Kootut teokset | Samlade skrifter | Selected Works
Kirjoitus: Toinen saarna Jumalan kymmenestä käskystä

Toinen saarna käskyistä, § 24

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

Tekstin koko: A A A A


Näkymävalinnat:

§ 24

Tällainen toivo tuo Jumalan lapsille monenlaista siunausta ja iloa. Maailman lapset ovat usein yltäkylläisyydessäänkin tyytymättömiä, jos he eivät ehdi tyydyttää kaikkia suunnattomia halujaan. Kun heidät on nostettu kaltaistensa yläpuolelle, he onnen huomassa valittavat sortoa ja vääryyttä. Nautintoihin vajonneina heillä ei ole minkäänlaista rauhaa. Suurten rikkauksien keskellä he päivittäin harmittelevat, kuinka paljon ja monenlaista heiltä puuttuu, ja valittavat: Mitä me nyt syömme, mitä me juomme tai mistä me saamme vaatteet? Matt. 6:31. Sen sijaan Jumalan lapset, sanon minä, iloitsevat katselemalla Jumalan ääretöntä hyvyyttä itseään kohtaan kaikissa asioissa, joissa se aina vertautuu omaan suureen arvottomuuteen, ja näin kaikista hyvistä teoista tulee niin suuria ja miellyttäviä, että he päivittäin lainaavat patriarkka Jaakobin sanoja: Minä en ole ansainnut sitä suurta hyvyyttä ja armoa, jota olet osoittanut minulle, palvelijallesi 1. Moos. 32:11,1 ja sanovat profeetta Daavidin tavoin: Mikä olen minä – – – sinulta me olemme kaiken saaneet, sinulta on tullut kaikki. Me olemme edessäsi vieraita ja muukalaisia. Sinulta tulevat rikkaus ja kunnia, ylistetty olet sinä, Herra, aina ja ikuisesti2 1. Aik. 29:14,15,12,10. Ihmissydän on kuin kuohuva meri. Ei se tyynny, vaan kuohuttaa esiin mutaa ja liejua, sanoo profeetta, jumalattomilla ei ole rauhaa Jes. 57:20–21, mutta uskovilla on satama, ja he lepäävät turvallisesti Vapahtajansa helmassa ja hänen siipiensä suojissa ja voivat sanoa Daavidin tavoin: Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu Ps. 23:1. Mutta tämä Jumalan lasten luottamus näkyy erityisesti kovina aikoina. Kun maailman lapset ovat menettäneet kaiken toivonsa eivätkä heidän jumalansa voi heitä enää auttaa tai lohduttaa, niin juuri silloin suuren Jumalan ystävät ankkuroivat toivonsa lujasti Herran horjumattomiin lupauksiin, jotka kaikissa onnen tuulissa kestävät vuortakin lujemmin: sillä vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, Jumalan armo meitä kohtaan ei järky eikä hänen rauhanliittonsa horju, sanoo Herra, meidän armahtajamme3 Jes. 54:10. Ja arvioikaa itse, rakkaat kuulijat, minkä kepeyden, minkä lohdun ja mielenvirkistyksen tällainen luja toivo sieluun antaakaan, sillä vaikka hän joskus kulkisi pimeässä laaksossa, hän ei pelkäisi mitään pahaa, sillä Herran keppi ja paimensauva johdattavat häntä4 Ps. 23:4. Hän on, kuten Paavali kehottaa filippiläisiään, aina toivossa iloinen5 Room. 12:12 ja ahdingossa kestävä. Lopuksi tämä siunattu luottamus näyttääkin suurimman tehonsa itse kuolemassa. Siinä ihmissydän värisee ja luonto vapisee vihollisen edessä, mutta uskovat käyvät kuolemaan rohkein mielin, eivät Agagin tapaan epätoivoisina 1. Sam. 15:32, eivät teeskennellyn tai valheellisen tunteettomuuden vallassa, vaan iloisessa toivossa ja hartaasti haluten täällä kauan uskossa etsityn sielunyljän tykö, ja hänessä luvattuun ikuiseen elämään.


  1. alkutekstissä vastaava kohta on 1. Moos. 32:10
  2. 1992/muokattu
  3. 1992/muokattu
  4. 1992/muokattu
  5. 1938/muokattu

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

paikat:

Henkilöt:

Raamatunkohdat:

Aiheet: