Edellinen jakso: Maastamuutto, § 13
Seuraava jakso: Maastamuutto, § 15
§ 14
Lopuksi mainitsen sen esteen, jonka vaikutus on kenties suurin: Maanviljelijöitä ja muita elinkeinonharjoittajia halveksitaan. Kaikissa yhteiskunnissa on nähtävissä, kuinka kunnia saa aikaan suuria tekoja. Hallitsijoilla on tapana jakaa viisaasti kunniaa itse kullekin näiden saavutusten mukaan. Siitä juontavat Euroopassa tunnetut ritarikunnat juurensa. Ne eivät itsessään sisällä mitään todellista, vaan niiden merkitys perustuu pelkästään hallitsijan käskyyn, että niitä on pidettävä tietyssä arvossa.
Useimmat ovat kuitenkin unohtaneet palkita riittävillä kunnianosoituksilla suurimpia urotekoja tässä maailmassa. Purppuran kantajilla on suuri vastuu ja runsaasti murheita. Mutta ilon hetkinään he saavat huomata, että heille annetaan arvoa, että he saavat loistaa ylenpalttisessa elämässään ja että virkistykseksi on tarjolla ajankulua. Maita valloitettaessa ja puolustettaessa vuodatetaan verta ja usein menetetään ihmishenkiä, mutta rauhan aikoina kunnia, saaliit ja mukava elämä korvaavat ne voittajalle. Vaivannäkö ja raataminen täyttävät oppineen elämän, mutta sen palkkana on toisaalta kunniakas, levollinen ja antoisa vanhuus. Kaikkien heidän on kuitenkin saatava ravintonsa ja vaatetuksensa maasta, vaikka he eivät koske siihen42 sormellaankaan, eikä maa täytä itsestään yhtä ainoaa tarvetta.
Maan kimppuun on käytävä ja vaikka se ei olekaan voittamaton, sitä ei voi milloinkaan voittaa kokonaan. Tarpeet ovat päivittäisiä ja siksi maahan on myös käytävä käsiksi päivittäin. Maa pitää pilkkanaan laiskuria, jolla on tylsät aseet. Voitot maasta eivät kyllä vaadi varsinaisesti verta, sillä taistelut käydään paljain käsin, mutta hiki vuotaa sitäkin vuolaammin ja siihen liittyy toki verenkin menetystä.
Tämän kaltaiset sankarit tunnetaan sisäänpäin sojottavista jalkateristä, tutisevista polvista, koukkuselästä, karkeista käsistä, jäykistä sormista, laihoista jäsenistä, painuneesta päästä ja uurteisista kasvoista. Kaikki nämä tuntomerkit kertovat, ovatko he ansainneet laakerinsa leikkien tai saavuttaneet ansionsa nukkuen.
Koska me saamme kiittää valtakunnan rajojen rauhoittumisesta Jumalan jälkeen eniten Marsille1 omistautuneita sotaurhoja, annetaan heidän työlleen kunniaa lähes kaikesta, joka on näiden rajojen sisäpuolella.
Eikö siten myös edellä kuvattujen ihmisten tulisi saada nauttia kunniasta? Mitä tunnustusta saa itsensä kokonaan yleisen hyvän palvelemiselle uhraava ihminen, tai hänen lapsensa, jos hän näkee saavansa tämän kaiken johdosta vain halveksuntaa niiltä, jotka elävät hänen ponnistustensa hedelmistä.
Tästä tulee mieleeni, että luin jonkin aikaa sitten, mitä Livius kertoo2 vanhasta roomalaisesta ritarista, jolle kertyi ilman omaa syytä43 jonkin verran velkaa. Kun velkojat olivat ensin vieneet hänen esi-isiltään perimänsä kiinteistöt, teljettiin hänet kuristushuoneeseen.
Kerran hän tuli yleisön nähtäville surkean näköisenä, kaikki esi-isiensä vaakunat mukanaan. Vaatteet olivat kokonaan likaantuneet, kasvot kalpeat ja laihtuneet, parta oli kasvanut pitkäksi, tukka roikkui silmillä ja ruumis oli riutunut. Rinnan arvet todistivat osumista, jotka hän oli saanut puolustaessaan isänmaataan, vereen tahriintunut selkä taas osoitti miten hänet oli siitä hyvästä palkittu. Vankilassa koetut kärsimykset olivat vieneet hänen terveytensä ja häneen oli iskenyt parantumaton näivetystauti.
Roomalaiset järkyttyivät näkemästään ja sanoivat: Turha on taistella vierailla mailla vapauden ja valtakunnan puolesta, kun omat kansalaiset sortavat meitä kotimaassa. Ulkoa tulevat sodat uhkaavat vapauttamme vähemmän kuin rauhanajat, viholliset vähemmän kuin oman maan kansalaiset.
§. 14.
Sist nämner jag det hindret, som til äfwentyrs torde göra det mästa, nemligen: Jordbrukares och andra närings-idkares föragt. I alla Samfund står oss för ögonen huru stora ting uträttas genom hedern. Regenter pläga derföre klokt tildela hwarjom och enom3 ära efter sina bedrifter. Detta är ock egenteligen ursprunget til de i Europa brukeliga Riddare-orden: De innehålla i sig sjelfwa ingenting wärckeligit: Deras dyrd4 beror endast af Regenters befallning, at de skola hållas i wist wärde.
Men flästa hafwa ännu glömt, at med tilräckelig heder löna de största bedrifter i werlden. Purpuren bäres med stort answar och mycket bekymmer; Men den har sina nöje-stunder, at se sig wördas, at lysa i wäl-lefnad, at uplifwas af tidsfördrif. Länder intagas och förswaras med blods och ofta lifs-spilla, men det ärsättes hos Segerwinnare med heder, rof och mera maklighet i freds-tider. Lärdoms-wägar uptråkas5 med möda, men de leda ock til en ärad fredsam och födande ålderdom. Dock måste alla dessa hafwa sin föda och kläder af jorden, fast de ingendera röra wid den med sit42 minsta finger, och jorden räcker dem icke et enda behof sjelfmant.
Den måste angripas, och ehuru den intet är oöfwerwinnelig gifwer hon dock aldrig total seger, utan, såsom behofwen äro dageliga, så måste den ock dageligen antastas: hon gör åtlöje af slöda wapn6 i lata händer: Segrarna kåsta wäl intet egenteligen blod; ty träffningarna ske med handa-mänge7, men swetten flyter desto ymnogare, och då är bloden ingalunda utan afgång.
Detta slags Hjeltar kännas nog igen af sina inwända fot-blad, darrande knän, krokuga rygg, grofwa händer, stela finger, magra lemmar, lutande hufwud och skrynckoga8 anleten, som alla witna, om dessa förtjent Lagrar med lek, eller såfwit sig til meriter.
Hafwa wi, näst Gud at tacka wåra Martis bussar9 för befredade Riks-gränsor, tilkommer dessas arbete Hedern för det mästa, som finnes innom dem.
Mån sådana då intet borde äfwen njuta Heder? Ty hwad upmuntran skal wäl han eller dess barn äga, at således helt och hållen upofra sig til Allmänhetens tjenst, om han för alt ser sig wara föracktad af dem som lefwa af hans swett.
Härwid faller mig i hogen hwad jag för en tid sedan läst i Livius10 om en gammal Romersk Riddersman, som utom sit förwållande43 ådragit sig någon gäld, och sedan hans Borgenärer derföre hade dragit under sig hans Förfäders fastigheter, insatt honom i Tuckt och plågo-hus.
Han framträdde en gång för menighetens ögon i en ömkelig gestalt, med alla sina Förfäders Skölde-märcken11. Hans kläder waro alt nedsölade, hans ansigte blekt och magert, med långt skägg, och framåt hängande hår och en utmärglad kropp. Och som han i bringan kunde framwisa ärr af de skott han klädt för Fäderneslandet witnade hans blodiga rygg, huru hans ålderdom derföre blifwit belönt. Han hade under sina plågor i fängelset förlorat sin hälsa och ådragit sig en obotelig twinsot12.
Detta tog Romerska folcket illa up. Det är fåfängt sade de, at ute fägta för friheten och Riket när wi hemma förtryckas af Medborgare. Wår frihet står i mindre fara i utwärtes krig, än i freds lugnet, ibland fiender, än Medborgare.
§ 14
Lopuksi mainitsen sen esteen, jonka vaikutus on kenties suurin: Maanviljelijöitä ja muita elinkeinonharjoittajia halveksitaan. Kaikissa yhteiskunnissa on nähtävissä, kuinka kunnia saa aikaan suuria tekoja. Hallitsijoilla on tapana jakaa viisaasti kunniaa itse kullekin näiden saavutusten mukaan. Siitä juontavat Euroopassa tunnetut ritarikunnat juurensa. Ne eivät itsessään sisällä mitään todellista, vaan niiden merkitys perustuu pelkästään hallitsijan käskyyn, että niitä on pidettävä tietyssä arvossa.
Useimmat ovat kuitenkin unohtaneet palkita riittävillä kunnianosoituksilla suurimpia urotekoja tässä maailmassa. Purppuran kantajilla on suuri vastuu ja runsaasti murheita. Mutta ilon hetkinään he saavat huomata, että heille annetaan arvoa, että he saavat loistaa ylenpalttisessa elämässään ja että virkistykseksi on tarjolla ajankulua. Maita valloitettaessa ja puolustettaessa vuodatetaan verta ja usein menetetään ihmishenkiä, mutta rauhan aikoina kunnia, saaliit ja mukava elämä korvaavat ne voittajalle. Vaivannäkö ja raataminen täyttävät oppineen elämän, mutta sen palkkana on toisaalta kunniakas, levollinen ja antoisa vanhuus. Kaikkien heidän on kuitenkin saatava ravintonsa ja vaatetuksensa maasta, vaikka he eivät koske siihen42 sormellaankaan, eikä maa täytä itsestään yhtä ainoaa tarvetta.
Maan kimppuun on käytävä ja vaikka se ei olekaan voittamaton, sitä ei voi milloinkaan voittaa kokonaan. Tarpeet ovat päivittäisiä ja siksi maahan on myös käytävä käsiksi päivittäin. Maa pitää pilkkanaan laiskuria, jolla on tylsät aseet. Voitot maasta eivät kyllä vaadi varsinaisesti verta, sillä taistelut käydään paljain käsin, mutta hiki vuotaa sitäkin vuolaammin ja siihen liittyy toki verenkin menetystä.
Tämän kaltaiset sankarit tunnetaan sisäänpäin sojottavista jalkateristä, tutisevista polvista, koukkuselästä, karkeista käsistä, jäykistä sormista, laihoista jäsenistä, painuneesta päästä ja uurteisista kasvoista. Kaikki nämä tuntomerkit kertovat, ovatko he ansainneet laakerinsa leikkien tai saavuttaneet ansionsa nukkuen.
Koska me saamme kiittää valtakunnan rajojen rauhoittumisesta Jumalan jälkeen eniten Marsille13 omistautuneita sotaurhoja, annetaan heidän työlleen kunniaa lähes kaikesta, joka on näiden rajojen sisäpuolella.
Eikö siten myös edellä kuvattujen ihmisten tulisi saada nauttia kunniasta? Mitä tunnustusta saa itsensä kokonaan yleisen hyvän palvelemiselle uhraava ihminen, tai hänen lapsensa, jos hän näkee saavansa tämän kaiken johdosta vain halveksuntaa niiltä, jotka elävät hänen ponnistustensa hedelmistä.
Tästä tulee mieleeni, että luin jonkin aikaa sitten, mitä Livius kertoo14 vanhasta roomalaisesta ritarista, jolle kertyi ilman omaa syytä43 jonkin verran velkaa. Kun velkojat olivat ensin vieneet hänen esi-isiltään perimänsä kiinteistöt, teljettiin hänet kuristushuoneeseen.
Kerran hän tuli yleisön nähtäville surkean näköisenä, kaikki esi-isiensä vaakunat mukanaan. Vaatteet olivat kokonaan likaantuneet, kasvot kalpeat ja laihtuneet, parta oli kasvanut pitkäksi, tukka roikkui silmillä ja ruumis oli riutunut. Rinnan arvet todistivat osumista, jotka hän oli saanut puolustaessaan isänmaataan, vereen tahriintunut selkä taas osoitti miten hänet oli siitä hyvästä palkittu. Vankilassa koetut kärsimykset olivat vieneet hänen terveytensä ja häneen oli iskenyt parantumaton näivetystauti.
Roomalaiset järkyttyivät näkemästään ja sanoivat: Turha on taistella vierailla mailla vapauden ja valtakunnan puolesta, kun omat kansalaiset sortavat meitä kotimaassa. Ulkoa tulevat sodat uhkaavat vapauttamme vähemmän kuin rauhanajat, viholliset vähemmän kuin oman maan kansalaiset.
§ 14
I will finally mention the impediment that may possibly be the worst of all, namely the contempt for farmers and people in other trades. In all societies we observe how powerful is the role played by honour. Rulers therefore wisely tend to bestow honour on each individual according to his achievements. That is also the real origin of the orders of knighthood that exist in Europe. They do not in themselves constitute anything real; their worth depends only on the ruler’s command that they shall be held in a certain regard.
Most, however, are still oblivious of the need to reward the greatest achievements in the world with adequate honour. The purple is worn with great responsibility and much anxiety, but it has its moments of pleasure, seeing itself revered, displaying its luxurious living, being entertained by pastimes. Countries are occupied and defended at the cost of blood and often of lives, but victors are compensated for that with honour, spoils and an easier life in times of peace. Academic studies are pursued with great toil, but they also lead to an honoured, peaceful and comfortable old age. Yet individuals in all of these categories have to obtain their food and clothing from the soil, although none of them lift42 a finger to work it, and the soil does not supply a single need of theirs of its own accord.
It has to be attacked, and although it is not invincible, it never concedes total victory, but as the needs are daily ones, it must also be confronted every day. The land makes a mockery of blunt weapons in indolent hands; the victories do not actually have to be paid for in blood, for the encounters are fought hand-tohand, but the sweat flows all the more copiously and thus not without some attrition of the blood.
Heroes of that kind are recognized by their inward-turned feet, trembling knees, bent back, rough hands, stiff fingers, thin limbs, bowed head and wrinkled faces, all bearing witness as to whether they have won laurels by playing or gained merits while they slept.
If, next to God, we have our companions of Mars15 to thank for the protection of our national borders, the credit for most of the things that are found within them is due to the labour of these people.
Should such individuals then not also be honoured? For what inducement will one of them or his children have to sacrifice themselves utterly in the service of the general public if, in return for all that, he sees himself held in contempt by those who live from his sweat?
At this point I recall what I read some time ago in Livy about an old Roman knight who had unwittingly43 incurred some debt and whom his creditors, having on that account taken possession of his ancestral estates, had confined in a place of correction and torment.
He appeared in public on one occasion in a pitiable condition, with all his ancestors’ heraldic insignia. His clothes were all dirty, his face pale and thin, with a long beard and his hair hanging down over his eyes and an emaciated body. And while he could show the scars on his chest that he had incurred for the fatherland, his bloody back bore witness to how he had been rewarded for that in his old age. During his sufferings in prison he had lost his health and succumbed to an incurable consumption.
The Roman people resented this deeply. It is futile, they said, to fight for our liberty and our country abroad when we are oppressed by fellow-citizens at home. Our liberty is less endangered in external wars than in times of peace, among enemies rather than fellow-citizens.16
§. 14.
Sist nämner jag det hindret, som til äfwentyrs torde göra det mästa, nemligen: Jordbrukares och andra närings-idkares föragt. I alla Samfund står oss för ögonen huru stora ting uträttas genom hedern. Regenter pläga derföre klokt tildela hwarjom och enom17 ära efter sina bedrifter. Detta är ock egenteligen ursprunget til de i Europa brukeliga Riddare-orden: De innehålla i sig sjelfwa ingenting wärckeligit: Deras dyrd18 beror endast af Regenters befallning, at de skola hållas i wist wärde.
Men flästa hafwa ännu glömt, at med tilräckelig heder löna de största bedrifter i werlden. Purpuren bäres med stort answar och mycket bekymmer; Men den har sina nöje-stunder, at se sig wördas, at lysa i wäl-lefnad, at uplifwas af tidsfördrif. Länder intagas och förswaras med blods och ofta lifs-spilla, men det ärsättes hos Segerwinnare med heder, rof och mera maklighet i freds-tider. Lärdoms-wägar uptråkas19 med möda, men de leda ock til en ärad fredsam och födande ålderdom. Dock måste alla dessa hafwa sin föda och kläder af jorden, fast de ingendera röra wid den med sit42 minsta finger, och jorden räcker dem icke et enda behof sjelfmant.
Den måste angripas, och ehuru den intet är oöfwerwinnelig gifwer hon dock aldrig total seger, utan, såsom behofwen äro dageliga, så måste den ock dageligen antastas: hon gör åtlöje af slöda wapn20 i lata händer: Segrarna kåsta wäl intet egenteligen blod; ty träffningarna ske med handa-mänge21, men swetten flyter desto ymnogare, och då är bloden ingalunda utan afgång.
Detta slags Hjeltar kännas nog igen af sina inwända fot-blad, darrande knän, krokuga rygg, grofwa händer, stela finger, magra lemmar, lutande hufwud och skrynckoga22 anleten, som alla witna, om dessa förtjent Lagrar med lek, eller såfwit sig til meriter.
Hafwa wi, näst Gud at tacka wåra Martis bussar23 för befredade Riks-gränsor, tilkommer dessas arbete Hedern för det mästa, som finnes innom dem.
Mån sådana då intet borde äfwen njuta Heder? Ty hwad upmuntran skal wäl han eller dess barn äga, at således helt och hållen upofra sig til Allmänhetens tjenst, om han för alt ser sig wara föracktad af dem som lefwa af hans swett.
Härwid faller mig i hogen hwad jag för en tid sedan läst i Livius24 om en gammal Romersk Riddersman, som utom sit förwållande43 ådragit sig någon gäld, och sedan hans Borgenärer derföre hade dragit under sig hans Förfäders fastigheter, insatt honom i Tuckt och plågo-hus.
Han framträdde en gång för menighetens ögon i en ömkelig gestalt, med alla sina Förfäders Skölde-märcken25. Hans kläder waro alt nedsölade, hans ansigte blekt och magert, med långt skägg, och framåt hängande hår och en utmärglad kropp. Och som han i bringan kunde framwisa ärr af de skott han klädt för Fäderneslandet witnade hans blodiga rygg, huru hans ålderdom derföre blifwit belönt. Han hade under sina plågor i fängelset förlorat sin hälsa och ådragit sig en obotelig twinsot26.
Detta tog Romerska folcket illa up. Det är fåfängt sade de, at ute fägta för friheten och Riket när wi hemma förtryckas af Medborgare. Wår frihet står i mindre fara i utwärtes krig, än i freds lugnet, ibland fiender, än Medborgare.
§ 14
Lopuksi mainitsen sen esteen, jonka vaikutus on kenties suurin: Maanviljelijöitä ja muita elinkeinonharjoittajia halveksitaan. Kaikissa yhteiskunnissa on nähtävissä, kuinka kunnia saa aikaan suuria tekoja. Hallitsijoilla on tapana jakaa viisaasti kunniaa itse kullekin näiden saavutusten mukaan. Siitä juontavat Euroopassa tunnetut ritarikunnat juurensa. Ne eivät itsessään sisällä mitään todellista, vaan niiden merkitys perustuu pelkästään hallitsijan käskyyn, että niitä on pidettävä tietyssä arvossa.
Useimmat ovat kuitenkin unohtaneet palkita riittävillä kunnianosoituksilla suurimpia urotekoja tässä maailmassa. Purppuran kantajilla on suuri vastuu ja runsaasti murheita. Mutta ilon hetkinään he saavat huomata, että heille annetaan arvoa, että he saavat loistaa ylenpalttisessa elämässään ja että virkistykseksi on tarjolla ajankulua. Maita valloitettaessa ja puolustettaessa vuodatetaan verta ja usein menetetään ihmishenkiä, mutta rauhan aikoina kunnia, saaliit ja mukava elämä korvaavat ne voittajalle. Vaivannäkö ja raataminen täyttävät oppineen elämän, mutta sen palkkana on toisaalta kunniakas, levollinen ja antoisa vanhuus. Kaikkien heidän on kuitenkin saatava ravintonsa ja vaatetuksensa maasta, vaikka he eivät koske siihen42 sormellaankaan, eikä maa täytä itsestään yhtä ainoaa tarvetta.
Maan kimppuun on käytävä ja vaikka se ei olekaan voittamaton, sitä ei voi milloinkaan voittaa kokonaan. Tarpeet ovat päivittäisiä ja siksi maahan on myös käytävä käsiksi päivittäin. Maa pitää pilkkanaan laiskuria, jolla on tylsät aseet. Voitot maasta eivät kyllä vaadi varsinaisesti verta, sillä taistelut käydään paljain käsin, mutta hiki vuotaa sitäkin vuolaammin ja siihen liittyy toki verenkin menetystä.
Tämän kaltaiset sankarit tunnetaan sisäänpäin sojottavista jalkateristä, tutisevista polvista, koukkuselästä, karkeista käsistä, jäykistä sormista, laihoista jäsenistä, painuneesta päästä ja uurteisista kasvoista. Kaikki nämä tuntomerkit kertovat, ovatko he ansainneet laakerinsa leikkien tai saavuttaneet ansionsa nukkuen.
Koska me saamme kiittää valtakunnan rajojen rauhoittumisesta Jumalan jälkeen eniten Marsille27 omistautuneita sotaurhoja, annetaan heidän työlleen kunniaa lähes kaikesta, joka on näiden rajojen sisäpuolella.
Eikö siten myös edellä kuvattujen ihmisten tulisi saada nauttia kunniasta? Mitä tunnustusta saa itsensä kokonaan yleisen hyvän palvelemiselle uhraava ihminen, tai hänen lapsensa, jos hän näkee saavansa tämän kaiken johdosta vain halveksuntaa niiltä, jotka elävät hänen ponnistustensa hedelmistä.
Tästä tulee mieleeni, että luin jonkin aikaa sitten, mitä Livius kertoo28 vanhasta roomalaisesta ritarista, jolle kertyi ilman omaa syytä43 jonkin verran velkaa. Kun velkojat olivat ensin vieneet hänen esi-isiltään perimänsä kiinteistöt, teljettiin hänet kuristushuoneeseen.
Kerran hän tuli yleisön nähtäville surkean näköisenä, kaikki esi-isiensä vaakunat mukanaan. Vaatteet olivat kokonaan likaantuneet, kasvot kalpeat ja laihtuneet, parta oli kasvanut pitkäksi, tukka roikkui silmillä ja ruumis oli riutunut. Rinnan arvet todistivat osumista, jotka hän oli saanut puolustaessaan isänmaataan, vereen tahriintunut selkä taas osoitti miten hänet oli siitä hyvästä palkittu. Vankilassa koetut kärsimykset olivat vieneet hänen terveytensä ja häneen oli iskenyt parantumaton näivetystauti.
Roomalaiset järkyttyivät näkemästään ja sanoivat: Turha on taistella vierailla mailla vapauden ja valtakunnan puolesta, kun omat kansalaiset sortavat meitä kotimaassa. Ulkoa tulevat sodat uhkaavat vapauttamme vähemmän kuin rauhanajat, viholliset vähemmän kuin oman maan kansalaiset.
§ 14
I will finally mention the impediment that may possibly be the worst of all, namely the contempt for farmers and people in other trades. In all societies we observe how powerful is the role played by honour. Rulers therefore wisely tend to bestow honour on each individual according to his achievements. That is also the real origin of the orders of knighthood that exist in Europe. They do not in themselves constitute anything real; their worth depends only on the ruler’s command that they shall be held in a certain regard.
Most, however, are still oblivious of the need to reward the greatest achievements in the world with adequate honour. The purple is worn with great responsibility and much anxiety, but it has its moments of pleasure, seeing itself revered, displaying its luxurious living, being entertained by pastimes. Countries are occupied and defended at the cost of blood and often of lives, but victors are compensated for that with honour, spoils and an easier life in times of peace. Academic studies are pursued with great toil, but they also lead to an honoured, peaceful and comfortable old age. Yet individuals in all of these categories have to obtain their food and clothing from the soil, although none of them lift42 a finger to work it, and the soil does not supply a single need of theirs of its own accord.
It has to be attacked, and although it is not invincible, it never concedes total victory, but as the needs are daily ones, it must also be confronted every day. The land makes a mockery of blunt weapons in indolent hands; the victories do not actually have to be paid for in blood, for the encounters are fought hand-tohand, but the sweat flows all the more copiously and thus not without some attrition of the blood.
Heroes of that kind are recognized by their inward-turned feet, trembling knees, bent back, rough hands, stiff fingers, thin limbs, bowed head and wrinkled faces, all bearing witness as to whether they have won laurels by playing or gained merits while they slept.
If, next to God, we have our companions of Mars29 to thank for the protection of our national borders, the credit for most of the things that are found within them is due to the labour of these people.
Should such individuals then not also be honoured? For what inducement will one of them or his children have to sacrifice themselves utterly in the service of the general public if, in return for all that, he sees himself held in contempt by those who live from his sweat?
At this point I recall what I read some time ago in Livy about an old Roman knight who had unwittingly43 incurred some debt and whom his creditors, having on that account taken possession of his ancestral estates, had confined in a place of correction and torment.
He appeared in public on one occasion in a pitiable condition, with all his ancestors’ heraldic insignia. His clothes were all dirty, his face pale and thin, with a long beard and his hair hanging down over his eyes and an emaciated body. And while he could show the scars on his chest that he had incurred for the fatherland, his bloody back bore witness to how he had been rewarded for that in his old age. During his sufferings in prison he had lost his health and succumbed to an incurable consumption.
The Roman people resented this deeply. It is futile, they said, to fight for our liberty and our country abroad when we are oppressed by fellow-citizens at home. Our liberty is less endangered in external wars than in times of peace, among enemies rather than fellow-citizens.30
Edellinen jakso: Maastamuutto, § 13
Seuraava jakso: Maastamuutto, § 15
Henkilöt: Livius, Titus
Raamatunkohdat:
Aiheet: