Edellinen jakso: Toinen saarna käskyistä, § 4
Seuraava jakso: Toinen saarna käskyistä, § 6
§ 5
Neljänneksi kohteeksi nimesimme kaikki muut luodut, kuolleet ja elävät, järjelliset ja järjettömät. Ilmestys on saattanut tietoomme sen totuuden, että on ihmisen lisäksi muita, tosin näkymättömiä järjellisiä luotuja olentoja, sekä hyviä että pahoja, Jumalan lähettiläitä ja hänen pilkkaajiaan, jotka palvelevat meitä tai ovat meille turmioksi. Emme siis voi olla täysin vailla velvollisuuksia niitä kohtaan. Puhun enkeleistä, joista osa on määrätty meidän palvelukseemme, toiset taas tuhoavat hyvinvointiamme. Siksi monet ovat koettaneet määrittää tarkemmin näitä meidän velvollisuuksiamme, jotka kuitenkin on nopeasti todettu, kun tiedämme, että hyvät enkelit ovat paljon Jumalan alapuolella. Ne ovat hänen sanansaattajiaan, jotka on määrätty palvelemaan myös uskovia, ja ne mielellään edistävät ihmissuvun hyvää. Niitä ei pidä palvoa, eivätkä ne voi ottaa vastaan meidän palveluksiamme, ja vielä vähemmän ne tarvitsisivat sellaisia. Siksi meille ei ole myöskään määrätty mitään velvollisuuksia niitä kohtaan. Meidän tulee kuitenkin rakastaa niitä,1 Sananl. 12:10. Siksi yhtä hyvin viisaat pakanat kuin kristitytkin usein vaativat näiden velvollisuuksien harjoittamista *). Niiden tunnistaminen ei ole vaikeaa, kun annamme eläimille arvostuksissamme niiden oikean paikan Jumalan ja kaikkien järjellisten olentojen alapuolella, mutta elottomien esineiden yläpuolella, ja kun huomioimme itseemme kohdistuvan kalliin velvollisuutemme hallita mielenliikkeemme sekä vaimentaa viha ja julmuus, ja kunnioituksesta Korkeinta Olemusta kohtaan käytämme eläimiä oikealla tavalla siihen tarkoitukseen, jossa ne näyttävät meitä palvelevan. Kaiken tämän vuoksi ei näytä tarpeelliselta ryhtyä erityisesti tutkimaan tämäntyyppisiä velvollisuuksia, sillä ne seuraavat aina luonnostaan kolmen ensimmäisen vilpittömästä täyttämisestä. Mutta juuri siksi onkin vielä enemmän syytä esittää nämä laajemmin ja on aiheellista aloittaa suurimmasta, nimittäin velvollisuudestamme Jumalaa kohtaan. Kaikki muut seuraavat siitä luonnostaan. Siitä aloitti suuri Lainsäätäjä itse, siitä aloittavat perustellusti kaikki kristilliset moraalin opettajat. Mutta Herra antakoon meille armoaan ja siunaustaan tässä hankkeessamme. Kumarrumme maahan Kaikkivaltiaan edessä ja rukoilemme kunnioittavan hartaasti Isä meidän jne.
sekä Jumalan että niiden oman pyhyyden vuoksi, mutta myös niiden meille osoittaman rakkauden ja hyväntahtoisuuden vuoksi. Pahoja enkeleitä, Jumalan ja meidän sukumme vihollisia, meidän puolestaan ei tule vihata, koska ne ovat Jumalan kätten työtä ja koska lain täyttäminen perustuu rakkauteen. Niitä tulee kuitenkin välttää, mutta tämä ei tarkoita mitään erityistä velvollisuutta paholaisia kohtaan, vaan toisaalta Jumalaa kohtaan, kun me hänen kunniaansa puolustaaksemme sanomme Daavidin tavoin: Enkö vihaisi sinun vihollisiasi, Herra, enkö inhoaisi sinun vastustajiasi Ps. 139:21, ja toisaalta itseämme kohtaan. Meidän tulee urhoollisesti taistella paholaista vastaan, karttaa hänen juoniaan ja pelastaa sielumme tuon murhaajan kynsistä. Myös elottomia esineitä voidaan käyttää oikein tai väärin, mutta meillä ei silti ole minkäänlaisia velvollisuuksia niitä kohtaan. Niitä käytetään oikein silloin, kun niitä käytetään Luojan kunniaksi, hänen tahtonsa mukaisesti, oman itsemme ja lähimmäisemme autuuden hyväksi, mihin käyttöön ne kaikki on annettukin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö meillä näyttäisi olevan jonkinlaisia velvollisuuksia hallussamme olevia eläviä eläimiä kohtaan. Huomaamme selvästi niissä olevan tunnetta ja elämää, myös jonkinlaista kuuliaisuutta, herkkyyttä ja hellyyttä. Me olemme juurruttaneet itseemme luonnollisen säälin tunteen ja tunnemme velvollisuudeksemme tehdä hyvää niille, sillä ne uhrautuvat meidän palveluksessamme. Ilmestys säätää tämän velvollisuuden sanomalla: Älkää sitoko puivan härän suuta 5. Moos. 25:4. Kuningas Salomo pitää jumalaapelkäävien yhtenä hyveenä sitä, että vanhurskas ihminen muistaa karjansa tarpeet, jumalaton ei sääliä tunne
*) Kuulu kreikkalainen filosofi Plutarkhos puhuu paljon velvollisuuksista eläimiä kohtaan. Lainoppineista asiaa käsittelee mm. Schilter teoksessaan Manuductio philosophiae moralis ad veram non simulatam jurisprudentiam.2 Teologeista Justus Christoph Schomer teoksensa Specimen Theologiae Moralis3 luvussa 18 käsittelee tätä velvollisuutta eläimiä kohtaan.
Edellinen jakso: Toinen saarna käskyistä, § 4
Seuraava jakso: Toinen saarna käskyistä, § 6
paikat:
Henkilöt: Daavid Plutarkhos Salomo Schilter, Johann Schomer, Justus Christoph
Raamatunkohdat:
Aiheet: