Edellinen jakso:
Seuraava jakso:
Otteita Pohjanmaan papiston valtiopäiväedustajan, rovasti ja tohtori Chydeniuksen valitsijoilleen esittämästä tärkeimpiä vuoden 1792 Gävlen valtiopäivillä käsiteltyjä asioita ja tehtyjä päätöksiä koskevasta kertomuksesta sekä selvityksestä, miten hän on käyttänyt saamansa luottamuksen; laadittu mainittujen valtiopäivien historian valaisemiseksi.
§ 1
Tärkein asia on epäilyksittä ollut salaisen valiokunnan mietintö sekasortoon saatetun rahalaitoksemme tilasta, ja sen pääsisältönä oli kuninkaallisen majesteetin antama tieto valtakunnan velasta, joka on sodan pitkittymisen takia1 noussut yli 12 miljoonaa riikintaaleria suuremmaksi kuin vuoden 1789 ilmoituksessa mainittiin. Tästä summasta kuninkaallinen majesteetti otti maksaakseen omista varoistaan noin 4 miljoonaa, joten säätyjen maksettavaksi tuleva velan lisäys nousee nettomääräisesti 8½ miljoonaan, minkä säädyt myös hyväksyivät maksettavakseen. Tämän velan maksamiseen säädyt eivät kuitenkaan voineet hyväksyä suurempaa suostuntaveroa kuin ne jo maksavat. Koska karttunut ulkomaanvelka on kuitenkin maksettava hopearahana, oli väistämätöntä, että myös jokin osa suostuntaverosta on perittävä hopearahana, nimittäin talonpojilta jonkin verran henkeä kohti hopearahana tai hieman enemmän valtionvelkaseteleinä, porvarissäädyltä 20 % koko sen maksettavaksi tulevasta suostuntaverosta, papistolta 10 %, ritaristolta ja aatelilta sekä säätyläisiltä jokin määrä henkeä kohti säätyaseman ja palkkojen perusteella. – Kotimaanvelan pääosa on 480 kultatynnyriä2 vastaava määrä valtionvelkaseteleitä, 240 kultatynnyriä vastaava määrä valtion obligaatioita, 78 kultatynnyrin määrä fahnehjelmeja3 ja muutaman kultatynnyrin verran vielä maksamattomia sotaan liittyviä velkoja. Päätettiin, että kaikki fahnehjelmit lunastettaisiin tämän vuoden aikana valtionvelkaseteleillä ja valtion obligaatioista maksettaisiin 10 prosenttia pääomasta vuodessa ja 2 prosentin korko samassa rahassa. Tämän takia valtionvelkasetelien määrä kasvaa melkoisesti ilman lujaa katetta, valtion kassaan virtaavaa suostuntaveroa lukuun ottamatta. Sen määrä vastaa noin 80 kultatynnyriä, mistä määrästä 12 menee aina valtiontalouden hoitoon, yli 30 ulkomaanvelan maksamiseen ja hieman yli 20 kultatynnyriä vastaava erä setelistön supistamiseen, vaikka se ei pitkälle riitä. Tämän takia uhkaamassa on vaara, että hopearahan ja valtionvelkasetelien vaihtosuhde voi nousta varsin suureksi. – Vaikka saavuin perille myöhään4 ja olin aluksi täysin tietämätön valtiontalouden tilasta ja käytettävissä olevista varoista, laadin sen järjestämiseksi suunnitelman, mutta asia oli silloin jo ehditty saattaa niin pitkälle ja periaate lyöty lukkoon, ettei siitä voitu luopua. Jätin kuitenkin ensimmäisen luonnokseni kuninkaan omaan käteen.5 Vielä tullee aika, jolloin suunnitelmani on hyväksyttävissä.
§ 2
Heti kun edellä mainittu finanssien järjestely oli hyväksytty kaikissa neljässä säädyssä, kuninkaallinen majesteetti esitti ehdotuksen velallisten ja velkojien välisten velkasuhteiden maksujärjestelystä. Se hyväksyttiin kolmessa säädyssä, mutta ritaristo ja aateli torjui sen. Sen sisältö tunnetaan jo vastikään julkaistusta asetuksesta.6
§ 3
Valtiopäivien aikana kokoontui myös tavanomaisen vaikenemisvalan sitoma pankkivaliokunta, joka esitti kertomuksensa pankin hyvästä ja turvallisesta tilasta. Voisin kuitenkin ilmoittaa sen täsmällisen tilanteen, ellei se olisi vastoin vaikenemislupausta. Riittäköön toteamus, että se on varmalla pohjalla ja pankin setelit ovat nyt ja tulevaisuudessa täysin hopearahan veroisia, vaikka yleisö onkin pelätessään, että pankki ryhtyisi lunastamaan valtionvelkaseteleitä, vaatinut saada vaihtaa suuria määriä pankin seteleitä täysiarvoiseksi rahaksi, niin että 1791 pankista on otettu yli 500 000 hopeariikintaaleria ja pelkästään tammikuussa 1792 noin 50 000.
§ 4
Kuninkaallinen majesteetti on suonut säädyllemme aivan erityisen armonosoituksen asettaessaan 1789 erityisen kirkollisasiain toimituskunnan,7 jossa on aina pappismies esittelemässä meitä sekä uskontoa koskevia asioita. Koska tuollaista laitosta ei kuitenkaan mainita laeissa eikä myöskään ole olemassa määrärahaa tämän toimituskunnan tarvitseman henkilökunnan palkkaukseen, piti sääty hyvin aiheellisena kiittää kuningasta tästä toimenpiteestä suuren lähetystön välityksellä ja ehdottaa, että sääty itse palkkaisi valtionkassan taakan keventämiseksi toimituskunnan tarvitseman henkilökunnan eli toimituskunnan sihteerin, protokollasihteerin, kopistin ja vahtimestarin palkoilla, joiden yhteissumma on 1100 riikintaaleria vuodessa. Tämä lähetystö otettiin sangen armollisesti vastaan, ja kuninkaallinen majesteetti antoi samalla kirjallisesti vakuutuksen siitä, että hän pitää tulevaisuudessakin säädyn tässä asemassa ja antaa aina aatelittomaan säätyyn kuuluvan papin8 esitellä kaikki kirkolliset asiat, ja vaikka kuninkaallinen majesteetti havaitsi säädyn tarjouksen henkilökunnan palkkojen maksamiseksi osoittavan sen valmiuden hänen huoliensa keventämiseen, hän ei kuitenkaan halunnut rasittaa tällä asialla säätyä, vaan vakuutti huolehtivansa itse valtion varoilla henkilökunnan palkkauksesta täysin säädyn ehdottaman menoarvion mukaisesti. Minulla on syytä kysyä, voitaisiinko vielä armollisempaa vastausta toivoa? – Tähän minun on vielä lisättävä, että herra piispa ja kuninkaallinen ylihovisaarnaaja Wallqvist9 hoitaa nyt tätä toimituskuntaa mitä epäitsekkäimmällä tavalla koko säädyn tyydytykseksi, mistä minulla oli tilaisuus myös kiittää häntä Pohjanmaan papiston puolesta jne.– – – – – –
§ 5
Kolmen aatelittoman säädyn suuren lähetystön välityksellä kuninkaalliselle majesteetille esittämää alamaista kiitosta niille 1789 annetuista ja vakuutetuista privilegioista sekä niiden edustajien hyväksymisestä korkeimman oikeuden jäseniksi ja valtaneuvoston lakkauttamisesta10 sekä kuninkaan mitä selvimmin sanoin ilmaisemaa yhteisymmärrystä aatelittomien säätyjen kanssa minun ei tarvitse tässä laveasti selostaa, koska tämä kaikki on jo julkaistu sanomalehdissämme.
§ 6
Hieman tarkemmin minun on selostettava kruununprinssin tutkintokuulustelua säätyjen valtuutettujen edessä, joihin itsekin kuuluin. Herra ylihovisaarnaaja, tohtori Flodin11 kuulusteli häneltä aluksi teologiaa, eikä hän pelkästään tehnyt täydellisesti selkoa kaikesta, vaan osoitti myös mitä käytännöllisimpienkin kysymysten suhteen sellaista lämmintä uskonnollista tunnetta, että niin hän itse kuin suuri osa arvovaltaisesta kuulijakunnastakin kyynelehtivät vuolaasti. Herra kanslianeuvos von Rosenstein12 pani hänet sitten selittämään kokonaisen luvun Sallustiuksen teoksesta,13 ja siitä hän suoriutui vakuuttavasti. Sitten von Rosenstein esitti hänelle kysymyksiä kieli- ja lauseopista, minkä jälkeen kuningas antoi arkkipiispalle käskyn kuulustella häneltä lauseenjäsennykseen ja rakenteisiin liittyviä asioita, ja lopuksi tätä jatkoi piispa Weidman,14 ja kaikki saivat riittävän hyvät vastaukset. Sitten kanslianeuvos von Rosenstein kuulusteli moraalioppia ja kyseli sen eri haaroista, ja kruununprinssi vastasi hyvin taitavasti latinankielisiä käsitteitä kaikessa käyttäen. Lopuksi häneltä kuulusteltiin ensin vanhan Rooman ja sitten useiden Euroopan maiden ja viimeiseksi kuninkaan nimenomaisesta käskystä Ruotsin historiaa. Tällöin huomasin erityisesti sen, että kertoessaan laveasti useista tapahtumista hän puhui varsin luontevasti ja täysin selvästi, mikä kertoo johdonmukaisesta ajattelusta ja ajatusten ilmaisemisen helppoudesta. Sain lisäksi ilon keskustella luottamuksellisesti hänen kummankin kunnioitettavan opettajansa15 kanssa, jotka vakuuttivat minulle, että mainittu herra on mielenlaadultaan hyveellinen ja rehti ja että hänellä on taipumusta säästäväisyyteen ja taloudellisuuteen, niin että Ruotsi voi joka suhteessa toivoa hänestä hyvää. Hän ei ole kovinkaan pitkä, mutta on varsin laiha, hänen vakuutettiin kuitenkin olevan terve.
Kaikkien säätyjen suuri, 120-henkinen lähetystö kiitti kuningasta siitä hellästä hoivasta, jonka hän on suonut tälle valtakunnan silmäterälle ja tulevien sukupolvien toivolle, ja samalla tarjottiin samaa hääsuostuntaa kuin 1766 myönnettiin,16 jos kuningas suvaitsisi järjestää kruununprinssin avioliittoon ennen säätyjen seuraavaa kokoontumista.
§ 7
Kuten tavallista valittiin pankkivaltuusmiehet valtiopäivien väliajaksi, ja meidän säätymme nimesi valtuusmiehikseen tohtori Flodinin, Tukholman Suurkirkon pastorin, rovasti Nordinin17 ja tohtori Branderin.18 Valtiokonttorin valvojiksi valittiin lehtori Eberhardt,19 Riddarholmenin kirkkoherra Borg20 ja rehtori Murberg.21
§ 8
Lopuksi päätettiin, että Tukholmaan perustettaisiin papiston kanslia, jonka jäseniksi tulevat piispa Wallqvist sekä pankkivaltuusmiehiksi ja valtiokonttorin valvojiksi valitut henkilöt ja jonka tehtävänä on pankkivaltuusmiesten ja valtiokonttorien valvojien valitseminen tehtävistä luopuvien sijaan. Myös muut aatelittomat säädyt ovat toteuttaneet jonkin vastaavan järjestelyn.
§ 9
Sain mukaani valtiopäiväanomuksia vain Närpiön rovastikunnasta, eikä kirkollisasiain valiokunta22 ottanut yhtäkään niistä säädylle esitettäväksi, mikä jossakin mielessä oli onni, koska silloin ne olisivat jääneet raukeamaan, kun yhdestäkään valiokunnan säädylle käsiteltäväksi lähetetystä asiasta ei valtiopäivien hätäisen päättämisen takia ehditty säädyssä keskustella, saati tehdä päätöstä ja lähettää niitä jatkokäsittelyyn. Anomusten aiheet olivat kotimaisen lainan ottaminen ulkomaisten lainojen vähentämiseksi, fahnehjelmien vaihtaminen valtionvelkaseteleiksi ja vaihtorahan määrän lisääminen, ja ne kaikki saatoin salaisen valiokunnan tietoon säätymme tässä valiokunnassa toimivien edustajien välityksellä, ja siellä ne siitä huolimatta, ettei niillä ollut suurtakaan vaikutusta, kuitenkin olivat osaltaan antamassa lisäpontta Suomesta yleisesti kuuluvalle toivomukselle, että sotakomissariaatin hätärahat23 vaihdettaisiin toiseen kaikkialla valtakunnassa käypään rahalajiin. Viimeisestä anomuksesta, jossa anottiin vuonna 1743 annetun Pohjanmaan papiston oikeuksia koskevan asetuksen vahvistamista niin pappien kuin sanankuulijoidenkin samoin kuin pappien välisiä kiistoja ratkaisemaan joutuvien virkamiesten noudatettavaksi, neuvottelin piispa Wallqvistin kanssa ja saatuani hänen tukensa jätin anomuksen kuninkaalliselle majesteetille ja esitin24 jne. – – – –
§ 10
Palkkausasiaa25 pidin luonteeltaan sellaisena, että kun se nyt on kamarikollegion käsiteltävänä, sitä ei voitu heti saattaa kuninkaallisen majesteetin ratkaistavaksi. Yksinkertaistetulla käsittelyllä hankitulla päätöksellä ei myöskään olisi ollut suurta painoarvoa tulevaisuudessa. Ja koska uskon palkkausasiamme olevan niin hyvin dokumentoitu, että se kestää minkä tahansa tarkastuksen, asia saadaan vakaalle tolalle seuraajiemme hyväksi juuri tarkan tutkimuksen avulla, kun se tulee kuninkaan eteen normaalia virkatietä.
§ 11 ja 12
Koskettelevat osaksi valtiopäivämiehen palkkion perintää ja osaksi jotakin yksittäistä tapahtumaa valtiopäivämiesvaalissa jne. – – –
Kokkolassa 13. huhtikuuta 1792.
Anders Chydenius
Suom. Heikki Eskelinen
Edellinen jakso:
Seuraava jakso:
paikat: Bromma Eurooppa Gävle Härnösand Närpiö Näs (pitäjä Ruotsin Upplandissa) Pohjanmaa Riddarholmen (Tukholmassa) Rooma Ruotsi Skara Suomi Tukholma Venäjä Västerbotten Växjö
Henkilöt: Borg, Anders (s. 1749) Brander, Johan Eberhardt, Johan Hartman Flodin, Johan Gustaf Konung Gust. den 3)[:] Kustaa III Kustaa IV Adolf Murberg, Johan Nordin, Carl Gustaf Rosenstein, Nils von Sallustius Crispus, Gaius Wallqvist, Olof Weidman, Thure
Raamatunkohdat:
Aiheet: