Adam Smith ryhtyi 1764 kirjoittamaan kirjaa valtakuntien taloudellisista ja poliittisista oloista. Hän aloitti työn Toulousessa Ranskassa ja vei sen loppuun vasta 1776, jolloin se julkaistiin nimellä An Enquiry into the Wealth of Nations1. Kutakuinkin silloin, kun Smith ryhtyi panemaan paperille ensimmäisiä ajatuksiaan tästä aiheesta, Anders Chydenius istui Pohjanmaalla pohtimassa samanlaisia ongelmia kuin hän eli kysymystä, miten vaurautta valtakunnissa luodaan ja pidetään yllä. Chydenius ei työskennellyt aiheen parissa yhtä kauan kuin Smith, vaan julkaisi jo 1765 Tukholman valtiopäivien yhteydessä teoksensa Den Nationnale Winsten (Kansallinen voitto). Teokset syntyivät täysin toisistaan riippumatta. Kirjoittajilla oli myös erilainen tausta ja erilaiset edellytykset työhönsä. Smith oli toiminut moraalifilosofian professorina Glasgow’n yliopistossa, matkustellut Euroopan mannermaalla ja tavannut useita valistusfilosofeja ja talouden ongelmiin paneutuneita ajattelijoita, mm. Humen, Voltairen, d’Alembertin, paroni d’Holbachin, Quesnayn ja Turgot’n. Chydenius puolestaan työskenteli kappalaisen virassa ja kykeni kartuttamaan tietämystään ainoastaan Ruotsin kirjamarkkinoilla tarjolla olevilla teoksilla, ja Euroopan valistusfilosofisen kirjallisuuden osalta tarjonta oli perin niukkaa. Adam Smith oli toisin sanottuna tavannut useita sellaisia henkilöitä, joista vain muutamasta Chydenius oli edes nähnyt mainintoja toisten ruotsalaisten – esimerkiksi Anders Nordencrantzin – kirjoituksissa.
Maantieteellisestä etäisyydestä sekä kulttuuritaustan ja yhteiskunnallisen aseman erilaisuudesta huolimatta Chydenius ja Smith päätyivät kuitenkin samankaltaisiin tulkintoihin markkinoiden toiminnasta ja Euroopassa vallitsevan taloudellisen tilanteen luonteesta. Käsitysten samankaltaisuuden syynä voidaan ilmeisestikin pitää monien Euroopan valtioiden tilaa seitsenvuotisen sodan päätyttyä 1763. Sota oli vaikuttanut suurvaltoihin, mm. Ranskaan ja Isoon-Britanniaan, mutta myös pienempiin valtioihin, mm. Ruotsiin, koska ne kaikki olivat olleet mukana kaikkialle maailmaan ulottuneessa yhteenotossa. Ranska ja Iso-Britannia olivat taistelleet Pohjois-Amerikan, Intian ja Karibian saarten omistuksesta, Ruotsi taas oli yhdessä Ranskan, Venäjän ja Itävallan kanssa yrittänyt estää Preussin laajentumispyrkimyksiä Euroopan mantereella. Sota oli käynyt hyvin kalliiksi kaikille osapuolille. Kun rauha oli saatu aikaan, yhteiskunnallisen keskustelun tärkeäksi aiheeksi tuli pohdiskelu siitä, miten pitäisi käsitellä sotavelkoja ja muita sodan taloudellisia seurauksia ja miten talousjärjestelmän rakenteita voitaisiin muuttaa uusien voimavarojen kasvattamiseksi. Niinpä Isossa-Britanniassa ryhdyttiin selvittelemään, miten Amerikan ja Intian siirtomaat voisivat entistä tuntuvammin vahvistaa valtiontaloutta, ja Ruotsissa keskusteltiin inflaatiosta ja vaihtokurssin heikentymisestä, jotka olivat koetelleet maata sodan jälkeen. Näistä syistä taloudellisten ja poliittisten olojen keskeisiä piirteitä ja vuorovaikutuksia arvioitiin ja määriteltiin uudelleen monilla tahoilla Euroopassa juuri 1760-luvulla.
Smithin ja Chydeniuksen mainittuja tekstejä voidaan näin ollen pitää yrityksinä vallitsevan taloustilanteen kommentoimiseksi eri näkökulmista ja taloudellisen toiminnan keskeisten ilmiöiden välisten riippuvuuksien selittämiseksi. Näitä kirjoittajia samoin kuin vaikkapa Anne Robert Jacques Turgot’ta, jonka kuuluisa teos Réflexions sur la formation et la distribution des richesses ilmestyi 1766, kannustivat kirjoitustyöhön juuri tuolloin vallinneet yleiset olot. Konkreettiset asiayhteydet olivat kuitenkin erilaiset, ja niinpä Chydenius kommentoi lähinnä Ruotsin valtakunnassa vallinnutta tilannetta, kun Smith puolestaan tarkasteli Ison-Britannian oloja. Chydeniuksen tekstillä oli myös selvästi poliittinen tavoite: hän pyrki vaikuttamaan yleiseen mielipiteeseen ja vuosien 1765–1766 valtiopäiville kokoontuneisiin valtiopäivämiehiin. Smith taas halusi yleisluonteisemmin valaista talouden ilmiöitä yleisölle. Niinpä tekstien ääressä on aina muistettava, missä yhteydessä ne on kirjoitettu ja millaiset olivat kirjoittajien tavoitteet. Heidän toimintaansa ja käsityksiään ei myöskään, kuten Henrik Knif on huomauttanut, voida selittää myöhemmän ajan hahmottamilla aatteellisilla yhtymäkohdilla, joista heillä itsellään ei ole voinut olla minkäänlaista käsitystä.
Mitä Chydenius, Smith ja Turgot siis pyrkivät saamaan aikaan teksteillään ja miten heidän mielestään talouselämän rakenteita oli uudistettava seitsenvuotisen sodan jälkeen? Yleisellä tasolla kyseessä oli valtiovallan säätelytoimien lakkauttaminen tai lieventäminen elinkeinonharjoittajien vapauden laajentamiseksi. Tämä kasvattaisi taloudellista toimeliaisuutta ja lisäisi hyvinvointia maassa. Perusajatus oli, että väljemmän tilan avaaminen talouselämän toimijoille heidän omien etujensa ajamiseen johtaisi niin yksityisten kuin yhteiskunnankin voimavarojen tehokkaampaan käyttöön ja hyödyttäisi niin yksilöitä kuin yhteiskuntaakin. Chydenius ilmaisee tämän näkemyksen väittämällä, että yksityinen toimija etsiytyy oma-aloitteisesti paikkaan ja elinkeinoon, jossa hän parhaiten lisää kansallista voittoa, elleivät lait ja muut säädökset tätä estä. Yksityisen toimijan pyrkimys oman etunsa edistämiseen johtaa toisin sanottuna myös yleisen hyvän kannalta myönteiseen kehitykseen, ellei hallitus yritä ohjata toimintaa.
Ruotsin oloissa nämä kannanotot olivat 1765 omiaan nostattamaan erimielisyyksiä. Joitakin suunnanmuutoksia oli tosin jo vuosien 1760–1762 valtiopäivillä tehty mm. pankkipolitiikassa, mutta vallitseva poliittinen ajattelu pohjautui edelleen monissa asioissa merkantilistisiin käsityksiin, jotka painottivat elinkeinoelämän valtiollisen ohjauksen tarpeellisuutta. Martin Melkerssonin tulkinnan mukaan pyrittiin ohjaamaan oikeuksien, velvollisuuksien ja voimavarojen jakautumista elinkeinojen kesken ja kunkin elinkeinon sisällä, niin että ne kehittyisivät ja vahvistuisivat. Talouselämän toimijoiden ei siis katsottu kykenevän itse harjoittamaan toimintaansa yhteiskunnan kannalta tehokkaalla tavalla. Tehokkuuteen voitiin päästä vain siten, että valtio sääteli elinkeinotoimintaa esim. määräämällä toimintaan oikeutettujen rautaruukkien luvun ja sen, millaista tuotantoa kaupungeissa ja millaista maaseudulla sai harjoittaa. Tämän takia tarvittiin talousjärjestelmää, jonka puitteissa valtiovalta yleisluonteisesti määräsi yhteiskunnan voimavaroista ja huolehti niiden jaosta. Perusongelmiin, joita talousjärjestelmällä pyrittiin ratkaisemaan, kuului väitetty kauppataseen alijäämäisyys, siis talouden tila, jossa tuonnin arvo oli suurempi kuin viennin. Sekä Ruotsin valuutan heikkous että haitallinen riippuvuus ulkomaisten taloudellisten toimijoiden eduista tulkittiin alijäämästä aiheutuviksi. Niinpä kotimaisen tuotannon voimistaminen ja tuonnin vähentäminen koettiin tärkeäksi. Tärkeää oli myös suosia kotimaisia vientikaupan harjoittajia mm. pitämällä huolta siitä, että vienti tapahtui suurten satamakaupunkien Göteborgin, Tukholman ja Turun kautta. Joidenkin erityisetujen suosiminen saattoi siis olla yhteiskunnan kokonaisedun mukaista.
Kansallisessa voitossa Chydenius arvostelee useita näille käsityksille esitettyjä perusteluja. Hän hyväksyy tosin sen merkantilismin perusajatuksen, että ulkomaankaupan vientiylijäämä on kansallinen voitto ja alijäämä merkitsee tappiota, mutta hän väittää, että ratkaisevaa ei ole maan tavarantuotannon monipuolisuus, vaan sellaisten tavaroiden tuottaminen, joista saadaan paras hinta ja joita voidaan tuottaa tehokkaasti mahdollisimman vähäisellä työvoimalla. Toisin sanottuna hän tarkoittaa, että kunkin maan on keskitettävä tuotantonsa toimialoille, joilla maalla on suhteellinen etu puolellaan, eikä yritettävä tuottaa kaikkia tavaroita, joille ilmenee kysyntää. Epäsuorasti tämä merkitsee, että maahan saa tuoda sellaisia tavaroita, joiden tuottaminen omassa maassa on kannattamatonta.
Tarvittava keskittyminen tietyille aloille tapahtuu Chydeniuksen mielestä aivan luonnollisesti, jos ihmisen työhalu ja synnynnäinen voitonhimo saavat suunnata toimintaa ilman pakkoa ja rajoittavia säädöksiä. Ihminenhän tavoittelee omaa parastaan, ja tämä merkitsee parasta myös kansakunnalle, joten valtion ei tarvitse ohjata yksilöitä elinkeinon valinnassa. Valinnanvapautta estävät säädökset sen sijaa luovat epäkohtia, joiden takia ihmiset eivät pysty elättämään itseään paikkakunnalla tai toimialalla, jolla työnteko parhaiten kannattaa, ja jotka toisaalta tarjoavat muutamille mahdollisuuden elää toisten työllä. Kaiken kaikkiaan tämä vähentää toimeliaisuutta yhteiskunnassa ja johtaa siihen, että luonnon tarjoamia etuja ei käytetä täysimääräisesti hyväksi. Tästä syystä Chydenius on sitä mieltä, että yritykset pakottaa ihmisiä valtion keinoilla tekemään työtä kannattamattomalla toimialalla merkitsevät kansallista tappiota ja sortavat näitä työntekijöitä. Niinpä valtion yritykset siirtää työntekijöitä elinkeinosta toiseen ovat järjettömiä.
Chydeniuksen todistelu suhteellisista eduista ja pakottavien säädösten vaarallisuudesta merkitsi arvostelua, joka kohdistui Ruotsin valtakunnassa tehtyihin yrityksiin mm. kotimaisen tekstiilien valmistuksen aikaansaamiseksi korkeiden tuontitullien ja tukipalkkioiden avulla. Niiden turvin perustetuille tuotantolaitoksille oli annettu edullisia erioikeuksia, joiden tarkoituksena oli helpottaa raaka-aineiden hankintaa ulkomailta ja työväen palkkaamista, mutta selviytyminen ilman valtion tukea tuotti näille valmistajille vaikeuksia. Chydeniuksen käsityksen mukaan tällaiset järjestelyt kaiken kaikkiaan tuottivat tappiota sekä valtakunnalle että työntekijöille, jotka olisivat voineet saada työtä muilta aloilta. Hän ei kuitenkaan arvostele manufaktuureja sinänsä, vaan vain niitä, joiden hengissä pysyminen riippuu säädöksistä ja valtion tuesta.
Chydeniuksen pamfletin toinen tärkeä teema ovat haitat ja esteet, joita yhteiskunnan alemmat työtätekevät kerrokset, mm. rengit, piiat, torpparit, kisällit ja kehruuhuoneissa rangaistustaan kärsivät, kohtasivat etsiessään toimeentulomahdollisuuksia ja halutessaan perustaa perheen. Tätä työläisten ja köyhien kohteluun kohdistuvaa arvostelua Chydenius tuo julki useissa kirjoituksissaan, mikä osoittaa hänen voimakasta myötätuntoaan tätä väestöryhmää kohtaan. Toisin kuin monet muut talouskysymyksistä kirjoittaneet ajattelijat hän myös suhtautuu toiveikkaasti tämän väestöryhmän kykyyn osallistua yhteiskunnan kehittämiseen. Niinpä hän haluaa elinkeinopolitiikan muutoksilla parantaa ennen muuta heidän elinehtojaan ja mahdollisuuksiaan. Avain kansakunnan vaurauden lisäämiseen ei siis ole mahdollisuuksien tarjoaminen ennestään rikkaille ja yhteiskuntaan hyvin sijoittuneille henkilöille voittojen kartuttamiseen. Pikemminkin on poistettava esteet, jotka olemassaolollaan vievät yhteiskunnan alimmilta kerroksilta mahdollisuudet oman toimeentulonsa hankkimiseen ja työnsä hedelmistä nauttimiseen.
Talouselämän tuotantosektorin tilanteen tarkastelun lisäksi Chydenius käsittelee myös kaupan alalla vallitsevia oloja ja löytää sieltäkin rajoittavia pakkoja ja esteitä. Arvostelu kohdistuu etenkin 1720-luvulla säädettyyn tuoteplakaattiin, jolla oli pyritty voimistamaan kotimaista merenkulkua ja vähentämään riippuvuutta ulkomaisista kauppiaista. Se oli arvostelijan mukaan johtanut tilanteeseen, jossa pienemmillä kaupungeilla oli vaikeuksia suolan ja muiden välttämättömien tuontitavaroiden hankinnassa ja jossa niiden vientikauppakin kärsi. Chydenius väittää myös, että tuoteplakaatti oli johtanut ulkomaankaupan toimijoiden määrän supistumiseen, mikä taas oli kasvattanut vientikaupan harjoittajien valtaa määräillä tuotannosta. Vientikaupan harjoittajilla Chydenius tarkoittaa lähinnä Göteborgin ja Tukholman johtavia tukkukauppiaita, joilla oli vahva asema Ruotsissa niin talouselämässä kuin politiikassakin pitkään vapauden ajalla. Vallitsevan järjestelmän säilyttämisen sijaan Chydenius suosittelee ulkomaisten kauppiaiden päästämistä kilpailemaan kotimaisten kauppamiesten kanssa, jotta etenkin pienempien kaupunkien ja tuottajien kuljetuskustannukset saataisiin alenemaan. Tässäkin hän siis asettuu vähävaraisempien puolelle näiden kamppaillessa suurten kaupunkien vahvoja kaupallisia intressejä vastaan.
Chydeniuksen pamfletin sanoma elinkeinovapauden laajentamisesta rajoittavien lakien ja säädösten kumoamisen kautta vastasi hyvin niitä ajatuksia, joita mm. Adam Smith ja Anne Robert Jacques Turgot esittivät samoihin aikoihin. Ranskassa nämä käsitykset – joita useimmiten sanottiin fysiokraattisiksi – vaikuttivat voimakkaasti, ja Tanskassa Johann Friedrich Struensee toteutti samansuuntaisia uudistuksia talouspolitiikassaan. Ajatukset ja toimet osoittavat, että monet alkoivat 1760-luvulla suhtautua kriittisesti vanhoihin käsityksiin valtion toiminnasta taloudellisen toiminnan säätelijänä. Näiden sijasta tuotiin esiin ajatuksia elinkeinovapauden laajentamisesta ja erioikeuksien lakkauttamisesta seitsenvuotisen sodan jälkeen koettujen talousongelmien ratkaisemiseksi.
Niinpä Chydenius ei ollut yksin Euroopassa arvostellessaan merkantilistisia käsityksiä valtion välttämättömästä roolista elinkeinotoiminnan säätelijänä. Hän ei ollut Ruotsissakaan ainoa tämäntapaisten ajatusten esittäjä. Etenkin Anders Nordencrantz oli mm. jo vuosien 1760–1762 valtiopäivillä puhunut tukkukauppiaiden vaarallisesta vaikutusvallasta Ruotsin talouspolitiikassa. Useita pamflettejakin oli julkaistu etenkin vaihtokurssista ja siihen liittyvistä ongelmista, joten enemmistö vuosien 1765–1766 valtiopäiville kokoontuneista valtiopäivämiehistä käsitti, että jotakin oli tehtävä tukkukauppiaiden vahvalle asemalle yhteiskunnassa. Kukaan ei kuitenkaan ollut esittänyt ajatuksia elinkeinovapauden tarpeellisuudesta yhtä selkeästi ja poleemisesti kuin Chydenius. Esitystavalla olikin osuutensa siihen, että kirjanen sai huomiota osakseen ja monet hyväksyivät sen sisällön. Eräät eivät kuitenkaan arvostaneet lukemaansa, vaan päättivät julkiseesti arvostella Chydeniuksen ajatuksia ja pyrkiä kumoamaan ne vastapamfleteissa. Elinkeinotoiminnasta ja yhteiskunnan hyvinvoinnin lisäämisestä syntyikin vilkas kiistakirjoitusten kamppailu.2
PW
Suom. HE
Kirjallisuus
Haakonssen, Knud, Natural law and moral philosophy. From Grotius to the Scottish Enlightenment, Cambridge: Cambridge University Press 1996.
Herlitz, Lars, Fysiokratismen i svensk tappning 1767–1770, Meddelanden från Ekonomisk-historiska institutionen vid Göteborgs universitet 35, Göteborg 1974.
Knif, Henrik, ”Den farliga staden. Anders Chydenius och Stockholm”, Marie-Christine Skuncke & Henrika Tandefelt (red.), Riksdag, kaffehus och predikstol. Frihetstidens politiska kultur 1766–1772, Stockholm: Atlantis 2003.
Magnusson, Lars, Korruption och borgerlig ordning. Naturrätt och ekonomisk diskurs i Sverige under frihetstiden, Uppsala papers in economic history. Research report 20, Uppsala: Uppsala universitet 1989.
Melkersson, Martin, Staten, ordningen och friheten. En studie av den styrande elitens syn på statens roll mellan stormaktstiden och 1800-talet, Studia Historica Upsaliensia 184, Uppsala: Uppsala universitet 1997.
Scott, Hamish, ”The Seven Years War and Europe’s Ancien Régime”, War in History 18, 2011:4, s. 419–455.