Edellinen jakso: Kruunajaispuhe, § 8
Seuraava jakso: Kruunajaispuhe, § 10
§ 9
Mihin ajatukseni nyt johdattavat? Pitääkö tämän varjon näkyä meidän Kustaatamme esittävässä kuvassa? Ei toki! Varjothan osuvat alimpiin paikkoihin, ja maalarit sijoittavat ne komeimpien hahmojen viereen osoittaakseen näiden oikean vaikuttavuuden. Vähäpätöiset ruhtinaat haluavat varmastikin kiitosta hyväsydämisyydestään, hyvästä tarkoituksestaan, vaikka heillä ei ole kylliksi järkeä sen osoittamiseen käytännössä. He uskovat saaneensa syntyessään täyden omistusoikeuden kaikkeen, mitä heidän valtakuntansa rajojen sisällä on, ja kuvittelevat, että heillä on rajaton vapaus jaella tästä yltäkylläisyydestään luottamusta, kunniaa, virkoja, oikeutta ja omaisuuksia täysin mielensä mukaan. He eivät käsitä, että he ovat olemassa kansaa varten ja kansa heitä varten. He eivät ymmärrä, että kaiken, minkä he jollekulle antavat, he joutuvat ottamaan joltakulta toiselta, ja että Kaikkivaltias on antanut heidän käteensä vaa’an vain sitä varten, että he jakaisivat oikeudenmukaisesti etuja ja rasituksia kansansa keskuuteen.
Mutta tule nyt, kallis Kustaamme, ja saata loistollasi hahmotukseni osoittamaan, miten suurelta sydämesi todellakin näyttää noiden pienten ja vähäpätöisten sielujen joukossa. Heti Ruotsin valtaistuimelle noustuasi otit puntarin omaan käteesi. Sinun mielestäsi virat eivät olleet suosikkien käsiin luovutettavia palkintoja; Sinun ystäväsi oli kansa. Vapauttaan vaaliva kansa tarkkaili Sinun ensimmäisiä askeliasi nähdäkseen, veivätkö ne missään harhaan; Kustaa oli toki niin suuri, etteivät taka-ajatukset häntä ohjanneet.
Ne, jotka ovat pisimpään palvelleet isänmaata ja tehneet sen uskollisesti, ansaitsevat toki palkkionsa siitä, mutta heidän on myös oltava palkkansa arvoisia. Tyhmyyden oli vaiettava, koska sillä ei ollut menestymisen mahdollisuuksia; kunnianhimo ja vallanahneus jäivät neuvottomiksi, sillä mikään kiertotie ei voinut viedä niitä tavoitteisiinsa. Kansa puolestaan iloitsi oikeudenmukaisuuden voitosta meidän Kustaamme lipun alla.
Kustaa tunsi valtakunnan lait ja rakasti niitä; hänen tehtävänään oli toimia tuomarina kansalaisten välillä. Hän ei kuitenkaan halunnut kiinnittää huomiota henkilöihin, vaan asiaan: hän puhui sorretun puolesta, eivätkä mahtimiehen vastaväitteet ja puolestapuhujat vaikuttaneet hänen jaloon sydämeensä.
Suuri Kustaa! Kuka voi himmentää Sinun ylistämistäsi? Väkivallantekijät vapisevat Sinun edessäsi, ja pahantahtoisuus halkeaa kiukkuunsa; viattomuus puolestaan ylistää puolustajaansa, ja kansa luo lauluja Kustaan kunniaksi.
Edellinen jakso: Kruunajaispuhe, § 8
Seuraava jakso: Kruunajaispuhe, § 10
paikat: Ruotsi
Henkilöt: Kustaa III
Raamatunkohdat:
Aiheet: