Edellinen jakso: Valtakunnan pelastaminen, § 19
Seuraava jakso: Valtakunnan pelastaminen, § 21
§ 20
Toiseksi otin todistaakseni, että tuollainen setelitaalerin kurssin eli vastinearvon määrääminen 36 markaksi on kohtuutonta. Onhan 1) tunnettua, että vain hyvin vähäinen osa pankin liikkeeseen laskemista seteleistä on kirjoitettu 36 markan kurssin mukaisesti, mutta suurin osa 72 ja 108 markan kurssin mukaan. Kohtuus toki edellyttää, ettei velkakirjoja eikä obligaatioita voida vaatia lunastettaviksi korkeammasta arvosta kuin niillä todellisuudessa on ollut. Toisin sanottuna: obligaation haltija ei voi vaatia obligaation myyjältä suurempaa hopea- tai kuparimäärää kuin obligaatioon on merkitty eli määrää, jonka hän olisi tuolloin voinut siitä vaatia. On helppoa todeta, miten suurta hopeamäärää vastaa 72 markan kurssin mukaisesti kirjoitettu seteli; silloinhan kaksi 9 taalerin seteliä vastaa yhtä hopeista riikintaaleria, ja kurssin ollessa 108 vastineeksi tarvitaan kolme 9 taalerin seteliä. Jos pankki nyt muutaman vuoden kuluttua lunastaisi nämä setelit hopeisella riikintaalerilla eli maksamalla sen arvon verran jokaisesta yhdeksän taalerin setelistä, on selvää, että pankki lunastaa silloin velkakirjansa kaksin- tai kolminkertaisella hopeamäärällä verrattuna siihen määrään, jonka vastineeksi ne on todella laskettu liikkeeseen.
Mitä taas tulee niihin seteleihin, jotka on laskettu liikkeeseen alhaisemman vaihtosuhteen mukaisesti tai parikurssilla, vaatisi kohtuus todella sitä, että ne olisi myöhemminkin lunastettava käypään hintaan. Ne ovat kuitenkin jo kauan siirtyneet kädestä käteen, sekaantuneet toisiin samaa taalerilukua kantaviin ja menettäneet arvoaan yhdessä niiden kanssa, eikä voida tietää, kenen hallussa ne nyt ovat ja onko ensimmäinen ne pankista käsiinsä ottanut omistaja todellisuudessa menettänyt mitään niitä käyttäessään vai ovatko ne kiertäessään satojen26 ihmisten keskuudessa menettäneet arvoaan vähä vähältä, jolloin menetykset ovat kutakuinkin tasoittuneet alamaisten kesken. Onkin kysyttävä, eikö ole paljon kohtuullisempaa ja pankin kestokyvyn kannalta varovaisempaa lunastaa kaikki setelin niiden perusteiden mukaisesti, joiden nojalla useimmat niistä on kirjoitettu, kuin määrätä toinen kurssi, jonka perusteella setelipääoman omistajat saisivat vaatia kaksin- tai kolminkertaisen määrän hopeaa verrattuna siihen arvoon, joka seteleillä oli, kun ne joutuivat heidän käsiinsä.
§. 20.
Det andra, som jag åtagit mig at bewisa, är, at et sådant Coursens eller Sedel-dalerns reducerande til 36 mark, är obilligt; Ty 1:o är det bekant, at minsta delen af Sedlar äro af Banken utgifne under 36 marks, men de flästa under 72 och 108 markers Cours. Billigheten fordrar ju, at den, som utgifwit sina Reverser och Obligationer, ej bör förpliktas, at högre lösa in dem, än de werkeligen gullit.1 Det är: innehafwaren af en Obligation, är ej berättigad, at af utgifwaren kunna commendera2 därföre större Silfwer- eller Koppar-massa, än den warit stäld på, och han då kunnat commendera därföre. Nu är det lätt at finna på huru stor Silfwer-massa en Sedel warit stäld, som är utgifwen under 72 markers Cours; nämligen 2 Niodalers Sedlar på en R:daler Specie, och wid 108 marks Cours 3 Nio dalers Sedlar. Om nu dessa Sedlar efter några år skola af Banken inlösas med en R:daler Specie, eller dess wärde för hwar Nio dalers Sedel, så är det klart, at Banken kommer at inlösa sina Reverser med twå eller tredubbelt större Silfwer-massa, än de werkeligen warit stälde på.
Men hwad de Sedlar beträffar, som under en lägre, eller al pari Cours3 äro utgifne, så fordrade wäl billigheten, at de äfwen därefter borde med redbart inlösas; men som de nu en lång tid gått man ifrån man, inblandats, i anseende til lika Dalertal med de andra, och jämt med dem förlorat sitt wärde, det ej eller kan wara bekant i hwars händer de nu finnas, och om deras första uttagare af Banken werkeligen förlorat på dem något, eller om de icke under sit löpande flere26 hundrade man imellan, förlorat litet hwarjestädes, hwarigenom lidandet i det närmaste blifwit jämkat undersåtare imellan; så är frågan, om det icke är långt billigare och för Bankens bestånd försigtigare, at inlösa alla Sedlar efter en sådan grund, hwarpå de fläste äro utgifne, än fastställa en annan, hwarigenom innehafware af Sedel-Capitalerne, finge commendera 2 a 3 dubbla Silfwer-Capitaler, emot det Sedlarne warit wärde, då de kommit i deras händer?
§ 20
Toiseksi otin todistaakseni, että tuollainen setelitaalerin kurssin eli vastinearvon määrääminen 36 markaksi on kohtuutonta. Onhan 1) tunnettua, että vain hyvin vähäinen osa pankin liikkeeseen laskemista seteleistä on kirjoitettu 36 markan kurssin mukaisesti, mutta suurin osa 72 ja 108 markan kurssin mukaan. Kohtuus toki edellyttää, ettei velkakirjoja eikä obligaatioita voida vaatia lunastettaviksi korkeammasta arvosta kuin niillä todellisuudessa on ollut. Toisin sanottuna: obligaation haltija ei voi vaatia obligaation myyjältä suurempaa hopea- tai kuparimäärää kuin obligaatioon on merkitty eli määrää, jonka hän olisi tuolloin voinut siitä vaatia. On helppoa todeta, miten suurta hopeamäärää vastaa 72 markan kurssin mukaisesti kirjoitettu seteli; silloinhan kaksi 9 taalerin seteliä vastaa yhtä hopeista riikintaaleria, ja kurssin ollessa 108 vastineeksi tarvitaan kolme 9 taalerin seteliä. Jos pankki nyt muutaman vuoden kuluttua lunastaisi nämä setelit hopeisella riikintaalerilla eli maksamalla sen arvon verran jokaisesta yhdeksän taalerin setelistä, on selvää, että pankki lunastaa silloin velkakirjansa kaksin- tai kolminkertaisella hopeamäärällä verrattuna siihen määrään, jonka vastineeksi ne on todella laskettu liikkeeseen.
Mitä taas tulee niihin seteleihin, jotka on laskettu liikkeeseen alhaisemman vaihtosuhteen mukaisesti tai parikurssilla, vaatisi kohtuus todella sitä, että ne olisi myöhemminkin lunastettava käypään hintaan. Ne ovat kuitenkin jo kauan siirtyneet kädestä käteen, sekaantuneet toisiin samaa taalerilukua kantaviin ja menettäneet arvoaan yhdessä niiden kanssa, eikä voida tietää, kenen hallussa ne nyt ovat ja onko ensimmäinen ne pankista käsiinsä ottanut omistaja todellisuudessa menettänyt mitään niitä käyttäessään vai ovatko ne kiertäessään satojen26 ihmisten keskuudessa menettäneet arvoaan vähä vähältä, jolloin menetykset ovat kutakuinkin tasoittuneet alamaisten kesken. Onkin kysyttävä, eikö ole paljon kohtuullisempaa ja pankin kestokyvyn kannalta varovaisempaa lunastaa kaikki setelin niiden perusteiden mukaisesti, joiden nojalla useimmat niistä on kirjoitettu, kuin määrätä toinen kurssi, jonka perusteella setelipääoman omistajat saisivat vaatia kaksin- tai kolminkertaisen määrän hopeaa verrattuna siihen arvoon, joka seteleillä oli, kun ne joutuivat heidän käsiinsä.
§ 20
The second thing that I have undertaken to prove is that such a reduction of the conversion rate or of the paper daler to 36 mark is unfair, first, because it is well known that only a small percentage of the notes have been issued by the Bank at a rate of 36 mark but most of them at 72 and 108 mark. Fairness, after all, requires that those who issue promissory notes and debentures should not be obliged to redeem them at a higher rate than that which they have actually been worth. That is, the possessor of a debenture is not entitled to demand from the issuing party a greater quantity of silver or copper than that for which it was made payable and which he could originally demand for it. Now, it is easy to calculate the quantity of silver at which a banknote issued at a rate of 72 mark was made payable, namely two 9-daler banknotes for one riksdaler specie and, at a rate of 108 mark, three 9-daler notes. If these banknotes are then redeemed by the Bank a few years later at the rate of one riksdaler specie, or its equivalent value, for each 9-daler note, then it is clear that the Bank will redeem its promissory notes with a quantity of silver two or three times larger than that for which they were actually made payable.
With regard to those banknotes that were issued at a lower or par rate,4 however, fairness would require that they should likewise be redeemed in current coin. However, as they would now have passed from hand to hand over a long period of time, been mingled with the rest of the same daler denomination, and along with them declined in value, and as it likewise cannot be known in whose possession they now are, and if those who first drew them from the Bank had actually lost something on them or if they had lost a little of their value everywhere during their circulation26 among several hundred people, thus distributing the suffering almost evenly among the subjects, then the question is whether it is not far more equitable and more prudent for the survival of the Bank to redeem all banknotes on the basis on which the majority of them were issued than to establish another basis, whereby holders of banknote capital would be able to command two or three times the amount in silver capital that the banknotes had been worth when they came into their possession.
§. 20.
Det andra, som jag åtagit mig at bewisa, är, at et sådant Coursens eller Sedel-dalerns reducerande til 36 mark, är obilligt; Ty 1:o är det bekant, at minsta delen af Sedlar äro af Banken utgifne under 36 marks, men de flästa under 72 och 108 markers Cours. Billigheten fordrar ju, at den, som utgifwit sina Reverser och Obligationer, ej bör förpliktas, at högre lösa in dem, än de werkeligen gullit.5 Det är: innehafwaren af en Obligation, är ej berättigad, at af utgifwaren kunna commendera6 därföre större Silfwer- eller Koppar-massa, än den warit stäld på, och han då kunnat commendera därföre. Nu är det lätt at finna på huru stor Silfwer-massa en Sedel warit stäld, som är utgifwen under 72 markers Cours; nämligen 2 Niodalers Sedlar på en R:daler Specie, och wid 108 marks Cours 3 Nio dalers Sedlar. Om nu dessa Sedlar efter några år skola af Banken inlösas med en R:daler Specie, eller dess wärde för hwar Nio dalers Sedel, så är det klart, at Banken kommer at inlösa sina Reverser med twå eller tredubbelt större Silfwer-massa, än de werkeligen warit stälde på.
Men hwad de Sedlar beträffar, som under en lägre, eller al pari Cours7 äro utgifne, så fordrade wäl billigheten, at de äfwen därefter borde med redbart inlösas; men som de nu en lång tid gått man ifrån man, inblandats, i anseende til lika Dalertal med de andra, och jämt med dem förlorat sitt wärde, det ej eller kan wara bekant i hwars händer de nu finnas, och om deras första uttagare af Banken werkeligen förlorat på dem något, eller om de icke under sit löpande flere26 hundrade man imellan, förlorat litet hwarjestädes, hwarigenom lidandet i det närmaste blifwit jämkat undersåtare imellan; så är frågan, om det icke är långt billigare och för Bankens bestånd försigtigare, at inlösa alla Sedlar efter en sådan grund, hwarpå de fläste äro utgifne, än fastställa en annan, hwarigenom innehafware af Sedel-Capitalerne, finge commendera 2 a 3 dubbla Silfwer-Capitaler, emot det Sedlarne warit wärde, då de kommit i deras händer?
§ 20
Toiseksi otin todistaakseni, että tuollainen setelitaalerin kurssin eli vastinearvon määrääminen 36 markaksi on kohtuutonta. Onhan 1) tunnettua, että vain hyvin vähäinen osa pankin liikkeeseen laskemista seteleistä on kirjoitettu 36 markan kurssin mukaisesti, mutta suurin osa 72 ja 108 markan kurssin mukaan. Kohtuus toki edellyttää, ettei velkakirjoja eikä obligaatioita voida vaatia lunastettaviksi korkeammasta arvosta kuin niillä todellisuudessa on ollut. Toisin sanottuna: obligaation haltija ei voi vaatia obligaation myyjältä suurempaa hopea- tai kuparimäärää kuin obligaatioon on merkitty eli määrää, jonka hän olisi tuolloin voinut siitä vaatia. On helppoa todeta, miten suurta hopeamäärää vastaa 72 markan kurssin mukaisesti kirjoitettu seteli; silloinhan kaksi 9 taalerin seteliä vastaa yhtä hopeista riikintaaleria, ja kurssin ollessa 108 vastineeksi tarvitaan kolme 9 taalerin seteliä. Jos pankki nyt muutaman vuoden kuluttua lunastaisi nämä setelit hopeisella riikintaalerilla eli maksamalla sen arvon verran jokaisesta yhdeksän taalerin setelistä, on selvää, että pankki lunastaa silloin velkakirjansa kaksin- tai kolminkertaisella hopeamäärällä verrattuna siihen määrään, jonka vastineeksi ne on todella laskettu liikkeeseen.
Mitä taas tulee niihin seteleihin, jotka on laskettu liikkeeseen alhaisemman vaihtosuhteen mukaisesti tai parikurssilla, vaatisi kohtuus todella sitä, että ne olisi myöhemminkin lunastettava käypään hintaan. Ne ovat kuitenkin jo kauan siirtyneet kädestä käteen, sekaantuneet toisiin samaa taalerilukua kantaviin ja menettäneet arvoaan yhdessä niiden kanssa, eikä voida tietää, kenen hallussa ne nyt ovat ja onko ensimmäinen ne pankista käsiinsä ottanut omistaja todellisuudessa menettänyt mitään niitä käyttäessään vai ovatko ne kiertäessään satojen26 ihmisten keskuudessa menettäneet arvoaan vähä vähältä, jolloin menetykset ovat kutakuinkin tasoittuneet alamaisten kesken. Onkin kysyttävä, eikö ole paljon kohtuullisempaa ja pankin kestokyvyn kannalta varovaisempaa lunastaa kaikki setelin niiden perusteiden mukaisesti, joiden nojalla useimmat niistä on kirjoitettu, kuin määrätä toinen kurssi, jonka perusteella setelipääoman omistajat saisivat vaatia kaksin- tai kolminkertaisen määrän hopeaa verrattuna siihen arvoon, joka seteleillä oli, kun ne joutuivat heidän käsiinsä.
§ 20
The second thing that I have undertaken to prove is that such a reduction of the conversion rate or of the paper daler to 36 mark is unfair, first, because it is well known that only a small percentage of the notes have been issued by the Bank at a rate of 36 mark but most of them at 72 and 108 mark. Fairness, after all, requires that those who issue promissory notes and debentures should not be obliged to redeem them at a higher rate than that which they have actually been worth. That is, the possessor of a debenture is not entitled to demand from the issuing party a greater quantity of silver or copper than that for which it was made payable and which he could originally demand for it. Now, it is easy to calculate the quantity of silver at which a banknote issued at a rate of 72 mark was made payable, namely two 9-daler banknotes for one riksdaler specie and, at a rate of 108 mark, three 9-daler notes. If these banknotes are then redeemed by the Bank a few years later at the rate of one riksdaler specie, or its equivalent value, for each 9-daler note, then it is clear that the Bank will redeem its promissory notes with a quantity of silver two or three times larger than that for which they were actually made payable.
With regard to those banknotes that were issued at a lower or par rate,8 however, fairness would require that they should likewise be redeemed in current coin. However, as they would now have passed from hand to hand over a long period of time, been mingled with the rest of the same daler denomination, and along with them declined in value, and as it likewise cannot be known in whose possession they now are, and if those who first drew them from the Bank had actually lost something on them or if they had lost a little of their value everywhere during their circulation26 among several hundred people, thus distributing the suffering almost evenly among the subjects, then the question is whether it is not far more equitable and more prudent for the survival of the Bank to redeem all banknotes on the basis on which the majority of them were issued than to establish another basis, whereby holders of banknote capital would be able to command two or three times the amount in silver capital that the banknotes had been worth when they came into their possession.
Edellinen jakso: Valtakunnan pelastaminen, § 19
Seuraava jakso: Valtakunnan pelastaminen, § 21
paikat:
Henkilöt:
Raamatunkohdat:
Aiheet: