Edellinen jakso: Ajatuksia luonnollisista oikeuksista, § 15
Seuraava jakso: Ajatuksia luonnollisista oikeuksista, § 17
§ 16
Näin olen nyt, lukijani, pyrkinyt antamaan sinulle vakuuttavan selvityksen siitä, voivatko useimmat tähän mennessä esitetyt ehdotukset uudeksi palkollissäännöksi olla sopusoinnussa oikean kansalaisvapauden ja valtakunnan edun kanssa. Sinun oikeudenmukaisuutesi arvioitavaksi jää, miten olen tässä kaikessa onnistunut.
Palvelusväen omavaltaisuudesta ja kelvottomuudesta valittava yleisö ei silti varmaankaan tyydy siihen, että olen kumonnut tämän isäntien kultaisen bullan,1 vaan uskoo, että sillä on oikeus vaatia minulta omasta mielestäni parempaa ehdotusta palkollisia koskevaksi järjestyssäännöksi, jotta yleisö saisi selville, olenko onnistunut tehtävässä paremmin kuin aiemmat ehdotusten tekijät. En voikaan kieltäytyä vastaamasta tähän maanmiesteni oikeudenmukaiseen vaatimukseen, mutta minun on samalla jo ennakolta sanottava, että ehdotukseni on liiankin yksinkertainen ja lyhyt ja kokonaisuudessaan tällainen: ”Koska on havaittu, ettei mikään eri aikoina julkaistuista palkollisten asemaa koskevista säännöistä täysin vastaa Ruotsin alamaisille kuuluvaa kansalaisvapautta eikä myöskään johda oikeaan tavoitteeseen eli valtakunnan voimistumiseen ja vaurastumiseen, Hänen Kuninkaallinen Majesteettinsa kumoaa ne kaikki kaikilta osiltaan ja julistaa ne pätemättömiksi lukuun ottamatta irtisanomis- ja muuttoaikoja koskevia määräyksiä, jotka voidaan vanhan tavan mukaisina pitää edelleenkin voimassa, ja jättää jokaiselle alamaiselle, niin palvelijalle kuin isännällekin, oikeuden sopia vapaasti keskenään vuosipalveluksesta tai päiväpalkasta sen mukaan, mitä parhaana pitävät, siihen hintaan, josta he voivat keskenään päästä yksimielisyyteen.”
Kas näin! Tässä on nyt koko ehdotukseni, joka on rakennettu aidon vapauden peruspilarin varaan. Se seisoo aivan paljaana, ilman muuta tukea kuin vapaus, jonka perustalla se lepää, sekä isäntien ja palvelijoiden välinen luonnollinen vastavuoroisuus, joka ei suosi kumpaakaan eikä myöskään sorra toista enemmän kuin toistakaan.
Pois tuollainen sangen turmiollinen ehdotus, sanovat varmaankin useimmat lukijoistani. Se saattaisi väistämättä kaikki isännät äärimmäisen epävarmaan asemaan, jättää heidän vaille palvelusväkeä, pakottaa heidät jättämään maatilansa rappeutumaan tai sitten tästä aiheutuvan yleisen sekasorron vallitessa myymään kiinteistönsä puoleen niiden arvosta. Voin hyvin kuvitella, että tilanne olisi monille isännille ankara isku, etenkin niille, jotka ovat nyt tehneet ankarasti työtä takoakseen vapaudelle uusia kahleita, mutta tämä ei voi estää minua horjumatta noudattamasta vakaumustani. Olen jo tottunut tuollaisiin huutoihin ja olen aina havainnut, että aristokraattien mahti on kuin paise tai sitten silmäterä: jokaista siihen koskevaa vastaan nousee hirmuinen parku, että koko valtakunta tuhoutuu, mutta tämä on ymmärrettävä siten, että aristokraatit menettävät jotakin luvatta kaappaamistaan epäoikeudenmukaisista eduista, jolloin valtakunnalle ja kansalaisille palautetaan omat oikeutensa.
Sanonet, että silloin vuosipalvelus loppuu kokonaan ja talonpitäjän on sietämättömän korkeata päiväpalkkaa tarjoten päivittäin etsittävä työläisiä palvelukseensa. Eihän toki, hyvä lukijani! Vapaasti sovittavat vuosipalvelukset sisältävät suuria etuja palvelijoillekin, niin että vailla työsuhdetta olevat ja naimattomat ryhtyvät seuraavana vuonna mielellään vuosipalvelukseen saatuaan kokeilla vapautta vuoden verran. Kiireisimpinä aikoina maksettava päiväpalkka varmaan nousee korkeaksi nyt, kun saatavissa on vähän päivätyöläisiä, mutta se laskee, kun heitä tulee enemmän. Päivätyöläinen tuntuu varmaankin saavan suuren päiväpalkan työssä ollessaan, mutta hän joutuu olemaan toisina aikoina ilman palkkaa ja käyttämään saamansa ansiot elatuksekseen. Vuosipalkollinen saa sen sijaan pestuurahansa, työvaatteensa ynnä muuta; hän saa ympäri vuoden niin pyhänä kuin arkenakin syödä isäntänsä pöydässä, jossa tavallisesti on runsaammin ruokaa kuin hänen köyhissä kotioloissaan, ja lisäksi vapaan sopimusoikeuden tuottaman kunniallisen palkan vuoden työpanoksestaan, mikä kaikki yhteensä rahaksi arvioituna vastaa kohtalaisen korkeata päiväpalkkaa läpi vuoden.
Asiaa valaissee paremmin pieni esimerkki: Vaasassa toimiviin kruunun viinanpolttimoihin2 palkataan nykyisin vuosipalvelukseen renkejä, jotka hankkivat itse ruokansa, mutta saavat vapaan asunnon, polttopuut ja lämmityksen sekä kesän kiireisimpänä työaikana3 muutamia kuukausia lomaa sekä pestuurahana ja vuoden rahapalkkana noin 720 kuparitaaleria. Jos myös asunnon vuokra ja polttopuut halutaan arvioida rahaksi, tämä summa kohonnee lähellä kaupunkia, jossa vuokrat ovat korkeita ja polttopuut kalliita, 90 taaleriin, ellei muuten niin ainakin sitten, kun mukaan lasketaan siellä tarjottu sangen houkutteleva viinaryyppy. Kun tämä lisätään rahapalkkaan, tulojen kokonaissumma kohoaa 810 taaleriin. Arvioidaan sitten kahden kuukauden kesälomaan sisältyvän 50 työpäivää, jolloin renki voi ainakin meidän kotipaikkakunnallamme ansaita 3 kuparitaalerin ja 16 äyrin päiväpalkan, mikä vielä kasvattaa hänen palkkaansa 175 taalerilla, ja kun tämä summa lisätään edelliseen, vuoden kokonaispalkaksi saadaan 985 kuparitaaleria. Kun tämä summa jaetaan tasan vuoden 300 työpäivälle, saadaan päiväpalkaksi läpi vuoden noin 3 taaleria 9 äyriä, mikä sellaisenaan on korkea päiväpalkka, sillä jos laskuissa otetaan huomioon 150 talvipäivää, joista voidaan maksaa enintään 2 taaleria 16 äyriä eli kaikkiaan 375 taaleria, tästä vuosipalkasta saadaan jokaisen kesäpäivän palkaksi noin 4 taaleria 2 äyriä, mikä on jo suuri päiväpalkka. Silti voidaan todeta, että suuri osa rengeistä irtisanoutuu viinanpolttimon palveluksesta ja pestautuu mieluummin muiden isäntien palvelukseen vapaasti sovituilla 120–150 kuparitaalerin rahapalkoilla ja 3–4 plootun pestuurahalla, kunhan saavat talon ruoan ja työvaatteet.
Tämän laskelman perusteella päättelen ensinnäkin, että päiväpalkalla pestatun työntekijän voi saada paljon huokeammalla hinnalla kuin viinanpolttimo nykyään maksaa vuosirengeilleen. Toiseksi: kun rengit lähtevät noin tuntuvilta näyttäviä etuja tarjoavasta työpaikasta 20–25 plootun vuosipalkan tarjoavaan paikkaan, jossa he saavat ruoan läpi vuoden sekä työvaatteensa, tämän järjestelmän tarjoamat edut ovat tuskin vähäisempiä, kun kaikki lasketaan tarkoin yhteen. Ja kolmanneksi: vuosipalvelus ei ole isännille niin edullinen ratkaisu kuin ensi näkemältä luulemme eikä meidän siis isäntinä pitäisi liian paljon pelätä töittemme teettämistä päiväpalkkalaisilla. Jos heitä ilmaantuisi enemmän, päiväpalkat alenisivat tuntuvasti, ja vakuutan, että kun kaikki palkollisten vuodessa syömä ruoka sekä heidän työvaatteensa ja muut tuontapaiset edut lasketaan tarkoin yhteen, niistä kertyisi suuri summa. Niinpä niin, saattanet sanoa, juuri niinhän asia on, siksi tarvitaan taksaa, joka ainakin määrää heidän rahapalkkansa. Mutta, parahin lukijani, mitä hyötyä meille on taksoista, emmehän me kumpikaan pidä niistä kiinni, kun välttämättä tarvitsemme väkeä, ellemme sitten samalla alista heitä orjiksi ja riistä heiltä täydellisesti heidän vapauttaan, kuten arvonnassa tapahtuu, ja se taas on täysin vastoin kansalaishenkeä ja ihmisrakkautta ja tuottaa pian onnettomuuksia isänmaallemme, kuten edellä on todistettu. Tyytykäämme siis nykyoloissa osaamme, maksakaamme palkkalaisillemme kallista hintaa, se on luonnollinen seuraus siitä, että heistä on puutetta, Joudumme valitettavasti korjaamaan satoa siitä, mitä esi-isämme ovat kokonaisen vuosisadan ajan kylväneet palkollissäännöillään, ja kokemaan palkkojen korkeutena sen työväen puutteen, joka on niiden luonnollinen seuraus.
Edellinen jakso: Ajatuksia luonnollisista oikeuksista, § 15
Seuraava jakso: Ajatuksia luonnollisista oikeuksista, § 17
Henkilöt:
Raamatunkohdat:
Aiheet: