lika såsom ed af honom, at han gör thet utan egen godtycko och gör intet efter veld; och til samma Timotheum på et annat ställe säger han: straffa du, truga och förmana med all sagtmodighet och lärdom. 2 Tim. 4:2.
Änteligen och för det sjette hörer til föräldrarnas skyldigheter, at de äfven böra föregå sina barn med godt och upbyggeligit efterdöme, och afhålla dem ifrån syndiga och förföriska sällskaper. Efter allas begifvande och hela verldens förfarenhet värkar ingen ting så starkt på oss som exempel. Man hör ju aldrig barnen lära eller tala något annat språk, än det föräldrar eller andra tala för dem; huru skola de då lära andra seder, än dem, med hvilka föräldrar432na gå för dem? At därföre få dygdiga och väl artade barn, därtil gifves ingen bättre och ginare väg för föräldrarna, än gå för dem med dygdiga exempel. Barnen härma ju sina föräldrar ifrån spädaste åren: bruka föräldrarna svordom och banskap, så är vist, at barnen tala sin faders- och modersmål: föra de lättfärdigt tal, och bruka sådana umgängen, så skola barnen nog tidigt, och förän deras föräldrar kunna tro, göra stora framsteg på otuckts vägen. Deras hämdgirighet, arghet och orättfärdighet blifver et tämmeligen säkert arf för barnen. Ack! huru farligt då, at med eget ondt efterdöme störta sig sjelf och sina barn, och hela sit släkte i fördärf. Sådana likna spetelska föräldrar, som ej annat kunna än frambringa spetelska barn til verlden; Ty ond exempel, heter det, förföra och förderfva enom thet goda. Vish.26 4:12.
Af denna föräldrars skyldighet hänleder sig ock den som är Öfverheten ålagd, at sjelf i Gudsfruktan och dygd förelysa sina undersåtare. Förstars efterdömen värka på millioner menniskor. Deras laster utbreda sig i hela deras rike och deras dygder, lika som alla andra deras lefnadsarter, antagas af undersåtarena, och tideböckerna bära vitne därom, huru Gudfruktiga och dygdiga Re433genter hafva gjordt hela folkslag dygdiga. Tvärt häremot läse vi om Konung Manasse, at han förförde genom sit afguderi hela Juda rike, så at the gjorde värre än hedningarna. 2 Kon. B. 21:9. Samma plikt åligger äfven husbönder och matmödrar; ty hafva de icke sjelfva Gud för sina ögon, må de fåfängt vänta dygd af sina tjenare. Men förnämligast blifver detta lärarenas skyldighet; ty de äro herdar; hvart de gå, följer gemenligen hjorden efter. Således ställer Öfverherden Jesus sig sjelf för sina får til et dygde-exempel, och säger: Lärer af mig, ty jag är mild och ödmjuk af hjertat. Matth. 11:29. Därtil förmanar äfven Apostelen Petrus underherdarna och säger: Varer hjordenom til efterdömelse, 1 Pet. 5:3. och Paulus sin lydiga lärjunge Timotheum, då det heter: Var them trognom en eftersyn, i ord, i omgängelse, i kärlek, i andanom, i trone, i kyskhet. 1 Tim. 4:12. Och såsom all upbyggelse, alla lärdomar och förmaningar rifvas neder och göras til intet genom lärarenas gudlösa och förargeliga vandel, så kan ock ingen ting vara mera upmuntrande och värkande, än då lärare med godt samvete kunna säga med Paulo til sina åhörare: Varer mine efterföljare, såsom ock jag Christi. 1 Cor. 11:1. och på et annat ställe: Käre bröder, varer mine efterföljare, och434 ser på them, som så vandra, som I oss för en efterdömelse hafven. Phil. 3:17.
§ 10
Mutta lasten luonnollinen vallattomuus johtaa heidät usein niin harhaan, että pelkät opetukset ja kehotukset eivät kykene pitämään heitä hyveen polulla. Siksi vanhempien velvollisuus onkin, viidenneksi, antaa lapsille hellää ja kohtuullista kuritusta. Se opetus, jota heille kristinuskosta ja hyveopista annetaan, uhkaa kyllä paheiden rankaisemisella,428 mutta se on usein liian kaukana, jotta se voisi ohjata tai kesyttää lapsen hätäistä ja epävakaata mieltä. Siksi Jumala onkin itsensä sijaan asettanut vanhemmat pitämään lapset vitsan avulla poissa pahasta ja saada heidät noudattamaan velvollisuuksiaan. Tästä sanoo Salomo painokkaasti: joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan. Tämä tarkoittaa, että hänen velttoutensa vahingoittaa ja turmelee lasta, kun taas se, joka rakastaa, kurittaa häntä jo varhain27 Sananl. 13:24. Apostoli Paavali kehottaa vanhempia kasvattamaan lapsiaan kurissa28 Ef. 6:4 eli kohtuullisesti kurittamalla, puhumattakaan monista muista tätä koskevista raamatunkohdista, joita meillä ei tässä ole aikaa esitellä. Mutta kurituksen tulee olla hellää, tasapuolista ja kohtuullista. Kun se on hellää, niin se kumpuaa aidosta rakkaudesta ja lapsen parannuksesta huolehtimisesta. Sen takana ei saa olla minkäänlaista katkeruutta tai vihaa. Tasapuolinen tarkoittaa, että se ei saa tapahtua vanhempien omien oikkujen ja sattumanvaraisten mielenmuutosten mukaan, niin että joskus rangaistaan vähäisestäkin teosta, kun taas toisella kertaa jokin suurempikin rikos tai jonkin toisen lapsen rikkomus sivuutetaan rankaisematta. Mutta ennen kaikkea kurituksen on oltava kohtuullista, niin ettei lapsia rangaista kaikista heidän lapsellisista rikkomuksistaan, vaan tarkoituksellisista väärinteoista, joita he tekevät vastoin kaikkia kehotuksia. Liiallinen ja etenkin perusteeton kuritus vain totuttaa lapset rankaisemiseen429 ja usein vain kovettaa heitä. Lapsen kurittaminen tapahtuu joko sanoilla, jolloin heitä vakavasti huomautetaan heidän virheestään ja sen seurauksista heille, vanhempien tavanomaisen rakkauden ja hellyyden jonkinlaisella vähentämisellä, jollain häpeärangaistuksella tai jos mikään muu ei auta, niin sitten vitsalla. Näiden käytössä vaaditaan suurta viisautta ja varovaisuutta, sillä lapset, jotka eivät koskaan kuule muuta kuin torumista, tulevat koviksi eivätkä hyvät sanat heihin tehoa. Lapset, joita usein joutuvat häpeämään, menettävät lopulta kaiken häpeäntajun, ja niistä, jotka joutuvat päivittäin kestämään iskuja ja lyöntejä, tulee orjamaisia ja tunteettomia. Rangaistusten aiheena ovat tietenkin kaikkinaiset rikkomukset, mutta vanhempien tulee myös oppia, etteivät he rasita lapsiaan liian monilla määräyksillä usein tarpeettomissakin tilanteissa, niin etteivät nämä voi muuta kuin alituiseen rikkoa niitä, vailla toivoa ja rohkaisua siihen, että he voisivat olla vanhemmilleen mieliksi tai täyttää velvollisuutensa. Etenkään heidän lapsellista huvitteluaan ja viatonta ajanvietettään ei tule pitää rikkomuksena. Viha ja omapäisyys sitävastoin ovat heissä ensimmäiset paheet, joiden tulee herättää vanhempien huomio, ja jotka on viisaasti ja tarkoin vaimennettava. Seuraavaksi tulee tottelemattomuus ja sitten laiskuus sekä kaikenlainen omavaltaisuus. Mutta minun täytyy430 jättää tämä aihe, jonka selvittämiseen niin sen laajuuden kuin sen tärkeydenkin vuoksi yksinään tarvittaisiin enemmän kuin yksi saarna, ja päättää se viisaan kuningas Salomon sanoihin vanhemmille: Älä jätä poikaa kurituksetta – – – ei hän kuole, jos saa keppiä. Kun annat hänelle keppiä, pelastat hänen sielunsa helvetistä29 Sananl. 23:13–14.
Tähän liittyy myös esivallan oikeus rangaista rikollisia alamaisiaan, sillä Jumalan sijaisena esivalta ei suinkaan kanna miekkaa turhaan. Se on Jumalan palvelija, joka kostaa ja panee täytäntöön väärintekijälle kuuluvan rangaistuksen30 Room. 13:4. Tässä vaaditaan kuitenkin varovaisuutta aivan yhtä lailla kuin vanhemmiltakin, niin ettei alamaisten niskaan lastata lähes loputtomasti lakeja ja että lait ovat sellaisia, että niitä voi noudattaa. Lainrikkojan saaman rangaistuksen tulee olla mahdollisimman lievä, mutta lakia on silti sovellettava henkilöön katsomatta. Tähän kuuluu myös isännän oikeus kohtuullisen kotikurin harjoittamiseen hänen talonväkensä syyllistyessä rikkomuksiin. Myös tämän tulee tapahtua järjestyksessä, varovaisesti ja armeliaasti, ei äkkipikaisuuksissa tai vihan vimmoissa, vaan rakkaudesta ja heidän parhaakseen. Palvelijaa, siis uppiniskaista ja nurjamielistä, ei puheella ojenneta, sanoo Salomo31 Sananl. 29:19, siksi siihen tarvitaan myös jonkinlaista kuritusta.431 Sirak sanoo ehkä hieman kovasti, mutta ei täysin aiheetta: Rehu, keppi ja taakka ovat aasin osa, leipä, kuri ja työnteko palvelijan32 Sir. 33:25.
Tähän velvollisuuteen sisältyy myös papin velvollisuus rangaista kuulijoidensa virheistä, mutta tämä ei oikeastaan ole mikään maallinen rangaistus, vaan se tapahtuu vakavasti puhutellen ja nuhdellen. Apostoli Paavali sanoo tästä oppilaalleen Timoteukselle lyhyesti ja selvästi: Nuhtele syntiä tekeviä – siis sellaisia, jotka tekevät sitä avoimesti ja tarkoituksella – kaikkien kuullen, jotta muutkin pelkäisivät 1. Tim. 5:20–21, ja vaatii häntä ikäänkuin vannomaan, että soveltaa näitä ohjeita puolueettomasti, niin ettei tee mitään omien mieltymystensä mukaan.33 Toisessa kohdassa hän sanoo samalle Timoteukselle: Nuhtele, moiti ja kehota, aina kärsivällisesti opettaen 2. Tim. 4:2.
Lopulta, kuudenneksi, vanhempien velvollisuuksiin kuuluu, että heidän tulee olla lapsilleen hyvänä ja kohottavana esikuvana ja pitää heidät pois syntisestä tai viettelevästä seurasta. Kaikki myöntävät ja koko maailman kokemus vahvistaa, että mikään ei vaikuta meihin yhtä vahvasti kuin esimerkki. Eihän lasten milloinkaan kuule oppivan tai puhuvan jotain muuta kieltä kuin sitä mitä vanhemmat tai muut heille puhuvat; kuinka he voisivat siis oppia muunlaisia tapoja kuin niitä, mitä vanhemmat432 heille tarjoavat? Jotta lapsista tulisi hyveellisiä ja hyväntapaisia, vanhemmilla ei siten ole parempaa ja suorempaa keinoa kuin tarjota heille hyveellistä esimerkkiä. Lapsethan jäljittelevät vanhempiaan varhaisimmasta vuosista lähtien; jos vanhemmat kiroilevat ja sättivät, on varmaa, että lapset puhuvat isän- ja äidinkieltään; jos he puhuvat kevytmielisiä ja harjoittavat senlaatuista seuraelämää niin heidän lapsensa jo varsin aikaisin, ennen kuin heidän vanhempansa uskovatkaan, edistyvät merkittävästi siveettömyyden tiellä. Vanhempien kostonhalu, viha ja epäoikeudenmukaisuus ovat jokseenkin varma perintö lapsille. Voi! kuinka vaarallista onkaan syöstä oman esimerkkinsä kautta itsensä, lapsensa ja koko sukunsa turmioon. Sellaiset vanhemmat ovat kuin spitaalisia, jotka eivät voi muuta kuin tuottaa spitaalisia lapsia maailmaan. Sanotaan, että huono esimerkki viettelee ja turmelee hyvyyden34 Viis. 4:12.
Tästä vanhempien velvollisuudesta johtuu myös esivallan velvollisuus olla jumalanpelossa ja hyveellisyydessä esimerkkinä alamaisilleen. Ruhtinaiden esimerkki vaikuttaa miljooniin ihmisiin. Heidän paheensa levittäytyvät koko heidän valtakuntaansa ja alamaiset omaksuvat heidän hyveensä, kuten myös heidän muut elämäntapansa. Aikakirjat tarjoavat esimerkkejä, kuinka Jumalaa pelkäävät ja hyveelliset hallitsijat433 ovat tehneet kokonaisesta kansasta hyveellisen. Täysin päinvastaisesta taas luemme kuningas Manassesta, jonka epäjumalanpalvonta vietteli israelilaiset tekemään enemmän pahaa kuin pakanat35 2. Kun. 21:9. Sama velvollisuus koskee myös isäntiä ja emäntiä, sillä jos heillä ei ole Jumalaa silmiensä edessä, niin turhaan he odottavat hyveitä palvelijoiltaan. Ennen muuta tämä on kuitenkin pappien velvollisuus, sillä he ovat paimenia, ja minne he menevät, sinne lauma seuraa yleensä perässä. Ylipaimen Jeesus asettaakin itseensä laumalleen hyveen esimerkiksi ja sanoo: Katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä Matt. 11:29. Tähän kehottaa myös apostoli Pietari alempia paimenia ja sanoo: Olkaa laumanne esikuvana 1. Piet. 5:3. Paavali sanoo kuuliaiselle oppilaalleen Timoteukselle: Näytä sinä uskoville hyvää esimerkkiä puheissasi ja elämäntavoissasi, rakkaudessa, uskossa ja puhtaudessa 1. Tim. 4:12. Ja niin kuin papin jumalaton ja paheellinen elämä mitätöi ja tekee tyhjäksi kaiken mielenylennyksen, kaikki opit ja kehotukset, niin ei myöskään mikään ole yhtä rohkaisevaa ja tehokasta kuin se, että pappi voi hyvällä omallatunnolla sanoa Paavalin tavoin kuulijoilleen: Seuratkaa minun esimerkkiäni, niin kuin minäkin seuraan Kristusta 1. Kor. 11:1, ja toisessa paikassa: Noudattakaa minun antamaani esimerkkiä, veljet, ja434 ottakaa oppia niistä, jotka elävät meidän tavallamme Fil. 3:17.
Unfortunately this content isn't available in English
Edellinen jakso: Viides saarna käskyistä, § 9
Seuraava jakso: Viides saarna käskyistä, § 11
paikat:
Henkilöt: Jeesus Sirak Manasse Paavali Pietari Salomo Timoteus
Raamatunkohdat:
Aiheet: