Selonteko kirjoitusvapaudesta Kiinassa on, kuten siinä ilmoitetaan, ”käännetty tanskasta”, ja tämän pamfletin tarkoituksena on selvästikin ollut painovapauden asian edistäminen käynnissä olevissa valtiopäiväkeskusteluissa. Kirjoitus on soveliaasti omistettu ”Prinssi Kustaalle” – joka paljon myöhemmin kuninkaana, Kustaa III:na, lähestyi Chydeniusta uskonnonvapauskysymyksessä. Kertomuksen on painattanut Chydeniuksen lämpimin kirjanpainajaystävä Lars Salvius, joka oli itse julkaisemassaan lehdessä Lärda Tidningar arvioinut myötämielisesti kappalaisen kirjoituksia. Arviointi tästä vihkosesta ilmestyi Salviuksen lehdessä 17.4.1766, joten se lienee ilmestynyt hieman aikaisemmin.
Teksti kierrättää vanhastaan hyväksi havaittua retorista keinoa: jossakin kaukana on onnen maa, jossa tämä asia on järjestetty näin. Monet eurooppalaiset pitivät 1700-luvun keskivaiheilla kaukomaista etenkin Kiinaa ihannevaltakuntanaan: Euroopan chinoiserie, kiinalaisuuden ihailu, oli tuolloin huipussaan. Koristepuutarhoissa siirryttiin jäykistä muodoista kiinalaisen mallin mukaiseen istutusten vapaaseen ryhmittelyyn. Kiinalaista tuontiposliinia oli pöydässä aterioilla ja virvokkeita – etenkin teetä – nautittaessa. Astioiden koristemaalauksiin oli kuvattu idyllisiä aiheita kiinalaisten sopusointuisesta elämästä kauniin luonnon keskellä. Vaatteisiin ja sisustuskankaiksi haluttiin hienointa silkkiä, ja valistusajan suvaitsevuudessa pitemmälle ehtineet saattoivat mietiskellä kungfutselaisia elämänviisauksia. Tämä kaikki oli tietenkin ensisijaisesti mahdollista niille, joilla oli riittävästi tietoja ja varallisuutta.
Vaikka Chydeniusta kiinnostivat enemmän käytännön asiat, myös hän ilmeisesti oli altis pitämään Kiinan oloja esimerkillisinä. Hän saattoi viitata Kiinaan myös perustellessaan kirjoituksissaan elinkeinovapautta ja maakaupan sallimista ja huomauttaa, ettei siellä mitenkään eroteltu kaupunkilaisten ja maalaisten elinkeinoja (Valtakunnan heikkouden lähde, s. 5).
Chydeniuksen katseen kääntyminen Kiinaan painovapausasiaa tarkasteltaessa johtui arvatenkin välillisesti hänen kiinnostuksestaan tanskalaiseen kansantaloudelliseen kirjallisuuteen. Hän otti vastaan vaikutteita erityisesti eräiltä tanskalaisilta pietistisiltä pappismiehiltä, jotka kansantaloudesta kiinnostuttuaan olivat tuottaneet varsin runsaasti kirjallisuutta. Ruotsissa pietismi oli esivallan syrjään sysimä oppositioliike, mutta Tanskassa näkyvät pietistijohtajat olivat kohonneet korkeisiin asemiin. Heihin kuului Erik Pontoppidan, joka julkaisi sarjan kansantaloudellista kirjallisuutta ja eteni aikanaan Bergenin piispaksi. Lähemmin Chydeniuksen aikalaisia olivat Lütkenin veljekset, jotka kumpikin julkaisivat kansantalouden kysymyksiä käsitteleviä teoksia. Veljeksistä nuorempi, Otto Diderik Lütken, oli kirjoitellut Pontoppidanin lehteen Økonomiske Magasiniin.
Veljeksistä vanhempi, Fredrik Lütken, oli entinen meriupseeri ja kirjoitti sekä hartaus- että kansantaloudellista kirjallisuutta. Hänen kirjoituksistaan Chydenius oli löytänyt kyseessä olevan Kiinan painovapautta koskevan katkelman. Kuten Georg Schauman toteaa (1908. s. 491), sisältyy Fredrik Lütkenin kirjoittamaan teokseen Oeconomiske Tankar til høiere Efter-Tanke (”Ajatuksia taloudesta syvemmin mietittäväksi”) (osa VI, s. 8–21) kirjoitelma ”Nogle Chinesiske Stats-Regler og Oeconomiske Maximer eller Skikke: Uddragne af le Pere du Halde” (”Eräitä Kiinassa toteutettuja valtiovallan säädöksiä ja taloudellisia periaatteita tai tapoja, isä Du Halden kirjoitusten mukaan”).
Tanskalainen oli siis puolestaan löytänyt Kiinaa koskevat kertomukset isä Du Halden eli jesuiitta-kirjailija Jean-Baptiste Du Halden teksteistä. Tämä ei ollut itse koskaan käynyt Kiinassa, mutta kuvasi Kiinan oloja siellä 1500-luvun lopulta lähtien toimineiden jesuiittaisien kokoamien ja välittämien tietojen perusteella. Hieman merkillistä on, että ihmiset saattoivat löytää tässä kysymyksessä toisensa laajan uskonnollisen spektrin eri laidoilta; uskonnollisestihan tanskalaisen pietistin ja ranskalaisen jesuiitan välillä oli melkoisesti etäisyyttä. Schauman nostaa Pariisissa 1735 ilmestyneen neliosaisen teoksen Description de la Chine I–IV Lütkenin varsinaiseksi tiedonlähteeksi, ja välillisestihän se oli Chydeniuksenkin lähteenä käännöstyössä.
Eurooppalaiset saivat varsin usein ensimmäiset tietonsa kaukomaista jesuiittalähetyssaarnaajilta, jotka oli lähetetty eksoottisille seuduille. Du Halde nojautui esityksessään eri-ikäisiin ja luotettavuudeltaan eritasoisiin raportteihin, ja tämän takia hänen Kiinan kuvauksensa tyyli ja runsas pikkutapahtumista kertoviin tarinoiden käyttö ovat pitkälti ymmärrettävissä. Kirjapainotaito on toki keksitty Kiinassa, mutta painovapaus ei.
Kaukomaille lähetettyjen jesuiittalähetyssaarnaajien etujen mukaista oli joka tapauksessa olojen esitteleminen suhteellisen myönteisessä valossa, ja he viittasivat hanakasti seikkoihin, jotka vähensivät lähetys- ja käännytystyön vaikeuksia. Oppineet jesuiitat ja oppineet kungfutselaiset kiinalaiset todella lähentyivätkin Kiinassa, ja tämä johti siihen, että jonkin verran kiinalaisia suostui kääntymään kristinuskoon.
Painovapausmietintö 1765:n ja 1766:n kommentissa esitellään painovapaudesta vuosien 1765–1766 valtiopäivillä käytyä keskustelua, johon Kirjoitusvapaus Kiinassa liittyy ja annetaan kirjallisuusviitteitä.
HK
Suom. HE