Edellinen jakso: Toinen saarna käskyistä, § 20
Seuraava jakso: Toinen saarna käskyistä, § 22
Neljäs osa,
jossa tarkastellaan meidän viimeistä päävelvollisuuttamme Jumalaa kohtaa, sitä että meidän tulee luottaa häneen.
§ 21
Rakkaat Herrassa, kun ajattelemme Jumalan suuria ja täydellisiä ominaisuuksia ja, etenkin hänen loputonta viisauttaan, kaikkivaltiuttaan, läsnäoloaan kaikkialla ja sanoinkuvaamatonta hyvyyttään ihmiskuntaa kohtaan yleensä ja uskovia kohtaan erityisesti, niin jo kaikki tämä saa meidät tuntemaan itsemme niin vahvasti ja iloisesti rohkaistuneiksi ja sitoutuneiksi, että voimme turvata tuollaiseen Jumalaan. Meidän tekstimme eli Herran lain ensimmäinen käsky asettaakin meille tämän velvollisuuden kaikessa vakavuudessaan. Sillä kun Herra sanoo: Minä olen sinun Jumalasi, niin se tarkoittaa: Oi ihminen, sinä voit turvallisesti luottaa siihen, että minä olen sellainen Jumala, joka näkee ja tietää täysin kaikki sinun mieltymyksesi. Minä tunnen myös kaikki tavat ja keinot auttaa sinua, eikä mikään asia ole minulle mahdoton. Mutta sinun täytyy myös olla täysin varma siitä, että minä olen sinun Jumalasi ja hyväntekijäsi, jolla on hellä sydän sinua kohtaan ja joka haluaa olla auttajasi ja puolustajasi niin ajassa kuin ikuisuudessakin. Siksi sinun tuleekin pitää minut sellaisena kuin minä olen, heittää kaikki murheesi minun kannettavakseni ja katsoa tarkoin, ettet mitenkään tee itsellesi muita jumalia, tai hae lohtua itsestäsi, ystävistäsi tai omaisuudestasi, sillä ne eivät ole sellaisia Jumalia tai auttajia, jotka voisit asettaa minun rinnalleni tai joita voisit verrata minuun. Tämä sama velvollisuus on tämän lisäksi nimenomaisesti ilmaistu monessa Pyhän kirjan kohdassa. Haluan vain mainita muutaman. Kuningas Daavid käskee meitä ensin ajattelemaan, kuinka ihmeellisesti Herran johdattaa omiaan1 Ps. 4:4,6 ja sanoo sitten: Uhratkaa vanhurskauden uhreja ja luottakaa Herraan.2 Psalmissa 27 hän rohkaisee itseään ja muita uskovia siihen ja sanoo: Ole luja, pysy rohkeana. Luota Herraan! Ps. 27:14. Viisas mies opetti meitä sananlaskuissaan näin: luota Herraan, hän auttaa sinua3 Sananl. 20:22. Profeetta Jesaja taas sanoo ylistyslaulussaan: Ajasta aikaan luottakaa Herraan, sillä Herra on ikuinen kallio4 Jes. 26:4. Ja mitä on olla ilman toivoa ja lohdutusta Jumalassa? Sehän on olla täysin ilman Jumalaa, sillä apostoli Paavali kirjoittaa efesolaisista, että niin kauan kuin he olivat pakanoita, he olivat maailmassa vailla toivoa ja vailla Jumalaa5 Ef. 2:12. Niitä puolestaan kutsutaan aiheellisesti autuaiksi, jotka luottivat Herraan. Niinpä kuningas Daavid puhkeaa näihin sanoihin: Herran viha syttyy pian, mutta autuaita ovat kaikki ne, jotka turvaavat häneen6 Ps. 2:12, ja toisessa kohdassa: Autuas se, joka turvaa sinuun, Herra Sebaot! Ps. 84:13. Mutta miksi minä vaivaisin teitä, rakkaat kuulijat, tällaisen asian pitemmällä todistelemisella, sillä tiedän, että tuskin kukaan teistä tätä kieltää. En ole kuitenkaan voinut sivuuttaa tätä velvollisuutta sen kevyemmin kuin muita; sen olemassaolo nimittäin tunnustetaan kyllä usein auliisti silloin, kun ei ole varsinaisesti käsillä sellainen tilanne, jossa se voisi osoittaa voimansa. Mutta kun se joutuu koetukselle, aletaankin sitä vastoin epäröidä. Siksi sen tuleekin vakaumuksessamme nojautua horjumattomiin perusteisiin, niin että hädän hetkellä voimme rohkaista heikkoa toivoamme ja sanoa: Herra kuuli kurjan huudon ja pelasti hänet kaikesta hädästä. Autuas on se, joka turvaa häneen. Rikkaatkin kärsivät puutetta ja näkevät nälkää, mutta sillä, joka turvaa Herraan, on kaikkea kyllin7 Ps. 34:7,9,11.
Edellinen jakso: Toinen saarna käskyistä, § 20
Seuraava jakso: Toinen saarna käskyistä, § 22
paikat:
Henkilöt: Daavid Jesaja Paavali
Raamatunkohdat:
Aiheet: