Edellinen jakso: Maastamuutto, § 28
Seuraava jakso: Maastamuutto, § 30
29 §
Koska ihmismieli tavoittelee aina ensisijaisesti kunniaa, on toinen keino elinkeinojen arvostuksen parantamiseksi se, että tuottaville kansalaisille osoitetaan kunnioitusta, eikä vain heidän omassa joukossaan, vaan myös suhteessa kuluttaviin. Sinä kysyt, kuka olisi niin ajattelematon, ettei kunnioittaisi kunnon talonpoikaa, ahkeraa käsityöläistä ja toimeliasta kauppiasta. Minä suhtaudun kuitenkin tähän kunniaan samalla tavoin kuin Montesquieu suhtautui Julius Caesarin yleiseen armahdukseen, jonka tämä julisti sen jälkeen kun oli hotkaissut Rooman tasavallan vapauden kokonaisuudessaan. Ei kannata juuri ylistää sellaista myötämielisyyttä, jota joku osoittaa murskattuaan ensin kaiken, Montesquieu sanoo1. Me suomme tuottaville jäsenille kyllä kunniaa, mutta se ei vedä milloinkaan vertoja omalle kunniallemme. Se kunnia voi kyllä saada heidät kilpailemaan hiukan keskenään, mutta yhtä paljon he kaipaavat suurempaa kunniaa.
On mahdotonta hankkia väkeä maanviljelykseen ja käsityöammatteihin ja vähentää virkojen tavoittelijoiden määrää niin kauan kun arvoaste huomioidaan virantoimituksen ulkopuolella tai kun yksikään kuluttava jäsen ei halua koskaan tuottavan paikalle. Halveksunta menee monien kohdalla niin pitkälle, ettei heitä86 syrjitä vain siksi, etteivät he pysty esiintymään, pukeutumaan ja puhumaan meidän vaativan makumme mukaan, vaan mikäli nämä seikat eivät olisi lainkaan esteenä, heitä syrjittäisiin ainoastaan siksi, että he hankkivat leipänsä omalla työllään.
Jotta kunnia voisi saada jotain aikaan, sen on oltava sellaista, että he huomaavat sen tuovan arvostusta. Vapaudelle ei voi antaa sen tarkempaa mittapuuta kuin että korkeimman vallan on kasvatettava sitä niin kauan, kunnes työtätekevän joukon maastamuutto loppuu ja kuluttavat kansalaiset pitävät itseään onnellisina, jos pääsevät tuottaviksi kansalaisiksi. Vasta sitten voidaan puhua kohtuudesta tässä asiassa.
§. 29.
Men som det menniskliga sinnet altid mäst löper efter hedern, så är det andra medlet, at närande lemmar hedras, intet allenast sins emellan utan äfwen i anseende til tärande. Hwem, säger du är så obetänkt, som intet hedrar en beskedelig Bonde, en idog handtwärkare, en trefwen Handlande: Men denna heder har jag samma tancka om, som Montesqviou hade om Julii Cæsaris allmänna förlåtelse, sedan han upslukat hela Romerska Republiquens frihet: Den fogelighet, säger han man wisar, sedan man alt ting förkrossat är icke wärd stort beröm2. Wi unna dem wäl heder, men aldrig sådan, som skulle komma i jämförelse med wår egen: den kan göra en liten täflan inbördes dem emellan, men lika fullt trängta de at få en heder, som är större än deras.
Så länge Rangen i ackttages utom Ämbets-förrättningarna, och Närandes stol är altid der ingen Tärande mera wil sitta, så är det omöjeligit, at förse jordbruk och slögder med folk, och minska antalet på tjenst-sökande. Föracktet går hos en stor del så wida, at de intet alle86nast öfwerses derföre, at de intet kunna föra, kläda sig och tala efter wår höga smak, utan, om ock detta alsintet låge i wägen, sker det ändå endast derföre, at de med eget arbete skaffa sig födan.
Om hedern skal något kunna uträtta, måste den wara sådan, at de se sig derigenom wara satta i anseende. Närmare måttstock til denna frihet kan intet gifwas, än at Högsta magten så länge bör öka den, tils utflyttningarna hos arbets-hopen afstadna, och Tärande räkna för en lycka, at få blifwa Närande Medborgare: sedan, men ej förr skal man täncka på måtta härutinnan.
29 §
Koska ihmismieli tavoittelee aina ensisijaisesti kunniaa, on toinen keino elinkeinojen arvostuksen parantamiseksi se, että tuottaville kansalaisille osoitetaan kunnioitusta, eikä vain heidän omassa joukossaan, vaan myös suhteessa kuluttaviin. Sinä kysyt, kuka olisi niin ajattelematon, ettei kunnioittaisi kunnon talonpoikaa, ahkeraa käsityöläistä ja toimeliasta kauppiasta. Minä suhtaudun kuitenkin tähän kunniaan samalla tavoin kuin Montesquieu suhtautui Julius Caesarin yleiseen armahdukseen, jonka tämä julisti sen jälkeen kun oli hotkaissut Rooman tasavallan vapauden kokonaisuudessaan. Ei kannata juuri ylistää sellaista myötämielisyyttä, jota joku osoittaa murskattuaan ensin kaiken, Montesquieu sanoo3. Me suomme tuottaville jäsenille kyllä kunniaa, mutta se ei vedä milloinkaan vertoja omalle kunniallemme. Se kunnia voi kyllä saada heidät kilpailemaan hiukan keskenään, mutta yhtä paljon he kaipaavat suurempaa kunniaa.
On mahdotonta hankkia väkeä maanviljelykseen ja käsityöammatteihin ja vähentää virkojen tavoittelijoiden määrää niin kauan kun arvoaste huomioidaan virantoimituksen ulkopuolella tai kun yksikään kuluttava jäsen ei halua koskaan tuottavan paikalle. Halveksunta menee monien kohdalla niin pitkälle, ettei heitä86 syrjitä vain siksi, etteivät he pysty esiintymään, pukeutumaan ja puhumaan meidän vaativan makumme mukaan, vaan mikäli nämä seikat eivät olisi lainkaan esteenä, heitä syrjittäisiin ainoastaan siksi, että he hankkivat leipänsä omalla työllään.
Jotta kunnia voisi saada jotain aikaan, sen on oltava sellaista, että he huomaavat sen tuovan arvostusta. Vapaudelle ei voi antaa sen tarkempaa mittapuuta kuin että korkeimman vallan on kasvatettava sitä niin kauan, kunnes työtätekevän joukon maastamuutto loppuu ja kuluttavat kansalaiset pitävät itseään onnellisina, jos pääsevät tuottaviksi kansalaisiksi. Vasta sitten voidaan puhua kohtuudesta tässä asiassa.
§ 29
As the human mind is always most avid for respect, however, the second measure is to accord respect to producers, not only as between themselves but also in relation to consumers. Who, you may say, is so thoughtless as not to respect a good-natured farmer, an industrious craftsman, a diligent shopkeeper; but of such respect I take the same view as Montesquieu did of the general pardon granted by Julius Caesar once he had utterly abolished the freedom of the Roman Republic: The compliancy, he says, that one shows after having crushed everything is not worth much praise.4 We do indeed allow them some respect, but never such as could be compared to our own; it may cause a little mutual rivalry between them, yet all the same they yearn for greater respect than they receive.
As long as rank is observed outside the official sphere, and the position of a producer remains one that no consumer any longer wishes to occupy, it will be impossible to supply people for agriculture and crafts and to reduce the number of applicants for administrative posts. The contempt among a large proportion goes so deep that not only86 are they disregarded because they cannot carry themselves, dress or speak in accordance with our elevated taste but, even if that were in no way an impediment, the contempt would still be there merely because they earn a living by their own labour.
If the respect is to be capable of achieving anything, it must be such that they will regard themselves as gaining in esteem thereby. There can be no more exact measure of this freedom than that the Sovereign Power should continue to extend it until the emigration of the labouring multitude ceases and consumers reckon themselves fortunate to be able to become productive citizens; only after that, but not before, should moderation in that regard be considered.
Edellinen jakso: Maastamuutto, § 28
Seuraava jakso: Maastamuutto, § 30
paikat: Rooma
Henkilöt: Julius Caesar, Gaius Montesquieu (Charles-Loius de Secondat)
Raamatunkohdat:
Aiheet: