Edellinen jakso: Yhdestoista saarna käskyistä, § 6
Seuraava jakso: Yhdestoista saarna käskyistä, § 8
§ 7
Nyt järjestys johdattaa meidät selvittelemään tarkemmin tämän ihmissuvun raskaan lankeemuksen onnettomia seurauksia. Ihminen koostuu kahdesta osasta, ruumiista ja sielusta, jotka molemmat saivat tässä kärsiä todella paljon. Sielun, olemuksemme jaloimman osan, täytyi kärsiä osin siksi, että se menetti paljon hyvää, jota sillä ennen oli, ja toisaalta se joutui kokemaan paljon pahaa, josta se aiemmin oli vapaa.*) Täydellisyyden tilassa Jumalan kuvaksi nimetyllä ihmisellä oli riittävä tieto Jumalasta korkeimpana hyvänä samoin kuin välineistä ja tavoista, joilla hän voisi saavuttaa ja säilyttää onnellisuutensa hänen yhteydessään. Kaikki tämä tieto menetettiin syntiinlankeemuksessa, niin että ihminen joutui jäämään oman itsensä varaan, eikä hän tiedä tai ymmärrä tästä kaikesta mitään, niin kuin apostoli Paavali sen osoittaa: Ihminen ei luonnostaan ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on1 1. Kor. 2:14. Aiemmin hänellä oli kyky ajatella selkeästi näitä taivaallisia totuuksia, kun taas nyt kaikki nämä käsitteet ovat hänelle täysin hämäriä, sekaisin ja epäselviä, vaikka hän saisikin niissä opetusta ja johdatusta. Siksi Paavali sanookin äsken mainitussa kohdassa, että ihminen ei luonnostaan pysty ymmärtämään sitä.2 Hänen tahtonsa suuntautui ennen pakottomasti hyviin tekoihin, ja hänellä oli kyky toteuttaa ne. Hänessä vallitsi pyhä ja varsin lapsenomainen jumalanpelko ja hellä rakkaus häneen, mutta tämä kaikki valitettavasti menetettiin, niin että apostolin täytyy tunnustaa: Tiedänhän, ettei minussa, nimittäin minun lihassani, ole mitään hyvää3 Room. 7:18. Ja kääntymättömistä pakanoista hän sanoo: Heidän ymmärryksensä on hämärtynyt, ja se elämä, jonka Jumala antaa, on heille vieras, sillä he ovat järjettömiä ja sydämeltään paatuneita4 Ef. 4:18. Hän tahtoo siis sanoa, että luonnollisessa tilassaan ihmisiltä puuttuu kaikki se hyvä, joka heillä Jumalan kuvana oli, mutta toisaalta heissä on myös todellisia epätäydellisyyksiä, jotka heidät nyt turmelevat. Ymmärryksen puolella puute koskee sitä menetettyä valoa, joka antaisi kaiken tarpeellisen tiedon Jumalasta ja onnellisuudesta. Tahdon puolella menetys on siinä, että ihmiset ovat luopuneet hengellisestä elämästä Jumalassa, eli että he ovat kadottaneet sekä tahdon että kyvyn elää Jumalansa mielen mukaisesti. Sitä vastoin heissä on järjettömyyttä, velttoutta ja haluttomuutta tajuta tai käsittää tärkeimmät jumalalliset totuudet, sekä tyhmyyttä tai pikemminkin kovuutta tai sydämen turmelusta, joka johdattaa heitä siihen, mikä on pahaa ja Jumalan tahdon vastaista. Syntiinlankeemuksesta johtuva uusi paha ei ole sen vähäisempi tai vähemmän moninainen. Ymmärryksen puolella on ensinnäkin haluttomuutta ja kyvyttömyyttä käyttää järkeään oikein. Toiseksi on hyvin vaikeaa tai miltei mahdotonta muodostaa mitään täydellistä käsitystä Jumalasta, enkeleistä, oman sielunsa olemuksesta ja kaikenlaisista hengellisistä asioista. Kolmanneksi mielikuvitus ja kaikenlaiset aisteihin perustuvat mielikuvat hallitsevat järkeä, josta syystä tunnemme niin voimakasta kiusausta pahaan, ja tästä taas seuraa neljäntenä ymmärryksemme taipumus pitää hyvänä sitä, mikä miellyttää ulkoisia aistejamme, vaikka terve järki kertookin sen usein olevan erittäin turmiollista. Tahdon puolella syntiinlankeemuksesta johtuva uusi paha on ennen muuta aisteihin vetoavien himojen ylivaltaa tahdon suhteen, sydämen taipumusta suostua näihin himoihin ja seurata niitä, mikä onkin usein niin voimakasta, että se ylittää terveen ja valistuneen järjen päätökset ja aikomukset. Ja lopuksi se on koko tahtomme velttoutta ja vastahakoisuutta tehdä sitä mikä on hyvää ja Jumalalle mieluista. Tämän lisäksi tulee myös muistimme turmelus, koska se ei ole ainoastaan kadottanut aiempaa tietoaan Jumalasta ja hyvästä, vaan on tullut myös täysin haluttomaksi säilyttämään tätä tietoa, joka siihen suurella vaivalla täytyy ikään kuin juurruttaa. Kallein Vapahtajamme kuvaa sangen väkevästi tätä pahaa sanoessaan: Juuri sydämestähän lähtevät pahat ajatukset, murhat, huoruus, siveettömyys, varkaudet, väärät todistukset ja herjaukset5 Matt. 15:19. Tällä hän tahtoo sanoa, että sydän eli siis sielu, jonka yleisen puhetavan mukaan sanotaan asuvan sydämessä, on synnin oikea ja tuomittava alkuperä, josta kaikki pahat ajatukset, sanat ja teot kumpuavat niin kuin lähteestä. Herra valittaa samaa jo 1. Moos. 6:5 sanoessaan, että ihmisten sydämestä kumpuavat ajatukset ja pyrkimykset olivat kauttaaltaan pahat6 ja 1. Moos. 8:21, että näin oli nuoruudesta saakka. Äskenmainitun 1. Moos. 6. luvun 3. jakeesta luemme myös syyn tähän: Ihminen on lihaa, mikä tarkoittaa, että ihmiset ovat luonnostaan perinpohjin turmeltuneita. Apostoli Jaakob sanookin: Jokaista kiusaa hänen oma himonsa, toisin sanoen hänen synnynnäiset pahat taipumuksensa Jaak. 1:14.
Näiden turmeluksen tuhoisten seurausten joukkoon on laskettava myös se rangaistus, jonka ihminen siinä veti päälleen. Aiemmin mainitut perustuivat itse lankeemukseen ja sen luonteeseen, nyt tahdon vain mainita siitä rangaistuksesta tai niistä onnettomuuksista, joihin suuri Lainsäätäjä on sanonut ihmisen sitä kautta langenneen. Tuomion Jumala julisti jo ennen kuin ihminen lankesi syntiin, ja se kuuluu näin: sinä päivänä, jona syöt kielletystä puusta, olet kuoleman oma7 1. Moos. 2:17. Syntiinlankeemuksen jälkeen ei ollut tehtävissä muuta kuin soveltaa sitä ihmiseen eli asettaa tuomio, joka oli kuolema. Se tarkoittaa kaikenlaista ruumiillista, hengellistä ja ikuista onnettomuutta, todella tuskallista puutetta kaikesta hyvästä ja katkeraa tuntemusta kaikesta pahasta. Tätä kaikkea kutsutaan ruumiillisen, hengellisen ja ikuisen kuoleman nimellä. Ruumiillinen kuolema sanan laajimmassa merkityksessä tarkoittaa tällöin kaikkea piinaa ja vaivaa, jotka tunnemme ruumiissamme ja ulkoisilla aisteillamme syntiemme vuoksi ja jotka omalta osaltaan enemmän tai vähemmän vaikuttavat ruumiimme ja sielumme välisen siteen lopulliseen katkeamiseen. Tässä Herra sanoi Aadamille: Otsa hiessä sinun on syötävä leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinut on otettu8 1. Moos. 3:19. Tässä ihminen veti päälleen myös hengellisen kuoleman, kun hän syntinsä vuoksi menetti lapsenuskonsa Jumalaan ja kaiken ilon ja siunauksen, jonka tämä siunattu yhteys toi mukanaan. Tämä osoitettiin vanhemmillemme hyvin selkeästi karkottamalla heidät paratiisista, mikä apostoli Paavalin mukaan tarkoittaa, että ihmiset ovat kuolleita rikkomustensa ja syntiensä tähden Ef. 2:1 sekä jakeen 3 mukaan vihan lapsia, ja edelleen jakeessa 5, että he ovat rikkomustensa tähden kuolleet.9 Puhuessaan kolossalaisilleen hän sanoo: Te olitte kuolleita rikkomustenne ja ympärileikkaamattomuutenne vuoksi, siis ihmisen luonnollisessa turmeluksessa Kol. 2:13, mutta kauhistuttavin kaikista rangaistuksista on kuitenkin ilman muuta ikuinen kuolema, joka tarkoittaa sulkemista Jumalan ja kaiken autuuden ulkopuolelle, sanoinkuvaamattoman piinan katkeraa tunnetta, jota kuvataan monissa Pyhän kirjan kohdissa ja jota Ilmestyskirjassa kutsutaan nimellä toinen kuolema Ilm. 2:11 ja 21:8, joskus myös nimellä helvetti ja kuolema10 Ilm. 20:14. Apostoli Paavali kuitenkin vakuuttaa, että Vapahtajamme Jeesus on armollisesti lunastanut siltä ne, jotka häneen uskovat, kun hän sanoo: Kuolema on nielty ja voitto saatu 1. Kor. 15:54.
*) Malum privativum & positivum.11
Edellinen jakso: Yhdestoista saarna käskyistä, § 6
Seuraava jakso: Yhdestoista saarna käskyistä, § 8
paikat:
Henkilöt: Aadam Jaakob (UT) Paavali
Raamatunkohdat:
Aiheet: