Kootut teokset | Samlade skrifter | Selected Works
Kirjoitus: Toinen saarna Jumalan kymmenestä käskystä

Toinen saarna käskyistä, § 24

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

Tekstin koko: A A A A


Näkymävalinnat:

§ 24

Tällainen toivo tuo Jumalan240 lapsille monenlaista siunausta ja iloa. Maailman lapset ovat usein yltäkylläisyydessäänkin tyytymättömiä, jos he eivät ehdi tyydyttää kaikkia suunnattomia halujaan. Kun heidät on nostettu kaltaistensa yläpuolelle, he onnen huomassa valittavat sortoa ja vääryyttä. Nautintoihin vajonneina heillä ei ole minkäänlaista rauhaa. Suurten rikkauksien keskellä he päivittäin harmittelevat, kuinka paljon ja monenlaista heiltä puuttuu, ja valittavat: Mitä me nyt syömme, mitä me juomme tai mistä me saamme vaatteet? Matt. 6:31. Sen sijaan Jumalan lapset, sanon minä, iloitsevat katselemalla Jumalan ääretöntä hyvyyttä itseään kohtaan kaikissa asioissa, joissa se aina vertautuu omaan suureen arvottomuuteen, ja näin kaikista hyvistä teoista tulee niin suuria ja miellyttäviä, että he päivittäin lainaavat patriarkka Jaakobin sanoja: Minä en ole ansainnut sitä suurta hyvyyttä ja armoa, jota olet osoittanut minulle, palvelijallesi 1. Moos. 32:11,1 ja sanovat profeetta Daavidin tavoin: Mikä olen minä – – – sinulta me olemme kaiken saaneet, sinulta on tullut kaikki. Me olemme edessäsi vieraita ja muukalaisia. Sinulta tulevat rikkaus ja kunnia, ylistetty olet sinä, Herra, aina ja ikuisesti2 1. Aik. 29:14,15,12,10. Ihmissydän on kuin kuohuva meri. Ei se tyynny, vaan kuohuttaa esiin241 mutaa ja liejua, sanoo profeetta, jumalattomilla ei ole rauhaa Jes. 57:20–21, mutta uskovilla on satama, ja he lepäävät turvallisesti Vapahtajansa helmassa ja hänen siipiensä suojissa ja voivat sanoa Daavidin tavoin: Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu Ps. 23:1. Mutta tämä Jumalan lasten luottamus näkyy erityisesti kovina aikoina. Kun maailman lapset ovat menettäneet kaiken toivonsa eivätkä heidän jumalansa voi heitä enää auttaa tai lohduttaa, niin juuri silloin suuren Jumalan ystävät ankkuroivat toivonsa lujasti Herran horjumattomiin lupauksiin, jotka kaikissa onnen tuulissa kestävät vuortakin lujemmin: sillä vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, Jumalan armo meitä kohtaan ei järky eikä hänen rauhanliittonsa horju, sanoo Herra, meidän armahtajamme3 Jes. 54:10. Ja arvioikaa itse, rakkaat kuulijat, minkä kepeyden, minkä lohdun ja mielenvirkistyksen tällainen luja toivo sieluun antaakaan, sillä vaikka hän joskus kulkisi pimeässä laaksossa, hän ei pelkäisi mitään pahaa, sillä Herran keppi ja paimensauva johdattavat häntä4 Ps. 23:4. Hän on, kuten Paavali kehottaa filippiläisiään, aina toivossa iloinen5 Room. 12:12 ja ahdingossa kestävä. Lopuksi tämä siunattu luottamus näyttääkin suurimman tehonsa itse kuolemassa. Siinä ihmissydän värisee ja luonto242 vapisee vihollisen edessä, mutta uskovat käyvät kuolemaan rohkein mielin, eivät Agagin tapaan epätoivoisina 1. Sam. 15:32, eivät teeskennellyn tai valheellisen tunteettomuuden vallassa, vaan iloisessa toivossa ja hartaasti haluten täällä kauan uskossa etsityn sielunyljän tykö, ja hänessä luvattuun ikuiseen elämään.


  1. alkutekstissä vastaava kohta on 1. Moos. 32:10
  2. 1992/muokattu
  3. 1992/muokattu
  4. 1992/muokattu
  5. 1938/muokattu
Alkukieli

§. 24.

Verkan af et sådant hopp för Guds240 barn blifver i flera afseenden välsignad, och glädjefull. Då verldenes barn ofta under största öfverflöd äro oförnögda, då de ej hinna mätta alla sina omätteliga begär: uphögda öfver sina gelikar, och i lyckans skjöta6 klaga öfver förtryck och vidrigheter: nedsänkta i vällustar, hafva ingen ro, och med stora rikedomar dageligen gräma sig öfver mångt och mycket hvad dem fattas, och klaga: hvad skola vi äta, hvad skola vi dricka, eller hvad skola vi kläda oss med? Mat. 6:31. Då säger jag, förnöja sig Guds barn, at betrakta Guds oändeliga godhet emot sig i all ting, den de altid sätta i bredde med sin egen stora ovärdighet, hvarigenom alla välgärningar blifva stora och fägnande; så at de dageligen låna ord af Patriarken Jacob, och säga: Jag är för ringa till all den barmhertighet, och all den trohet, som Tu med tinom tjenare gjordt hafver. 1. M. B. 32:10. och med Propheten David: Hvad är jag? - - af Tig är det alt kommit, och af tine hand hafve vi det.7 Förty vi äre främlingar och utlänningar för tig. Tine äro rikedomar och härlighet för tig. Lofvad vare Tu Herre ifrån evighet till evighet. 1. Chron. 29:14,15,12,10. Mennisko hjertat är et stormande haf, det icke stilla vara kan, och dess vågor häfva up241 träck och orenlighet, säger Propheten, de ogudaktiga hafva icke frid. Es. 57:20,21. men de trogna hafva fådt hamn, och hvila tryggt i sin Frälsares skjöte, och under hans vingar, och kunna säga med David Herren är min Herde, mig skall intet fattas. Ps. 23:1. Men denna tillförsigt hos Guds barn visar sig i synnerhet i nödenes tid. Då verldenes barn hafva förlorat alt hopp, och deras Gudar intet mera kunna hjelpa eller trösta dem, just då lägga den store Gudens vänner sig fast med hoppets ankar vid Herrans oryggeliga löften, hvilka i alla lyckans väder stå fastare än berg; ty bergen skola förr vika, och högarna falla, än Guds nåd skall vika ifrån oss, eller Hans freds förbund förfalla, säger Herren vår Förbarmare. Es. 54:10. Och dömmer sjelf Älskade Åhörare! hvad lätthet, ja hvad tröst och hugsvalelse ingjuter icke et sådant fast hopp uti själen: så at om en sådan ock ibland vandrade i en mörker dahl, så fruktar han dock intet ondt; ty Herrans käpp och staf trösta honom. Ps. 23:4. Han är efter Pauli förmaning till sina Philipper, altid glad i hoppet, Rom. 12:12. och tålig i bedröfvelsen. Sidst visar denna välsignade förtröstan sin aldraförnämsta verkan i sjelfva döden. Här bäfvar mennisko hjertat, och naturen242 ryser för sin fiende; men de trogna gå döden frimodigt till mötes, icke med Agags förtviflade mod, 1. Sam. 15:32. icke med en förstäld eller diktad känslolöshet, utan med et gladt hopp, och innerlig åtrå, at hinna till sin här länge i trone sökta själa-brudgumme, och det hos honom förvarade eviga lifvet.


  1. sköte
  2. och af tine hand hafve vi det.: stället lyder i Karl XII:s bibel (1703) ”... och af tine hand hafwe wij thet gifwit tig.”

Suomi

§ 24

Tällainen toivo tuo Jumalan240 lapsille monenlaista siunausta ja iloa. Maailman lapset ovat usein yltäkylläisyydessäänkin tyytymättömiä, jos he eivät ehdi tyydyttää kaikkia suunnattomia halujaan. Kun heidät on nostettu kaltaistensa yläpuolelle, he onnen huomassa valittavat sortoa ja vääryyttä. Nautintoihin vajonneina heillä ei ole minkäänlaista rauhaa. Suurten rikkauksien keskellä he päivittäin harmittelevat, kuinka paljon ja monenlaista heiltä puuttuu, ja valittavat: Mitä me nyt syömme, mitä me juomme tai mistä me saamme vaatteet? Matt. 6:31. Sen sijaan Jumalan lapset, sanon minä, iloitsevat katselemalla Jumalan ääretöntä hyvyyttä itseään kohtaan kaikissa asioissa, joissa se aina vertautuu omaan suureen arvottomuuteen, ja näin kaikista hyvistä teoista tulee niin suuria ja miellyttäviä, että he päivittäin lainaavat patriarkka Jaakobin sanoja: Minä en ole ansainnut sitä suurta hyvyyttä ja armoa, jota olet osoittanut minulle, palvelijallesi 1. Moos. 32:11,8 ja sanovat profeetta Daavidin tavoin: Mikä olen minä – – – sinulta me olemme kaiken saaneet, sinulta on tullut kaikki. Me olemme edessäsi vieraita ja muukalaisia. Sinulta tulevat rikkaus ja kunnia, ylistetty olet sinä, Herra, aina ja ikuisesti9 1. Aik. 29:14,15,12,10. Ihmissydän on kuin kuohuva meri. Ei se tyynny, vaan kuohuttaa esiin241 mutaa ja liejua, sanoo profeetta, jumalattomilla ei ole rauhaa Jes. 57:20–21, mutta uskovilla on satama, ja he lepäävät turvallisesti Vapahtajansa helmassa ja hänen siipiensä suojissa ja voivat sanoa Daavidin tavoin: Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu Ps. 23:1. Mutta tämä Jumalan lasten luottamus näkyy erityisesti kovina aikoina. Kun maailman lapset ovat menettäneet kaiken toivonsa eivätkä heidän jumalansa voi heitä enää auttaa tai lohduttaa, niin juuri silloin suuren Jumalan ystävät ankkuroivat toivonsa lujasti Herran horjumattomiin lupauksiin, jotka kaikissa onnen tuulissa kestävät vuortakin lujemmin: sillä vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, Jumalan armo meitä kohtaan ei järky eikä hänen rauhanliittonsa horju, sanoo Herra, meidän armahtajamme10 Jes. 54:10. Ja arvioikaa itse, rakkaat kuulijat, minkä kepeyden, minkä lohdun ja mielenvirkistyksen tällainen luja toivo sieluun antaakaan, sillä vaikka hän joskus kulkisi pimeässä laaksossa, hän ei pelkäisi mitään pahaa, sillä Herran keppi ja paimensauva johdattavat häntä11 Ps. 23:4. Hän on, kuten Paavali kehottaa filippiläisiään, aina toivossa iloinen12 Room. 12:12 ja ahdingossa kestävä. Lopuksi tämä siunattu luottamus näyttääkin suurimman tehonsa itse kuolemassa. Siinä ihmissydän värisee ja luonto242 vapisee vihollisen edessä, mutta uskovat käyvät kuolemaan rohkein mielin, eivät Agagin tapaan epätoivoisina 1. Sam. 15:32, eivät teeskennellyn tai valheellisen tunteettomuuden vallassa, vaan iloisessa toivossa ja hartaasti haluten täällä kauan uskossa etsityn sielunyljän tykö, ja hänessä luvattuun ikuiseen elämään.


  1. alkutekstissä vastaava kohta on 1. Moos. 32:10
  2. 1992/muokattu
  3. 1992/muokattu
  4. 1992/muokattu
  5. 1938/muokattu

Englanti

Unfortunately this content isn't available in English

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

paikat:

Henkilöt:

Raamatunkohdat:

Aiheet: