Edellinen jakso: Kruunajaispuhe, § 14
Seuraava jakso: Kruunajaispuhe, § 16
§ 15
Kustaamme suuresta vaivannäöstä on kuitenkin vielä erityistä ja erikseen mainitsemisen arvoista kerrottavaa, jota Ruotsin miehet eivät ikinä saa unohtaa. En voi puhua siitä mitä syvintä kunnioitusta tuntematta.
Hän ottaa itselleen oma-aloitteisesti lisää rasittavia tehtäviä, mutta näin samalla ilahduttaa ja hyödyttää kansaansa. Monet24 ja pitkät käsittelyvaiheet uuvuttavat useinkin oikeuden etsijän, kun hän pyrkii lähestymään valtaistuinta. Kustaa kuitenkin avaa sinne ylös niin helpon oikotien, että jopa torppari tai kerjäläinen saa halutessaan puhua kuninkaansa kanssa ja valittaa hätäänsä.
Kuningas on nimennyt tietyt viikonpäivät, joiden aikana kuka tahansa voi esteettä tulla itse tuomaan esiin asiansa ja antaa siitä lyhyen selvityksen suullisesti tai kirjallisesti.
Aluksi hänen puheilleen pyrki toki hirmuinen määrä anojia, joiden enemmistö pyysi pelkästään almua, ja näytti siltä kuin jotkut olisivat harmistuneet tästä kansan vapaudesta niin pahasti, että yrittivät väsyttää armollisimman kuninkaamme tällaisella sumalla heti alkajaisiksi, mutta mitä he näin voittavat? Kustaa kestää tämän, köyhän asia edistyy, mutta musta sielu saa harmitella.
Sorrettujen asia voittaa, homeen peittämät totuudet tuodaan päivänvaloon, ja virkamiehet ryhtyvät selvittämään tapauksia kaksinkertaisella innolla.
Kustaahan ei elä itselleen: hän kuuluu kansalle, hän tekee työtä sorrettujen hyväksi.
Isättömät! Tässä on puolustajanne. Poljettu kansalainen! Nosta pääsi maan tomusta; vainoojasi vapisevat ja pakenevat.
Kustaa! Missä on joku Sinun veroisesi? Vespasianus toki jakoi itse leipää kansalle päivittäin,1 mutta siihenhän olisi pölkkypääkin pystynyt. Sen sijaan oikeudenmukaisen jaon aikaansaaminen kansalaisten keskuudessa ja henkilökohtainen huolehtiminen köyhän asiasta, omakohtainen25 niiden salaisten ansojen löytäminen, joiden lankoihin vastustajat ovat tämän asian kietoneet, ja oikeuden hankkiminen sorretulle on asia, johon tarvitaan Kustaan älyä, Kustaan sydäntä ja Kustaan uutteruutta.
Onnellinen kansa, sinä joka olet saanut isäksesi Kustaan, sano toki minulle, eikö hän olekin suuri!
§. 15.
Men det är ännu något synnerligt at säga om vår Gustafs stora möda, som förtjenar särskilt at nämnas, det Svenske män aldrig må förgäta. Jag kan ej utan djupaste vördnad tala derom.
Han ökar sjelfmant sitt besvär, men gläder och gagnar sitt folk med det samma. Många24 och långa omgånger trötta ofta ut rättsökande, när de vilja nalkas Thronen; Men Gustaf banar en ginväg dit up, så lätt, at sjelfva Torparen och Tiggaren får, när han vill, tala med sin Konung och klaga sin nöd.
Han [h]ar utnämt vissa dagar uti veckan, på hvilka hvar och en, utan hinder, sjelf får komma fram med sin sak, och gifva kort begrep deraf munt- eller skrifteligen.
Han öfverhopades väl först med en faselig mängd Supplicanter,2 af hvilka större delen blott begärte allmosor, och det såg ut, som skulle några förtrutit denna folkets frihet så högt, at de genom sådant öfverlopp sökt straxt i början trötta ut vår Allernådigste Konung; men hvad vinna de? Gustaf håller ut, den fattigas sak kommer fram, och den svarta själen harmas.
Förtrycktas sak segrar, möglade sanningar bringas i dags-ljuset, och Ämbetsmän få en fördubblad drift, at reda målen ifrån sig.
Gustaf är ju icke sin egen: Han är Folkets, Han arbetar för den förtryckta.
Faderlöse! Se här edert Försvar. Du trampade Medborgare! res up ditt hufvud utur stoftet; dina förföljare darra och fly.
O Gustaf! Hvar är Din like? Lät Wespasianus3 dageligen sjelf dela ut bröd ibland folket; Stor sak, det hade ock et pund-hufvud4 kunnat göra. Men at dela rätt ibland undersåtare och taga sig den fattigas sak an, Sjelf25 uptäcka de lön-snaror, hvaruti Dess mägtige motståndare inväft den samma, och skaffa den förtryckta rätt, dertil fordras Gustafs snille, Gustafs hjerta, och Gustafs flit.
Sälla Folk! som fått Gustaf til Fader, säg mig dock, är Han icke Stor?
§ 15
Kustaamme suuresta vaivannäöstä on kuitenkin vielä erityistä ja erikseen mainitsemisen arvoista kerrottavaa, jota Ruotsin miehet eivät ikinä saa unohtaa. En voi puhua siitä mitä syvintä kunnioitusta tuntematta.
Hän ottaa itselleen oma-aloitteisesti lisää rasittavia tehtäviä, mutta näin samalla ilahduttaa ja hyödyttää kansaansa. Monet24 ja pitkät käsittelyvaiheet uuvuttavat useinkin oikeuden etsijän, kun hän pyrkii lähestymään valtaistuinta. Kustaa kuitenkin avaa sinne ylös niin helpon oikotien, että jopa torppari tai kerjäläinen saa halutessaan puhua kuninkaansa kanssa ja valittaa hätäänsä.
Kuningas on nimennyt tietyt viikonpäivät, joiden aikana kuka tahansa voi esteettä tulla itse tuomaan esiin asiansa ja antaa siitä lyhyen selvityksen suullisesti tai kirjallisesti.
Aluksi hänen puheilleen pyrki toki hirmuinen määrä anojia, joiden enemmistö pyysi pelkästään almua, ja näytti siltä kuin jotkut olisivat harmistuneet tästä kansan vapaudesta niin pahasti, että yrittivät väsyttää armollisimman kuninkaamme tällaisella sumalla heti alkajaisiksi, mutta mitä he näin voittavat? Kustaa kestää tämän, köyhän asia edistyy, mutta musta sielu saa harmitella.
Sorrettujen asia voittaa, homeen peittämät totuudet tuodaan päivänvaloon, ja virkamiehet ryhtyvät selvittämään tapauksia kaksinkertaisella innolla.
Kustaahan ei elä itselleen: hän kuuluu kansalle, hän tekee työtä sorrettujen hyväksi.
Isättömät! Tässä on puolustajanne. Poljettu kansalainen! Nosta pääsi maan tomusta; vainoojasi vapisevat ja pakenevat.
Kustaa! Missä on joku Sinun veroisesi? Vespasianus toki jakoi itse leipää kansalle päivittäin,5 mutta siihenhän olisi pölkkypääkin pystynyt. Sen sijaan oikeudenmukaisen jaon aikaansaaminen kansalaisten keskuudessa ja henkilökohtainen huolehtiminen köyhän asiasta, omakohtainen25 niiden salaisten ansojen löytäminen, joiden lankoihin vastustajat ovat tämän asian kietoneet, ja oikeuden hankkiminen sorretulle on asia, johon tarvitaan Kustaan älyä, Kustaan sydäntä ja Kustaan uutteruutta.
Onnellinen kansa, sinä joka olet saanut isäksesi Kustaan, sano toki minulle, eikö hän olekin suuri!
Unfortunately this content isn't available in English
Edellinen jakso: Kruunajaispuhe, § 14
Seuraava jakso: Kruunajaispuhe, § 16
Henkilöt: Flavius Caesar Vespasianus Augustus, Titus Kustaa III
Raamatunkohdat:
Aiheet: