Anders Chydenius eteni myssyvaltiopäivillä 1765–1766 konkreettisista poliittisista kysymyksistä koko vallitsevan talous- ja yhteiskuntajärjestelmän uudelleenarvioimiseen. Tähän häntä johdattivat aikakauden koti- ja ulkomaisilta yhteiskuntafilosofisilta kirjoittajilta saadut vaikutteet. Näin syntynyt yleisen ja yksityisen tai periaatteellisen ja käytännöllisen välinen jännite on muodossa tai toisessa läsnä kaikissa Chydeniuksen talouspoliittisissa kirjoituksissa. Erityisen ilmeinen se on pamfletissa Valtakunnan heikkouden lähde. Tämä teksti kosketti jo aiheensa eli vuonna 1724 säädetyn, tuoteplakaatiksi (produktplakatet ) nimetyn purjehdussäännön vastustamisen takia yhtä lailla yksittäisten porvariskauppiaiden taloudellisia etuja kuin koko valtakunnan elinkeino- ja aluepolitiikkaakin.
Tuoteplakaatti säädettiin valtiopäivillä vuonna 1724 ja sitä täydennettiin vuonna 1726. Plakaatin esikuvana oli Englannissa alun perin vuonna 1651 voimaan tullut purjehdussääntö. Ruotsalaisen plakaatin päätarkoituksena oli edistää merkantilistisessa hengessä valtakunnan laivanrakennusta ja siirtää kansainvälisistä rahdeista mahdollisimman suuri osa ruotsalaisille aluksille. Asetus kielsi ulkomaisia aluksia tuomasta Ruotsiin muita kuin oman maansa tai siirtomaidensa tuotteita. Kyse oli siis ulkomaisen taloudellisen toimeliaisuuden korvaamisesta kotimaisella, mutta ainakin taustalla vaikuttivat myös laivastostrategiset näkökohdat, joiden painoarvo oli lisääntynyt suuren Pohjan sodan jälkeen Ruotsin jouduttua erityisesti Itämerellä täysin uuteen geopoliittiseen asemaan. Tuoteplakaatti johtikin tarkoitettuun tulokseen eli ruotsalaisen kauppalaivaston selvään kasvuun, vaikka osa uusista ruotsalaisaluksista rakennettiin ilmeisesti ulkomaisen pääoman turvin.
Suotuisten vaikutusten lisäksi tuoteplakaatista seurasi myös ilmeisiä ongelmia, joista käytiin väittelyä Chydeniuksen osoittamalla tavalla niin plakaattia säädettäessä kuin myöhemminkin. Tuoteplakaatin suunnittelusta päävastuussa oli kauppakollegio, mutta sekä lain aikalaiskriitikot että myöhempi historiankirjoitus ovat olleet voittopuolisesti sitä mieltä, että säädöksen todelliset ajajat kuuluivat tukholmalaisiin tukkukauppiaisiin ja heidän käskyläisiinsä ja sen vastustajat monesti niihin, joiden edut olivat ristiriidassa suurporvareiden kanssa. Muiden muassa Schaumanin, Ericssonin ja Virrankosken mukaan vastustajat olivat lähinnä pienempien kaupunkien porvareita, joiden näkemykset pääsivät hyvinkin esille valtiopäivien kauppadeputaatiossa keväällä 1723, vaikka pääkaupungin edut jäivät lopulta voitolle. Tutkimuksessa tämä Tukholman suosiminen on tunnustettu laajasti. Esimerkiksi Eli F. Heckscher selitti 1900-luvun puolimaissa, miten ruotsalaiselle 1700-luvun merkantilismille oli tyypillistä suosia suurimpia kaupunkeja ja porvariselinkeinoja kaiken muun kustannuksella ja kuinka myös tuoteplakaatin säätäminen soveltui esimerkillisen hyvin tähän politiikkaan. Näin myös raudan vienti, tuon ajan Ruotsille ylivoimaisesti tärkein ja tuottoisin ulkomaankaupan muoto, joutui tuoteplakaatista johtuvien markkinaheilahtelujen vaikutuksen alaiseksi, millä oli tuntuvia seurauksia Ruotsin ulkomaankaupalle.
Toisaalta ruotsalaisten tuotteiden hintoihin maailmanmarkkinoilla vaikutti myös monia muita tekijöitä kuin pelkkä tuoteplakaatti. Yleiset suhdannevaihtelut laskivat raudan kysyntää ja siten myös sen hintaa juuri tuoteplakaatin säätämisen aikaan pariksi vuosikymmeneksi, minkä jälkeen kehitys 1700-luvun puolimaissa kääntyi. Chydeniuksen teksteissä juuri tuoteplakaatti nähdään silti yksiselitteiseksi syyksi huonoihin hintoihin.
Chydeniuksella oli valtiopäivämiehenä pääsy tuohon aikaan muuten suljettuihin viranomaisarkistoihin. Laatiessaan Valtakunnan heikkouden lähdettä hän perehtyikin vuoden 1723 valtiopäiväväittelyyn jopa siinä määrin, että hän on liittänyt tekstinsä loppuun kokonaisuudessaan kauppadeputaatiossa 10. toukokuuta luetun Gävlen, Halmstadin, Kalmarin, Kristianstadin, Norrköpingin, Nyköpingin ja Varbergin kaupunkien valtiopäivämiesten muistion.1 Siinä ilmaistaan voimakas huoli siitä, miten suunnitteilla ollut plakaatti aiheuttaisi valtakuntaan vakavan suolapulan. Chydeniuksen mukaan näiden valtiopäivämiesten esittämä kritiikki oli niin kovaa, että se todisti jo ennen koko lain säätämistä, että plakaatin tavoitteet olisivat mahdottomat toteuttaa. Muistion tärkein johtopäätös onkin, että ”yleisön hyödylle” edullisinta olisi, että kaupan sallittaisiin sujua ainakin pari vuotta eli seuraaviin valtiopäiviin asti tavalliseen tapaansa, vapaasti ja esteettömästi, jotta voitaisiin nähdä, miten Ruotsin merenkulku ja kauppaelinkeino tänä aikana kehittyisivät. Mitaltaan, muodoltaan, sanakäänteiltään ja käsitteiltään tämä toukokuun 1723 muistio on varsin tavanomainen esimerkki vapaudenaikaisista valtiopäiväteksteistä. Niissä konkreettiset numerotiedot ja epäoikeudenmukaisuuksia koskevat valitukset yhdistyvät usein varsin suoraviivaisesti poliittisen oikeuttamisen sanastoon, joka painottaa erityisesti yleishyödyllisyyttä.
Lars Salviuksen kirjapainon huhtikuun puolivälissä 1765 painama Valtakunnan heikkouden lähde saavutti suosiota jo välittömästi ilmestyttyään, ja siitä otettiin toinen painos vain parin viikon kuluttua ensimmäisestä. Anonyyminä julkaistu pamfletti käännettiin pian myös saksaksi. Chydeniuksen aatteiden vastustajat reagoivat tekstiin hyökkäämällä sen kimppuun useiden vastineiden voimalla. Tekstin herättämää niin myönteistä kuin kielteistäkin huomiota on selitetty sekä sen suorasanaisuudella että aiheen keskeisyydellä juuri 1760-luvun puolivälissä. Tuolloin Ruotsissa oltiin keskellä vakavaa valuuttakriisiä, josta hattuvallan kriitikot, Chydenius muiden mukana, syyttivät jo vuosia noudatettua, inflaatiota kiihdyttänyttä rahapolitiikkaa. Valuutan ostovoimaongelmat korostivat osaltaan myös kaikkia muita talous- ja elinkeinopoliittisia ongelmia, ja kun Chydenius selvin sanakääntein syytti Valtakunnan heikkouden lähteessä vuoden 1724 purjehdussääntöä valtakunnan vaikeuksista, osin siis aiheesta ja osin aiheetta, kommentoijienkin sanakäänteet kävivät jyrkiksi. Lisäksi analyyttistä keskustelua vaikeutti se esimerkiksi Virrankosken ja Magnussonin toteama seikka, että keskustelijoiden tietämys inflaatio- ja deflaatiopolitiikan kansantaloudellisista seurauksista oli vielä tuolloin varsin rajallista. Tämä vuorostaan jätti muun muassa Chydeniuksen keskeisen oppi-isän Anders Nordencrantzin harjoittamalle poliittiselle mielipiteenmuokkaukselle runsaasti tilaa siinä missä Chydeniuksellekin.
Chydeniuksen kirjanpainaja Lars Salvius oli plakaatin aikalaiskriitikoista tunnetuimpia ja oppineimpia, ja kuten Virrankoski on todistellut, on ilmeistä, että Chydeniuksen tuoteplakaattiin kohdistama kritiikki on paljossa velkaa juuri Salviukselle ja tämän kirjastolle. Muita tärkeitä plakaatin varhaisia ja arvovaltaisia kriitikoita olivat jo aiempaan sukupolveen kuulunut Ruotsin teknisen koulutuksen ja kaivos- ja insinööritieteiden pioneeri Christopher Polhem sekä Chydeniuksen ikätoverit oikeus- ja talousoppinut Pehr Niclas Christiernin ja Turun akatemian professori Pehr Adrian Gadd. Valtakunnan heikkouden lähteen peruslauselmat siitä, että ulkomaalaisten vapaa purjehdusoikeus ruotsalaisiin satamiin Ruotsin tuotteita noutamaan olisi Ruotsille eduksi, näyttäisivät Virrankosken mukaan olevan miltei sellaisenaan peräisin Gaddilta tämän vuonna 1761 painetusta puheesta Tal om finska climatet och dess fölgder i landets hushållning.
Hyökätessään tuoteplakaattia vastaan Chydeniuksella oli kaksi vaihtoehtoa Valtakunnan heikkouden lähteen julkaisukanavaksi, sillä lopulta valitsemansa laajemman julkisuuden reitin ohella hän olisi voinut esittää tekstinsä valtiopäivämuistiona pappissäädyssä ja pyrkiä sitä kautta suoraan ajamaan plakaatin kumoavaa lakia. Kuten Schauman on todennut, Chydenius näyttää tekstinsä varhaisimman säilyneen, Nöyrä muistio -nimisen luonnoksen perusteella alun perin aikoneen toimia juuri näin, mutta muuttaneen mielensä jo ennen kyseisen luonnoksen valmistumista. Tämän käsinkirjoitetun tekstin alkupuolella on Salviuksen sittemmin painamasta versiosta poistettu tekstikatkelma, jossa käännytään valtiopäiväsäätyjen puoleen, kun taas luonnoksen lopulla puhuttelun kohde on jo anonyymimpi ”Lukijani”2.
Muodollisesta valtiopäiväreitistä luopuminen ei kuitenkaan tarkoita, etteikö Chydenius olisi tekstillään pyrkinyt valtiopäivävaikuttamiseen, vaan pikemminkin kyse oli taktikoinnista. Tuoteplakaatti oli Valtakunnan heikkouden lähteen julkaisemisen aikaan Chydeniukselle uusi aihepiiri, ja hän oli vielä keväällä 1765 ylipäänsä pääkaupungin poliittisilla areenoilla suhteellisen tuntematon sanankäyttäjä. Chydeniuksen asema säädyssään ja myös myssypuolueessa oli vielä epävakaalla pohjalla. Tästä Chydenius oli saanut heti valtiopäivien alussa osoituksen, kun hänen Nordencrantzin opetusten hengessä laatimansa, sinänsä erittäin periaatteellinen esitys uusiksi valiokuntavaalien jääviystulkinnoiksi vaiettiin kokeneempien poliitikkojen omien intressien takia kuoliaaksi. Edistääkseen koko Ruotsin ulkomaankaupan kannalta niin painavaa kysymystä kuin tuoteplakaatista luopumista Chydeniuksen kannattikin mieluummin yrittää mielipidevaikuttamista kuin rynnätä häviämään äänestystä edes omassa säädyssään, saati muissa.
Valtakunnan heikkouden lähde todistelee, millä tavoilla laivanvarustajien tukemiseksi säädetty tuoteplakaatti haittasi ja vahingoitti Ruotsin kansantaloutta ja kaikkia muita ruotsalaisia intressiryhmiä paitsi laivanrakentajia ja -varustajia. Chydeniuksen tekstin ytimessä on ajatus, ettei ruotsalaisten yleiselle edulle tai Ruotsille kokonaisuutena voinut olla kannattavaa, että porvareiden oli käytettävä lähes kaikissa ulkomaanrahdeissaan halpojen ulkomaisten alusten sijasta kalliita kotimaisia laivoja. Vaikka tuoteplakaatti muodollisesti rajoitti vain tuontikauppaa, vierasmaalaisiin laivoihin kohdistettu, muiden kuin niiden omien liputusmaiden tuotteita koskenut tuontitavaran kuljetuskielto poisti nämä laivat myös Ruotsin vientirahtimarkkinoilta. Pelkässä painolastissahan ei ulkomailta asti kannattanut Ruotsiin purjehtia yksisuuntaista rahtia hakemaan. Chydeniuksen julkilausuttu pääargumentti koskeekin juuri vientikaupan kärsimiä menetyksiä, jotka käytännössä ilmenivät ruotsalaisen raudan vientitulojen pienenemisenä ja ohjautumisena vain harvojen käsiin.
Toinen, valtakunnan kauppataseen kannalta pienempi, mutta Chydeniuksen pohjalaisen taustan ja Pohjanmaan pikkukaupunkien etujen kannalta olennainen ja myös aikalaisten laajalti noteeraama tuoteplakaatin haittavaikutus oli maahantuodun suolan kallistuminen. Suolakauppa keskittyi plakaatin vaikutuksesta harvalukuisille tukholmalaisille suurporvareille, jotka näin saivat yhä suuremman vaikutusvallan seudulla, jolla heidän asemaansa jo muutenkin vahvisti niin sanottu Pohjanlahden kauppapakko. Tuoteplakaatin osoittaminen koko valtakunnan yleisen edun vastaiseksi palveli näin myös Chydeniuksen kotiseudun erityisetuja, vaikkei hän vielä valtiopäiville matkustaessaan ilmeisesti ollutkaan perehtynyt tähän yhteyteen. Myöhäisvuosinaan laatimansa omaelämäkerran3 mukaan hän näet omaksui plakaatin vastustamisen vasta Tukholmassa erityisesti Lars Salviuksen vaikutuksesta.
Tekstin synnylle täysin keskeisen valtiopäiväkontekstin huomioiden on silmiinpistävää, kuinka irrallisia Valtakunnan heikkouden lähteen sisältämät argumentit ovat tekstin syntyajankohdan päivänpolitiikasta. Chydeniuksen päämäärä, tuoteplakaatin vahingolliseksi osoittaminen, toteutuikin mitä ilmeisimmin hänen mielestään paremmin, jos plakaattia vastaan hyökättiin mahdollisimman laajaa yleishyödyllisyyttä painottanein ja samalla mahdollisimman yleispätevin perustein. Mitä enemmän väitteet kohdistuivat plakaattia ja muita vastaavia säädöksiä kannattaneiden itsekkyyteen ja mitä vähemmän esille tuli, että myös plakaatin vastustajia saattoi ajaa yleisen ohella yksityinenkin hyöty, sitä tehokkaampi mielipiteenmuokkaaja yksittäinen teksti vapaudenajan ruotsalaisessa poliittisessa kulttuurissa oli. Tästä syystä myös Chydeniuksen kannatti jättää osa agendastaan nimenomaan piiloagendaksi ja keskittyä siihen, mitä oli vaikeinta kumota tai syyttää itsekkääksi.
Chydeniuksen runsain mitoin historiaa hyödyntänyt argumentaatiotapa oli tässä suhteessa erittäin tehokas. Valtakunnan heikkouden lähde käsitteleekin kirjoitusajankohtansa sijasta plakaatin säätämisajankohtaa eli 1720-luvun alkua ja toisaalta myös taloushistoriallisia esimerkkejä hyvinkin pitkältä aikajänteeltä, jopa satojen vuosien takaa. Tämä Chydeniuksen kyky käyttää poliittisesti varsinkin taloushistoriaa ja onnistua siinä retorisesti hyvin on tutkimuksessa toistuvasti nostettu esiin yhtenä juuri hänen tekstiensä tyyppipiirteistä.4 Vapaudenajan Ruotsissa historian poliittinen käyttö oli muutenkin tavallista, sillä varsin staattisen yhteiskuntakäsityksen vallitessa jopa keskiaikaista menneisyyttä koskevilla väitteillä oli paitsi kuriositeettiarvoa, myös eräänlaista ajatonta ajankohtaisuutta. Monetkaan muut pamfletinkirjoittajat eivät silti voineet edetä tällaisessa argumentaatiossa kovinkaan pitkälle. Tämän esti jo se, että vain harvoilla oli pääsy tarvittaviin viranomaisarkistoihin. Valtiopäivämiehenä Chydenius kuitenkin pystyi niitä käyttämään, ja mikä tärkeintä, hänellä oli myös taito erottaa aineistomassasta omien pyrkimystensä kannalta olennaisin, löytää käyttökelpoisia asiakirjoja ja esitellä löytönsä kiinnostavalla ja osuvalla tavalla niiden suhteen jo valmiiksi uteliaille lukijoille.
JN
Kirjallisuus
Ericsson, Birgitta, ”Stockholms storborgerskap och intressespelet kring produktplakatet”, Robert Sandberg (red.), Studier i äldre historia tillägnade Herman Schück 5/4 1985, Stockholm 1985, s. 301–312.
Heckscher, Eli F., ”Produktplakatet och dess förutsättningar. Bidrag till merkantilsystemets historia i Sverige”, Historiska studier tillägnade Harald Hjärne på hans sextioårsdag den 2 maj 1908, del II, Uppsala 1908, s. 694–784.
Heckscher, Eli F., Sveriges ekonomiska historia från Gustav Vasa, II:1–2, Stockholm: Albert Bonniers förlag 1949.
Magnusson, Lars, Äran, korruptionen och den borgerliga ordningen. Essäer från svensk ekonomihistoria, Stockholm: Atlantis 2001.