Edellinen jakso: Toinen saarna käskyistä, § 13
Seuraava jakso: Toinen saarna käskyistä, § 15
§ 14
Kunnioitus ja kuuliaisuus, jota Jumala paratiisissa vaati ja myös sai meidän esivanhemmiltamme, oli aivan epäilemättä tällä tavoin altista, niin kauan kuin he säilyttivät luomisessa saamansa pyhyyden, vaikka tuo aika jäikin niin lyhyeksi. Sellaista on myös pelko, jota hän yhä meiltä vaatii, mutta sen sijaan meidän on tarkemmin tutkittava, kykeneekö laki varsinaisessa merkityksessään yksin aikaansaamaan sitä meissä. Laissa on sekä uhkauksia että lupauksia, joiden pitäisi luonnollisessa järjestyksessä aikaansaada Jumalan haluama pelko. Mutta kaikki armon lupaukset liittyvät lain täydelliseen noudattamiseen, joka ei siedä1 No niin, Jumala, meidän ainoa alkusyymme, on ikuisuudessa ajatellut meitä armossaan ja valmistanut meille ainoan Poikansa kalliin sovituksen kautta uuden tien vanhurskauteen. Hänet Jumala on asettanut armonistuimeksi uskon kautta hänen veressään2 Room. 3:25. Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden 2. Kor. 5:21. Hän on itse ilmoittanut järjestyksen, jossa pääsemme tästä vanhurskaudesta osallisiksi, ja valmistanut autuuden tien, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän Joh. 3:16.3 Näin katoaa jälleen kaikki orjuuden henki, ja me saamme sitä vastoin valittujen lasten hengen, jossa me huudamme Abba, rakas Isä Room. 8:15. Tätä on se oikea meiltä pyydetty lapsellinen luottamus, joka syntisen on kuitenkin vaikea saavuttaa, ilman että hän ensi heräämisessään tuntee itsensä enemmän tai vähemmän orjamaiseksi. Ja vaikka rakkaus onkin tässä uskon tilassa elävä, eteenpäin kohti velvollisuuksien noudattamista vievä voima, niin kunnioitus Jumalan majesteettisuutta kohtaan ja uhkaavan rangaistuksen pelko ovat silti tehokas keino, jotka varjelevat meitä suruttomuudelta ja uskosta luopumiselta.
minkäänlaista tinkimistä, ja tällainen täydellinen kuuliaisuus onkin meidän hyvin valitettavassa tilassamme silkka mahdottomuus. Ei ole yhtäkään vanhurskasta. Kaikki ovat luopuneet ja käyneet kelvottomiksi. Ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei ainoatakaan Room. 3:10,12. Näin on helppo huomata, miten kaikki armonlupaukset niille, jotka noudattavat lakia, menevät meiltä syntisparoilta sivu suun, ja niistä tulee pelkkiä kirouksia lain rikkojille. Onhan tunnetusti ja ilmiselvästi mahdotonta koskaan saavuttaa luvattua siunausta suorittamalla lain tekoja, sillä meissä ei ole siihen sen enempää halua kuin kykyäkään. Tällä tiellä riistetään syntiseltä kaikki toivo, ja jylisevä kirous suistaa meidät kaikki orjamaiseen epätoivoon ja äärimmäiseen neuvottomuuteen, josta yksikään ei yksin ole kyennyt selviytymään oikealle tielle, sillä eihän yksikään ihminen tule Jumalan edessä vanhurskaaksi lain käskyjä noudattamalla Room. 3:20. Siksi meidän tulee huutaa ja kysyä: Oi Herra Sebaot. Mihin meidän on mentävä? Miten meille kurjille käy, olemme aivan neuvottomia.
Edellinen jakso: Toinen saarna käskyistä, § 13
Seuraava jakso: Toinen saarna käskyistä, § 15
paikat:
Henkilöt:
Raamatunkohdat:
Aiheet: