Edellinen jakso:
Seuraava jakso:
Luettu seurassa 25. tammikuuta 1797.
Kokkolassa 23. joulukuuta 1796
Kunnianarvoinen herra kuninkaallinen hovisaarnaaja1
On erityinen ilo vastaanottaa Pro Fide et Christianismo -seuran minulle viime marraskuun 30. päivänä tarjoaman kunnian saada tulla sen jäseneksi, koska olen koko virassa olemani 44 vuoden ajan kykyni mukaan yrittänyt myötävaikuttaa samaan päämäärään, nimittäin käytännöllisen kristillisyyden edistämiseen. Tästä voivat todistaa yksinkertaiset2 Homiletiska försök -teoksessa,3 mutta etenkin kuulijani. Haluan ainoastaan toivoa, että jotakin olisi tehtävissä aikanamme, jolloin uskosta luovutaan ja yleinen vapaa-ajattelu vallitsee. Kuitenkaan ei ole syytä täysin vaipua epätoivoon.
katekismussaarnani Jumalan kymmenestä käskystä ja uskonkappaleista SwederuksenRuotsin valtaistuimelle on äskettäin noussut kuningas,4 joka itse pelkää Jumalaa eikä kuulemma salli jumalattomuutta ja ylellistä loistoa hovissaan. Sellaisen täytyy vaikuttaa niin, että ne eivät ainakaan uskalla nousta kunniaistuimelle keskuudessamme.
Tämän mukana seuraa seuralle pieni neljän[?] riikintaalerin lahjoitus, jolla rohkenen vaivata herra hovisaarnaaja, kun en tiedä kuka nyt on rahastonhoitajana.
Tämä kunnioitus on loppumatonta ja sen myötä olen jatkossakin korkea-arvoisen herra kuninkaallisen hovisaarnaajan nöyrä palvelija
Anders Chydenius.
Suom. Veli-Matti Pussinen
Edellinen jakso:
Seuraava jakso:
Henkilöt: Kustaa IV Adolf Linderholm, Jonas Swederus, Magnus
Raamatunkohdat:
Aiheet: