Edellinen jakso:
Seuraava jakso: Yhdestoista saarna käskyistä, § 2
Yhdestoista saarna
§ 1
Todella monet seikat vakuuttavat meidät siitä, että pyhän lakinsa antamisella Herra Jumala oman todellisen kunniansa edistämisen ohella ensi sijassa tarkoitti ihmissuvun onnellisuutta.283 Jos nimittäin vähänkään tunnemme hänen hyvyyttään kaikkia luomiaan olioita kohtaan yleensä ja niiden joukossa ihmistä kohtaan erityisesti, kun hän antamalle tälle järjellisen sielun kohotti ihmisen kaikkien muiden näkyvien olioiden yläpuolelle ja asetti hänet erässä mielessä itsenä kaltaiseksi, niin näemme selvästi, kuinka lähellä meidän hyvinvointimme on ollut hänen sydäntään. Jos luomme silmämme hänen meille myös syntiinlankeemuksen jälkeen antamiin kalliisiin armonlupauksiin, ne ovat niin runsaat ja miellyttävät, että niiden täytyy varmasti vakuuttaa meidät siitä, miten hän on sydämestään halunnut edistää meidän parastamme. Eivätkä ne ole suinkaan jääneet pelkiksi sanoiksi: Hän ei ole rakastanut meitä vain sanojensa vaan myös tekojensa ja totuutensa kautta. Taivaallinen Isä todella lähetti Poikansa meidän sovitukseksemme; Poika otti kantaakseen meidän asiamme ja meni meidän vuoksemme viattomana kuolemaan. Pyhä Henki työskentelee yhä joka päivä soveltaakseen tätä autuutta meihin sanojen ja sakramenttien välityksellä. Kun siis me, oi siunatut Herrassa, näemme kuinka ylitsevuotava hänen moninainen hyvyytensä on kaikessa muussa, niin kauas kuin meidän heikko näkömme voi ylettyä, on kai mahdoton ajatella, että Jumalan tarkoitukset olisivat olleet erilaiset hänen antaessaan lakia. Itse käskysanojen johdanto todistaa tämän vastaansanomattomasti, kun hän siinä lupaa284 lainkuuliaisille tuhatkertaisen siunauksen ja vastaavasti rikkojille kirouksen kolmanteen ja neljänteen polveen saakka. Lain koko sisältö, kun elämme sen mukaisesti, johdattaa meitä onnellisuuteen, siitä ei voi olla pienintäkään epäilystä. Kun asia siis on niin, että Jumalan pyhän lain tarkoitus oli edistää meidän hyväämme, niin meillä olisi myös aihetta odottaa, että järjelliset olennot, jotka kaikissa pyrkimyksissään tavoittelevat onnellisuutta, koettaisivat kaikin tavoin hankkia välineet, joilla sen voi saavuttaa, ja pyhästi kilpaillen ryhtyisivät noudattamaan näitä Herran käskyjä. Mutta kokemus valitettavasti kertoo aivan muuta: me näemme hyvän ja kannatamme sitä mutta teemme kuitenkin pahaa. Tässä nousee luontevasti esiin kysymys: mikähän on syynä siihen, että me, jotka niin innokkaasti etsimme omaa hyväämme, kuitenkin rikomme lakia lähes avoimin silmin ja siten syöksemme itsemme kurjuuteen?
282
XI. Predikan.
§. 1.
At Herren Gud vid sin heliga Lags utgifvande jämte befrämjandet af sin egen sanna ära, hufvudsakeligen syftat på människosläktets lycksalighet, därom öfvertygar oss alt för många omständig283heter. Om vi aldrig så litet igenkänna hans godhet i gemen emot alla sina skapade Creatur, och bland dem emot människan i synnerhet, i det han uphöjde henne, genom en förnuftig själ, öfver alla andra synliga varelser, och försatte henne uti en slags likhet med sig sjelf, så finna vi tydeligen, huru ömt vår välfärd legat honom om hjertat: vända vi våra ögon til hans dyra nådelöften emot oss, äfven efter fallet, så äro de så många och intagande, at vi af dem nogsamt måste få öfvertygelse därom, huru hjerteligen han befordrar vårt väl; och de hafva ingalunda stannat vid blotta ord: han har icke älskat oss allena med ordom, utan med gärning och sanning, då den himmelske Fadren värkeligen sände sin Son til vår försoning; Sonen åtog sig vår sak, och för vår skull gick oskyldig til döden, och den Helige Ande arbetar ännu dageligen, genom ordet och Sacramenterna at tillämpa denna salighet på oss. När vi då, välsignade i Herranom! se uti alt huru öfversvinnelig1 hans margfalliga2 godhet är uti alt annat, ända så långt, som vår svaga syn kan sträcka sig, så blifver det väl omöjeligit, at Gud kunnat vara sig olik uti afsigterne vid lagens utgifvande. Ingången til sjelfva Budorden bestyrker ovedersägeligen det samma, där han upsätter284 tusendefalt välsignelser åt laglydiga, emot tre och fyra slägters förbannelse uppå öfverträdarena, och hela lagens innehåll leder oss, genom sin efterlefnad, så til lycksalighet, at därvid icke minsta tvifvelsmål kan äga rum. När nu så är beskaffat, at Guds afsigt med sin heliga lag varit at befrämja vårt väl, borde man äfven med skäl vänta, at förnuftiga varelser, som med all sin diktan3 sträfva efter sin lycksalighet, skulle med all förmåga vinlägga sig om de medel, hvarigenom den kan vinnas, och med en helig täflan syslosätta sig med efterlefnaden af dessa Herrans bud. Men en beklagelig erfarenhet vittnar helt annat: Vi se det goda, vi gilla det, men göra ändock det onda. Här upkommer altså sjelfmant den frågan: Hvad må därtill vara orsaken, at vi som så ifrigt söka vårt väl, ändock så godt som med öpna ögon, genom lagens öfverträdelser, störta oss i elände?
Yhdestoista saarna
§ 1
Todella monet seikat vakuuttavat meidät siitä, että pyhän lakinsa antamisella Herra Jumala oman todellisen kunniansa edistämisen ohella ensi sijassa tarkoitti ihmissuvun onnellisuutta.283 Jos nimittäin vähänkään tunnemme hänen hyvyyttään kaikkia luomiaan olioita kohtaan yleensä ja niiden joukossa ihmistä kohtaan erityisesti, kun hän antamalle tälle järjellisen sielun kohotti ihmisen kaikkien muiden näkyvien olioiden yläpuolelle ja asetti hänet erässä mielessä itsenä kaltaiseksi, niin näemme selvästi, kuinka lähellä meidän hyvinvointimme on ollut hänen sydäntään. Jos luomme silmämme hänen meille myös syntiinlankeemuksen jälkeen antamiin kalliisiin armonlupauksiin, ne ovat niin runsaat ja miellyttävät, että niiden täytyy varmasti vakuuttaa meidät siitä, miten hän on sydämestään halunnut edistää meidän parastamme. Eivätkä ne ole suinkaan jääneet pelkiksi sanoiksi: Hän ei ole rakastanut meitä vain sanojensa vaan myös tekojensa ja totuutensa kautta. Taivaallinen Isä todella lähetti Poikansa meidän sovitukseksemme; Poika otti kantaakseen meidän asiamme ja meni meidän vuoksemme viattomana kuolemaan. Pyhä Henki työskentelee yhä joka päivä soveltaakseen tätä autuutta meihin sanojen ja sakramenttien välityksellä. Kun siis me, oi siunatut Herrassa, näemme kuinka ylitsevuotava hänen moninainen hyvyytensä on kaikessa muussa, niin kauas kuin meidän heikko näkömme voi ylettyä, on kai mahdoton ajatella, että Jumalan tarkoitukset olisivat olleet erilaiset hänen antaessaan lakia. Itse käskysanojen johdanto todistaa tämän vastaansanomattomasti, kun hän siinä lupaa284 lainkuuliaisille tuhatkertaisen siunauksen ja vastaavasti rikkojille kirouksen kolmanteen ja neljänteen polveen saakka. Lain koko sisältö, kun elämme sen mukaisesti, johdattaa meitä onnellisuuteen, siitä ei voi olla pienintäkään epäilystä. Kun asia siis on niin, että Jumalan pyhän lain tarkoitus oli edistää meidän hyväämme, niin meillä olisi myös aihetta odottaa, että järjelliset olennot, jotka kaikissa pyrkimyksissään tavoittelevat onnellisuutta, koettaisivat kaikin tavoin hankkia välineet, joilla sen voi saavuttaa, ja pyhästi kilpaillen ryhtyisivät noudattamaan näitä Herran käskyjä. Mutta kokemus valitettavasti kertoo aivan muuta: me näemme hyvän ja kannatamme sitä mutta teemme kuitenkin pahaa. Tässä nousee luontevasti esiin kysymys: mikähän on syynä siihen, että me, jotka niin innokkaasti etsimme omaa hyväämme, kuitenkin rikomme lakia lähes avoimin silmin ja siten syöksemme itsemme kurjuuteen?
Unfortunately this content isn't available in English
282
XI. Predikan.
§. 1.
At Herren Gud vid sin heliga Lags utgifvande jämte befrämjandet af sin egen sanna ära, hufvudsakeligen syftat på människosläktets lycksalighet, därom öfvertygar oss alt för många omständig283heter. Om vi aldrig så litet igenkänna hans godhet i gemen emot alla sina skapade Creatur, och bland dem emot människan i synnerhet, i det han uphöjde henne, genom en förnuftig själ, öfver alla andra synliga varelser, och försatte henne uti en slags likhet med sig sjelf, så finna vi tydeligen, huru ömt vår välfärd legat honom om hjertat: vända vi våra ögon til hans dyra nådelöften emot oss, äfven efter fallet, så äro de så många och intagande, at vi af dem nogsamt måste få öfvertygelse därom, huru hjerteligen han befordrar vårt väl; och de hafva ingalunda stannat vid blotta ord: han har icke älskat oss allena med ordom, utan med gärning och sanning, då den himmelske Fadren värkeligen sände sin Son til vår försoning; Sonen åtog sig vår sak, och för vår skull gick oskyldig til döden, och den Helige Ande arbetar ännu dageligen, genom ordet och Sacramenterna at tillämpa denna salighet på oss. När vi då, välsignade i Herranom! se uti alt huru öfversvinnelig4 hans margfalliga5 godhet är uti alt annat, ända så långt, som vår svaga syn kan sträcka sig, så blifver det väl omöjeligit, at Gud kunnat vara sig olik uti afsigterne vid lagens utgifvande. Ingången til sjelfva Budorden bestyrker ovedersägeligen det samma, där han upsätter284 tusendefalt välsignelser åt laglydiga, emot tre och fyra slägters förbannelse uppå öfverträdarena, och hela lagens innehåll leder oss, genom sin efterlefnad, så til lycksalighet, at därvid icke minsta tvifvelsmål kan äga rum. När nu så är beskaffat, at Guds afsigt med sin heliga lag varit at befrämja vårt väl, borde man äfven med skäl vänta, at förnuftiga varelser, som med all sin diktan6 sträfva efter sin lycksalighet, skulle med all förmåga vinlägga sig om de medel, hvarigenom den kan vinnas, och med en helig täflan syslosätta sig med efterlefnaden af dessa Herrans bud. Men en beklagelig erfarenhet vittnar helt annat: Vi se det goda, vi gilla det, men göra ändock det onda. Här upkommer altså sjelfmant den frågan: Hvad må därtill vara orsaken, at vi som så ifrigt söka vårt väl, ändock så godt som med öpna ögon, genom lagens öfverträdelser, störta oss i elände?
Yhdestoista saarna
§ 1
Todella monet seikat vakuuttavat meidät siitä, että pyhän lakinsa antamisella Herra Jumala oman todellisen kunniansa edistämisen ohella ensi sijassa tarkoitti ihmissuvun onnellisuutta.283 Jos nimittäin vähänkään tunnemme hänen hyvyyttään kaikkia luomiaan olioita kohtaan yleensä ja niiden joukossa ihmistä kohtaan erityisesti, kun hän antamalle tälle järjellisen sielun kohotti ihmisen kaikkien muiden näkyvien olioiden yläpuolelle ja asetti hänet erässä mielessä itsenä kaltaiseksi, niin näemme selvästi, kuinka lähellä meidän hyvinvointimme on ollut hänen sydäntään. Jos luomme silmämme hänen meille myös syntiinlankeemuksen jälkeen antamiin kalliisiin armonlupauksiin, ne ovat niin runsaat ja miellyttävät, että niiden täytyy varmasti vakuuttaa meidät siitä, miten hän on sydämestään halunnut edistää meidän parastamme. Eivätkä ne ole suinkaan jääneet pelkiksi sanoiksi: Hän ei ole rakastanut meitä vain sanojensa vaan myös tekojensa ja totuutensa kautta. Taivaallinen Isä todella lähetti Poikansa meidän sovitukseksemme; Poika otti kantaakseen meidän asiamme ja meni meidän vuoksemme viattomana kuolemaan. Pyhä Henki työskentelee yhä joka päivä soveltaakseen tätä autuutta meihin sanojen ja sakramenttien välityksellä. Kun siis me, oi siunatut Herrassa, näemme kuinka ylitsevuotava hänen moninainen hyvyytensä on kaikessa muussa, niin kauas kuin meidän heikko näkömme voi ylettyä, on kai mahdoton ajatella, että Jumalan tarkoitukset olisivat olleet erilaiset hänen antaessaan lakia. Itse käskysanojen johdanto todistaa tämän vastaansanomattomasti, kun hän siinä lupaa284 lainkuuliaisille tuhatkertaisen siunauksen ja vastaavasti rikkojille kirouksen kolmanteen ja neljänteen polveen saakka. Lain koko sisältö, kun elämme sen mukaisesti, johdattaa meitä onnellisuuteen, siitä ei voi olla pienintäkään epäilystä. Kun asia siis on niin, että Jumalan pyhän lain tarkoitus oli edistää meidän hyväämme, niin meillä olisi myös aihetta odottaa, että järjelliset olennot, jotka kaikissa pyrkimyksissään tavoittelevat onnellisuutta, koettaisivat kaikin tavoin hankkia välineet, joilla sen voi saavuttaa, ja pyhästi kilpaillen ryhtyisivät noudattamaan näitä Herran käskyjä. Mutta kokemus valitettavasti kertoo aivan muuta: me näemme hyvän ja kannatamme sitä mutta teemme kuitenkin pahaa. Tässä nousee luontevasti esiin kysymys: mikähän on syynä siihen, että me, jotka niin innokkaasti etsimme omaa hyväämme, kuitenkin rikomme lakia lähes avoimin silmin ja siten syöksemme itsemme kurjuuteen?
Unfortunately this content isn't available in English
Edellinen jakso:
Seuraava jakso: Yhdestoista saarna käskyistä, § 2
paikat:
Henkilöt:
Raamatunkohdat:
Aiheet: