Akatemiat ja oppineiden seurat myönsivät 1700-luvulla sangen yleisesti palkintoja ja julistivat palkintokilpailuja saadakseen eri osa-alueilla esiin hyviä aloitteita ja panostuksia. Chydenius palkittiin esimerkiksi saarnoistaan. Hän julisti kuitenkin myös itse palkintokilpailuja virittääkseen keskustelua. Vuonna 1778 hän lupasi palkinnon sille, joka esittäisi parhaat vastaväitteet hänen kirjoitukselleen isäntien ja palkollisten luonnollisista oikeuksista (ks. Tutkimus vuosipalveluksesta, § 20), ja 1781 hän lupasi Dagligt Allehanda -lehdessä palkinnon sille, joka kirjoittaisi iskevän puheenvuoron hänen mielestään ajassa leviävien kristinuskoa arvostelevien mielipiteiden torjumiseksi. Palkintosumma oli kohtuullinen, sama 10 kultadukaatin summa, jonka hän itse oli vastikään voittanut kymmentä käskyä koskevilla saarnoillaan (ks. Saarnat kymmenestä käskystä). Kilpakirjoitusten sisällölle oli määrätty ahtaat rajat, jotka tosin eivät olleet aivan selvät. Kirjoituksissa oli vertailtava pakanallista ja kristillistä moraalioppia ja osoitettava jälkimmäisen paremmuus; mitä suotavinta oli myös osoittaa, että pakanallisten käsitysten järjenmukaiset piirteet juontuivat varhaisimmalta vedenpaisumuksen jälkeiseltä ajalta ja juutalaisten – Jumalan omaisuuskansan – moraaliopista.
Chydenius näyttää saaneen välittömän aiheen aloitteeseensa runoilija Johan Henrik Kellgrenin Stockholmspostenissa julkaisemasta mielipiteestä, että on vaikeata olla samaan aikaan sekä hyvä kristitty että hyvä runoilija, sekä runosta, jossa Kellgren hahmotteli stoalaisen ihannehahmon, ”vakaan miehen”, joka selviytyy ilman toivoa pelastumisesta. ”Pakanoiden” moraalifilosofian ja kristillisen moraaliopin vastakohtaisuus oli kuitenkin yleinen keskustelun aihe tuohon aikaan. Euroopan valistusfilosofit, Voltaire ja monet muut, väittivät antiikin epikurolaisten ja stoalaisten esittämien moraalin periaatteiden olevan hyvinkin samanveroisia Raamatun ilmoittamien Jumalan kymmenen käskyn kanssa.
Chydeniuksen kirjoituskilpailu ei saavuttanut menestystä; kilpakirjoituksia saapui yksi ainoa. Dagligt Allehandassa julkaisemassaan lyhyessä kirjoituksessa Chydenius valittelee kirjoituskilpailun herättämän kiinnostuksen laimeutta, mutta vakuuttaa, että ainoan kilpailutyön lähettäjä saa kymmenen dukaattiaan, vaikka mitään valintaa ei ole tapahtunutkaan. Kilpailuun tarkoitetun työn kirjoitti myös runoilija Thomas Thorild, jota ärsytti ohje kristinuskon puolustamisesta. Niinpä hän kirjoittikin, ettei kristillinen moraali sisällä mitään, mitä ei pakanallisessa filosofiassa ollut ilmaistu puhtaammin ja jalommin. Ilmeisesti hän ei kuitenkaan lähettänyt tekstiään kilpailuun.
Chydeniuksen kilpakirjoituksille asettama tehtävä vahvistaa hänen järkkymättömän pitäytymisensä kristinuskoon ja siihen sisältyvään Raamatun ilmoitukseen. Se osoittaa myös hänen torjuvan suhtautumisensa pääkaupungin mondeeneissa älymystöpiireissä suosittuihin maallistuneisiin muoteihin ja ajattelutapoihin. Hän kannatti muidenkin kristittyjen kuin puhdasoppisten luterilaisten sekä myös juutalaisten suvaitsemista valtakunnassa, mutta ei hyväksynyt kristillisen moraaliopin arvostelua eikä myöskään sitä, että deistit, panteistit tai ateisteina pidetyt vapaa-ajattelijat kiistivät persoonallisen Jumalan aseman maailman johtajana ja ikuisen autuuden saavuttamisen ihmisen lopullisena tavoitteena. Hän ei toki halunnut pakkotoimia tuollaisten mielipiteiden nujertamiseksi – kirjoituskilpailun julistaminenhan oli yksi tapa pyrkiä saamaan esiin perusteluja niiden torjumiseen – mutta vapaa-ajattelijat olivat hänen mielestään ilmeisestikin suurempi uhka kuin erilaiset uskontunnustukset.
Teksti asemoi Chydeniuksen paikan aatehistoriassa. Hän puolsi painovapautta, markkinataloutta, ihmisoikeuksia ja suvaitsevaisuutta, kiistatta 1700-luvun valistuksen aatteita. Hän kannatti niitä kuitenkin kristinuskon määrittämissä puitteissa. Hän edustaa kristillistä valistusta; tuo yhdistelmä saattaa tuntua paradoksaaliselta, mutta aatehistorian elävä käytäntö ei aina noudata käsikirjojen kaavioita.
Bo Lindberg
Suom. Heikki Eskelinen
Kirjallisuus
Arvidson, Stellan, Thorild 1, Passionernas diktare, Stockholm: Carlsson 1989.
Gay, Peter, The Enlightenment. An Interpretation. The Rise of Modern Paganism [1], New York: Norton 1995.
Josephson, Lennart, Kellgren och samhället. Kritik och satir till mitten av 1780-talet, Uppsala 1942.